Even the darkest night will end and sun will rise

Emily oli pitkästä aikaa onnellinen - totisesti, rehellisesti onnellinen. Toki hän oli vuoden mittaan pariinkin otteeseen ollut ihan hyvillä mielin ja kaikin puolin sangen tyytyväinen elämäänsä, mutta se oli vähän eri asia. Ei hän täysin todenmukaisesti olisi niinä iloisinakaan päivinä voinut sanoa olevansa onnellinen, ei samalla tavalla kuin vielä pari vuotta sitten, ennen kuin kaikki oli muuttunut. Aina tähän saakka, nyt elämä tuntui hiljalleen asettuvan takaisin raiteilleen kaikilta osin. Tanssiseurue valmisteli pariakin esitystä syyskautta varten ja Emily jaksoi vaivatta useiden tuntien mittaiset harjoitukset, vaikka vielä loppukeväästä reilun tunnin mittainen tanssisessio tuntui imevän hänestä kaikki mehut niin henkisesti kuin fyysisestikin. Mitä taas tuli hänen yksityiselämäänsä.. Näin jälkeenpäin Emily saattoi vain ihmetellä omaa käytöstään Elijahia kohtaan keväämmällä, kun hän oli mieluummin sulkenut miehen kokonaan pois elämästään kuin edes yrittänyt antaa tunteilleen vallan. He kun olivat onnistuneet välttämään käytännössä kaikki mahdolliset ongelmat viedessään suhteensa uudelle tasolle, eikä tilanne ollut käynyt oudoksi kuten Emily oli vielä joskus pelännyt.

Eikä naista edes haitannut se, ettei hän nähnyt Elijahia aivan joka päivä heidän molempien täysistä aikatauluista johtuen - olivathan he sentään aikuisia ihmisiä, joilla oli omat elämänsä myös toistensa ulkopuolella, ja pystyivät vallan mainiosti selviämään yksinäänkin tarvittaessa. Ja he kuitenkin tapasivat toisensa ihan kasvotusten aina sopivan tilaisuuden tullen, kuten tänään. He olivat sopineet lähtevänsä yhdessä katsomaan mielenkiintoiselta vaikuttavaa teatteriesitystä, minkä jälkeen voisi viettää loppuillan kuten he parhaaksi katsoivat - Emily oli päässyt lähtemään studiolta tänään jo puolenpäivän jälkeen ja kun seuraavanakaan päivänä ei tarvinnut lähteä mihinkään, oli hänellä aikaa suorastaan ruhtinaallisen paljon. Ja Elijahkin oli ilmeisesti saanut aikatauluunsa raivattua vapaata. Tai ainakin mies oli ilmaantunut hänen ovensa taakse useampaa tuntia ennen kuin heidän oli edes pitänyt lähteä yhtään mihinkään. Ei sillä, että se olisi häntä haitannut, ei suinkaan. Emily oli ilomielin viettänyt muutaman rauhallisen tunnin Elijahin seurassa ennen lähtöä kaupungille.

Teatteriesitys oli osoittautunut oikein viihdyttäväksi, ja illan oli vielä kruunannut ravintolaillallinen, jonka Elijah oli herrasmiehen tavoin vaatinut saada tarjota hänelle. Hyvillä mielin ja täysin vatsoin he päätyivät lopulta Elijahin asunnolle, miehen valitellessa naureskellen kylläisyyden tilaansa. "Ugh, me too.. But thanks, that was really great", nainen tokaisi hymyillen astuessaan peremmälle ja antoi Elijahin ottaa takkinsa. Pian mies jo tiedusteli, josko hän oli valmis painumaan unten maille - juuri kun Emily oli itse toteamassa samaa. Punapää hymähti hiljaa. "Sleep is just fine. I'm pretty knackered, actually.." Emily kohotti katseensa Elijahiin ja hymyili lyhyesti. Hyvä ruoka oli todellakin saanut hänet väsyneeksi, ja olihan takana muutenkin pitkä päivä jo, joten hän myöntyisi ilomielin nukkumatin kutsuun, tyytyväisenä tämän päivän annista.

Elijahin kehotus käyttää suihkua tarpeen mukaan aivan vapaasti tuntui lähinnä tottumuksesta lausutulta itsestäänselvyydeltä, kyllähän he molemmat olivat jo jonkin aikaa käyttäytyneet toistensa asunnoilla kuin kotonaan. Emily kuitenkin nyökkäsi miehen sanoille hymyn kera ja suuntasi sitten kylpyhuoneeseen. Ei hän kyllä suihkuun jaksanut enää mennä kun ei välttämättä ollut tarve niin tehdä, joten hän tyytyi vain punomaan hiuksensa löysähkölle letille yön ajaksi välttyäkseen aamuiselta takkujenselvittelyltä ja pesi kasvonsa lämpimällä vedellä. Ennen aamuseitsemää alkanut päivä alkoi todella näkyä, ja nyt kun Emily salli väsymyksen tulla, pesi ajatus mukavan pehmeästä sängystä todella kutsuvana hänen mieleensä. Etenkin, kun tiesi ettei seuraavana aamuna tarvinut herätä minkään aikataulun mukaan, ja voisi viettää päivän tärkeän ihmisen seurassa kaikessa rauhassa.

Saatuaan peseytymisensä suoritettua Emily tepasteli makuuhuoneen puolelle, missä Elijah juuri harjoitteli steppiaskeleita. Tai siltä se ainakin näytti, kun mies yritti säilyttää tasapainonsa housujaan riisuessaan. Punapää hymähti miehelle huvittuneena tämän kömpiessä sänkyyn peiton alle. "I should teach you a thing or two about balance so you wouldn't have to look like a monkey when undressing..", nainen tokaisi omia vaatteitaan riisuessaan - ilman mitään sen kummempia tasapaino-ongelmia, toki.

"It's kinda adorable, though", Emily jatkoi hetken kuluttua pujahtaessaan Elijahin vierelle sänkyyn. Hänen aivonsa tuntuivat tosin jo sen verran sumuisilta uneliaisuuden takia, ettei hänestä kovin pitkään saisi täyspäistä keskustelua irti, sen Emily tiesi. Eipä kyllä Elijahkaan erityisen valppaalta enää vaikuttanut. "I had a really fun evening", nainen vakuutteli vielä väsyneen huoahduksen saattelemana.

Emily naurahti lyhyesti Elijahin yrityksille saada kätensä vaivattomasti hänen tyynynsä alle, epäonnistuen siinä melkoisesti. Nainen tyytyi vain pudistelemaan päätään huvittuneena vastauksena miehen sanoille ja käpertyi tyytyväisenä hiukan lähemmäs. Hän suukotti vielä Elijahia, toivotti tällekin hyvät yöt ja antoi väsymyksensä viedä lopullisen voiton siirtyessään unten maille jo pian silmänsä suljettuaan.

Ei Emily ehtinyt nukkua kovinkaan pitkään, kun hän jo heräsi äkillisesti säpsähtäen, oman alitajuntansa säikäyttämänä. Hänen koko kehonsa oli valmis pakenemaan paikalta, sydän hakkasi niin lujaa että se oli vähällä työntyä hänen rinnastaan ulos ja aivot tuntuivat käyvän ylikierroksilla. Aluksi punapää ei edes tiennyt, mihin oli herännyt, ennen kuin kuvat tulvivat takaisin hänen verkkokalvoilleen ja saivat hänet haukkomaan henkeään. Emily pakotti itsensä istuma-asentoon ja yritti saada itsensä rauhoittumaan muistuttamalla, ettei se ollut todellista, että hän oli vain nähnyt unta. Hyvin, hyvin todentuntuista unta.. Hetkessä hän oli palannut mielessään ajassa taaksepäin, eikä kyennyt karistamaan mielikuviaan - tai muistojaan, ei hän edes tiennyt mistä oli kyse.

Elijahin ääni sai hänet säpsähtämään silminnähden. Emily ei ollut lainkaan huomannut miestä tai sitä, että tämäkin oli herännyt. "Yeah, I'm fine. I'm just gonna get a glass of water, go back to sleep.." Ketä hän oikein yritti huijata? Emily tiesi kyllä, ettei Elijah uskoisi hänen sanojaan - kyllähän sen nyt jo näki sokeakin, ettei hän ollut pelkästään janoinen. Koko hänen olemuksensa oli kireä kuin viulunkieli, ja vastaus kysymykseenkin oli tullut turhan nopeasti ollakseen totta. Emily ei kuitenkaan halunnut keskustella asiasta sen enempää, joten hän nappasi neuletakkinsa harteilleen ja poistui keittiön suuntaan ennen kuin Elijah ehti tehdä tai sanoa mitään ja toivoi saavansa edes hetken rauhan. Hän ei halunnut Elijahin tietävän tästä mitään - vaikka kyllähän hän tiesi, että mies kyllä huomaisi, ettei kaikki ollut kunnossa.

Keittiössä kaikki pienetkin asiat - lattian narahdus hänen jalkojensa alla, satunnainen valon välkähdys ikkunassa, ulkoa kuuluva hälytysajoneuvon ääni - saivat hänet säpsymään ja vilkuilemaan hermostuneesti ympärilleen. "You have got to calm down..", nainen mutisi itselleen värisevällä äänellä yrittäessään saada kätensä lopettamaan tärisemisen, jottei olisi tiputtanut vesilasia kädestään. Emily laski lasin lopulta kädestään ja nojautui kevyesti keittiötasoa vasten sulkien silmänsä vain hetkeksi. Miltei samantien kuvat tulvivat takaisin hänen mieleensä, yhtä ahdistavina kuin aina ennenkin. Lyhyt huuto takertui hänen kurkkuunsa, jolloin ilmoille pääsi lähinnä avuton inahdus, jonka saattelemana hän valui lattian tasoon istumaan ja hautasi kasvot polviinsa. Tästä tulisi vielä pitkä yö..

Emily ei meinannut millään saada karistettua mielestään niitä muistoja - hätääntyneen huudon, välähdykset kivun vääristämistä kasvoista, oman pelkonsa - jotka itsepintaisesti tunkivat etualalle hänen mielessään. Tilanne pli yhtä aikaa hämmentävä ja pelottava, kun Emilystä tuntui hetkellisesti, ettei hän edes tiennyt missä oli. Kaikki tuntui niin todelliselta, aivan kuin hän olisi taas ollut paikan päällä todistamassa kaikkea, vaikka hän tiesi, ettei niin suinkaan ollut. Se oli vain kaikki hänen mielessään, ja hänen oma ahdistuksensa vain ruokki ikäviä muistoja..

Emily kuuli Elijahin hiljaiset askeleet, tiesi, että mies oli hänestä huolissaan - kyllä hänkin olisi jossain määrin hätääntynyt, jos olisi tämän asemassa eikä tietäisi lainkaan, mitä oli meneillään. Mutta hän ei tiennyt, miten olisi edes alkanut selittää tälle omaa käytöstään. Ainakaan ilman, että saisi itsensä entistä hermostuneemmaksi. Emily pysyi hiljaa paikallaan ja piti katseensa suunnattuna omiin varpaisiinsa eikä reagoinut Elijahin tiedusteluihin hänen hyvinvoinnistaan millään tapaa. Hän yritti edelleen saada itsensä edes vähän rauhallisempaan mielentilaan, mielensä takaisin todellisuuteen ja ajatuksensa kiertämästä kehää, onnistuen tässä vain sangen heikoin tuloksin. Miehen kosketuksesta hän värähti, vetäytyen vaistomaisesti kauemmas kädestä ja hetkellisesti yhä tiukempaan sikiöasentoon ennen kuin sai kehonsa tottelemaan ja lihaksensa rentoutumaan edes hieman. Kun hän lopulta sai selviteltyä oman päänsä edes siinä määrin, että jonkinasteinen järkevä ajattelu onnistui, hän kohotti katseensa hiljaa Elijahiin ja kohtasi tämän silminnähden huolestuneet silmät. "I can't stop thinking about them", punapää sopersi, katsoen Elijahia onnettomin, ahdistuksen ja surun täyttämin silmin.

Nainen tiedosti muistuttavansa olemukseltaan lähinnä pelästytettyä villieläintä eikä normaalia iloista itseään, joten hänen sanansa eivät varmastikaan selvittäneet tilannetta Elijahille sen kummemmin, mutta hän ei yksinkertaisesti kyennyt selittämään sanojaan juuri nyt. Ei hän tiennyt, miten voisi saada miehen ymmärtämään puoliakaan siitä, mitä hän tunsi ja miten kamalaa se oli, kun pelkäsi jotain, mikä oli vain hänen oman alitajuntansa tuotosta, eikä todellista. Tai no, ei ollut enää todellista. "I.. I know it's not real.. But I just keep seeing their faces and it feels so real.." Emilyn ääni tuli ulos voimattomana, ja hänen katseensa valui takaisin lattiaan, kun hän ei enää kyennyt katsomaan Elijahia - se sai hänet tuntemaan olonsa niin haavoittuvaiseksi. "It feels so real.." Emily tunsi, kuinka hänen silmäluomiensa takana poltelleet kyyneleet lähtivät hiljakseen vierimään hänen poskipäilleen, kun hän ei jaksanut enää yrittää pidätellä niitä.

Emily jännittyi jälleen hetkellisesti tuntiessaan Elijahin vievän kätensä hänen ympärilleen, mutta huomasi pian, kuinka tämäkin pieni ele sai hänen villisti laukkaavat ajatuksensa rauhoittumaan ja antautui miehen syleilyyn. Hän ei olisi halunnut Elijahin näkevän häntä tässä tilassa - kaikki hänen tuntemuksensa ja pelkonsa esillä, kun hän yleensä piti tämän puolen itsestään visusti piilossa kaikilta, jopa niiltä, jotka hänelle olivat tärkeitä - kuten Elijah. Juuri nyt miehen läsnäolo osoittautui kuitenkin ihan hyväksi asiaksi, aivan kuin Elijah pitäisi hänet maan pinnalla. Ja niin Emily antoi kehonsa nojautui kevyesti Elijahia vasten asentoon, jossa pystyi tuntemaan miehen vaimean, tasaisen sykkeen. Se tuntui yllättävän kotoisalta, rauhalliselta.

Mies oli lopulta päässyt jyvälle hänen ajatuksistaan, ja arvasi hänen uniensa kohteen ensimmäisellä yrittämällä täysin oikein. Emily ei edes vaivautunut myöntämään asiaa, kun kuuli Elijahin äänestä, miten varma hän oli sanojensa todenperäisyydestä. Ja kyllähän Emily tiesi, miten ikävään asemaan hän Elijahin saattoi, mistä Elijah olisi voinut tietää, mitä tehdä traumaattisten muistojen kanssa painivan ihmisen kanssa. Elijahin ehdotus, että hänen pitäisi puhua jollekin asiasta enemmän tietävälle ei oikeastaan edes tullut yllätyksenä - ei hän ollut ensimmäinen henkilö, joka oli yrittänyt ehdottaa Emilylle vierailua psykologin luona. Ja kaikki ehdotukset eivät edes olleet yhtä kaunistellen sanottuja kuin Elijahin. "No." Emilyn vastaus tuli nopeasti, määrätietoisesti.

Psykoterapia oli suurinpiirtein viimeinen asia, jota hän oli edes harkinnut. Hänelle olivat riittäneet vallan mainiosti ne kolme 'keskustelutuokiota', joihin hänet oli käytännössä pakotettu ennen kotiuttamista sairaalasta vuosi sitten. Ei hän kaivannut ketään kertomaan, kuinka hänellä oli täysi oikeus olla surullinen, vihainen jopa, ja kuinka hän oli täysin turvassa - tai että hänen ei tulisi syyttää itseään mistään (mitä hän ei edes tehnyt, hän ei kieltämättä vieläkään ollut selvittänyt onnettomuuden syytä, mutta tiesi ettei se millään tapaa liittynyt häneen itseensä) - mutta että hänen tulisi arvostaa omaa elämäänsä ja jatkaa sen elämistä ilman, että jäisi tarrautumaan jatkuvasti menneeseen. Ei, vaatisi vielä aika paljon enemmän ennen kuin hän palaisi oikean psykoterapeutin puheille, vaikka moni vähemmän jääräpäinen henkilö olisi varmaan jo antanut periksi..

"No. It's just a bad night, it'll.. I'll be better tomorrow.." Emily sanoi hetken päästä. Hän todellakin toivoi sanojensa pitävän paikkansa, että tämä oli vain yhden yön kauheuksia ja huominen valkeaisi täysin normaalina päivänä. Hiljaa poskille valuneiden kyynelten virta oli tyrehtynyt ja jättänyt jälkeensä kimmeltävän, suolaisen vanan Emilyn siroille kasvoille. Emily huokaisi hiljaa. "It's just not fair, none of it is.. Tyler would be turning only eighteen next week, you know.." Tyler.. Hänen rakas, suloinen pikkuveljensä, joka oli täysin vaivihkaa kasvanut komeaksi, hyvätapaiseksi miehenaluksi Emilyn muutettua tänne. Tyler, jolta nyt jäisi niin paljon kokematta.. Emily yllätti itsensäkin edes mainitessaan veljensä Elijahille, ei hänen perheensä edes ollut tainnut tulla puheeksi sen jälkeen, kun Emily oli kertonut onnettomuudesta monta kuukautta sitten. Oikeastaan Emily tunsi olonsa jopa hiukan syylliseksi tajutessaan, miten paljon Elijah oli varmasti varonut edes mainitsemasta mitään perheeseen liittyvää - oli sitten kyseessä hänen perheensä tai Emilyn. Ehkä juuri siksi hän nytkin avautui, vain vähän, mutta silti. Oli Elijahilla jonkinlainen oikeus kuulla edes jotain Emilyn perheestä.