No one really has a bad day. Just bad moments.

Ei ollut edes liioiteltua sanoa, että Judas oli sen suudelman jälkeen vältellyt Belaa. Se taisi kaiken lisäksi olla ihan ilmiselvää, vaikka mies yrittikin sen peitellä mahdollisimman hyvin esimerkiksi niin, että hän vietti äärimmäisen paljon aikaa moottoripyöräkerhon tiloissa. Mutta Judas ei yksinkertaisesti pystynyt kohtaamaan Belaa sen suudelman jälkeen. Eikä Judas uskonut, että Belakaan oli kovin innokas puhumaan kyseisestä asiasta. Judas oli kuitenkin ollut se, joka oli sen suudelman aloittanut. Ja siksi kaikki varmaan olikin niin perseestä. Judas oli tottunut siihen, että hänen itsehillintänsä piti tilanteessa kuin tilanteessa, mutta sinä iltana mies ei ollut pystynyt siihen. Jokin alkukantainen vaisto oli vain pakottanut hänet suutelemaan Belaa, vaikka loppujen lopuksi se ei mitään auttanutkaan. Luultavasti vain kertoi Belalle, että Judas oli mennyt saamaan tunteita parasta ystäväänsä kohtaan. Ne tunteet olivat kyllä olleet paikalla jo hyvin kauan, mutta Judas oli onnistunut piilottamaan ne niin itseltään kuin Belalta. Ei kuitenkaan sinä iltana, eikä varmaan sen jälkeenkään; Judaksesta tuntui, että Bela luki häntä nyt kuin avointa kirjaa. Siis tunteiden suhteen.

Tämän päivänkin Judas oli lähes koko päivän häärännyt kerhon autotallilla muutaman jäsenen moottoripyöriä kuntoon laittaen. Kun päivä sitten alkoi hämärtää, päätti Judas, että hän lähtisi kotiin, vaikka se sitten tarkoittaisikin Belan kohtaamista. Ei siis kestänyt kauaa, kun Judas oli pakannut työkalut niille tarkoitettuun pakkiin, ja hän oli kotimatkalla oman moottoripyöränsä kanssa. Sen ajaminen oli kyllä erittäin turhauttavaa Manhattanilla, kun liikennettä kuitenkin oli reippaammanpuoleisesti. Moottoripyöränsä Judas vei talliin, jonka jälkeen hän asteli taloa kohden. Vilkaisu ikkunoista sisälle kertoi, että siellä ei ollut valoja, mikä syystä tai toisesta sai Judakselle erittäin levottoman olon. Siinä vaiheessa, kun Judas sai oven avattua ja valot päälle, hyppäsi hänen sydämensä kurkkuun. Huonekaluja oli siellä täällä ja kamppailun jälkiä oli pitkin asuntoa. "Bela!" Mies parahti ja lähti kiertämään asuntoa. Ei hän voinut uskoa tätä, ei vaan vittu voinut! Viimeistään kirje heidän olohuoneensa pöydällä sai Judaksen uskomaan. Raivosta vapisevin käsin hän luki muutaman sanan: come get her. Ei osoitetta. Ei mitään. Judaksen sisällä kuohahti. "Vittu!" Mies huusi ja löi kämmenpohjalla seinään.

Judas ei kuitenkaan ollut kaikkea toimintakykyään menettänyt. Sen sijaan hän lähti saman tien takaisin Sons of Mayhemin tiloihin, koska tiesi, että luultavasti sinne joku olisi lähettänyt lisätietoa - ellei tämä ollut henkilökohtainen isku juuri Judasta kohtaan. Helvetti, jos se oli sellainen, niin miksi juuri Bela? Miten he tiesivät, mitä nainen Judakselle merkitsi? Oliko se jo niin helvetin ilmiselvää? Perille päästyään Judas juoksi suoraan oleskeluhuoneen tapaiseen tilaan, jossa hän näki Hunterin, kerhon varapuheenjohtajan. Hunter vilkaisi Judasta hetimmiten jokseenkin tietäväisenä. "Saimme osoitteen", Hunter kertoi vähillä sanoilla, ja Judas tiesi heti, että Hunter oli kaikesta ihan ajan tasalla. "Let's go, then", Judas sanoi mahdollisimman vähäeleisesti. Hän yritti parhaansa mukaan näyttää, että ei oikeasti ollut niin tunnekuohuissa mitä oli. Turhaan: kyllä Judas Hunterin tunsi. Ja sen katseen, joka häntä seurasi tälläkin hetkellä. Hunter ihan selvästi arvosteli Judasta. Mietti, että miksi helvetissä Judas oli antanut Belan olla ilman turvaa kaikkien moottoripyöräkerhossa tapahtuneiden asioiden jälkeen. Niin: eivät viime pari kuukautta olleet olleet helppoja. Miehiä oli tapettu. Kidutettu. Kaikki se veri oli nimenomaan tämän toisen kerhon käsissä, ja nyt Judas pelkäsi, että mitä he olivat tehneet Belalle.

Judas ja Hunter olivat päättäneet lähteä matkaan kaksin. Se oli helpompaa ja he pystyivät siten liikkumaan hiljempaa. Kaksikko seisoi hetken aikaa pihalla - tai Judas yritti kiihtyneenä ottaa muutaman askeleen, mutta Hunter nappasi heti kiinni hänen olkapäähänsä. "Sinä kuolet, jos teet kaiken hätiköidysti. Tiedän, että hän on sinulle tärkeä, mutta sinun on rauhoituttava", Hunter kertoi rauhallisesti. Judas vain tuhahti, vaikka tiesi, että Hunter oli hyvin oikeassa. Niinpä Judas ravisti itsensä Hunterin otteesta, jonka jälkeen kaksikko sitten siirtyi hylätyn näköiseen varastorakennukseen. Siellä oli hiljaista. Olivatko he karanneet? Varmuuden vuoksi Judas kaivoi esille aseen ja viritti sen: he saattoivat olla piilossa ja hyökätä jostain muualta. Judas ei nähnyt yhtään mitään, eli hän kompuroi ämpäriin. "Fuck", Judas pihahti hiljaa sen jälkeen. Hunter oli taas kokeneneena jo jossain ihan muualla - tai no, selvästi valokatkaisijalla, koska hän sai valot päälle. Saman tien Judaksen silmiin osui Bela. Tuoli oli kaatuneena lattialle, ja Judas kuuli, kuinka Bela haukkoi henkeään. "Bela!" Judas huusi ja otti muutaman juoksuaskeleen naisen luo. Kun Judas pääsi Belan luo, tunsi hän olonsa niin helvetin paskaksi. Oli hänen syytään, että Bela oli tässä kunnossa. "Mä olen niin vitun pahoillani", Judas pudisti päätään. Hän nosti tuolin ylös ja katsoi Belaa, jonka naama oli mukiloitu ihan sanoinkuvailemattomaan kuntoon. Verta oli Belan kasvoilla, vartalolla, lattialla. Kaikkialla.

"Meidän täytyy saada sut ulos täältä", Judas puhui. Yritti vaikuttaa rauhalliselta, vaikka oikeasti hänen jokainen solunsa tärisi raivosta. Jos joku Belan pahoinpitelijöistä olisi vielä täällä, niin Judas ei oikeasti tiennyt, mitä tekisi. Judas vei kätensä Belan kasvoille ja katsoi häntä lempeästi, ennen kuin hän kuuli aseen laukauksen. Silloin Judas saman tien kaartui Belan ympärille suojelevasti kuin kilpi, ja hän nosti aseensa ylös. Alkoi tietenkin skannata tilaa, sitä, missä joku olisi. Kun Judas sitten kuuli huutoa, joka ei ollut Hunterin, hän tajusi, että joku oli saatu kiinni. Se kuitenkin kertoi, että paikalla saattoi olla muitakin.

Judas ei voinut tajuta, että miten juuri Bela oli kidnapattu. Miten joku pystyi huomamaaan Judaksen tunteet Belaa kohtaan? Judas piilotti ne mahdollisimman hyvin, mutta silti joku kusipää oli huomannut, mitä Judas oikeasti tunsikaan Belaa kohtaan. Judas suurin piirtein tunsi Belan kivut. Harvoin mieheltä löytyi sen kaltaista empaattisuutta muita ihmisiä kohtaan, mutta kun Belasta puhuttiin ... No, Belaa kohtaan Judas tunsi ihan kaikkea. Hän oli niin helvetin pahoillaan. Ja ihan hiton vihainen. Siis kun hän kuuli sen yhden miehen huutavan, ei ollut kaukana, etteikö Judas olisi lähtenyt juoksemaan heti äänen lähteen suuntaan ase ojossa. Judas vaikka tappaisi Belan puolesta, ja juuri silloin Judaksen kostonhimo oli niin suuri, että se meinasi sokaista kaiken järjen hänen mielestään. Onneksi Bela oli kuitenkin paikalla. Kaikista tärkeintä Judakselle oli Belan hyvinvointi. Niinpä Judas alkoi löysäämään siteitä Belan käsien ja jalkojen ympärillä, ja pian hän oli jo nostanut Belan käsivarsilleen. Mä haluan kotiin Bela mutisi Judasta vasten. Judas ei voinut vastata siihen mitään, koska kotiin Bela ei ainakaan pääsisi. Ei vielä. Hän vilkaisi Hunteria, joka nyökkäsi Judakselle reitin olevan selvä. Niinpä Judas lähti kävelemään reippaasti eteenpäin Bela sylissä, toki koko ajan ollen ympäristöstään harvinaisen tietoinen: heidän turvallisuutensa ei täällä ollut satavarmaa. Ei, koska tämä oli vihollisen aluetta.

Judas ei voinut huokaista helpotuksesta edes silloin, kun he pääsivät ulos varastorakennuksesta. Niinpä hän nosti nopeasti Belan pihalle saapuneen pakettiauton takaosaan, jonne kipusi itsekin. Moottipyörät saisivat nyt jäädä paikoilleen. Kunhan Hunter oli kivunnut etupenkille, kuski lähti ajamaan kohti kerhon tiloja. Pakettiauton takaosassa Judas sai lopultakin osoittaa jotain huolta, koska Hunteria tai kuskia ei kiinnostanut. Bela meinasi koko ajan käydä niinsanotusti rajamailla. "Bela", Judas joutui aina välillä ravistelemaan naista, "pysy mun kanssa." Judaksen sydän hakkasi varmaan tuhatta ja sataa, eivätkä kyyneleetkään olleet kaukana. "Aja saatana!" Judas joutui karjaisemaan kuskille, joka varmasti ajoi jo niin kovaa kuin suinkaan pystyi. Kun Judas käänsi katseensa takaisin Belaan, alkoi jälkeen mainittu puhua. "Niin?" Judas kysyi. Olisi tahtonut halata Belaa niin vahvasti kuin vain pystyi, mutta ei voinut tehdä sitä. Bela oli juuri nyt ihan helvetin hauras. Varmaan ihan liian monta luutakin brunette oli murtanut. Mä taidan rakastaa sua. Hetkeksi Judaksen maailma pysähtyi. Hän oli ihan hiljaa, katseli vain suurin piirtein järkyttyneenä Belaa. Tuli siihen lopputulokseen, että Bela vain houri - ehkä ei tajunnut, kenelle puhui, tai jotain. "Et sä kuole", Judas selitti, "sä jäät tänne mun kanssa." Judas ei kuitenkaan ollut ihan varma enää siitäkään, että Bela selviäisi. "Bela, puhu mulle jotain. Ihan mitä tahansa."

Ikuisuudelta kestävän matkan jälkeen Bela oli vielä hengissä. Jos Bela nyt kuolisi, ei Judas antaisi itselleen ikinä anteeksi. Eikä varmaan itsekään jäisi tähän maailmaan, koska Bela oli kaikki, mitä hänellä oli. Kunhan pakettiauto jätettiin autotalliin, lähti Judas takaosasta pois heti Bela sylissään. "Judas, olisiko parempi jos mä veisin--" Hunter aloitti, mutta Judas keskeytti hänet saman tien. "Ei. Mä vien hänet itse", Judas selitti kylmän kuuloisena. Mies oli jo lähes itsekin niin pahasti shokissa, ettei pystynyt enää edes toimimaan tai puhumaan normaalisti. "Kestä vielä hetki, Bela. Mä vien sut hoidettavaks", Judas yritti pitää itsensä kasassa. Hän ei sanonut mitään moottoripyöräjengin lääkärille, laski vain Belan operointipöydälle ja katsoi häntä merkitsevästi. Lääkäri kertoi juuri sen, mitä Judas pelkäsi: Bela oli erittäin haavoittunut, eikä hän uskonut, että Bela selviäisi hoidoista. "Anna mun sitten viedä Bela sairaalaan", Judas rukoili. Se ei kuitenkaan tullut kuulonkaan. Ei, kun he eivät voisi selittää tilannetta mitenkään normaalisti, ja sairaalassa he eivät olisi turvassa. Lääkäri vielä lisäsi, että Bela ei enää kestäisi sinne asti. Judas kirosi itsekseen, eikä tiennyt, mitä olisi tehnyt, kun näki lääkärin aloittavan haavojen polttamista. "Mitä helvettiä sä luulet tekeväs?" Judas asteli lääkärin luokse erittäin uhmakkaasti. "Tämä on pakollista. Minulla ei ole samoja välineitä kuin sairaalalla. Joko teen tämän nyt tai hän kuolee", lääkäri sanoi vähintäänkin yhtä haastavaan sävyyn. Kun Judas kuuli Belan huutavan, pian sen loppuvan, luuli hän, että nyt Bela viimeistään kuoli. "Hän vain pyörtyi", lääkäri yritti rauhoitella, "herää luultavasti hetken kuluttua."

Judaksen teki mieli lyödä sitä naista, joka sillä hetkellä satutti Belaa. Hän tiesi sen kuitenkin vallan hyvin olevan äärimmäisen turhaa. Se nainen yritti vain pelastaa Belan hengen. Jotenkin Judas yritti kuitenkin peittää itseltään sen tosiasian, että tilanne oli niin paha. Niin - Bela saattaisi oikeasti kuolla. Jos Bela kuolisi, menisi Judas varmaan itse perässä. Mies katsoi, kuinka se nainen poltti Belan haavoja, eikä se näky kyllä saanut Judasta perääntymään. Monen muun kyllä. Toki Judaksen mielestä tämä oli paljon vaikeampaa katseltavaa juuri nyt siksi, että kyseessä oli Bela. Bela ei varmasti koskaan aikaisemmin ollut kokenut tämän kaltaista kipua. Ja periaatteessa pääsyy tähän oli Judas. Judas ei olisi aikaisemmin edes uskonut, että Bela joutuisi hänen vuokseen vaaraan, vaikka tietenkin hän sitä mahdollisuutta oli ajatellut aina toisinaan. Ei moottoripyöräkerhossa oleminen ollut mikään turvallinen asia - varsinkaan, jos rakasti jotakuta. Sitä Judas nimittäin tosiaan tunsi Belaa kohti. Rakkautta.

Judaksen oli loppujen lopuksi pakko lähteä Belan viereltä, kun lääkäri sanoi "haluavansa työskentelyrauhan." Mitä hän sillä ikinä olikaan tarkoittanut, sitä Judas ei tiennyt, mutta hän luotti kyllä kerhonsa lääkäriin. Hänen käsissään oli menehtynyt muutama ihminen, mutta se ei ollut mitenkään liittynyt häneen taitoihinsa. Sieltä huoneesta ulos lähdettyään Judas ei sitten enää tiennytkään, että mitä olisi tehnyt. Hän oli pyörinyt päämäärättömästi pitkin kerhotiloja, kävellyt vain sitä samaa reittiä pitkin, ja näyttänyt äärimmäisen hermostuneelta. Hermostunut jos jokin Judas tosiaan oli. Hän tietenkin yritti peittää sen parhaansa mukaan, koska ei halunnut näyttää heikkouksiaan edes muille Sons of Mayhemin jäsenille, vaan piti ne mielellään vain ja ainoastaan itsellään. Ei kenenkään tarvinnut tietää, että mitä hän tunsi Belaa kohtaan. Ties, vaikka joku käyttäisi sitä hyväkseen vielä toistamiseen.

Kun toimenpide oli valmis, Judas kutsuttiin takaisin Belan seuraksi. Hän sai kyllä siirtää Belan ensin toiseen, mukavampaan huoneeseen, jossa Belan olisi varmasti mukavampi herätä. Kyllä, lääkäri oli sitä mieltä, että Bela selviäisi tästä, mikä rauhoitti Judaksen mieltä edes hieman. Kunhan Judas oli laskenut Belan mukavalle sängylle, ei hän osannut tehdä mitään muuta kuin odottaa. Mies oli istunut kauempana sängystä olevaan nojatuoliin, josta hän näkisi varsin hyvin, jos Belan tilassa tapahtuisi muutoksia. Ja niinpä Judas odotti. Odotti ja odotti. Judas ei tiennyt, kuinka kauan aikaa oli kulunut, kun Bela sitten lopultakin raotti silmiään ja mutisten kyseli kellonaikaa. Luojan kiitos Judas totesi mielessään, ja nousi sitten ylös, ettei Bela vain yrittäisi nousta sieltä sängyltä ylös kokonaan. "Ei sillä ole nyt väliä", mies vain tokaisi, tosin itselleen yllättävän lämpimään sävyyn. Judas tajusi sitten lopulta myös kävellä Belan luokse. "Mene takaisin makaamaan, et sä pääse täältä pois vielä hetkeen", hän selitti. Ei koskenut Belaa, vaikka hänen olisikin tehnyt mieli halata naista sillä hetkellä.

Judas vilkaisi nopeasti Belaa, ennen kuin käänsi katseensa maahan. "Mä olen niin pahoillani", Judas koki tarpeekseen kertoa, "ilman mua mitään tätä ei olis tapahtunut." Mies hieraisi niskaansa, vältteli viimeiseen asti Belan katsekontaktia - ihan siksikin, että hän ei kehdannut katsoa Belaa, mutta myös siksi, että häntä hävetti. Judas ei ollut mikään maailman paras anteeksipyytelijä. "Jotenkin ne tiesi että mä lähtisin pelastamaan sua. Sen takia ne otti sut kiinni", Judas vielä kertoi. Ei kestänyt olla siinä Belan vierellä, joten lähti kävelemään poispäin hänestä. Itse asiassa alkoi vaan kiertämään hitaasti kehää siellä huoneessa. "Jos sä haluat, mä voin muuttaa pois", Judas selitti. "Mun kanssani sä et ole turvassa. Tämä oli mun syytä."