Some people wanted champagne and caviar...

Rafael oli iloinen, että Antonio piti yllätyksestään. Tai ainakin miesystävänsä reaktio huusi yllättyneisyyttä, joten kai Rafael oli onnistunut tempussaan. Hän oli nähnyt sen verran vaivaa tämän illan luomiseen, ettei Rafael olisi tiennyt mitä tehdä, jos Antonio olisi iloisen rekation sisään raivostunut siitä, että mies oli omatoimisesti hankkinut itsensä sisälle toisen asuntoon. Olisi hän toisaalta ymmärtänyt, mutta Rafael oli nyt kuitenkin tyytyväinen lopputulokseen. Antoniolla oli varmasti ollut raskas päivä ja sitäkin raskaampi kotimatka, joten mies tarvitsi hemmottelua kaikin puolin, vaikka se mitä Rafael oli tehnyt, oli loppujen lopuksi kuitenkin varsin vaatimatonta. Kaikesta vaivasta huolimatta. ”Tykkäätkö?”, Rafael lopulta kysyi huvittuneena, kun Antonio oli lopulta päässyt sisälle asuntoon ja jäi ihmettelemään mitä oli oikein tapahtunut. Toisen hämmentynyt naurahdus ei kuitenkaan latistanut tunnelmaa millään tavalla. Rafael sen sijaan virnisti ja viittoi toista peremmälle, katetun pöydän ja kynttilöillä täytettyyn huoneeseen. ”Mä halusin yllättää sut, sulla on kuitenkin ollut varmasti raskas päivä niin… Mä ajattelin että tää varmasti piristää sua.”, Rafael selosti innoissaan, kietoessaan nyt kätensä miehen ympärille ja vastatessaan toisen suukotukseen. He eivät olleet Antonion kanssa kovin kauaa tapailleet, mutta mitä luultavammin tämän päivän jälkeen heidän tapailunsa tulisi syventymään entiseltään.

Kaksikon istuessa pöydän ääreen, Rafael otti pöytään kattamansa punaviinipullon, avasi sen ja kattoi kahteen lasiin punaista nestettä. Hän antoi Antonion ottaa rauhassa ruokaa, sillä odotellessaan hän alkoi jo siemailla viinilasiaan, jonka ihana syvänpunainen neste rauhoitti häntä entiseltään. ”Luojan kiitos sä tajusit tulla eka kotiin. Hemmetti mä en tiedä mitä mä olisin tehnyt jos sä olisit ilmestynyt tänne kauppakassien kanssa.”, Rafael naurahti hyväntahtoisesti, ottaen nyt vuorostaan itse ruokaa omalle lautaselleen, laskien hetkellisesti lasinsa takaisin pöydälle. ”Pakko myöntää että mä olisin mielellän sulle tehnyt ruokaa mutta mä en ole kovin hyvä kokki. Mä olisin varmaan myrkyttänyt sut ja se ei olisi ensimmäinen kerta kun mä olen kokkauksillani myrkyttänyt jonkun.”, Rafael totesi huvittuneena, lappaen nyt haarukallisen verran ruokaa suuhunsa. ”Mä en ole itseasiassa tehnyt mitään kummosta tänään. Mä kävin pyörähtämässä töissä ja sitten mä oikeastaan tulin tänne… Tai mä tulin viettelemään sun talkkarin että se päästäis mut tänne.”, mies naurahti huvittuneena, kun hän sai suullisensa nielaistua kurkustaan alas ja hörpättyä siihen päälle punaviiniä. Hän jäi nyt kuitenkin kuuntelemaan suurella mielenkiinnolla Antonion puhetta työpäivästään. Rafael ei ollut koskaan sitä kuuntelija tyyppiä, vaan enemmän sellainen joka puhua palpatti minkä kerkesi – mutta Antonio oli opettanut hänet kuuntelemaan muita. Joka oli hieno asia, sillä useita ärsytti Rafaelissa miehen energisyys ja se kuinka hän ei osannut kuunnella koskaan muita.

”No, mä olen tyytyväinen että sä tänään just tajusit sanoa ylitöille ei, muuten mä varmaan söisin näitä yksinäni täällä.”, Rafael hymyili, saatuaan syötyä oman annoksensa. Nyt mies sen sijaan täytti heidän lasit toistamiseen, jääden seuraavaksi hörppimään omasta lasistaan viiniä. ”Me voitaisiin tän jälkeen katsoa elokuva jos sopii? Mä kävin vuokraamassa muutaman vaihtoehdon josta saat valita.”, sanojensa myötä mies nousi pöydästä ja kävi hakemassa valitsemansa elokuvat, toinen oli komedia ja toinen oli kauhu, eikä Rafael tiennyt ollenkaan tykkäisikö Antonio kummastakaan elokuvasta. Kyllä he aina muutakin tekemistä keksisivät, jos Antonio ei haluaisi katsoa elokuvaa, mutta se oli nyt täysin miehen päätettävissä.

Pitkän, rankan viikon jälkeen viini tosiaan oli hyvä keino saada mieli keveäksi. Ja vieläpä rakkaimman seurassa. Saattoiko sitä enempää edes toivoa? Aikanaan Rafaél ei olisi luultavastikaan arvostanut tällaisia iltoja, mutta sitä sattui kun tapaa oikean ihmisen. Rafaél nimittäin koki, että hänellä ja Antoniolla oli niin paljon yhteistä, oli jopa ihme, etteivät he olleet aikaisemmin tavanneet kunnolla. Toki Rafaél oli aikanaan, silloin kun José oli toisen kanssa seurustellut, niin vaihtanut muutaman sanan ja se oli siinä. Onneksi he olivat nyt kuitenkin tavanneet uudelleen ja päässeet tutustumaan toisiinsa kunnolla. Olihan se siirappisen kuulloista, mutta Rafaél oli todella sitä mieltä. Antonio oli mies, joka kiteytti sisälleen kaiken mitä Rafaél toivoi toiselta puoliskoltaan. Niinpä hän halusi tarjota Antoniolle kaikkea sellaista, mitä tuo ei ollut välttämättä koskaan kokenut. Okei, kaikki olivat varmasti treffeillä syöneet kiinalaista ja katsoneet imeliä elokuvia – tai Rafaélin kohdalla kauhuelokuvia – mutta tämä oli vasta niin sanottua alkusoittoa. Kyllä Rafaél oli vielä ajatellut yllättää Antonion, tavalla tai toisella ja eikä vain kerran.

Rafaél oli tyytyväinen, kun Antonio suostui katsomaan kauhuelokuvia. Sitä saattoi kuvailla Rafaélin yhdeksi suurimmiksi paheiksi, kauhuelokuvien katsomisen siis. Hänestä oli hauskaa tuntea erilaisia tunnetiloja kauhuelokuvia katsellessa. Lopulta mies rojahtikin sohvalle virnuillen, huomaten kyllä Antoniosta ettei toinen välttämättä oikein pitänyt kauhuelokuvista. Kyllä toinen oppisi katsomaan kauhuelokuva, jos heidän suhteensa vakavoituisi entiseltään. ”Ei hätää, kyllä sä opit noista tykkäämään, toi on vielä sellasta mitä pikkulapsetkin voi katsoa…”, Rafaél totesi huvittuneena toisen sanoille, ennen kuin hörppäsi viinilasista kertaalleen. Keittiöstä oli tosiaan viinilasien mukana otettu elokuvat ja puolillaan oleva viinipullo. Hetken kuluttua, kun Antonio oli saanut levyn laitettua dvd soittimeen, Rafaél taputti viereistä paikkaansa sohvalla. Voi kuinka he varmasti näyttivät niin imelän rakastuneilta keskenään – mutta se ei Rafaélia kummemmin haitannut. Vaihteluahan tämäkin oli normaaliin arkeen. Jos hän olisi ollut yksin, niin Rafaél olisi luultavasti ollut vetämässä päätään täyteen jossain pikku pubissa. Elokuvan alettua, Rafaél automaattisesti otti hyvän asennon sohvalta ja veti Antonion kainaloonsa. Rafaél ei tuntenut vielä Antonion elokuvakäyttäytymistä, mutta hänestä oli mukava huomata, ettei mies puhellut turhia. Se oli tosiaan raivostuttavaa kun ihmiset eivät joko seuranneet, jonka myötä kyselivät koko aja typeriä, tai sitten muuten vain pölisivät kaiken aikaa.

Leffan loputtua Rafaél venytteli käsiään ja hymyili Antonion sanoille. ”Noni, mähän sanoin. Mä osaan kyllä valita kauhuelokuvat. Ne voi parhaimmassa tapauksessa olla myös yhtä komediaa.”, Rafaél sanoi ja vastasi Antonion virnistykseen omalla pienellä virneellä, tuntien seuraavaksi toisen huulet omillaan. Kaksikko vaihtoi kevyen suudelman, joka sai virneen entistä suuremmaksi Rafaélin huulilla. ”Mun puolesta voidaan katsoa, mua ei ainakaan väsytä ja mulla ei ole myöskään kiire minnekään. Ei ole töitäkään huomenna.”, Rafaél sanoi, jatkaen heti perään. ”Mutta voidaan me jättää se huomisellekin, ei mua haittaa ollenkaan. Käydääs vähän ulkona.”, Rafael totesi ja nousi ylös, nykäisten Antonion siinä samalla myös ylös. Pieni savuketauko voisi olla terää tähän väliin, samalla kun he vaihtaisivat vielä enemmän kuulumisia. ”Onko sulla muuten miten huomenna töitä? Vai onko ollenkaan? Saanko nauttia seurastasi myös aamulla?”, pieni poikamainen virne nousi toisen huulille, samalla kun asteli eteiseen ja kaivoi takkinsa taskusta tupakka askin sekä sytyttimen. Seuraavaksi kaksikko suuntasi kerrostalon katolle, jossa oli mukava käydä rauhassa tupakalla. Katolle kavuttuaan, Rafaél käveli lähemmäs reunaa katsellakseen ”maisemia”, kaivoi tupakan ja sytytti sen. Antonio oli onneksi tullut perässä, jolloin mies laski toisen kätensä toisen harteille, hymyillen samalla tyytyväisenä. ”Mä mietin pitäiskö meidän lähteä jollekin viikonloppu reissulle? Minä, sinä, Little Simon ja Little Timmy. Mitäs sanoisit? Ei tarvis lähteä edes kauas mutta… Jonnekin?”