Keep The Family Close

Lester virnisti niille Jacen sanoille. Hitto, sillä oli kyllä oikeasti se itsetunto vähän pohjissa. Tai sitten Jace oli vain äärimmäisen vaatimaton. Toisaalta, vuodet vankilassa varmasti tekivät sen ihmiselle. ”Nah, scaring the kids was a joke. I think. Probably?” Lester sanoi epämääräisesti. Hyvä yrittää selittää kuulemastaan työstä, josta ei oikein tarkemmin edes tiennyt yksityiskohtia.

”I don’t know about their agenda, really. Mostly they are just kids heading towards the wrong path. From troubled families and such. All they need is someone to be there for them, make an impact in their life, help to guide them back to righteous ways. Their parents might be alcoholics who never give any attention to them, or just some little punks who keep robbing the corner store… Or kids who somehow always end up in fights.” Lester selitti sen verran, mitä tiesi, loi katseen siihen nuorukaiseen sen viimeisen lauseen myötä. Ei hän oikeasti tiennyt, kuinka eettistä nuorten pelottelu väkivaltarikollisilla oli, mutta ei siitä varmasti haittaakaan olisi. Näyttää, miten kävi, jos ajautui hankaluuksiin jatkuvasti.

”I think you would do great at that job. And hey, it’s great practice for raising your future kid as well, having to work with those kids. I’m willing to put a good word out there for you. Write a letter of recommendation.” Jace oli Lesterin mielestä ehdottoman hyvä tyyppi, ja se pystyi hyvin kuvittelemaan Jacen sellaisessa työssä. Sillä oli loppujen lopuksi semmoinen persoonallisuus, mikä sopisi varmasti nuorien kanssa työskentelyyn. Jace kun oli sellainen no bullshit-tyyppinen kaveri.

Lester naurahti niille Jacen tarjoamille esimerkeille siitä, mitä niille junioreille pitäisi tehdä. ”And then tell them that it’ll be ten years on top of that in similar facilities and hope that they’ll take a hint?” Lester jatkoi sitä huulen heittoa. Valitettavasti se ei vain tainnut olla nykyisten ihmisoikeuslakien nojalla ihan sallittua. Sinällään se oli naurettavaa, koska ne vankien olosuhteet eivät kuitenkaan rikkoneet ihmisoikeuslakeja. Kaikki taisi olla lähinnä suhteellista.

Lester oli huomaavinaan Jacen aidosti kiinnostuneen siitä työkeikasta. Sen pystyi aistimaan siitä sen puhetavan muutoksesta. Sitten se kysyi niitä kysymyksiä, jotka olivat kieltämättä pyörineet jossain vaiheessa myös Lesterin päässä. Onneksi itsetutkiskelua oli harrastettu sen verran, ettei vastausta tarvinnut miettiä pitkään. ”I’m trying to also keep you out of jail. Preventive damage control, so to speak”, Lester kommentoi. ”I also have my daughter and future granddaughter to care for. Honestly, Kate needs you. I don’t really know if she can handle all this on her own. If she’s stable enough for that. And you seem like a good guy, and Kate really seems to hold you in high regard.” Ja Lester halusi varmistaa, että Jacella oli edes jonkun tuki elämässään. Ei siihen varmaan oltu uskottu pitkään aikaan, ja se mies totisesti ansaitsi sen, kun seisoi hänen tyttärensä rinnalla kaikesta huolimatta.

Lester kuitenkin nyökytteli tyytyväisenä. ”I’ll hook you up with an interview and send the details to Katie.” Sitten Lester vilkaisi peremmälle sinne asuntoon. ”I better go check on the ladies. They’re being suspiciously silent, so I wonder whether they’re still alive or not. You never know with those two.” Lester kääntyi siirtyäkseen sinne naisten luokse. ”Good luck with your own Simmons woman. It’s not always a picnic, but they sure as hell make up for that, right?”

Lester oli tyytyväinen. Hän halusi kokea olleensa avuksi tyttärensä elämässä, sillä hän oli valmis antamaan Katelle kaiken mitä se tarvitsi. Oli se sitten auton lainaamista, henkistä tukea tai sen miehen tukemista ja tuuppimista oikeille poluille. Lester halusi, että Katella olisi kaikki hyvin – luoja yksin tietää, että Kate ja Jace olivat molemmat kokeneet elämänsä aikana ihan riittävästi vastoinkäymisiä – ja halusi uskoa, että Jace toivoi sitä samaa. Lester oli vahvasti sitä mieltä, että Jace kaipasi juuri nyt oikeanlaista seuraa ja oikeanlaisia ympyröitä elämäänsä, jotta se joskus pääsisi eroon siitä pelkästä ex-vangin statuksestaan. Kyllähän se vähän hermostutti lakimiestä itseäänkin pistää nimensä likoon Jacen vuoksi. Mutta Jace oli nyt perhettä, halusivat he sitä tai eivät, ja perheen vuoksi piti pystyä ottamaan riskejä ja uhrauksia. Lester vain toivoi, että Jace ymmärsi, mitä kaikkea siinä oli pelissä ja ottaisi sen tosissaan. Kyllähän se otti, aivan varmasti.

Siellä lastenhuoneessa oli rupateltu mukavia. Kate oli esitellyt sen huoneen, jossa tällä hetkellä oli lähinnä muutamia tyhjiä muuttolaatikoita ja yksi yksinäinen jalkalamppu. He eivät Jacen kanssa olleet sitä juurikaan edes miettineet, kun pääpaino heidän elämässään sillä hetkellä oli ollut muissa asioissa. Eivätkä he olleet halunneetkaan sitä suunnitella ennen sukupuolen selviämistä. Kate kuitenkin rupesi varovaisesti visioimaan sitä huonetta äidilleen ääneen, mihin hän halusi sen pinnasängyn laittaa ja minkä väriset seinät hän sinne halusi. Oltiin siinä muutama kyynel lisääkin tihrustettu tyttärensä potentiaalisen sairauden vuoksi. Alison oli siinä tilanteessa halannut lujasti ja vakuutellut, että asiat kääntyisivät vielä parhain päin, turha murehtia. Koska Alison tiesi, että Katen tarvitsi kuulla niitä vakuutteluja, ettei se ajaisi itseään loppuun stressaamisellaan. Katen ei tarvinnut juuri nyt kuulla Alisonin epäluuloja Jacea kohtaan ja sitä, miten vähän hän piti siitä ajatuksesta, että Kate oli lyönyt hynttyyt yhteen murhaajan kanssa.

Se huomio oli siirretty muualle niistä surkeista ajatuksista, kun Lester oli saapunut paikalle ja yhdessä vanhemmat olivat ruvenneet kertomaan tyttärelleen tarinoita siitä, kun tämä oli ollut pieni. ”You were quite the handful, honestly”, Alison sanoi, naureskellen. ”It was always either your way, or no way. Poor Roxie didn’t have a say in anything, but I think she loved to follow you around and do what you saw fit.”
”Though I imagine you are no less handful now than you were then, sweet pea”, Lester sanoi ja rutisti Katea olkapäistä. Kate vain naurahti; ”Yeah, I guess so. I have to state that in my defense, it’s probably mostly pregnancy hormones at this point. Like, 90-percent sure about that.”

Ihan senkin vuoksi Kate odotti kuumeisesti sitä hetkeä, että Jace tuntisi sen vauvan liikkeet. Kate oli eksynyt lueskelemaan keskustelupalstoilta, kuinka se liikkeiden tunteminen auttoi yleensä konkretisoimaan sitä fiilistä, että siellä oli ihan oikeasti lapsi, eikä vain joku surrealistinen paisumisilmiö. Toki joillakin se homma tajuttiin vasta, kun se lapsi saatiin syliin, ja kaikista onnettomimmilla tapauksilla ei silloinkaan. Niistä tulikin sitten ihan erilaisia tapauksia.

Oli Katellakin hankaluuksia hahmottaa sitä aikaa raskauden jälkeen. Sitä ei oikeastaan pahemmin edes uskallettu ajatella. Kate ei halunnut ajatella, miten pahasti se saattoi taas menettää järkeään sen kaiken myötä, tai miten se tulisi alati pelkäämään sitä, miten se lapsi voisi mennä rikki hetkenä minä hyvänsä. Paljon helpompaa oli käyttää kaikki aika ja energia siihen, että suunnitteli, miltä lastenhuone näytti, tai millaisia vaatteita sille halusi ostaa, tai miten paljon se jo rakasti sitä lasta, mutta miten paljon sitä pelotti tavata se. Puhumattakaan, miten paljon sitä stressasi se synnytys – tosin ihmekös tuo, ketä tahansa hirvittäisi koko se konsepti. Lisäksi sitä kaikkea ahdistusta lisäsi ne psykiatrin varovaiset puheet siitä, miten sitä tällä hetkellä hyväksi koettua lääkitystä pitäisi lähteä sörkkimään, kun se laskettu aika lähestyisi. Jotain siitä, miten mielialalääkkeiden käyttäminen raskauden viimeisen kolmanneksen aikana saattoi aiheuttaa vauvassa flegmaattisuutta, mutta kuinka niitä pitäisi ruveta heti synnytyksen jälkeen taas ottamaan, ettei Kate saisi hermoromahdusta hormonitasapainon heittelyn vuoksi ja yrittäisi esimerkiksi tappaa itseään. Se oli kuulemma ihan realistinen riski.

Jace tarjosi sitä kahvia ja Kate havahtui, koska ei ollut rehellisesti sanottuna edes tajunnut Jacen olevan siinä läsnä, se kun oli ollut niin hiljaa ja seurannut vain vierestä. Kate katsoi miestä hetken tarkkaan, kun ne vanhemmat ilmaisivat kiinnostuksensa tarjousta kohtaan. Jace vaikutti jopa Katen silmiin vähän harmistuneelta ja kireältä, mikä sai Katen kohottamaan toista kulmaansa luodakseen kysyvän katseen Jaceen. Kun se oli painunut sinne keittiön puolelle, Kate seurasi hetken kuluttua perästä, ohjattuaan ensin vanhempansa sinne olohuoneen sohvalle. Lastenhuoneen valo sammutettiin ja ovi vedettiin kiinni.
”Hey you”, Kate sanoi tullessaan sinne keittiöön ja halatessaan miestä takaapäin, painaen kasvonsa tuon lapaluiden väliin. ”I don’t want to jinx it, but everything’s going pretty well, don’t you think?”

Heillä oli molemmilla vähän sellainen tapa tuudittautua niihin arkipäiväisiin asioihin stressinhallinnan nimissä. Tulevaisuutta ja pahimpia skenaarioita saatettiin murehtia tolkuttoman paljon, mutta toisaalta niiden ajattelua myös yritettiin vältellä viimeiseen asti. Se ahdisti liikaa. Toisaalta niitä ahdinkoja olisi voinut käsitellä jotenkin rakentavamminkin, niin niistä olisi ehkä joskus jotain hyötyäkin. Siitä välttelystä sen sijaan ei ollut – ennemmin tai myöhemmin ne asiat tulisivat kuitenkin vastaan, ja silloin ne vasta stressiä aiheuttivatkin.

Otetta miehestä höllättiin sen verran, että se pääsi kääntymään ympäri, kunnes sitä tiukennettiin taas. Viime aikoina oli tullut huomattua, että se vatsa rupesi olemaan jo vastaavanlaisissa tilanteissa pikkuhiljaa tiellä. Nytkin Katea aavistuksen harmitti, ettei kokenut pääsevänsä ihan niin lähelle miestä, kuin oli aiemmin tottunut. Se harmitus kuitenkin painui taka-alalle, kun Kate keskittyi ihan vain nauttimaan siitä läheisyydestä mitä kykeni saamaan. Kate piti tällaisista yksityisistä hetkistä, mitä isompi asunto pystyi tarjoamaan. Vanhemmat saattoivat olla rauhassa olohuoneessa, ja Kate ja Jace saattoivat viettää intiimimmän hetken katseilta piilossa.

Kate hymisi vastaukseksi Jacen hiljaisille vakuutteluille. ”Much worse”, hän myötäili, ”it had all the potential to become a third world war out there. Thank goodness there’s a lawyer in the family.” Sille toteamukselle virnistettiin, ennen kuin huulille tuikattiin nopea suukotus. Samalla Katen uteliaisuus heräsi sitä hänen isänsä ja Jacen välistä suhdetta kohtaan, mikä oli jossain välissä käynyt jo kertaalleen mielessäkin. ”You seem to be getting along with my dad pretty nicely”, nainen huomauttikin hymyillen tyytyväisesti. ”What have you guys been talking about?”

Lopulta se kahvi oli keitetty, tavarat kerätty kasaan ja pariskunta siirtyi sinne olohuoneen puolelle. Katelle oli annettu kannettavaksi luokkaa kahvipannu ja maitotölkki, siinä missä Jace kantoi kuuliaisesti loput. Tavarat asetettiin sohvapöydälle, ja kahvin kaatamisen jälkeen painauduttiin sinne sohvannurkkaan miehen viereen. Luojan kiitos Kate oli päättänyt asunnon vaihdon yhteydessä ostaa isomman sohvan siihen asuntoon. Lester tosin oli päätynyt istumaan siihen lazyboy-nojatuoliin ja oikaisemaan jalkansa. ”This is great, Allie, we need one of these as well”, Lester hehkuttelikin vaimolleen innoissaan. Lesterin tuntien, se varmaan hoitaisi heille sellaisen huomiseksi. Jäyhäksi lakimieheksi se innostui vähän turhankin herkästi asioista ja, no, rahasta kun ei puutetta ollut niin sitä myös käytettiin melko huolettomasti. ”Absolutely not”, Alison kommentoi huvittuneesti, ”You’ll just be watching baseball and drinking beer all day every day if we get one.”

Kate kohotti kulmiaan. ”You? Baseball?” nainen kysyi yllättyneesti, vino virne naamallaan. ”Please don’t tell me he’s trying to make you into a Yankees fan, is he?” Kate oli saanut koko nuoruutensa kuulla Yankeeseista, ja vaikka nuorempana niitä pelejä olikin tullut isän kanssa katottua, niin se oli enemmänkin välttämättömyydestä kuin omasta halusta. Kiinnostus oli loppunut viimeistään middle schoolissa. Se olut vaikutti paljon paremmalta puheenaiheelta parivaljakolle kuin se baseball. Ainakin sellaiselta, josta Jace oli kiinnostunut.

Katen vanhemmat olivat aloittaneet jonkinlaisen vanhalle avioparille tyypillisen eipäs-juupas-nahistelun siitä nojatuolista, ja Kate vain pudisti päätään sille touhulle, jaksamatta keskittyä sen kuuntelemiseen sen kummemmin. Varsinkaan, kun se keskittyminen oli siirtynyt sinne Jacen niskaan piirtämiin kuvioihin. Kun se tilanne selkeästi vaikutti pysyvän hallinnassa ainakin toistaiseksi, se sai Katen vihdoin oikeasti rentoutumaan, ja sai tuon tajuamaan miten uupunut oikeasti olikaan. Pari huonosti nukuttua yötä ja koko päivän kestänyt stressi, puhumattakaan siitä lapsen kasvattamisesta ja ruokakoomasta, tuntuivat tekevän tehtävänsä, ja Kate rupesi olemaan täysin naatti. ”Hm?” Se hymähti havahtuessaan miehen sanoihin, ottaen hörpyn siitä kahvikupistaan. ”Yeah, I think so. One step at a time, right? I think I’ll call tomorrow to schedule for the test, maybe see if they can squeeze me in for tomorrow. Since it requires the whole bedrest and all”, Kate vastasi miehelle.

Kate rekisteröi, että se hänen vanhempiensa välinen nahistelu oli vihdoin päättynyt. ”So… How’s Roxie? I haven’t heard from her in ages”, Kate kysyi vanhemmiltaan. Niitä kuulumisia ei tosiaan oltu ihan hirveästi vaihdettu sen talvella tapahtuneen episodin jälkeen, jolloin Roxie oli julistanut, että sille ei tarvinnut tulla itkemään siinä vaiheessa, kun se lääkkeettömyys ampuisi nilkkaan. ”Oh, she’s doing fine. She just got a promotion, you know. And I believe things are going pretty well with that… what’s his name again?” Alison selitti, ja Lester täydensi: ”Andrew.” Kate kohotti kulmaansa. ”He’s a lawyer in your dad’s firm, a very nice young man. They’re even thinking of making him a partner in the firm”, Alison vastasi Katen kysyttyä, kuka Andrew oli. Sen vastauksen jälkeen luotiin vaivihkaa merkitsevä katse Jaceen, kuin osoittaakseen, miten paljon parempi vävyehdokas Andrew olisikaan.

”I just don’t want to wallow in it for another week. Or for the rest of the pregnancy”, Kate perusteli, kun näki sen Jacen ilmeen. Ei Kate ollut varma, olisiko siitä pitänyt vielä jutella jotain ennen varsinaista päätöstä tehdä se testi. Kate oli luullut, että he olivat molemmat siitä samaa mieltä. ”That way we still have almost a week to figure out what we’ll do when we get the results.” Kate tiesi, että ei pystyisi abortoimaan sitä lasta nyt, kun ei ollut pystynyt siihen silloin alussakaan. Häntä vain pelotti, että se saattoi olla ainoa vaihtoehto, mikäli se testitulos olisi positiivinen Downin osalta.

Alison heitti varsin alhaisen kuittauksen, kun rupesi kehuskelemaan sillä Roxien poikaystävällä. Poikaystävällä, josta Kate ei edes tiennyt. Se tuntui kuitenkin välittömästi kiihdyttävän Jacen nollasta sataan, sillä Kate pystyi melkein tuntemaan sen muutoksen Jacen olemuksessa ihollaan. Se kuvioiden piirtelykin oli loppunut siihen pisteeseen. Kate laski vapaan kätensä miehen reidelle, vaikka tiesi sen tuskin rauhoittavan. ”Well of course”, Kate onnistui yllätyksestään huolimatta lähtemään siihen Jacen aloittamaan leikkiin mukaan, ”It’s exactly what I want in a man, someone who’s never there for me or the kid. No offense, dad.” Lester pudisteli päätään – se kommentti kieltämättä vähän kirpaisi.

Alison kallisti päätään varottavasti. ”So you’d rather choose a murderer instead of someone who has a nice, well-paying job, huh?” Katen suu ihan oikeasti loksahti auki sen kommentin myötä. ”I’m sorry, what?” Kate ei saanut mitään muuta sanottua pöyristykseltään. ”You heard me. Maybe he should’ve gone to law school, then he would at least know not to go around drinking on other people’s property”, Alison kuittasi, tällä kertaa tuijottaen häikäilemättä suoraan Jaceen.