Keep The Family Close

Jace ei osannut kuin tuijottaa hämmentyneenä kun Kate puhui. Hänen oli erittäin vaikea ymmärtää, miten se oli yhtäkkiä ongelma, että hän oli okei. Miten se edes saattoi olla ongelma? Ehkä se oli jotain sellaista naislogiikkaa, mitä hän ei vain pystynyt seuraamaan. Tai ehkä hän oli ollut niin kauan erossa sellaisesta normaalista, henkisesti intiimistä vuorovaikutuksesta, ettei enää edes ymmärtänyt miten se toimi. Sekin oli ihan mahdollista, jopa todennäköistä.

“Is this seriously about my hand right now? ‘Cause I know it was stupid, okay”, mies kysyi ääneen ja vilkaisi sitä kättään uudemman kerran, kun nainenkin siihen viittoi. Se this is not okay sai Jacen jopa hetken miettimään sitä, että odottiko Kate jo sitä kertaa, kun hän huitaisisi sitä seinän sijaan. Hän ei todellakaan halunnut, että se joutuisi pelkäämään mitäin sellaista.
“I would never hit you. You know that, right?" Jace vielä lisäsi perin hämmentyneenä ja huolestuneen oloisena.

Se Katen selityksen jatkaminen oli hyvä veto, koska se avasi sitä tilannetta vähän paremmin, sai miehen mietteliäänä nojaamaan taakse sillä sohvalla ja tutkimaan naisen ilmeitä lähinnä sivusilmällä.
“I don’t think I’m in survival mode”, Jace totesi hyvin lauhkeaan sävyyn, mutta myönsi kyllä itsekin, että ei enää edes tiennyt milloin oli ja milloin ei. Omista tunteista oltiin menetetty tatsi niin täysin, että hyvä kun niiden olemassaoloa enää edes muistettiin.
“And I’m okay too. I’m not just saying it” hän pudisteli sitten päätään aavistuksen huvittuneen näköisenä, “I don’t know what you want me to say. You want me to say I’m not okay?"

Jace tiesi erittäin hyvin, että se tunneasia oli ongelma. Hänelle oltiin kerrottu enemmän kuin pari kertaa, että terapia voisi olla hyödyllistä, ja kyllä hän senkin uskoi. Oli kuitenkin ihan eri asia tehdä asialle käytännössä jotain, kun oli niin käsittämättömän vaikea avata suutaan ja puhua yhtään mistään. Kun terapeutin vastaanotolla oltiin siihen ehdonalaiseen liittyen istuttu pakon edessä, niin hän oli varonut sanojaan ihan liikaa, koska ei takuulla halunnut antaa kellekään syytä lukita häntä enää uudestaan.

Koska Kate tuntui yrittävän niin kovasti, Jace halusi antaa sille jotain. Hän avasi suunsa ensin kokeilevasti, ei sanonut mitään ja avasi sen sitten uudestaan.
“Your bathroom’s making me really fucking claustrophobic”, mies siis ilmoitti, koska se oli sellainen asia joka mielessä nyt sattui liikkumaan, “not like you can do anything about it, though. Maybe it’s the color or the lack of windows or something, but I’m about to get a job with access to shower just so I don’t have to deal with it.” Se oli niitä asioita, joita palloteltiin päivittäin. Hän vihasi umpinaisia tiloja, jätti edelleen makuuhuoneen oven auki yöksi ja ei käyttänyt sitä talon hissiä kuin pakon edestä, eli silloin kun Kate oli mukana. Sekin siksi, että sen ei haluttu tietävän siitä, että joku typerä hissi aiheutti mielenliikkeitä.

Siinä tiivistyi myös se syy, miksi Jace ei puhunut asioista - niille ei voitu tehdä mitään. Miksi ihmeessä pitäisi stressata ketään sellaisilla asioilla, joita ei voinut muuttaa?

Hetkeäkään Jace ei ollut olettanut, että Kate oikeasti tekisi sillä tiedolla yhtään mitään. Ja siinä se oli puhumassa suihkuverhoista ja remontista. Hän tuijotti sitä vähintään yhtä oudoksuvasti kun se oli todennäköisesti tuijottanut häntä sen jälkeen, kun hän oli käytännössä julistanut pelkäävänsä sen kylpyhuonetta. Se oli omissakin korvissa idioottimaisuuden huippu, ja jos joku muu olisi tunnustanut hänelle jotain sellaista, hän olisi takuulla nauranut. Kate ei kuitenkaan vaikuttanut lainkaan huvittuneelta.
“We’re not ripping the whole thing apart cause of this”, mies pudisteli heti päätään. Se tuntui liioitellulta, eikä ollut edes mitään takeita siitä että se toimisi. Siinä sitä sitten oltaisiinkin, kun oltaisiin syydetty tonneja johonkin kylpyhuoneremonttiin ja tilanne olisi edelleen pisteessä nolla.

Sille oli syy, miksi Jace yleensä kävi suihkussa vain silloin kun Kate ei ollut kotona. Paitsi siksi, että hän saattoi iloisesti pitää oven auki, myös siksi ettei se pääsisi ikuistamaan edes jonkun tason jännitystä - Tai paniikkikohtausta, jos niikseen tuli. Sitäkin oli käynyt pari kertaa, ja eritysesti silloin, kun hän oikein jäi miettimään sitä asiaa - eli nyt. Mies oli erittäin epäluuloinen, kun Kate nousi ylös ja viittoi hänet perään. Hän kyllä meni, mutta ei näyttänyt etäisestikään siltä että olisi ollut asiasta iloinen.

“What a fuck, Kate?” Jace ei yksinkertaisesti voinut olla kysymästä, kun jäi nojailemaan ovenkarmiin ja se komensi hänet seisomaan kylpyammeeseen. Pienellä viiveellä sitä kyllä toteltiin, mutta edelleen hyvin vastahakoisesti. Sitä pidettiin huonona ideana välittömästi, koska ilmeisesti häntä riitti ahdistamaan jo se, että joku tietoisesti käski kävelemään siihen ahdistavaan paikkaan. Sekin oli kyllä erittäin ymmärrettävää, vaikka ei asiaa auttanutkaan. Ahdistava paikka yhdistettynä siihen tapaan jolla joku toinen oli liian lähellä ovea, riitti jo yksinään siihen että Jace olisi voinut vannoa tuntevansa tuskan hien nousevan pintaan. Käsikään ei tuntunut omalta, kun hän sitten työnsi sen suihkuverhon sijaan ja kiltisti astui ammeen puolelle. Matka tuntui kestävän valovuoden ja se oli kaikin puolin karmeaa ja ahdistavaa ja naurettavaa.

Se oltiin ehkä tarkoitettu kauniiksi eleeksi, mutta siltä se ei tuntunut. Se koko tilanne kävi Jacen hermoille erittäin nopeasti, ja kun joku kävi hänen hermoilleen niin se tilanne ei mitä todennäköisimmin päättyisi lämpimissä merkeissä. Hän selvisi omasta päästään Katea paremmin, mutta ei juuri tälläisistä tilanteista. Yleensä se homma vielä meni niin, että hän piti itseään niin naurettavana ja säälittävänä, että onnistui jotenkin vielä lietsomaan sitä kaikkea entistä pahemmaksi. Se käsi ja sen varsin epämiellyttävä tykytys ja jomotus kyllä auttoi pitämään jalat maassa paremmin kun mikään, mitä tähän mennessä oltiin kokeiltu.

Katen puheista ei ollut mitään apua, eikä se saanut miestä rentoutumaan tippaakaan. Koko olemus oli äärettömän kireä ja näytti siltä, että se kärsivällisyys alkoi kulumaan loppuun. Kipeä käsi päätyi lopulta puristamaan sitä pakastepussia, jolloin se ei tietysti enää ollut lainkaan avuksi. Katse kiersi sitä huonetta ja pysähtyi lopulta siihen naiseen, joka yhtäkkiä puhui siitä vauvasta ja siitä, että hän hukuttaisi sen. Se oli ehkä pahin mahdollinen asia minkä se olisi voinut siihen väliin sanoa, ja ikävä kyllä se oli oikeassa. Hän ei ollut edes ajatellut sitä mahdollisuutta, ja nyt se kuva oli mielessä ihan liian elävänä. Jos se kylpyhuone oli tähän asti ollut naurettava paikka, niin nyt se oli sitten se paikka jossa hän potentiaalisesti hukuttaisi oman lapsensa siksi, että kärsi jostain käsittämättömistä fobioista, joita ei vain millään saanut otteeseensa. 

Käsi nousi siitä Katen vatsalta välittömästi ja mies pudisti päätään, otti puoli askelta taakse.
"I'm not doing this", Jace totesi ja päätti ottaa hatkat siitä tilanteesta välittömästi, astui sen ammeen reunan yli eikä turhaan katsonut taakse. Se oli se hetki, kun hänen olisi ihan oikeasti pitänyt päästä ulos siitä asunnosta.