Paradise has never been about places

Azra oli sen verran sinnikkäästi harrastanut Adamin lakaisua maton alle, että se oli jopa onnistunut, eikä mahdollisuus törmätä siihen Ohiossa ollut käynyt pienessä mielessäkään. Tai siis. Paskapuhetta olisi ollut väittää, että se lakaisu olisi ollut jotenkin ripeä kertaheitolla tapahtunut toimenpide. Ei. Ensimmäisten viikkojen aikana mies oli risteillyt mielessä ihan riittävästi, vaikka kuinka oltiin kovapäisesti tehty päätöksiä unohtamisesta. Koko töissä tapahtunut vyyhti oli sattunut siinä mielessä sopivaan saumaan, että se oli repinyt ajatukset väkivalloin täysin vastakkaiseen suuntaan. Sitten soppaan oli sekaantunut se oikeuslääkäri ja sen oltiin annettu sekaantua. Kun ei ollut varsinaista haavaa, ei ollut sitä veistäkään, jota käännellä. Kadenissa ei ollut mitään samaa tohtorismiehen kanssa, vaikka se lekuri olikin. Kaden oli suorempi ja kovempi ja sen kanssa saattoi suurin piirtein vain heiluttaa sotakirvestä tai peittoa. Siihen ei tarvinnut sotkea mitään romanttista, vaikka kyllähän sen seurassa ilmeisesti viihdyttiin, kun oma persaus oli täytynyt lennättää sinne toiseen osavaltioon asti.

Oikeuslääkäri oli kuitenkin ajatuksista takimmaisena siinä asetelmassa, jossa Azra seisoi kokonaan eri ihmisen edessä. Adamista oli ehkä sen puoli vuotta, ja kaikkea oli ehkä välissä ehtinyt tapahtua, mutta sen näkeminen tuntui hyvältä. Myös sen verran epätodelliselta, että nainen skannasi sen pikaisesti päästä varpaisiin vain varmistaakseen, että kaikki näytti samalta kuin ennenkin (— tutkija voi lähteä tekniikasta, mutta tekniikka ei lähde tutkijasta, vai miten se meni). Ja näyttihän se. Ne ilmeikkäät kasvot ja veikeä leveä virnistys, joka yritti aina tarttua omallekin pärställe. Hemmetti soikoon. Miekkonen kommentoi sanasen nokkeluudesta ja taputti sitä passiaan, jossa seisovaa nimeä ja tutkintonimikettä oltiin juuri tapitettu. ”I know. It’s so tiring to be a constant ingenious”, nainen naurahti itseironisesti. Vakavoiduttiin sitten, kun mieskin meni hiljaiseksi. Vain hetkeksi kuitenkin.

Mitä Adam totesi seuraavaksi, sai naisen nauramaan hieman. Sillä tavalla, miten oltiin naurettu monet kerrat silloin, kun heidän juttunsa tai siis joku sen tapainen ei ollut vielä kosahtanut seinille ja tummatukka ei ollut vielä heittäytynyt takaisin paskaksi itsekseen ja ei ollut vielä vierähtänyt sitä kuutta kuukautta. Vai oli mies lampsinut pissalle kesken kaiken, niinpä niin. ”Right. Me too”, kettuiltiin perään kulmia kurtistaen. Käytännössä se merkitsi ihan samaa kuin I’ve missed you too, käännettynä vain eri koodaukselle. Tietenkään mitään sellaista ei olisi voitu myöntää ääneen, kun tunnetusti ei mitään taitavia puhujia oltu, mitä tuli niihin syvällisempiin leveleihin. Omakin katse harhautui hetkeksi aulan ympäristöön, kun ei oikein tiedetty, mihin oltaisiin tartuttu. ”It’s been a while”, hän myötäili miehen toteamukseen. Jotenkin velipojaltakin oltiin vältytty kysymästä tohtorin kuulumisia ja sivuutettu aihe silloinkin, kun velipoika oli päässyt mainitsemaan tutun nimen jossakin sivulauseessaan. Ei sitä ovea oltu haluttu avata, kun se oli kerran saatu säppiin. Siinä se ovi nyt kuitenkin taas oli.

”How’s life?” läväytettiin tiskiin tismalleen samaan aikaan kuin toinenkin ja kuitattiin asia sitten kevyellä naurahduksella, ennen kuin ryhdistäydyttiin vastaamaan jotakin järkevää. ”Uh, in a nutshell, I shot one suspect on the leg and instead of getting into trouble I got an offer to start as a detective. Long story”, päädyttiin tiivistämään pienesti hymähtäen, toisen reaktiota seuraten. Miehelle olisi koska vain avattu aihetta enemmänkin, mutta se tilanne ja paikka ja kaikki eivät olleet ihan kohdillaan siihen. Olankin yli vilkaistiin, kun joku äänekkäästi seurusteleva porukka lipui ohi. ”Basically I’m still a trainee until April but they already allow me to do most of the things ’cause of my experience. But anyway, what’s going on with you? What have I missed?” Tavallaan olisi ollut helppoa, jos miehelläkin olisi jotain uutisia pureskeltavaksi. Jospa sekin oli löytänyt kainaloonsa jonkun ja mennyt elämässä eteenpäin ja se raolleen narahteleva ovi voitaisiin saman tien läimäistä takaisin kiinni.

”Az! You made it! How was your flight?” oli ääni, joka kuului sille kasvoja päin läsähtävälle märälle rätille, sen hetkiselle todellisuudelle — Kadenille. Se ilmaantui paikalle takavasemmalta ja sen kummempia aikailematta marssi vierelle, kiersi toista kättään naisen ympäri ja rutisti tätä hieman kylkeään vasten samalla, kun kumartui painamaan nopean suukon hiusten sekaan. Sillä oli taas se rasittava seurustelumoodi päällä. ”We didn’t crash so counting that as a good one”, Azra vastasi ja käytti kaiken tahdonvoimansa säilyttääkseen itsensä normaalina sarkastisena itsenään. ”Did you see the presentation?” Kaden uteli saman tien ja älysi kiinnittää huomiotaan siihen vastapäätä nököttävään tohtorismieheenkin. ”We did”, nainen tarkensi, kun oli pakko vetää se kolmanneksi pyöräksi jäänyt miekkonenkin mukaan keskusteluun. ”Kaden, this is Adam Fitzgerald. He’s friends with me and my brother”, Azra viittoi Adamia kohti. ”Pleasure”, oikeuslääkäri tokaisi puristaessaan reippaasti toisen kättä ja nainen sai syyn irrottautua miehen kainalosta. ”So, a colleague, huh? What do you think of the seminar so far?” Kaden jatkoi keskustelua menemään, kuten olettaa saattoi. Siinä tilanteessa oli kieltämättä jotain sellaista, joka sai naisen toivomaan nopeaa ja kivutonta kuolemaa, tai edes kivuliasta, ihan sama.

Azra naurahti sille miehen mainitsemalle selviytymispelille, joka kuulemma pursuili ainoastaan pokailevia mummoja. ”Still just grandmas? Damn, your game has to hit the next level”, vitsailtiin. Oli se nyt helvetin kumma, jos joku reumaista muoria viriilimpi yksilö ei ollut jo napannut tohtorismiestä haaviinsa. Ainakin sen puolivuotisen elämäkerran perusteella miekkonen oli yhä niillä kuuluisilla vapailla markkinoilla, mikä ei meinannut upota tajuntaan. Olihan sitä nyt itsekin tarkasteltu potilaan perspektiivistä. Eikä vain potilaan. Parempi tietysti, jos ei lähtenyt puimaan mielessä niitä lukuisia näkövinkkeleitä, vaan pysyi aiheessa. Aiheessa, joka tarkoitti pian sitä, että nainen tönötti todistamassa Kadenin ja Adamin keskinäistä kommunikointia. Hän huomasi samaan aikaan niin välttelevänsä Adamin katsetta kuin kalastelevansa sitä. Ei silti tullut mihinkään yksimieliseen lopputulemaan siitä, miltä toinen vaikutti.

Kun keskustelu viimein stoppasi siihen, että Adam vetosi seuraavan luennon alkuun, ei voitu välttyä siltä johtopäätökseltä, että se todennäköisesti halusi vain karkuun. Tai ehkä sittenkin vain sille luennolle. Tohtorismiehen pidemmäksi venähtänyt katse jäi kuitenkin kummittelemaan verkkokalvoille niin pahasti, että kun Kaden sanoi seuraavaksi jotakin, sitä jotakin ei todellakaan rekisteröity. ”Huh?” nainen havahtui tähän maailmaan ja arvoitukseksi jäi, montako sekuntia hän oli koomannut ja montako kertaa Kaden oli sillä välin toistanut kysymystään. ”Are you coming or are you gonna stay there?” se tiedusteli jo salia kohti suunnatessaan, selkeästi ärsyyntyneemmin ja rypisti vielä otsaansakin sille naisen henkiselle poissaololle. Ei kuulunut tapoihin olla niin sumussa.

Loppupäivä valui eteenpäin pitkälti niissä merkeissä, että kun ei pönötetty luentosalissa, oli Kadenilla niin helvetisti niitä tuttuja ja tuntemattomiakin joiden kanssa seurustella, että Azra sai kerrankin kiittää onneaan jäädessään kakkoseksi kaikelle sille hölinälle. Kellon lyödessä jotakin puolta neljää käytävät kuhisivat taukoilevaa porukkaa. Kaden oli jäänyt jelppimään jotakin kollegaansa tämän diaesityksen kanssa ja nainen taas kalppinut onnellisesti hengähtämään toisaalle. Siellä toisaalla ei tosin hengähdetty kovinkaan kauaa, kun tohtorismies kirjaimellisesti pölähti viereen. ”Your lack of actually accurate adjectives concerns me”, kommentoitiin terävästi niihin sanavalintoihin siitä päivästä. Olisi täsmännyt pikemminkin helvetin hämmentävä tai puuduttava tai kummallinen tai mitä tahansa muuta. ”Rookie detectives must have that same limit then”, nyökättiin seuraavaksi toteamukseen siitä, että rajansa kaikella sillä luennoilla jäkittämisellä. ”I’m not made for sitting on my ass while someone’s jabbering to infinity and beyond. With the exception of you being that someone, of course”, piruiltiin lopuksi. Oli nimittäin kauan siitä, kun oltiin viimeksi päästy kuuntelemaan kunnolla sen juttuja.

Niinpä mies esittikin ehdotuksen. ”What kind of Azra would I be if I’d say no to good greasy fast food? I’ll just get my coat”, nainen ilmoitti kuin se olisi ollut jokin kompa. What the fuck are you doing, asshole? hän tivasi itseltään suunnistaessaan kohti naulakoita ja niiden lomassa lymyävää narikkapalvelua. Hetken mielijohteesta kuitenkin nappasi taskustaan niin narikkatiketin kuin sen puhelimenkin, jonka näytölle nakutteli pikaisesti: Had to run some errands. See you later at the hotel. Oli siinä ja siinä, alkaisiko Kaden sen iltapäiväisen teatterin perusteella haistella ilmasta jotakin hämäräperäistä vai ei, mutta sama se. Jos se oikeuslääkäri ei ollut vielä siihen päivään mennessä huomannut, että nainen oli sellaista omia aikojaan katoilevaa sorttia, jota ei voinut vain simppelisti kahlita patteriin, niin siltä saattoi uupua parit anturit päänupista. Nainen vilkaisi Adamia hieman pidempään palatessaan tämän luo samalla takkiaan niskaansa kiskoen, mutta heitti nopeasti viekkaan hymyn kasvoilleen. ”Let’s go, doc. Too late to get cold feet”, hoputettiin. Oikeasti se lauseen loppu taisi kuulua puhtaasti oman itsensä psyykkaamiseen. Historia vittu todellakin toisti itseään — niihin ideoihin oltiin tartuttu viimeksi… No, viimeksi. Kuudessa kuukaudessa ei siis oltu opittu virheistä. Vaan sen sijaan olikin pehmennyt pää. Tai se verta pumppaava elin.

Heti ulkoilmaan päästyään nainen pisti tupakaksi. Nikotiini oli takaisin kuvioissa, kylläkin taas vain satunnaisesti, mutta nyt jos koskaan tarvittiin savuja. ”So this is what it’s gonna be like, huh? We running into each other every once in a while and sneaking off? Me saying yes to every stupid idea of yours?” lausuttiin leikkisästi ja silmäiltiin hieman toista. ”Not that I’d be complaining”, lisättiin hieman vakavammin katse horisontissa ja imaistiin filtteriä mietteliäästi. Sitten puhelin alkoi väristä taskussa. Tupakka jäi huulille, kun tongittiin vempele esiin siltä varalta, että näytöllä olisi hyppinyt Gabe. Se kun oli niitä ainoita ihmisiä, joille vastattiin ihan aina. Vaan ei se tietenkään ollut velipoika, vaan oikeuslääkäri. Muutama viestikin näemmä odotti vilkaisua. Sen kummemmin asiaan paneutumatta laite työnnettiin viileästi takaisin taskuun ja vedettiin varsin pitkät henkoset kääryleestä. ”You’ve become a real badass, schoolboy. I mean, skipping a class like that. Man, still remembering the times when your worst habit was just being a bit lazy in recycling”, vittuiltiin kepeästi, kun muistettiin eräs pieni keskustelunpoikanen paloportaissa. Lopussa katse kulkeutui siihen mieheen. Hitto, että sitä oli hienoa päästä pitkästä aikaa härnäämään. Se mäkkärin sisäänkäyntikin osui tovin kuluttua kohdalle, joten viimeisten savujen puhaltelun jälkeen oli polkaistava tumppi maahan. ”Do me a favor. Take anything but Happy Meal. Appreciating it”, heitettiin vielä huumoria.

Omallekin tarjottimelle päätyi se Big Mac, kuten kuvaan roskaruoan ystävänä kuului. ”About that long story”, Azra tokaisi sitten, kun molemmat olivat päätyneet istuutumaan pöytään ja alkoi armoton ranskalaisten dippaaminen ketsuppiin. ”Just to make clear, I didn’t kill anyone. We lost one of our own though and I barely managed to stop the shooter before another body. I guess it’s that massive rush of adrenaline that makes you move when your mind freezes”, hän pohti. ”Is that a worried face? Hey, I’m still in one piece and intend to keep it that way too”, naurahdettiin sitten vähän kevyemmin. ”You, however, should be careful with that fan club full of grannies. They can be real man-eaters, you know. They already know how to rip out hearts”, kettuiltiin. Kuten sanonta kuului, kun elämä viskoi sitruunoilla päin näköä, niin täytyi vain yrittää tehdä niistä limonadia. Aika oudolta kuulostava elämänfilosofia, mutta kai se soopa oli totta.

Ei ollut suunnitelmana ottaa niitä työtapahtumia esille siihen väliin, ainakaan niin tarkasti, mutta niin kävi. Olisi sopinut ehkä yllättyäkin siitä, miten helposti loppujen lopuksi siitä aiheesta saattoi puhua, kun ei se varsinaisesti ollut jutusteluaihe kevyimmästä päästä. Ei mitään sellaista, mitä olisi jollekin yleensä pudotettu ranskalaisten popsimisen lomassa. Se ilta oli ollut yksiselitteisesti perseestä ja siitä muutama seuraavakin ilta. Mutta mitä enemmän niitä iltoja oli kulunut, sitä vähemmän oli tehnyt mieli jäädä vatvomaan asioita, ja kun Azra oli niin paska vatvomaan yhtään mitään, hän teki sen mitä osasi paremmin — meni eteenpäin. Joten siinä sitä oltiin, puhuttiin jostain työkaverin kuolemasta samalla kun ranskalaiset kävi ketsupissa. Kaunista. Palautui se mummoaihekin sieltä tapetille. Juonikkaille mummoille naurahdettiin uudestaan. ”Just remember to watch for knitting needles and you’ll probably be fine”, hymähdettiin. Miekkonen oli varmistelemassa, oliko jo kaikki käsitelty sen Azran työdraaman osalta. ”I’ll make you know when all hell is about to break loose again”, hän vahvisti.

Sitten toinen heittäytyi syvälliseksi ja alkoi analysoida hampurilaisaterian syvintä olemusta. Täytyi ottaa pokkana oikein parempi asento tuolissa sitä kuunnellessa, ilmehtiä mukana pohtien syntyjä syviä. ”To taste or not to taste?” ihmeteltiin tarkastellessa omaakin purilaista, kunnes puraistiin sitä viimein. Jostain syystä avohoidosta karanneella potilaalla ja lääketieteen seminaarissa päivän istuneella ei ollut sillä hetkellä mitään eroa. He molemmat olisivat voineet mennä kummasta tahansa. ”Adam”, todettiin haudanvakavina, kun miekkonen oli esittänyt filosofia-kommenttinsa. ”The universe might not have demanded its balance. You did a favor to mankind by choosing medicine.”

Sitten tohtorismies flippasi. Joo, osasi se hölöttää muutenkin, mutta yhtäkkiä se höpötti siitä, oliko nainen menossa takaisin ja mitä hän aikoisi sanoa oikeuslääkärille ja että olisi syytä vain painella suoraan baaritiskille ja ties mitä. ”Hold your horses, cowboy. You’re the one who’s supposed to take part in all that socializing with colleagues and such”, nainen heitti takaisin osoittaen toista ranskalaisellaan, ennen kuin käänsi sen suuhunsa. Sivuutettiin täysin se fakta, että oltiin itse vain dumpattu se oikeuslääkäri näyttämölle ja livistetty paikalta. Huomioitiin kuitenkin se fakta, ettei asia pahemmin kolkutellut omaatuntoa. Vielä. ”Actually I was having a some kind of stroke earlier ’cause I already signed up for the dinner”, nainen totesi sitten silmiään pyöräyttäen ja imaisi kokista sisuksiinsa. ”That’s a huge minus, but I’m counting that pub-thing as a plus so that equals zero”, hän ynnäsi viimeistellessään ateriaansa. ”Next I’m adding another plus by picking us coffees. Then we’re gonna take the most ridiculously long route back and I’ll be ahead of my survival game”, hän ilmoitti.

Luojakaan tuskin tiesi montako kofeiinitörpöllistä siihen päivään oli jo mahtunut, mutta aina mahtui pari lisää. Niinpä nainen kipaisi sinne tiskille ja pahvimukeja odottaessaan tarkasti puhelimensa tilanteen — sama. Vähitellen olisi palattava sinne vitun hotellille ja valuttava oikeuslääkärin seuralaisena illalliselle ja mietittävä sitä alkoholin jatkopolitiikkaa sen jälkeen. Ensin palattiin kuitenkin ensimmäisen tohtorismiehen pakeille, jotta voitiin tyrkätä kahvi sille kätöseen ja teeskennellä vielä tovi, ettei muuta maailmaa ollut olemassa. Se kaikessa sitoutumisessa oli perseellään. Aina oli jollekin tilivelvollinen menemisistä ja tulemisista ja tekemisistä. Kadenin kanssa nimenomaan oli väännetty kättä siitä suhteen laadusta, että se ei olisi mitään vakavaa ja kiveen kaiverrettua, vaan enemmänkin sellaista vapaamuotoista friends with benefits -tyyppistä. Parin kuukauden sisään oikeuslääkäristä oli kuitenkin alkanut erottua sellaisia omistushaluisia, kenties narsistisiakin piirteitä. Toistaiseksi niihin oli vain viitattu kintaalla. Surullista oli se, että Azra piti sellaisestakin paskasuhteesta kiinni ennemmin kuin heittäytyi täysillä mihinkään todelliseen.

”You’re staying at Crowne Plaza too, huh?” nainen kysäisi heidän taittaessaan hitaasti katua eteenpäin. Ei sillä, että hän olisi ollut jokin selvännäkijä, vaan yleensä seminaarisakki pyrittiin tunkemaan tapahtumapaikan lähimpään mahdolliseen hotelliin ja siellä se sattui olemaan kyseinen tornitönö. ”Yeah, I’m heading there. Gotta be a pussy for once and get ready for that three course deal I can’t bail out of”, hän totesi ja kumosi kahvia kurkustaan alas. ”What about you, rebel, what are you gonna do? Steal a car? Rob a bank, maybe?” Ne olivat ihan kelvollista aktiviteettia jonkun turhanpäiväisen illallisseurustelun sijaan, etenkin jos halusi ottaa niitä kiltin koulupojan vuosia takaisin. ”After that dinner service full of artificial chit-chat with people I don’t know I’m probably in a mood for inhaling a gallon of liquor, so keep that in mind”, sanottiin miestä vilkaisten. Todennäköisesti se seurue, koostuen oikeuslääkäristä ja tämän seuraan lyöttäytyneistä alan ihmisistä ja näiden aveceista, valuisi lopuksi joko cocktail-tilaisuuteen tai — toivottavasti — jonnekin eläväisempään ja meluisampaan mestaan. Siinä voisi olla sauma seuraavalle harharetkelle.

Se telttamajoittuminen olisikin ollut passeli ratkaisu. Eipähän tarvitsisi törmätä kiusallisesti aamiaisella, kun toinen lekuri tonkisi pöperönsä kadun hodarikärrystä ja toinen hotellin buffasta. Myönsi tohtorismies kuitenkin seuraavaksi majailevansa samassa osoitteessa, kehaisi perään huoneensa näkymääkin. Azra meinasi heittää siihen jotain harvinaisen mautonta siitä, että oli sääli, ettei sitä oltu tällä kertaa näkemässä, mutta nostikin pahvimukin huulilleen viime hetkellä. Autokommenttiin oli kuitenkin puututtava. ”Na-ah. More like late 60’s Camaro SS. Matte black if you catch a break”, Azra haaveili tyytyväisenä. Vanha jenkkiklassikko oli roikkunut hankintalistalla suunnilleen siitä lähtien, kun pikku-Azra oli alkanut ymmärtää enemmän peltilehmien päälle. Sittemmin kulkupeliharrastus oli edennyt siihen pisteeseen, että oli tullut oma pärrä ja seuraavakin ja nyt sellaiseen voitiin vaihtaa omin avuin osiakin, kuten tankopainoja tai kilpitelineitä tai äänenvaimentimia tai mitä ikinä, mihin ei vaadittu kokonaista pajallista työkaluja. Jos nainen olisi aikoinaan ollut yhtään vähemmän kunnianhimoinen, hänestä olisi helposti saattanut tulla jakoavainta heilutteleva öljyhaalari. ”Sounds like a plan. If you’re not sure which wires to cut off, give me a call”, kiusoiteltiin.

”It was all fun and games while it lasted”, nainen virkkoi siitä toisen pahan pojan leimasta. ”You should be just ’Smartass’ for good.” Kahvi alkoi uhkaavasti olla loppusuoralla ja Crowne Plaza kohota edessä. Miehen matkassa talsittiin aulan sohvarykelmien ja respan poikki hissille, jonka paikkeilla juttu siirtyi aviovaimoiluun ja sviitteihin ja niiden senhetkiseen puuttumiseen. ”You can always try to get an upgrade with your honeymoon stories”, lohdutettiin. Hissin avautuessa painettiin vahvistukseksi seitsemännen kerroksen nappulaa. ”If this won’t work for better or for worse, at least I know which floor to turn to”, tokaistiin vielä nasevasti kerrostuumailuun ja siihen miekkosen kutoskerrokseen, vaikka se kieltämättä kirpaisi jostakin tutkimattomalta alueelta. Melkoisen suoraa läpänheittoa ollakseen vain läpänheittoa. ”Same to you”, toivotettiin iltoja takaisin, kunnes sulkeutuvat ovet jättivät miekkosen toiselle puolelle. Ilmaa pakeni keuhkoista, kun tajuttiin, että voitiin vihdoin hengittää. Mitä helvettiä oli taas meneillään?

Tuskin oli päästy matkalaukulle tonkimaan illallisvaatetusta, kun eräs oikeuslääkäri jo pukkasi ovesta sisään. Seurasi äärimmäisen epämääräinen keskustelu siitä, minne oltiin odottamatta kadottu ja miksei viesteihin oltu reagoitu ja jaadi jaadi. Vedottiin tietenkin äänettömälle unohtuneeseen puhelimeen ja kaikenmaailman azramaisiin tarpeisiin päästä juuri silloin pyörähtämään kaupungilla. Sekään ei oikeuslääkärille riittänyt, joten lopuksi sitä hämättiin pakottamalla sille muuta ajateltavaa, eli niitattiin se seinää vasten sellaiseen suudelmaan, että hapekas veri pakenisi niistä liiaksi pyörivistä rattaista joihinkin ihan muihin ruumiinosiin. Oli siinäkin yksi saatanan työmaa.




Kaikista niistä illallisista, joilla Azra oli elämänsä aikana istunut, se oli sarjassaan ehdottomasti mieleenpainuvimpia, ja syitä siihen oli useita. Se, että alla oli hampurilaisateria. Se, että vastapäätä istui oikeuslääkäri, jolle viini näytti maistuvan vähintään yhtä paljon kuin se ruoka. Se, että samassa pöydässä istui joku vanhempi rouvashenkilö, jonka tekarit muljahtelivat epäilyttävästi tämän yrittäessä syödä ja puhua yhtäaikaa. (Joskus sitä toivoi, ettei olisi laittanut merkille aivan kaikkia detaljeja.) Se, että eri pöydässä istui mies, johon Azran silmät eksyivät useampaan otteeseen, kun niiden olisi pitänyt eksyä vastapäiseen heppuun. Ne this place is so fancy that I’m not sure which fork to kill myself with -ajatukset muistuttivat olemassaolostaan vähän väliä, myös siinä vaiheessa, kun pöytäseurue eksyi vatvomaan politiikasta. Viinilasin kohoaminen omillekin huulille oli suoraan verrannollinen käytävän keskustelun kiinnostamattomuuteen. Onneksi se illallinen loppui joskus. Päässä humahti lupaavasti, kun tuolista vihdoin noustiin.

Seminaariväki valui hetkessä baariin. Siihen Kadenin mukaan juurtuneeseen sakkiin lyöttäytyi tohtorismieskin jokin hameväen edustaja muassaan. Aivot heittivät vastentahtoisen flashbackin eräästä Daisysta, joka oli joskus tupareissa hätistetty miehen kimpusta. ”Great food and even better company, can’t complain”, Kaden vastasi suureen ääneen ja meni vielä harmittelemaan Adamille, kun eivät olleet osuneet tämän kanssa samaan pöytään. Oikeuslääkärin äänessä oli kumma paino. ”That wine gave a smooth head start”, Azra totesi tohtorismiehen kännikommenttiin ja vilkaisi Kadeniakin merkitsevästi, koska se alkoi näyttää vähitellen siltä, että unohtaisi vielä käytöstapansa, vaikka yrittikin muuta esittää. ”Hey, my tolerance is still the same than in college. And I’m hoping yours is too, folks, ’cause we’re about to loosen up. Shots on me!” Kaden ilmoitti lössille sen hajaantuessa tiskille ja iski kyypparille seteliä tiskiin tilaten shotit mieheen. Se ärsyttävän pirtsakka blondi jäi esittelemään itsensä Tracyksi ja kehumaan sitten Azran kenkävalintaa. ”Oh, these torturers? Yeah, probably gonna end up sobbing in these in less than an hour”, Azra tokaisi yrittäessään runnoa women small talk -vaihdetta silmään, mutta keppi jäi tökkimään johonkin välille. ”New wifey?” Azra väläytti nopeasti tohtorismiekkoselle, kun Tracy kääntyi hakemaan shottiaan ja naisella oli jo omansa. ”To medicine!” joku sitten kajautti ja samassa juomia kohosi ilmaan kippistelyn merkiksi. ”Cheers to that”, nainen vahvisti ja katsoi hetken tohtorismiestä tulkitsematon ilme kasvoillaan, kunnes kippasi itsekin kupin sisällön huiviinsa. Saman tien saikin kääntyä takaisin tilaamaan jonkin kunnon tuopillisen, kun eihän se shotti sen pidemmälle lämmittänyt.

Gin tonic kourassa oli hyvä paneutua takaisin kommunikointiin, vaikka ei se mitään herkkua ollut, kun naisen pakka oli jo aiemmin levahtanut sekaisin ja hänestä tuntui koko ajan enemmän tai vähemmän siltä, kuin olisi ollut puun ja kuoren välissä niiden kahden lekurismiehen kanssa, mikä oli vähintäänkin vierasta. He jäivät hengaamaan siihen tiskin tuntumaan vielä, kun osa jengistä etsiytyi lähimpään vapaaseen pöytään. Juttutuokio sujuikin ihan luontevasti siihen asti, kunnes Kaden heitti ilmoille seuraavan kysymyksensä. ”So how did you two meet again?” hän kurtisteli kulmiaan ja viittoi Azran ja Adamin välillä. Sillä oli taas se outo äänensävy, ihan kuin se olisi tiennyt jostain jotakin. ”My brother, remember?” Azra ennätti ehdottaa terävästi, kun tietääkseen oli asian jo esittänyt seminaaripaikalla. ”Yeah, but you gotta have some story, right?” hän jatkoi kuin olisi yrittänyt varta vasten tökkiä kytevää hiilipesää. Adamiakin vilkaistiin. ”Do we?” Azra kohotti kulmaansa. Siinä vaiheessa Tracykin taisi seurata kaikkien ilmeitä silmä kovana. ”How about the world’s least exciting story where we’re helping my brother move his odds and ends to another flat? ’Cause that’s pretty much it”, Kadenille vastattiin sitä katsoessa yrittäen kettuilla perinteiseen tapaan. Kun oikeuslääkäri tuntui jättävän aiheen sitten sikseen, nainen nyki pian tämän mukaansa hiukan tuonnemmas tiskille, ”Hey, let’s get refills.” Se gin tonic oli uponnut huiviin sellaisella vauhdilla, että heikompaa olisi hirvittänyt.

”Everything okay with you?” nainen koki tarpeelliseksi varmistaa oikeuslääkäriltä, kun molemmat olivat juomiensa perässä vähän matkan päässä. ”Sure, why wouldn’t be? You’re here, I mean, I wanted you to come and you did. The evening has been fun and getting only better… Why?” oikeuslääkäri vastasi, mutta sen sanoja ei uskottu hetkeäkään. ”No reason, just checking”, nainen totesi eleettömästi, koska ei halunnut siellä baarissa aiheutuvan yhtäkään helvetin välikohtausta heidän välilleen. Molempien ollessa taas tyytyväisiä juomatilanteisiinsa Azra seurasi Kadenia takaisin muiden luo, tuijottaen koko sen pienen välimatkan tämän selkää kulmiaan kurtistaen ja pohtien, että mistä ihmeestä nyt tuuli, ja koska tuulisi niin, ettei paskan edes tarvitsisi lentää sinne tuulettimeen asti.

Jealous much? oli Adamin heitto naisen new wifey -kommenttiin. Siihen vastattiin vain vinolla hymyllä, joka kuitenkin kärsi jonkinlaisen herpaantumisen seuraavien faktojen upotessa tajuntaan. Tracylla olikin kotopuolessa perhe, joka käsitti aviomiehen ja pienen tenavankin. Kappas. Se ei harmittanut pätkääkään. Ensin toivottiin miehelle jotain kaveria kainaloon ja sitten kun se potentiaalinen sellainen ei ollutkaan potentiaalinen, ainakaan eettisellä tasolla, se ei harmittanut. ”Huh. Shame. Better luck next time”, nainen vain ehti todeta muka pettyneesti, ennen kuin kaikki yltyivät kippistelemään.


Ei sillä, etteikö se alkoholi olisi pureutunut varsin tehokkaasti naisenkin verenkiertoon, mutta kun sitä oikeuslääkäriä mietti, niin se alkoi siinä keskiyön paikkeilla olla vielä pahemmassa kondiksessa. Kun Kaden ja viina tekivät turhankin reipasta tuttavuutta, alkoi se vaihe, kun koordinaatiokyky alkoi pettää, suusta alkoi tulla mitä sattui, vanhoja kaunoja alkoi nousta pintaan ja niiden myötä aggressioitakin — se perinteinen resepti. Kun normaalisti vesiselvänä se olisi ajatellut sellaisessa paikassa mainettaan, nyt se alkoi käyttäytyä yhä avoimemmin vittumaisesti muita kohtaan ja osoittaa Azralle älyttömiä mustasukkaisia kommentteja sellaisissakin tilanteissa, joissa aihetta sellaisille ei ollut. Ennen tilanteen eskaloitumista nainen oli vielä sen verran hajulla siitä missä mentiin, että sai ohjattua oikeuslääkärin baarista kohti aulaa, joskin varsin vastentahtoisesti se tuli mukana. ”I said it already, I’m fucking fine! What’s your deal? The party is right there!” ”Cool down. Jesus. We are gonna take it easy and head to the room for a while, okay?”

Siellä huoneessa kaikki räjähtikin sitten käsiin. ”Why aren’t you kissing me back? You’ve been fucking distracted all day. You’re avoiding my questions, you’re avoiding me!” ”It’s called reacting to that shitty behavior of yours.” ”No. I know what it is.” ”Go ahead, spill it. Wise me up!” ”I saw you two today.” ”What?” ”Don’t act stupid. You and that fucking Adam-guy! Walking here together. ’Running errands’, Az, seriously? I’m not a fucking moron!” Pöytälamppu lensi lattialle. ”Stick to the point, asshole. What are you trying to say? That I can’t have friends now? We discussed this through, remember? No strings attached, that was the rule.” ”Look me in the eye and say he’s just a friend.” ”I didn’t ask any questions when you screwed that secretary.” ”Oh, wow! I’ll ask him then”, Kaden paasasi ja rynnisti ovea kohti, mutta Azra ehti ensin ja joutui liimautumaan sen sekopään ja oven väliin. ”No. You don’t fucking go there and pick a fight. Sober up. I leave if that makes things any easier for you.” Kaden puristi hetken naisen vasenta rannetta nyrkissään niin, että se pusertui varmaan kuolioon asti, mutta irtaantui sitten sen verran, että Azra sai livahdettua ulos kämpästä. Onneksi edes se pikkulaukku oli tullut mukaan.

Adrenaliiniryöpyn vallassa oli luontevampaa valita portaat hissin sijasta, vaikka vähemmän luontevaa liikkumisesta teki se päässä humiseva iloliemi. Nainen ei kyllä vittu tiennyt edes mihin oli menossa. Jonnekin tuulettumaan ja vähän äkkiä. Asteltiin rivakasti alas yhdet askelmat ja miltei kompuroitiin niissä helvetin koroissa toiset ja päädyttiin yhteen huonekäytävistä. Pariin otteeseen sai räpytellä silmiä, että oliko siellä oleva tuttu tohtorismies joku kangastus palmuineen keitaan juurella vai pönöttikö se oikeasti siinä jonkin puskan kanssa. ”You! What the hell are you doing? Uh, nevermind”, hän puhui suunnilleen yhtä sekavasti kuin toinenkin. ”Fifth? Uh, yeah, Iooks like it”, hän virkkoi vilkaistessaan lähimmän huoneen numeroa. Vitosella se näytti alkavan, jos silmissä ei ihan pahasti heittänyt. ”I… I could use some fresh air. Join me?” hän ehdotti ja hengitteli edelleen melkein siihen malliin kuin olisi ravannut juuri maratonin. Se viimeinen kysymys oli jokseenkin turha, kun tuntui olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että ne kaksi kiinnittyivät magneetin lailla toisiinsa joka kerta törmätessään. ”Hey… What’s that right there? A balcony! Thank fucking god”, nainen sopersi spotatessaan sellaisen pienen kerrosparvekkeen käytävän päässä.

Siinä mielentilassa ei juuri ehtinyt miettiä, että siellä ulkoilmassa oli itse asiassa aika kylmä. ”Jesus. That nutcase… He just flipped! Better not to bump into that guy right now. Me nor you. He’d wring your neck. As if I’d let him”, hän selosti yhteen hengenvetoon ottaen pari askelta ympäri sitä melko piskuista parveketta ja muisti katsoa sitten mieheenkin, jonka ilme oli, no, hämmentynyt oli varmaan ihan hyvä adjektiivivalinta. ”Yeah, I’m talking about that fucking conceited medical examiner”, nainen vahvisti nostaen katseensa taas tohtorismieheen ja rauhoittuen sitten hieman. ”Actually, no, I’m not gonna talk about this. What’s new with your night? Any troubles in paradise?” Azra naurahti hieman ja antoi enemmän tilaa toisellekin avata suutaan. Lopulta parvekkeella ihmettely siinä takittomuudessa alkoi kieltämättä hieman vaivata. ”Damn it’s freezing out here. Have you noticed?” päiviteltiin ääneen sitä varsin päivänselvää asiaa.

Kun sitä raikasta happea oli sitten elimistössä kenties jo liiankin kanssa, käännyttiin takaisin ovelle. ”Shit. This thing is locked”, hän totesi ja ränkläsi sitä tyhjää heiluvaa ovenkahvaa ja tuskin juuri väistyi, kun mieskin tuli toteamaan saman. ”There’s no way that I’m gonna die of hypothermia. That’s not the way Azra’s gonna go”, ilmoitettiin ”What now, doc? You happen to be an impeccable lockpicker? Or wall climber? Or have other intriguing talents that I don’t know of?” käännyttiin miestä kohti ja tarkasteltiin sitä erityisen läheltä. Ja hetken oli oikeastaan aika ihmeellisen lämmin.

”I’m far from an angel, smartypants. A bird of ill omen maybe. Both have wings anyway.” Miehen mutinoita siitä kylmästä ei tosiaan juuri ennätetty rekisteröidä, kun päässä humisi ja kiire sinne ulkoilmaan oli niin jäätävän kova. ”I’m doing my best solving this”, nainen vastasi siihen rauhoittumiskehotukseen, kuulostaen mahdollisimman epävakuuttavalta. Tilanteeseen olisi vaadittu jokin pätevämpi distraction, kun käytiin niin kierroksilla. Miehen tuijottelu toimi itse asiassa aika hyvin. Sen ilta oli nähtävästi kulunut hieman tasaisemmissa tunnelmissa, mikäli siitä blondimaman rehaamisesta huoneeseen unosille saattoi mitään päätellä. Seuraavaksi tohtorismies tiedusteli lisää siitä, mihin Azra oikeuslääkäreineen oli oikein pölähtänyt. ”I dragged him out of there before he switched on the fucking rage mode and…” Lause keskeytyi, kun tajuttiin jotain sensuuria iskeä väliin sentään. Oli parempi antaa sen myrskyn laantua. ”Had to take him back to the room too”, hän korjasi tarinansa ja veti syvään henkeä.

Lukittumisepisodin alkaessa mies alkoi horista jotain kuolemasta rakastajan vierellä. ”And I thought you left your lover over there, you know, that tall, bushy, green one? I’ve been terribly mistaken”, Azra kettuili kun vielä pystyi ja osoitti taakseen kohti käytävää, ennen kuin Adam meni puhumaan lisää niistä teorioista ja Kadeneista ja voi helvetti. Mitä se puhui? Nainen seisoi siinä täydellisen hiljennettynä ja niiden miesten viimeisten sanojen myötä oli valmistautunut siihen, että jotain tapahtuisi. Paskat muista lääkäreistä, paskat yhtään mistään, tällä kertaa hän ei olisi juossut yhtään mihinkään — olkoonkin, ettei sieltä partsilta kyllä mihinkään niin vain juostu. Mutta mies spottasikin lasin läpi jotakin elämää viime hetkellä ja se siitä. Känniverhon läpi kun kaikki tuntui niin moninkertaiselta, niin sitä seuraavaksi kuohahtavaa tuntemusta oli mahdotonta väistää. Pettymys. Alahuulta puraistiin jonnekin lattian suuntaan samalla vilkaisten, ennen kuin ryhdistäydyttiin ja käännyttiin ympäri itsekin.

”What? Are there little green men running around now?” pyöritettiin silmiä toisen havainnoille. Sitten sille huppelimiehelle ja sen lasin takomiselle ja mesoamiselle alettiin hyvin pian naureskella, ihan vaan koska omakin huppeli. ”Hurry, there’s an innocent bystander who’s about to become permanently deaf!” huudettiin ja kopautettiin itsekin lasiin pari kertaa. Se älämölö päihitti mennen tullen kaiken maailman SOS-morsetukset, todennäköisesti herätti koko yöllisen Ohion. Niinpä ovi avautuikin jonkun äijän toimesta ja sisätiloihin päästiin palauttelemaan karannutta ruumiinlämpöä. Äijä katosi menojaan niin nopeasti, ettei humalainen katse juuri ehtinyt skannaamaan perässä. Kiusaksi käytettiin jäisiä sormia pikaisesti sen tohtorismiehen niskassa, koska nähtävästi joku estovaihde oli naksahtanut pois päältä. ”That was refreshing, wasn’t it?” piruiltiin ja viitattiin koko äskeiseen parvekejupakkaan. ”Glad to share yet another near-death experience with you. What’s with that 30 though? Better die young and beautiful in case they’re gonna throw an open-casket funeral and you’re gonna be there lolling on the tray like some freaking thanksgiving turkey”, nainen laukoi. Olihan kolmenkympin ylittänyt jo niin kovin ruma ja raihnainen. Varsinkin Adamin geeneillä se olisi satavarma kohtalo. ”When are you turning into a senile anyway?” kysyttiin mielijohteesta, kun sellainen tiedonjyvänen ei ollut vielä koskaan osunut eteen.

Kiitospäivän kalkkunoista ja synttäreistä niihin jalkoja kivistäviin korkoihin. ”I got a few problems. First… These damn shoes. There, solved”, höpötettiin, kun vetäistiin ne mokomat jaloista käteen roikkumaan. Iänikuinen conssijalka ei sellaista prameilua loputtomiin kestänyt. ”Second… We should move this party elsewhere. Any suggestions? Some bastard-proof sanctuary would be nice. Though I'd gotta be the exception.” Se omaan huoneeseen palaaminen tuntui tällä hetkellä sen verran mahdottomalta tehtävältä, ettei oikeasti tiedetty helvettiäkään, mihin tyynyyn voitaisiin iskeä päätä lopuksi. Ei tiedetty sitäkään, mitä mieltä oikeuslääkäristä oltaisiin huomenna ja miten tultaisiin saamaan kamat huoneesta ilman kolmatta maailmansotaa.