My life right now is like that Rihanna song

ootd
. . .

Sillä salilla oltiin vietetty tarpeeksi aikaa, että oltiin opittu kenen vastuulla mikäkin oli. Nopeasti oltiin opittu myös se, että kuka oli paikalla milloinkin. Viimeaikoina oli kuitenkin käynyt selväksi, että Joshua oli paikalla aina. Brendankin käytännössä asui siellä salilla, ja hitto - toinen mies voitti hänet joka kerta. Se oli siellä aina ennen häntä ja lähti hänen jälkeensä. Se oli sinänsä ok, koska se treenasi sitä tittelimatsia varten ja sen pitikin antaa enemmän kun sata prosenttia, mutta se toimistossa jumittaminen ei kyllä auttanut sitä asiaa millään tavalla.

Oli ollut mahdoton olla huomaamatta myös se, että tiimikaveri ei todellakaan ollut suoriutunut niistä mediavelvollisuuksistaan viimeaikoina, vaan näytti kärsivän jonkun tason hermoromahduksesta. Ottelu oli tarpeeksi lähellä, että sen kasvojen pitäisi olla ihan kaikkialla. Se pitäisi löytyä joka kanavalta ja joka lehdestä ja joka uutiskanavalta vuorokauden ympäri, ja ei. Brendan ei ollut odottanutkaan siltä mitään vuosisadan hienoimpia quoteja ja trash talkia, mutta hitto. Oli vain niin paljon mediavelvollisuuksia, joista saattoi jäädä pois, ennen kun joku päätti perua ottelun huomion puutteen vuoksi.

Se oli käynyt irkullekin - hän oli missannut yhden press conferencen (tai oikeastaan tullut paikalle minuutti ennen sen loppua), joku oli vetänyt herneen nenään ja perunut koko ottelun sen perusteella, että failed to complete media duties. Siinä ei ollut lohduttanut se, että siihen yhteen konferenssiin asti oli selviytynyt kaikesta esimerkillisesti. Joshuan ei annettaisi mokata samalla tavalla. Niin sai mokailla vasta, kun se titteli oli jo olemassa - mahdollisuutta titteliin ei missään nimessä saisi haaskata. Brendan oli muutenkin ottanut sen tulevan tittelin sydämen asiakseen, kun omat asiat olivat menneet enemmän tai vähemmän kuuseen. Kirsikkana kakun päällä oli se, että hän oli käynyt omassa mediakonferenssissaan Vegasissa, ajautunut tulevan vastustajan kanssa ilmiriitaan ja päätynyt heittelemään sen kanssa tölkkejä ja pulloja. Asiaa käytiin edelleen läpi juristien kanssa, mutta 150k sakkoja oltiin jo tarjottu.

Oli mahdoton sanoa, mikä Joshualle oli tullut ja miksi koko mies näytti olevan yhtä valtavaa stressipesäkettä. Brendan oli tullut salille kaksi tuntia sitten. Hän oli nähnyt Joshuan sivusilmällä toimistossa tullessaan, ja näki sen toimistossa edelleen. Lopulta asia häiritsi niin paljon, että hän hyläsi ne omat tekemisensä ja marssi sinne toimistoon, veti tuolin pöydän eteen ja istui alas. Kädet vedettiin puuskaan ja katse koitti saada Joshuasta jotain irti. Se näytti loputtoman väsyneeltä. 
“Did I get this right? That ya decided to retire early and move on to paperwork?” punapää tiedusteli aavistuksen turhautuneeseen sävyyn, “‘cause I gotta say, it’s a damn shame."

Ei tainnut olla mitään oikeaa syytä sille, miksi Waters ei olisi tehnyt niitä kaikkia paperitöitä. Nyt jos koskaan oli se tilanne, kun se olisi takuulla huolehtinut siitä omasta osastaan täysin ja ilman eri valitusta. Oli tärkeämpää sada sille salille uusi vyö, kun vääntää jotain somepäivityksiä.
“Yer part’s on the other side of this wall”, Brendan totesi ja huitoi dramaattisesti sitä toimiston seinää ja salin puolta kohden. Ne paperityöt oltaisiin voitu nakittaa kelle tahansa, jolla ei ollut isoa matsia tiedossa. Hitto, oltaisiin voitu vaikka palkata joku ulkopuolinen tekemään ne. Sekin olisi ollut järkevämpää kun se, että Joshua hajoili ylhäisessä yksinäisyydessään sen tietokoneen edessä. Tuskin kukaan oli edes pyytänyt sitä siihen hommaan. Kai se oli ihan itse päättänyt, että sen panostus tähänkin oli jotenkin äärettömän tärkeä. Surprise surprise - ei ollut. 

Brendanin korvaan se kaikki selittely oli vain yhtä tekosyytä, eikä hän näyttänyt hetkeäkään siltä että olisi uskonut siitä sanaakaan. Huokasi dramaattisesti päälle. 
“What the gym wants is for ya to keep yet head on the game. How ya even got time for this shit? Jesus, man”, punapää huomautti jälleen ja loi pitkän katseen siihen tietokoneeseen, “or is this like a new therapy method I haven’t heard of? Doesn’t seem to work, lad. Just looking at ya is stressing me out." Tälläinen roska oli syy sille, miksi hän ei ollut koskaan edes harkinnut oman salin perustamista tai osan omistamista yhtään mistään. Omassa tekemisessäkin oli tarpeeksi, ja kun siihen yhdisti vielä muiden treenaamisen, päivät olivat täynnä. Oli vaikea kuvitella, että Joshuan päivässä olisi muka ollut yhtään sen enempää ylimääräistä aikaa kun Brendaninkaan.

“Yeah I need something”, mies sitten nyökkäsi, laski molemmat kätensä sitä pöytää vasten ja nojaili puoliksi sen yli, “I need ya to drop this shit and leave it to someone else. Come on, let’s go do something actually useful, huh."

Hyödyllisiä asioita eivät olleet vain ne treenaussessiot, vaan myös se, että Joshua olisi ottanut itselleen hetken aikaa. Siitä ei olisi mitään hyötyä kellekään, jos se polttaisi itsensä loppuun. Henkisen tilan pitäisi olla yhtä hyvä kuin fyysisenkin, ja siltä ei nyt varsinaisesti näyttänyt. Väsyttämään pisti vain se, että seurasi sitä sen tekemistä vierestä, ja se oli huolestuttavaa. Brendan ei edes tajunnut, miten se pallotteli niin montaa asiaan ja pysyi silti hengissä ja edes suurin piirtein täysijärkisenä. Kun hän treenasi otteluita varten, aikaa varattiin myös niille asioille, joista saatiin henkistä energiaa. Joskus se oli joogaa. Joskus hän halusi mennä shoppailemaan ja vinguttamaan luottokortteja, istumaan hienoihin ravintoloihin ja kahviloihin. Itselle olivat aina sopineet ne mediatilaisuudetkin paremmin kun hyvin, koska ne tarjosivat aina mahdollisuuden päästellä höyryjä. 

“When’s the last time ya took some time and just did some shit ya actually liked doing? Apart from training”, punapää kysyi, eikä ottanut lainkaan nokkiinsa siitä tiimikaverin melko pontevasta vastaan väittämisestä. Olisi nyt mennyt vaikka leffaan tai syömään. Mitä tahansa. Maailma oli täynnä kaikkia mediahässäköitäkin, joihin olisi voinut mennä mukaan, pitää hauskaa ja tasoitella samalla vähän niitä omia asemiaan.
“I’m not saying ya gotta drop everything and go party, but come on. How is this helpful? Isn’t Waters doing this shit?” hän jatkoi ja valui vain enemmän sen pöydän päälle, “ya wanna go for a run? Go sit in a sauna? Drink beer? Talk shit? Go to the movies? I don’t know, man. Anything. Go do yoga for all I care.” Se ehdottelu meni vähän epätoivoiseksi, mutta yritystä oli.

“And what happened to the whole media showdown? I thought ya had interviews and shit lined up. Wasn’t there something today? Smart casual dress code, I remember that. Good people”, Brendan yritti, “go socialise for a bit, huh. What do ya think? Can't just sit here, man. Let's do something." 

“Miocic’s probably out there having fun and letting loose right now”, Brendan totesi ja keräsi itsensä viimein siitä pöydän päältä, suoristi selkänsä ja pyöritteli harteitaan, "or ya know, whining and eating junk food, whatever it is he does." Oikeasti hän arvosti sitä kyllä ottelijana ihan mielttömästi, mutta sillä ei nyt ollut väliä. Kukaan ei säästynyt siltä vähättelevältä asenteelta, ei edes Joshua. 

Oikeaa päädyttiin hieromaan, kun se muistutteli tilanteestaan heti, kun ryhti ei ollut täydellinen. Ottelemisessa oli hänen mielestään yhtä paljon kyse henkisestä sodankäynnistä kun itse tappelemisestakin, ja Joshua ei todellakaan tehnyt sitä juuri nyt. Se tuntui kadonneen mediastakin täysin, mikä sai sen näyttämään siltä, että se oli peloissaan ja piileskeli. Ei todellakaan hyvää mainosta. Miocic pärjäsi paremmin, ja Joshuan pitäisi voittaa molemmat erät - paitsi se ottelua edeltävä tahtojen taistelu, myös oikea matsi. 
“Oh, wow! You walk your dogs? Jesus christ, man. I don’t think I can keep up with you. Ya making me look like an old man!” irkku levitteli turhautuneena käsiään ja päätyi nousemaan ylöskin. Tuoli työnnettiin sivuun niin, että se kirskui inhottavasti lattiaa vasten. Brendan otti pari stressaantunutta askelta mutta palasi sitten nojaamaan saman tuolin selkänojaa vasten ja kumartui taas ystävänsä puoleen.

Jotenkin siitä Joshuan puheesta sai sellaisen kuvan, että se mediamyllytys oli se ongelma. Joshua väitti, että ei ollut mistään tapahtumista kuullutkaan, ja että sillä ei ollut aikaa sellaisilla turhuuksille. Brendan ei olisi voinut olla enempää eri mieltä.
“That means ya still got about a million left”, mies huomautti saman tien siihen miljoonaan jo tehtyyn haastatteluun, “come on, ya wanna lose the fight for not fulfilling yer media obligations? Ya want Miocic to get all the news and all the fame and all the money? I don’t think so.”

Lopulta Joshua antoi periksi ja hyvä niin. Brendan suoristautui täyteen pituuteensa ja nosti kädet lantiolleen, näytti välittömästi huomattavasti tyytyväisemmältä. 
“What ya need is a good beer and a good laugh right now, man”, irkku julisti, ja jos hänen ideoitaan kyseltiin niin niitä sitten annettiin, ihan sama miten sarkastinen se pyyntö oli ollut. “Suit up. Let’s go raise some hell and make some headlines, alrite. We got bloody media obligations to fill.” Se smart casual mediahässäkkä se siis oli. 

“If ya tell Dana White to fuck himself he’s gonna hit you with a 150k fine and make you take part in a campaign against bullying. No joke, man”, Brendan huomautti Joshualle huvittuneena, kun se toivotti kaikille mahdollisille ihmisille fuck you jo tässä vaiheessa. Hän olisi ollut kyllä valmis maksamaan isot rahat siitä riemusta, että näkisi tiimitoverinsa saavan suorassa lähetyksessä täyden hermoromahduksen ja raivoavan kaikille. Se tekisi takuulla sille hypellekin ihmeitä.

“Just don't answer the stupid questions and talk about what ya wanna talk about instead. They can’t do shit. What are they gonna do, ask a million times and not let anyone else speak? I don’t think so. Or ya know, go there and say no comment to everything. At least ya showed up.” Niin hän selvisi haastatteluista - keksi itse kysymykset mihin halusi vastata ja ignoorasi kaiken muun. How’s your ex-wife doing? Thank you for asking, I’ve been working really hard on my locomotion routine, ya know, and I got a new movement coach.

Joshualle ei aiottu pitää enää sen suurempaa puhetta siitä median tärkeydestä, mutta roudattaisiin se paikalle joka tapauksessa. Katse kävi kellossa, kun toinen ilmoitti että sen pitäisi olla neljältä takaisin. Siinä oli pari tuntia aikaa, ja se riittäisi. Ja ihan sama jos olisi vähän myöhässä, kaikki ymmärtäisivät. Voittajien oli ok olla myöhässä ja toimia omalla ajallaan. Aina ei tarvinnut olla vain tunnollinen ja hyvä ihminen. 
“For real, for real. Put that coffee down and let’s go!” Brendan huudahti saman tien, kun Joshua rupesi kyseenalaistamaan niitä suunnitelmia ja kaatelemaan kahvia kun olisi jäämässä, “come on, we're on a tight schedule here. Get that ass moving and let’s go let’s go let’s go!” Irkku päätti, että paras strategia oli päästä sieltä salilta ulos ihan helvetin nopeasti, ennen kun Joshua keksisi mitään muuta tekemistä ja peruisi koko homman. Se vaikutti ihan potentiaaliselta vaihtoehdolta, ikävä kyllä. 

Sanoja vahvistaakseen irkku huitoi sitä ovea kohti hyvin kärsimättömästi, “Got a suit? Real pants? Anything? We can go dressed like this too if ya got nothing else, but I'd rather look good, ya know. Maybe leave the glasses here, though.” Hommaa ei todellakaan peruttaisi siksi, ettei löytynyt oikeita vaatteita. Brendan olisi astellut sinne vaikka pelkissä shortseissa jos tarvitsisi. 

“Hey that just means I’ve done me job well”, Brendan nauroi siihen inner assholen esille tuloon. Hän voisi olla täydellisen tyytyväinen siinä vaiheessa, kun joku päätyisi oikeasti saamaan raivarit suorassa lähetyksessä ja nappaamaan itselleen sakot huonosta asenteesta. Kieltämättä Joshuan stressitaso alkoi näyttämään siltä, että se ei olisi enää kovin kaukainen haave. Häkissä sen kykyihin jo luotettiin aika vakaasti, mutta muilla osa-alueilla oli vähän parantamisen varaa.

Ero oli myös siinä, että Joshua teki hyvin selväksi ettei pistäisi pukua päälle. Ehkä sillä ei sellaista ollutkaan. Brendanilla oli puku nytkin odottamassa kaapeilla, koska hän oli ollut vakaasti aikeissa suunnata treenaamisen jälkeen kaupungille, ja kaupungilla ei voinut koskaan olla liian hyvin pukeutunut. Tiedä vaikka päätyisi kameran eteen.
“Real pants will work”, punapää myöntyi hetken mietinnän jälkeen, “I’m gonna suit up, though. Don’t leave. No running away, alrite?” Äänensävy oli oikeasti varautunut ja epäluuloinen, kun toinen olisikin voinut vajota saman tien takaisin siihen masennustilaansa ja sitä ei saisi enää koskaan ylös sieltä koneen ääreltä.

Brendan siirtyi siitä sitten kuitenkin vaihtamaan vaatteita, ja selviytyi siitä jonkunlaisessa ennätysajassa. Samalla varmistettiin vielä sen mediahässäkän sijainti, etteivät osoitteet olisi vahingossa menneet sekaisin. Vahvistus saatiin puhelimeen juuri, kun hän palasi sinne Joshuan luokse, huomattavasti enemmän itsensä näköisenä. Puku oli ehkä tarpeettoman siisti sinne tapahtumaan, mutta milloin hän ei muka olisi ollut ylipukeutunut? Toinenkin mies näytti vähän enemmän ihmiseltä, vaikka ei siihen smart casual pukukoodiin kyllä sopinut millään. Kai piti vain ottaa mitä sai. 
“Let’s take me car”, irkku päätti ja nosti katseensa puhelimestaan juuri sopivasti nähdäkseen sen kahvikupin, “that thing is not coming to me car, okay? It’s brand new.” Auton avaimet kaivettiin taskusta jo matkalla. Audi oltiin jätetty paalupaikalle, joten se odotti suurinpiirtein heti oven vieressä - aamulla oli satanut, joten häntä ei ollut huvittanut kävellä askeltakaan. Paikka löydettiin ratin takaa ja puhelimeen pistettiin se osoite, koska ei luotettu ihan täysin omaan suuntavaistoon.

"It's some bullshit conference space", mies totesi ohimennen sillä navigaattorilla leikkiessään, "there's supposed to be a lot of media, though. And free food. Free food's always good." Ajomatkaakin oli vain parinkymmenen minuutin verran. 

“Don’t be stupid. These suits cost a lot of money. Wouldn’t wanna ruin it”, Brendan totesi vakavasti siihen puku päällä nukkumiseen. Hän ei halunnut edes ajatella, että kuinka paljon rahaa oli syytänyt siihen, että oli teetättänyt niitä pukuja kaikissa mahdollisissa väreissä ja kaikkiin mahdollisiin tilaisuuksiia. Normaaleissa ko’oissa hän ei ollut löytänyt mitään pitkään aikaan, joten mittatilausvaatteilla mentiin, eikä takaisin enää vaihdettaisi. Joshua ei kyllä ollut väärässä siinä, että hän käytti pukuja vähän sopimattomissakin tilanteissa. Viimeviikolla hän oli ollut seuraamassa sparraamistakin puku päällään, ihan vain että oli voinut repiä takin kesken kaiken päältä ja hikoilla läpi ihan liian kalliin kauluspaidan.

“How many people do ya see taking their own coffee mugs to these things? Are we watching different tv or what?” irkku ei voinut olla virnistelemättä siihen, kuinka maansa myyneeltä toinen näytti kun joutui luopumaan kupistaan. “I promise ya they’ll have some coffee for the future champ.” Kahvikuppi jäi kuitenkin sisälle ja matkaan päästiin ilman, että oli riskiä siitä että nahkapenkit saisivat seuraavaksi kahvisuihkun. Hyvä niin.

Matka sujui hyvin nopeasti ja parkkipaikka löytyi helposti. Brendan ei ollut ihan varma, että oliko se paikka varattu jollekin toiselle, mutta mitä pienistä. Jos sakot saataisiin, niin sakot saataisiin. Kontilla oli nyt jo se käsittämätön jättisakko, joten siinä ei enää parilla kympillä suuntaan tai toiseen olisi yhtään mitään väliä. Kun autosta noustiin, Brendan muutti tietoisesti sitä olemustaan ja rupesi hakemaan sitä vittumaista, itsevarmaa alter egoaan. Aurinkolasit vain silmille ja kävelyynkin ihan uusi rytmi.

Joshua pyrki ilmeisesti samaan, mutta se vaikutti äärettömän ahdistuneelta. Irkku taputteli sitä ohimennen hartialle ja melkein väkisin töni sen sinne ihmisjoukkoon. Hän oli ihmisjoukon keskellä vain kotonaan, näytti siltä ettei olisi missään enempää kotonaan kun juuri siinä. Tosiasiassa hänelläkin oli paljon sellaisia asioita, joita ei juuri nyt haluttu kommentoida kameroiden edessä. 
“Alrite, alrite, alrite. I’m starving. Let’s start with food”, hän ehdotti, eikä vain siksi että oli nälkäinen, vaan myös siksi että se olisi sellainen mukavan pehmeä lasku. “So whatcha wanna talk about? Ya should come up with some bullshit statement”, mies ehdotteli samalla kun etsi jostain jonkunnäköisiä tarjoiluja. Lopulta löydettiinkin joku sivupöytä, jolle oltiin kasattu erinäistä naposteltavaa. Kaikki näytti kuivuneelta ja ei kehuttavalta.