I'm sitting eyes wide open...

Martha's ootd

Perjantain pitkäksi venynyt työpäivä ja sitä seurannut hieman erikoinen yöllinen lounashetki pomon kanssa olivat kieltämättä tehneet Marthan ensimmäisestä työviikosta mieleenpainuvan. Kun hän oli perjantaina päässyt kotiin, oli asunto ollut puolillaan heidän opiskelukavereitaan, mutta meno oli ihmismäärästä huolimatta ollut suhteellisen rauhallinen, ja naisen oli ollut helppo liittyä siihen mukaan. Olisihan nukkuminen siitä vallinneesta väymyksestä huolimatta ollut aivan liian aikaista, kun kyseessä kuitenkin oli viikonloppuilta. Lauantain ja sunnuntain hän olikin sitten ottanut enemmän levon kannalta, ja vallan raukean viikonlopun jälkeen Martha oli ollut maanantaina täysin valmis palaamaan toimistolle. Opintojen viimeistelyn, opinnäytteen ja työn yhteensovittaminen oli toki edelleen oma työmaansa, mutta joka päivä alkoi tuntua enemmän siltä, että hän pystyisi selviämään siitä kyllä. Marthan alkuviikko olikin sujunut töiden osalta jo huomattavasti paremmin kuin edellinen. Toki hän oli olettanutkin edellisviikon sähläyksen olleen lähinnä alkujännitystä ja uusiin asioihin totuttelemista, mutta oli huojentavaa päästä huomaamaan, miten kohdatut käytännön ongelmat tosiaankin hiljalleen kaikkosivat.

Uusi viikko oli siis lähtenyt mukavasti käyntiin, ja keskiviikkona Martha oli saapunut toimistolle jo hyvissä ajoin: hän oli harvinaista kyllä onnistunut heräämään jo ennen kymmentä, eikä kotona lorvimiseen ollut löytynyt mitään järjellistä syytä, kun työt kuitenkin odottivat. Paul oli ollut poissa koko alkuviikon, eikä tämä ollut vieläkään paikalla, mutta Martha oli saanut jatkaa siitä, mihin he olivat edellisviikolla jääneet. Lisäksi hän oli ottanut vastaan uusia tehtävänantoja muilta kollegoiltaan, ja onnistunut pääsemäänkin niiden kanssa jo ihan hyvin vauhtiin. Martha oli juuri hakenut uuden kupin kahvia ja istuutunut takaisin koneensa ääreen, kun hän havahtui ovelta kuuluvaan koputukseen. Nostaessaan katseensa koneensa näytöltä nainen huomasi suureksi hämmästyksekseen Jacobin seisomassa ovensuullaan. Hän oli oikeasti olettanut, että tulisi jatkossa näkemään miestä lähinnä vilahduksina, kun tämä juoksisi tapaamisesta toiseen tai tekisi muita tärkeitä asioita, joita ihmiset tämän asemassa yleensä tekivät. Ilmeisesti hän oli kuitenkin ollut väärässä, koska siinä mies nyt seisoi jotenkin erikoinen virne huulillaan ja kyseli hänen ajankäytöstään. ”Yeah sure, what can I do for you?” Martha kysäisi kiinnostuneesti, kuulostaen varmaan vähän yllättyneeltäkin. Tietenkin hän oletti miehen vitsailevan niistä parista päivästä, mutta oli silti kiinnostunut kuulemaan mitä asiaa tällä mahtoi olla, etenkin kun mies kohta alkoi puhua jostain pienestä ehdotuksesta, joka ei sitten kuitenkaan ollut ehdotus vaan tehtävä. Martha kohotti kulmakarvojaan kysyvästi. ”Oh, okay”, hän sanoi eikä todellakaan ollut vielä kärryillä mistä tässä puhuttiin.

Jacob johdatteli aiheen perjantaina työstämäänsä presentaatioon ja sitä kautta Lontoon matkaan ja Marthan koulunkäyntiin. Vaikka Martha oli pitänyt itseään aika terävänä tyttönä, ei hän ollut aivan tähän osannut varautua. ”Ummmm”, nainen mumisi hieman hämmentyneesti, suoristi selkäänsä ja katsoi miestä kysyvästi. ”Are you really asking me to go to London with you?” hän kysyi ja mukaan karkasi tahaton, epäuskoinen naurahdus. Nopeasti hän pyrki korjaamaan tämän virheen, koska ei tietenkään halunnut antaa pomolleen sellaista käsitystä, että nauroi tämän arviointikyvylle. ”I mean… Did you say that the presentation was tomorrow?” hän kysyi ja vilkaisi nopeasti tietokoneensa näyttöä, vaikka ei hänellä edes ollut siinä kalenteria auki. ”So you’d want me to go with you… today?” nainen jatkoi, yrittäen jotenkin ymmärtää tilannetta paremmin. Kun Jacob oli varmistanut todellakin tarkoittavansa juuri edellä mainittua, Martha siirsi taas hieman häkeltyneesti naurahtaen kahvikuppiaan pöydällä. ”I’d love to go to London”, nainen totesi ilman pienintäkään epäilystä asiasta. Hän ei ollut koskaan käynyt briteissä, ja tällainen yllättävä tarjous tuntui vähän liiankin hyvältä ollakseen totta. ”— And not just because of the city, of course it would be interesting to see what happens outside the office. Even though it’s not exactly my field.” Sellainen väite meni kyllä jo melkein vähättelyn puolelle, minkä Martha tajusi pian itsekin. Olihan hän tehnyt töitä freelancerina jo vuosia, ja mitä muutakaan työ olisi pitänyt sisällään kuin erilaisia asiakastapaamisia joissa töistä sovittiin. Toki koodaaminen oli enemmän hänen alaansa, mutta ei hän mikään sosiaalisesti täysin kyvytön nörtti ollut, vaikka ilmeisesti osasikin antaa itsestään sellaisen kuvan.

Jottei tilanne menisi aivan typeräksi löpinäksi, Martha pakotti itsensä ryhdistäytymään ja hörppäsi huikan kahvistaan ennen kuin avasi taas suunsa. ”When does the flight leave? Should I be running home right now?” hän kysyi, ollen nyt jo selvästi paremmin perillä tilanteesta. Hänen olisi tietenkin käytävä kotona ennen lähtöä, joten varmastikaan lento ei aivan heti lähtisi, ei Jacob olisi muuten pyytänyt häntä mukaan. Martha ei ollut edes pahemmin pysähtynyt miettimään mitä muuta tehtävää hänellä ehkä sillä viikolla olisi, koska tilaisuus oli aivan liian ainutlaatuinen hukattavaksi. Kieltämättä innostus varmaan näkyikin hänen kasvoiltaan, vaikka hän pyrkikin pitämään ilmeensä peruslukemilla. ”So few days, was it?” nainen kysyi, hypisteli kahvikuppiaan ja hymyili vallan muina miehinä. Pari päivää pystyisi aina korvaamaan.

Oli oikeastaan melko uskomatonta, että Jacob ylipäätään halusi ottaa hänet mukaansa matkalle, kun hän oli vielä käytännössä täysi keltanokka tämän firmassa. Paulin poissaolo teki siitä kaikesta kuitenkin hieman ymmärrettävämpää ja tietenkin nainen oli otettu siitä tosiasiasta, että Paul oli kertonut Jacobille hänen olevan perillä tilanteesta. Sen täytyi tarkoittaa, että hän oli onnistunut vakuuttamaan tiiminvetäjänsä kyvyistään ainakin jotenkuten. Vielä uskomattomamman tilanteesta kuitenkin teki se, että Jacob ilmaisi haluavansa katsella nähtävyyksiä hänen kanssaan. Hänen. Ihan jo aikaeronkin takia oli tietenkin järkevää lentää paikalle ajoissa – oikeastaan Martha ei suoralta kädeltä pystynyt hahmottamaan mihin aikaan he olisivat perillä Lontoossa eli koska tämä nähtävyyksien ihaileminen oikeastaan tapahtuisi –, mutta ei kaupungin näkeminen natiivin silmin myöskään kuulostanut ollenkaan pahalta. ”As I’ve never seen London before I’d highly appreciate your guidance”, hän vastasi hymyillen. Oli todellakin hankalaa keksiä parempaa opasta kuin mies, joka oli itse syntynyt ja kasvanut kaupungissa. Marthaa tosin hieman huvitti ajatella Jacob ja Paul kiertelemässä ympäri kaupunkia nähtävyyksiä ihaillen, mutta hän tyytyi peittelemään huvituksensa. Mistä hän tiesi jos miehet viettivät yleensäkin paljon vapaa-aikaansa yhdessä. Sitä oli hankala kuvitella, mutta eikai se mahdotonta ollut. Joka tapauksessa hän oli äärimmäisen onnekas kun pääsi lähtemään Paulin sijasta.

Miehen silmienpyöräytys sai Marthan melkein nolostumaan. ”I suppose you’re right about that, sometimes I tend to forget that my former job required working with actual customers”, nainen mumisi ja tajusi vasta nyt ottaa silmälasit pois päästään. Samalla hän hieraisi nenänvarttaan kevyesti. Martha käytti laseja lähinnä työskennellessään, joten oli outoa istua juttelemassa jonkun kanssa ne päässään, eikä tuijottaa näyttöpäätettä. Vaikka miehen vastaus hänen seuraavaan kysymykseensä olisi tavallaan ollut helposti ennakoitavissa, ei Martha ollut tullu ajatelleeksi asiaa. Tietenkin Jacobilla oli yksityiskone, kenelläpä ei. Martha tunsi itsensä hieman hölmöksi, kun ei ollut tullut edes ajatelleeksi tällaista vaihtoehtoa. Rhodesit nyt varmaan ylipäätään lentelivät kaikkialle yksityiskoneillaan, tuskin se oli pelkästään Jacobin etuoikeus. Marthan oli hyvin vaikea käsittää millaista sellainen elämä olisi ollut, mutta tuskin hänen tarvitsikaan ymmärtää. ”Of course you do”, nainen tipautti sanat kuin tämä olisi ollut itsestäänselvin asia maailmassa. Jacob selitti antavansa autonsa kuljettajineen Marthan käyttöön, jotta tämä pääsisi käymään kotona, mihin nainen vastasi nyökyttelemällä mietteliäästi. Jos heidän oli määrä lähteä parin tunnin sisällä, täytyisi hänen todella kiirehtiä kotiin pakkaamaan ja siitä lentokentälle. Onneksi parin päivän matkalla ei tarvitisis kovin kummoisia välineitä. ”Yeah, I’ll just make sure I have everything I need in my hard drive and then I’m ready to go”, Martha selitti kun Jacob ennen lähtöään huoneesta ilmoitti auton odottavan häntä alhaalla. Miehen kadottua näköpiiristä Marthalle ei valitettavasti jäänyt juurikaan aikaa sulatella äskeisen keskustelun sisältöjä, vaan hänen oli heti alettava tarkistella asioita joista olivat Paulin kanssa edellisviikolla puhuneet. Varmistettuaan että hänellä todellakin oli kaikki tarvittava koneensa muistissa tai ulkoisella kovalevyllä, Martha pakkasi toimistolta mukaan kaiken tarvitsemansa, veti ulkovaatteet päälleen ja riensi nappaamaan hänelle tilatun auton rakennuksen edustalta.

Sillä aikataululla oli luojan lykky, ettei Marthan tarvinnut hankkiutua kotiin metrolinjoja myöten, vaikka ei Jacobin kuljettajan kyydissä istuminenkaan aivan luontevalta tuntunut. Nainen ei ollut lainkaan varma olisiko hänen pitänyt viritellä jonkinlaista keskustelua, joten lopulta hän tyytyi vain istumaan takapenkillä hiljaa ja keräämään mielessään listaa asioista joita tarvitsi. Kun auto pysähtyi South 4th Streetin varteen, kuljettaja ehti kuin ihmeen kaupalla nousta päästämään Marthan ulos autosta ennen kuin hän itse kerkesi tehdä asialle mitään. Nainen ilmoitti jättävänsä laukkunsa autoon, ja lupasi palata pian, mikä kaikesta päätellen oli kuljettajalle enemmän kuin ok. Missään muussa tilanteessa Martha ei olisi jättänyt armasta omaisuuttaan taakseen, mutta jostain kumman syystä hänestä tuntui, ettei Jacob Rhodesilla ollut varaa pitää palkollisinaan epäluotettavia autonkuljettajia. Heti kotiin päästyään Martha törmäsi Travisiin, jolle yritti mahdollisimman yksinkertaisesti summata tilanteen. Ystävä näytti hieman kateelliselta kuullessaan, että Martha saisi noin vain lähteä pomonsa kanssa Eurooppaan, ja taisipa mies naljailla jotain siitäkin, että Rhodesilla oli varmasti jonkinlaisia taka-ajatuksia. Muussa tilanteessa Martha olisi varmaan näpäyttänyt ystäväänsä siitä, että tämä kehtasi väittää hänen pääsevän työmatkalle vain tuollaisten syiden vuoksi, mutta nyt hän viittasi koko asialle kintaalla. Jacob Rhodes oli kaikin tavoin ’out of her league’ ja lisäksi naimisissa uskomattoman kauniin naisen kanssa, joten Travisin kommentti oli lähinnä naurettava.

Pakkaamiseen ei lopulta mennyt mitenkään aivan tolkuttoman paljon aikaa, vaikka Marthasta tuntuikin hieman vaikealta hahmottaa millaisia vaatteita oikein tarvitsisi. Googletettuaan nopeasti Lontoon sään kotikoneellaan hän sulloi laukkuunsa yhden bisnestapaamiseen sopivan vaatekerran, jotain vapaampaan oleskeluun sopivaa mutta siistiä, sekä sellaista mikä päällä voisi pyöriä hotellilla sitten kun he joskus sinne pääsisivät. Hetken mielijohteesta hän heitti sekaan vielä jotain, mikä sopisi iltakäyttöön, jos sellaiselle olisi tarvetta. Saatuaan kaiken muunkin tarvittavan sullottua mustaan nahkaiseen putkikassiinsa, Martha työnsi passin takkinsa taskuun, huikkasi Trevorille nopeat heit ja palasi häntä kuuliaisesti odottavaan autoon. Liikenteestä johtuen matka lentokentälle kesti pienen hetken, ja Martha oli todellakin tyytyväinen omaan ripeään toimintaansa, vaikka se oli kotona tuntunut vielä vähän liioitellulta. He saapuivat lentokentälle lopulta aika tarkkaan pari tuntia sen jälkeen, kun hän oli jutellut Jacobin kanssa toimistolla. Marthalle, joka oli tottunut matkustamaan kaupallisilla lennoilla, yksityiskone ilman sitä perinteistä turvatarkastuksissa ja lähtöselvityksissä sähläämistä oli kutkuttava kokemus. Noustessaan koneeseen hän näki Jacobin jo istuvan paikallaan tyynen näköisenä. Mies näytti siltä, että kuului juuri siihen ympäristöön, Martha sen sijaan tunsi itsensä suunnilleen kultakalaksi hiekkalaatikolla. ”Ready”, nainen vastasi kuitenkin, kun hetken ihmeteltyään valitsi paikkansa Jacobia vastapäätä, pienen pöydän toiselta puolen. Hän oli nähnyt sellaisia koneita vain elokuvissa ja tv-sarjoissa, eikä oikein osannut arvioida tekisivätkö he kenties töitä matkan aikana, joten varminta oli kai ensin istua sellaista ajatellen järkevään paikkaan.

Martha katseli kiinnostuneena ympärilleen sillä välin kun Jacob antoi henkilökunnalleen luvan lähtöön, ja nämä hoitivat kaikki tarvittavat valmistelut. Koneen lähtiessä liikkeelle Martha kääntyi seuralaisensa puoleen ja pyyhki otsatukkaansa pois kasvoiltaan. ”I bet it’s hard to believe from my moderate levels of enthusiasm but I’ve never been in a private jet before”, nainen pilkkasi itseään pehmeästi, koska tiesi peittelevänsä kiinnostustaan kaikkea kohtaan varsin heikosti. ”Frankly, I’m a bit nervous that we’ll end up floating somewhere in the Norht Atlantic Ocean, but I’m sure you fly with these little things all the time and that’s a stupid fear, right?” hän jatkoi ja nauroi vähän hermostuneesti päälle. Ei hän oikeastaan pelännyt lentämistä, mutta liike tuntui näin pienessä koneessa aivan eri tavalla kuin niissä, joilla hän oli aiemmin lentänyt. Nousu sujui kuitenkin lopulta vaivattomasti, ja Jacobin rauhallinen olemus sai Marthan rentoutumaan yllättävänkin helposti: ehkä miehen kanssa oli mahdotonta tuntea oloaan epävarmaksi kun tämä näytti olevan niin varma itsestään kaiken aikaan. ”Sorry about my momentary craziness, I’m actually fine with flying and everything”, Martha pahoitteli, kun he olivat päässeet turvallisesti taivaalle.

”Coffee will always make everything better”, Martha myönsi, eikä edes häveliäsyydestä yrittänyt taistella tarjottua apua vastaan. Hän oli hermostunut, ja koska Jacob mitä ilmeisimmin näki suoraan hänen lävitseen, oli turha yrittää väittää vastaan. Jo se, että mies muisti hänen rakastavan kahvia, sai naisen tuntemaan olonsa jotenkin ymmärretyksi ja oudolla tapaa turvalliseksi, ja viimeistään höyryävän kahvikupin sulkeminen kämmeniin auttoi palauttamaan hänet normaaliin olotilaan. Kahvin kitkerä tuoksu ja Jacobin rauhoittava ääni toimivat melkein liiankin hyvin, ja varsin helposti Martha antoi johdatella itsensä monenlaisten arkisten keskustelunaiheiden pariin. Ehkä sen olisi pitänyt olla outoa ja vaikeaa – pomolle jutteleminen sillä tavalla –, mutta jostain syystä Jacobin kanssa mikään ei tuntunut olevan, ei sitten kun tämän olemukseen ja seuraan tottui. Marthalta se oli käynyt odotettua helpommin, vaikka tietenkin työn kautta tulevat yhteiset kiinnostuksenkohteet auttoivat paljon. Nousun jälkeen lentäminen ei ylipäätään enää tuntunut juuri sen kummemmalta, kuin normaalistikaan, mistä nainen myös oli varsin iloinen. Niinkin pitkä lento olisi voinut pahimmillaan olla aika tuskaa, jos olisi kaiken aikaa pelännyt tippuvansa päistikkaa mereen, tai jos seura olisi ollut heikkoa ja puuduttavaa. Nyt Martha saattoi vaivattomasti vuorollaan upota keskusteluihin, keskittyä presentaation läpikäymiseen ja hetkittäin vaipua omiin ajatuksiinsa, vain jatkaakseen hetken päästä keskustelua kuin mitään hiljaisuuksia ei olisi ollutkaan.

Seitsemän tuntia kului lopulta yllättävän nopeasti, eikä laskeutuminen Heathrowllekaan aiheuttanut enää samanlaisia epävarmuustiloja kuin nousu oli tehnyt. Yö tarjosi varsin heikosti mahdollisuuksia maisemien katselemiseen, eivätkä lentokentän pimeyttä leikkaavat valotkaan auttaneet asiaa mainittavasti, joten päästyään ulos koneesta ja venyteltyään raajojaan hieman Martha siirtyi mukisematta Jacobin edellä heitä odottavaan autoon. Auton viileät nahkapenkit ja hämärä toivat oikeastaan mukavaa vaihtelua lentokoneen kirkkaisiin valoihin, ja Martha alkoi viimein hahmottaa, että päivä oli todellakin kulunut. ”4 a.m. is bit early for breakfast, at least for me”, Martha naurahti ja vilkaisi vieressään istuvaa miestä odottaen tämän kantaa asiaan. Hän yleensä heräsi vasta lähempänä puoltapäivää, ja oli vielä hieman oudompaa ajatella elävänsä edelleen New Yorkin aikaa, jolloin ehdottomasti oli liian aikaista aamiaiselle, kun oli melkein liian aikaista nukkumisellekin. ”It would be more like ’middle of the night snack’”, hän arvioi vielä. Ilmeisesti Jacob päätyi asiaa pohdittuaan samaan tulokseen. Marthaa hämmästytti se, miten tehokkaasti mies pystyi samalla selaamaan puhelintaan, naputtelemaan viestejä ja kommunikoimaan hänen kanssaan. Miehen aivoissa täytyi olla jotain sellaisia osia, joita hänellä ei ollut, koska ilmiömäisestä keskittymiskyvystään huolimatta Martha onnistui yleensä lähinnä sulkemaan ulkomaailman pois, kun taas monisuorittaminen aiheutti helposti ongelmia. Kun mies nosti hymyillen katseensa häneen, Martha hymyili takaisin ja kallisti päätään. ”If you thought I was going to insist on paying, then you think too highly of me”, Martha sanoi eikä voinut peitellä kevyttä huvittuneisuuttaan. Tämä oli työmatka, joten Rhodes Group varmaan korvaisi aiheutuneet kulut joka tapauksessa.

Ajomatka hotellille ei onneksi ollut mitenkään älyttömän pitkä, tai ehkä välimatkat vain vääristyivät kun sai itse istua täysin huoleti paikallaan tuijottamassa vieraan kaupungin valoja. Joka tapauksessa hotellille saavuttiin melko pian, ja sisään siirtyessä Martha antoi Jacobin kantaa tavaransa, pitäen itse vain tietokoneensa sisältävän työlaukkunsa, joka oli ollut hänellä mukana koneessakin. Ritarillisuus oli tietenkin turhaa, koska hän olisi vallan hyvin voinut kantaa itse omaisuutensa, mutta Marthasta tuntui, ettei Jacob ollut sellainen mies, jonka ritarillisuutta vastaan kannattaisi alkaa taistella. Nainen odotti hiljaa vieressä, kun Jacob rupatteli hetken vastaanottovirkailijan kanssa kirjatessaan heitä sisään. Avaimensa hän kuitenkin otti vastaan kiitoksen kera. Hissille päästyään nainen kohensi laukkunsa olkahihnaa ja katsahti Jacobiin tämän sanojen myötä.”I would have been a bit surprised if it didn’t, I don’t take Paul as a spooning kinda guy”, hän vitsaili ja yritti hetken aikaa kuvitella tiiminvetäjänsä nukkumaan lusikassa Jacobin kanssa autuas ilme kasvoillaan. Mielikuva oli hurmaava, ja Martha joutui taistelemaan sen pois mielestään yhtä nopeasti kuin oli sen sinne päästänytkin. Kaikkea sitä. He ehtivät rupatella hississä vielä hyvän tovin, mutta kun Jacob viimein avasi heille varatun huoneen oven avaimillaan, Martha aukaisi suunsa ja sulki sen sitten heti uudelleen. ”I’m not even going to say anything, because this is probably the way you always live”, nainen sanoi lopulta riisuttuaan ulkovaatteensa eteiseen. Astellessaan syvemmälle huoneeseen hän nappasi mukaansa laukkunsa, jonka Jacob oli hetkeä aiemmin laskenut lattialle. Hän itse ei todellakaan ollut tottunut sellaisiin asuntoihin, ei hotelleissa tai missään muuallakaan. Huoneen isoista ikkunoista avautui näkymä Lontoon valojen ylle. Hetken aikaa hän katseli vielä ympärilleen, kunnes he totesivat että olisi todellakin hyvä yrittää saada jokunen tunti unta ennen kuin olisi aika herätä. Toivotettuaan pomolleen hyvät yöt Martha poistui hänelle osoitettuun huoneeseen.

Suljettuaan oven perässään Martha laski laukkunsa lattialle ja katseli hetken lamaantuneena eteensä. Kotona kello olisi käynyt vasta puoltayötä, mikä ei varsinaisesti ollut Marthan nukkumaanmenoaika, mutta toisaalta hän oli matkasta nuutunut – kaikesta siitä kahvista huolimatta. Ajatus suihkusta tuntui houkuttelevalta, mutta järkevyyden nimissä sekin kannattaisi jättää aamuun, koska viileä vesi ainakin herättäisi hänet jos mikään muu ei sitä tekisi. Niinpä Martha tyytyi vain asettelemaan laukkunsa huoneen seinustalle, ottamaan esiin yöpymistarpeensa, pesemään nopesti kasvonsa ja hampaansa huoneen yhteydessä olevassa kylpyhuoneessa, ja livahtamaan sitten sänkyyn kaikkien niiden pehmeiden peittojen ja tyynyjen joukkoon. Ennen nukahtamista Marthan mielessä parveili monenlaisia ajatuksia muun muassa siitä, miten outoa oli yhtäkkiä olla Lontoossa, ja miten oli vielä oudompaa olla siellä Jacob Rhodesin kanssa. Liian kauaa hänen ei kuitenkaan tarvinnut miettiä töitään tai viereisessä huoneessa nukkuvaan miestä, kun melkein yllättäen iskevä väsymys jo vei hänet mennessään.

Valitettavasti herääminen osoittautui muutamien tuntien päästä huomattavasti nukahtamista kivuliaammaksi operaatioksi. Puhelimen herätyskellon vihlova ääni tunkeutui Marthan tajuntaan aivan liian pian, ja hänen oli todella taisteltava saadakseen itsensä ylös sängystä. Suihkun jättäminen aamuun osoittautui oikeaksi vaihtoehdoksi, koska vasta jääkylmän veden alla seisominen todella herätteli naisen todellisuuteen ja sai hänet skarppaamaan. Hän oli työmatkalla, ja asiaan pitäisi suhtautua edes sellaisella vakavuudella, ettei antaisi itsestään aivan täysin lusmua kuvaa. Peseydyttyään ja vedettyään päälleen ensin vain hotellioleiluun sopivat vaatteet Martha totesi, ettei Jacob ollut vielä noussut tai ainakaan tullut pois huoneestaan. Hän olisi tietenkin voinut istua kädet ristissä odottelemassa miestä, mutta totuuden nimissä hänen olisi saatava kahvia pian, joten lopulta nainen teki itsenäisesti päätöksen tilata aamaisen ja litroittain kahvia huonepalvelusta. Hän oli juuri ehtinyt saada tilauksen huoneeseen, ja istuutunut olohuoneen sohvapöydän ääreen toisen kahvikupillisensa kanssa, kun Jacobin huoneen ovi avautui. ”Morning”, nainen toivotti omaksikin yllätyksekseen melko pirteästi. Selvästi kahvi oli tehnyt tehtävänsä. ”I wasn’t sure how much time we had or if you wanted to go out for breakfast so I just ordered something in. My need for morning caffeine, it’s like drug addiction, it can’t wait. There’s plenty of stuff so hopefully something you will like too”, Martha selitti ja haroi edelleen kosteita hiuksiaan paremmin korvansa taakse. ”Coffee?” hän kysyi sitten ja kaatoi miehelle ison kupillisen sitä jumalaista mustaa nestettä.

”This is only my second cup, so there’s plenty”, Martha lupasi ojentaessaan kupin pomolleen ja keskittyessään sitten taas nauttimaan omastaan. Kun elimistön kofeiinitasapaino alkoi viimein näyttää vähemmän huolestuttavalta, pystyi Martha nauttimaan myös muista aamiaisen antimista. Hän ei ollut aiemmin tajunnutkaan miten nälkäinen oikeastaan oli, mutta ihmekös tuo, kun he olivat kuitenkin syöneet lennolla vain jotain hyvin pientä, ja siitä edellinen ruokailu oli hoidettu ennen töihin lähtöä edellisenä aamuna. Aikaerosta johtuen Marthan oli hankala hahmottaa kuinka kauan siitä oli kulunut, mutta arvatenkin aivan liikaa. Niinpä hän keskittyi varsin kiitollisena nauttimaan kahvinsa kanssa myös mahdollisimman runsaasti muita elintarvikkeita. Jossain muussa tilanteessa Martha olisi ehkä yrittänyt teeskennellä olevansa niitä naisia, jotka eivät syö mitään vaan elävät pelkästä puhtaasta ilmasta, mutta nyt hän ei viitsinyt edes yrittää. Vaikka Jacob näyttikin saavan suurimman osan energiastaan nestemäisessä muodossa, Martha tiesi tarvitsevansa päivittäisen annoksensa hiilareita saadakseen aivonsa toimimaan riittävillä nopeuksilla. He olivat menossa tärkeään kokoukseen, eikä hän halunnut ottaa jumittamisen riskiä vain sen vuoksi, että voisi antaa itsestään jotenkin hurmaavamman kuvan pomolleen. Mitä se edes olisi hyödyttänyt?

Kun aamiainen oli syöty, Jacob ilmoitti että heidän olisi alettava tehdä lähtöä. ”I’ll just need to change and get my bag, so, about five minutes, is that okay?” Martha kysyi noustessaan. Onneksi hän oli asunut neljä vuotta kolmen miehen kanssa ja ehtinyt jo moneen kertaan tottua siihen, että nämä olivat heti syötyään valmiita astelemaan ovesta ulos. Jacob Rhodesin kohdalla oli tietysti myös se tosiasia, että tämä oli varmaan syntynytkin puku päällä näyttäen juuri siltä miltä näytti sillä hetkellä, joten miehen ei paljoa tarvinnut huolehtia. Martha sen sijaan… No sanottakoon, että hänenkin tilanteensa oli melko helposti korjattavissa, kun makuuhuoneen suojissa oleiluvaatteet vaihtuivat mustiin, lahkeesta kapeneviin housuihin, valkoiseen kauluspaitaan ja mukavasti istuvaan bleiseriin. Tällaisia tilanteita ajatellen oli onni, että Alyson oli pakottanut hänet hankkimaan useamman kerraston työtilanteisiin sopivia vaatteita. Saatuaan vaatteet päälleen Martha totesi hiustensa olevan vielä hitusen kosteat, joten hän tyytyi kampaamaan otsatukkansa ja vetämään loput hiukset nutturalle. Kasvoilleen hän oli onneksi suihkun jälkeen levittänyt sävyttävän päivävoiteen, joten pieni ripaus puuteria ja ripsiväri riittivät antamaan sen kuvan, että hän ei ollut ryöminyt aivan suoraan sängyn pohjalta.

Viisi minuuttia myöhemmin Martha tosiaan olikin jo suuntaamassa Jacobin perässä ulos hotellista. Hän pureskeli pomonsa selostusta aamupäivän kulusta, eikä oikeastaan vielä uskaltanut liiaksi alkaa miettimään sitä osuutta, jossa katseltaisiin nähtävyyksiä ja syötäisiin illallista. Ensin olisi selvittävä itse tapaamisesta, ja oli Martha sitten kuinka kokenut asiakkaiden tapaamisessa tahansa, ei hän koskaan ollut ollut tekemisissä näin isojen ja tärkeiden sopimusten kanssa. Pienelle skarppaamiselle siis todellakin oli tarvetta, ja automatkan aikana Martha huomasi uppoavansa kertaamaan Paulin kanssa puhuttuja asioita. Toki hän olisi tapaamisessa muutenkin lähinnä Jacobin avustajana ja jonkinlaisena sisustuselementtinä, mutta se ei tarkoittanut etteikö hän olisi halunnut olla hyvin kartalla kaikesta.

Kokouksen jälkeen oli hyvin selvää, ettei Martha ollut viimeisten viikkojen ajan painanut töitä turhaan. Hän oli olettanut lähinnä istuvansa hiljaa, mutta päässytkin sitten yllättäen itse esittelemään niitä suunniteltuja järjestelmiä, joita he olivat Paulin kanssa työstäneet. Tietenkin ne olivat lähinnä Paulin käsialaa – ei Marta voinut teeskennellä muuta –, mutta hän oli selvinnut kokouksesta hyvin ja onnistunut esittämään tarvittavat asiat jopa selkeämmin kuin olisi osannut toivoa. Muuten hän oli saanut lähinnä seurata Jacobin ja uusien asiakkaiden välistä keskustelua, eikä hän voinut kuin ihailla sitä, miten hyvin Jacob tuntui olevan perillä kaikista firmansa asioista. Sehän nyt varmaan oli oletusarvoista, mutta jotenkin Martha olisi helposti kuvitellut, että johtoasemasta käsin ne perusasiat unohtuisivat. Selvästi niin ei kuitenkaan ollut, vaan Jacob oli aivan yhtä hyvin kartalla kaikesta tavallisesta koodaamisesta johtoportaan sopimusneuvotteluihin asti. ”It’s easy to be convincing when someone else has done their work as well as Paul has”, Martha vastasi vaatimattomasti, mutta ei voinut mitään sille, että Jacobin kehut onnistuivat ilahduttamaan häntä. Nainen sipaisi otsatukkaansa sivuun ja vilkaisi miestä. ”Coffee and sightseeing sounds like a plan”, hän myöntyi ja antoi Jacobin johdattaa itsensä sisään läheiseen kahvilaan. Ulkona oli yllättävän kaunis ilma siihen nähden, että Lontoossa olisi kai pitänyt sataa kaiken aikaa, joten saatuaan tilaamansa kahvit kaksikko palasi takaisin kadulle, ja lähti kiertelemään ympäriinsä jalan. Martha ei laittanut pientä kävelyä pahakseen: eihän auton ikkunasta olisi mitään nähnytkään.

He kävelivät Thamesin rantaan ja Martha antoi katseensa lipua vuoroin jokea ja vuoroin sitä reunustavia rakennuksia pitkin. Kun he pysähtyivät, Martha nojasi kyynärpäänsä sillan kaiteeseen ja otti pitkän huikan kahvistaan. Jacobin sanat kirvoittivat hänestä nyökkäyksen. ”I didn’t think that my first visit to London would be quite this brief, but then again, you have probably seen everything like a thousand times already.” Matka oli joka tapauksessa lyhykäisyydestään huolimatta ollut mieletön tilaisuus, ei Martha olisi koskaan osannut edes haaveilla pääsevänsä niin nopeasti – jos koskaaan! – mukaan vastaavalle reissulle. Katsoessaan pomonsa suuntaan Martha nappasi tämän huulilta pienen hymyn. ”You asking me?” Martha kysyi ja nauroi pyöritellen kahvikuppiaan käsissään. Hänen katseensa siirtyi takaisin Thamesiin ja kaupunkiin sen ympärillä. ”I thought this was supposed to be you showing the city to me. What if I ask you to take me to some place that is actually super boring and awfull and we end up wasting this only day we have?” hän jatkoi kuulostaen juuri sopivan dramaattiselta. Sanojensa painoksi Martha kääntyi nyt nojaamaan selkäänsä kaiteeseen. ”Anyway, to be honest with you, there are couple things I’d really like to see… It’s too early for the other thing, but have you been in the London Eye so many times you can’t take it anymore? Because that’s something I kinda promised myself I’d do if I ever came here. And as it’s right across the bridge… ” Nainen vilkaisi rannalla näkyvää mailmanpyörää. Tokihan London Eye oli juuri niitä törkeästi ylihinnoiteltuja turistinähtävyyksiä, jotka kuuluivat varmaan jokaisen Lontoossa kävijän listalle, mutta entä sitten? Piti Jacob hänen ideaansa puhki kuluneena tai ei, mies kuitenkin suostui – varmaan tämä olisi ollut liian kohtelias kieltäytymäänkään, kun oli itse mennyt kysymään mitä hän haluaisi tehdä – ja he lähtivät kävelemään uutta määränpäätään kohti. Pyörälle päästyään he saivat jonottaa hetken, mutta onneksi helmikuun alku ei ollut sitä vilkkainta turistikautta. Martha oli viimein saanut heittää valtavan take away -kuppinsa roskiin sen tyhjennyttyä, ja pystyi nyt tunkemaan kätensä harmaan villakangastakkinsa taskuihin. ”So, what’s your favourite place in London if these magnificent tourist sights are off the limits?” nainen kysyi, vitsaillen tietenkin siitä turistinähtävyysosasta. Jacobin kokemukset Lontoosta olivat varmaan hyvin erilaisia, kun tämä oli kerran kasvanut siellä.

Oli piristävää, ettei Jacob selvästikään pitänyt hänen mielipiteensä kysymistä niin huonona ideana kuin Martha itse. Kaipa oli luonnollistakin, että mies halusi näyttää hänelle juuri ne osat Lontoosta, jotka hän haluaisi nähdä, eikä vain riepotella häntä ympäriinsä olettaen, että kaikki mikä kiinnosti tätä itseään kiinnostaisi myös häntä. Martha oli tosin aika varma siitä, ettei Jacob olisi voinut viedä häntä minnekään, missä hän ei olisi vähintään jollain tasolla viihtynyt. Oli kuitenkin mukava huomata, ettei Jacob ollut ainakaan läpikotaisin sellainen dominoiva kontrollifriikki kuin monet johtoasemissa olevat miehet tuntuivat olevan. Marthan ehdotus London Eyestä otettiin vastaan melkein yllättävänkin hyvin, mikä sai naisen tuntemaan olonsa vielä hieman rennommaksi miehen seurassa. Miksi hänen olisikaan pitänyt jännittää, kun kaikki oli tähänkin asti mennyt hyvin? Heidän keskustelunsa soljuivat aina omalla painollaan, ja sen aamuisesta kokouksesta saattoi päätellä, että työyhteistyökin sujui vaivattomasti. Ehkä hänellä siis oli oikeus ja velvollisuus kertoa omia mielipiteitään ainakin näin tärkeistä asioista, kuin Lontoon nähtävyydet ja heidän vapaa-ajanviettotapansa siellä. ”I bet it is”, nainen myönsi, kun Jacob vakuutteli näkymän olevan päiväsaikaan yhtä kauniit kuin yölläkin. Miehen virneestä päätellen tätä itseäänkään ei harmittanut suunnata maailmanpyörälle, jota kohti he lähtivätkin sen kummemmin empimättä kulkemaan.

Jonossa Jacob kertoi, että London Eye oli itse asiassa eräs tämän lempipaikoista Lontoossa: ei kai siis ihme, ettei tämä ollut laittanut hänen ehdotukselleen vastaan. Mies puhui myös Regent’s Parkista, josta Martha oli tietenkin myös kuullut. Vaikka hän ei ollut koskaan käynyt Lontoossa, ei hän täysin tietämätön ollut, sillä olihan hänellä ystäviä jotka olivat vierailleet kaupungissa ja jakaneet suosituksiaan tulevaisuuden matkojen varalle. ”I’d like that”, Martha vastasi miehelle hymyillen vain hetkeä ennen kuin he saivat parin muun ihmisen kanssa astua uuteen kapseliin. Häntä ehkä hieman huvittikin se, miten varmasti Jacob oletti tietävänsä mitä hän rakastaisi, mutta toisaalta he tuntuivat tulevan toimeen sen verran hyvin, että ehkä oletus oli perusteltu. He löysivät sisällä nopeasti paikkansa tyhjältä seinustalta, ja Martha nojasi käsivarsiaan rennosti kaiteeseen. Kun kapseli lähti verkkaiseen tahtiin nousemaan taivasta kohti, Martha katseli ensin eteensä avautuvaa maisemaa, mutta eksyi sitten melkein huomaamattaan kääntämään katseensa Jacobin suuntaan. Auringonvalo osui tämän kasvoihin jollain melkein jumalaisella tavalla, eikä Martha voinut mitään sille, että jäi katsomaan. Hän oli ehkä huomaamattaan jo aiemmin ottanut tavaksi seurata pomonsa ilmeitä vaivihkaa, mutta kun Jacob sitten kääntyikin myös hänen suuntaansa, sai kiinni jääminen hänet hämilleen. Ensin Martha ajatteli kääntää katseensa nopeasti pois, mutta jokin miehen ilmeessä sai hänet jäämään siihen. Jacob ei näyttäny kysyvältä tai vähimmässäkään määrin torjuvalta, joten Martha antoi itselleen luvan katsoa. Jaettu katse oli kaikilla mittapuilla liian pitkä ollakseen tavallinen, ja Jacobin pieni, pehmeän näköinen hymy tarttui myös Marthaan. Hetki sai hänet melkein unohtamaan vetää henkeä, ja kun se lopulta katkesi Jacobin pieneen rykäisyyn ja katseen kääntämiseen, pyyhkäisi nainen nopeasti kasvojaan kääntyen myös takaisin ikkunan suuntaan. Hän tunsi hyvin selvästi miten itsepintainen puna puski hänen poskilleen, ja sydän tuntui hakkaavan tilanteeseen nähden hieman liian kovaa.

Oliko hän vain kuvitellut kaiken sen jännitteen heidän välilleen? Martha ei todellakaan tiennyt. Joka tapauksessa, kun Jacob hetken päästä avasi suunsa, oli naiselle haaste uskaltaa katsoa uudelleen tämän suuntaan. Mies ei näyttänyt vieläkään mitenkään torjuvalta, mikä oli oikeastaan vain hämmentävämpää. Jacob oli naimisissa filmitähden kanssa, joten Marthan täytyi olla hullu jos edes kuvitteli tämän katselevan häntä millään erityisellä tavalla. Naisen oli pakko ohjata ajatuksensa muille poluille, ja miehen ehdottama lounas oli siihen oiva väline. ”That sounds super authentic. I would be a fool if I said ’no’ to fish and chips in the UK, wouldn’t I?” hän kysyi ja rentoon naurahdukseen oli ehkä piilotettu toisenlainenkin kysymys, mutta sitä Jacob tuskin huomaisi. ”And I do like fish anyway, so that’s perfect”, hän lisäsi, jottei mies luulisi hänen suostuvan vain autenttisuuden vuoksi. Kun lounassuunnitelmat oli sovittu, oli pyöräkin ehtinyt kääntyä jo sen verran, että oli vain sopivaa keskittyä täysipainoisesti maisemien katseluun. Se oli hyvä, koska Marthalla oli todellisia vaikeuksia äskeisen katsekontaktin pyyhkimisessä mielestään. London Eye tarjosi hyvän syyn pienille, luonnollisille hiljaisuuksille, mutta aivan ääneti Martha ei pystynyt olemaan, koska muuten ajatukset olisivat lähteneet taas lentoon. Hän oli hädintuskin saanut punan laskemaan poskiltaan, joten uudelle kierrokselle ei ollut tarvetta. ”It’s beautiful”, nainen totesi antaessaan katseensa liikkua kaupungin siluettia vasten. ”I can imagine it’s amazing at night too. But I suppose that’s the case with any big city really. All the lights and that”, hän jatkoi, ja vilkaisi Jacobia vain hyvin lyhyesti. Mies näytti omalta rennolta itseltään, mutta miltä muulta tämän olisi pitänytkään näyttää.

Kun he puolen tunnin ajelun jälkeen taas laskeutuivat maan pinnalle, oli Martha paitsi helpottunut myös vähän pahoillaan, koska kapselin sisällä vallinnut tunnelma oli nyt virallisesti rikkoutunut. ”Even though I am a New Yorker from head to toes, I must tell you: you’re lucky to have been raised in a city like this. I really enjoyed that.” Se oli varmaan paras kohteliaisuus, jonka newyorkilainen saattoi millekään muulle kaupungille antaa. Lisäksi se auttoi aika hyvin verhoamaan Marthan aavistuksen ristiriitaisen olotilan. ”So about that lunch, did you have a special place in mind or shall we just test our luck and try to stumble upon some decent one?” Aamiaisesta alkoi olla jo aikaa, eikä edes vastikään juotu kahvi auttaisi loputtomiin peittelemään sitä tosiasiaa, että elettiin jo reilusti lounasaikaa. Martha työnsi taas paljaat kätensä takkinsa taskuihin, kun he lähtivät kävelemään pois päin maailmanpyörästä.

Martha oli varsin tyytyväinen Jacobin lounasvalintaan, koska vaikka shepherd’s pie olisi varmasti myös ollut varsinainen kulttuurikokemus, kallistui hänkin mieltymyksineen enemmän tälle linjalle jo siitä yksinkertaisesta syystä, että kaikki uppopaistettu oli ihanaa. Niin ihanaa, että kotiin palattuaan hänen olisi pakko mennä lenkille, koska näiden elämäntapojen vaaliminen veisi häneltä muuten hengen. Lyhyet yöunet, älyttömät määrät kofeiinia ja rasvainen ruoka eivät varsinaisesti tehneet hyvää ihmiselle, mutta hän tiedosti paheensa. Kellä ei ollut niitä? Ruuasta puhuminen onnistui tasaamaan tilannetta aika mukavasti, eikä loppu kierros tuntunut liian kummalliselta, vaikka tietenkin se katse pysyi intensiivisesti mielen perukoilla, yritti hän työntää sitä pois miten tarmokkaasti tahansa. Martha ei ollut aiemmin huomannut, että Jacobin silmät olivat yhdistelmä toisiinsa kietoutuvaa sinistä ja harmaata, ja yhtäkkiä tämä tieto tuntui äärimmäisen tärkeältä.

”You know we New Yorkers can sense that, right? If you’re in love with another city we know it right away and it makes us crazy”, Martha hymähti, mutta se ei valitettavasti ollut vitsi. Newyorkilaiset olivat naurettavan ylpeitä kotikaupungistaan, ja yhtälailla Marthankin oli vaikea ymmärtää, miten mikään muu kaupunki voisi täyttää sille omistetun paikan jonkun sydämestä. Lontoo oli kiva, mutta ei se New York ollut. ”It doesn’t even matter if you’re from somewhere else. The fact that your mother is British and you were raised in London and – Redding, was it? It doesn’t give you permission not to love NYC. That’s just how it is for us.” Martha virnisti melkein leikkisästi sanojensa painoksi, mutta kaikki oli edelleen totta. ”But then again, I only have one home. Two if we count the one I actually live in and the one of my parents. No escape homes in other cities, so I can’t really relate to that.” Puhuessaan nainen seurasi kiltisti Jacobin ohjausta, ja kun mies sitten kertoi että heidän pitäisi ottaa lounaspaikalle taksi, hän hyväksyi suunnitelman ilman vastaväitteitä. Jacobilla ei mennyt kauaa saada napattua heille kyyti, ja Martha kiipesi autoon ensimmäisenä miehen pitäessä hänelle ovea. Hän alkoi jo tottua siihen, että hänelle availtiin ovia jatkuvasti, mikä oli hitusen huolestuttavaa. Jacob seurasi sujuvasti hänen perässään, ja antoi kuljettajalle osoitteen, jolloin taksi lähti liikkumaan sulavasti eteenpäin.

Autossa Jacob otti puhelimensa esiin, ja Marthakin olisi varmaan voinut vilkaista omaansa, ellei se olisi ollut tungettuna jonnekin hänen laukkunsa uumeniin. Etsimisen sijaan nainen rentoutti ryhtinsä, nojautui pehmeästi selkänojaa vasten ja seurasi hajamielisesti ohi liukuvia katuja. Hänen ajatuksensa ravasivat jossain edellisten viikkojen ja edellisen puolituntisen välillä, eikä ajatuskulku olisi varmaan katkennut lainkaan, ellei hän yhtäkkiä olisi tuntenut kosketusta kädellään. Automaattisesti Martha kääntyi katsomaan penkillä lepäävää kättään, ja näköhavainto todisti oikeaksi sen, minkä hän oli tietenkin jo kosketuksesta tajunnut. ”Jacob wh–”, Martha yritti aloittaa, muttei sitten pystynytkään muotoilemaan ajatustaan kysymykseksi. Jacobin käsi tuntui viileältä hänen omaansa vasten ja Martha hengitti terävästi nostaessaan katseensa penkistä miehen silmiin. Ja helvetti miten vaikeaa oli olla uppoamatta taas siihen katseeseen aivan täysin. Martha liikautti kättään epävarmasti, muttei vetänyt sitä pois. Jacobin katse tuntui liikkuvan hänen kasvoillaan, eikä Martha todellakaan tiennyt mitä ajatella. Kun mies ikuisuudelta tuntuvan hetken – jossa luultavasti oikeasti oli kyse pikemminkin sekunneista – jälkeen nosti kätensä pois ja pyysi naurahtaen anteeksi, Martha hengähti oudosti.

”No it’s okay, no harm done”, nainen kiirehti sanomaan, vaikka sanat tuntuivat tarttuvan kurkkuun kiinni. Tietenkin se typerä puna pakkasi taas poskille, ja Marthan oli pakko vältellä Jacobin suuntaan katsomista, jottei tämä olisi nähnyt. Toki miehen olisi tosiasiassa pitänyt olla suunnilleen sokea, jos ei olisi huomannut sitä helotusta heti sillä sekunnilla kun se oli naisen kasvoille noussut, joten vältteleminen oli jokseenkin turhaa. Taksin pysähtyessä Martha tuijotti keskittyneesti edessään olevan penkin niskatukea, kunnes Jacob kiipesi ulos autosta ja antoi tilaa hänellekin. Ilmeisesti yhteisestä sopimuksesta he päättivät teeskennellä, ettei äskeistä kohtausta ollut tapahtunut, mikä oli ainoastaan hyvä. Ei Martha tiennyt mitä hänen olisi pitänyt ajatella siitä, että jakoi naimisissa olevan pomonsa kanssa sellaisia katseita. Kamalinta oli, ettei se tuntunut väärältä niin kuin sen olisi pitänyt. Jacobin vihkisormuksen ja heidän työsopimuksensa olisi pitänyt estää hänen typerää sydäntään hakkaamasta, mutta kumpikaan niistä ei hoitanut hommaansa. ”I’ll take your word as I don’t have any experiences to back that up. As long as there’s food I’ll be fine”, Martha lupasi, ja antoi Jacobin avata itselleen oven. Eipä kai miestä voinut pyytää luopumaan käytöstavoistaan.

Astuessa sisään ravintolaan vastassa oli paitsi herkullisten tuoksujen, myös ihmisten kovaäänisen puheensorinan seinämä, mikä tuntui tervetulleelta taksimatkan hiljaisen hetken jälkeen. Ilmeisesti he eivät olleet Lontoon ainoat ihmiset, jotka halusivat syödä lounaansa juuri siellä, mutta onnekkaasti he onnistuivat kuitenkin löytämään pöydän pienehkön salin perältä. ”I’m starting to believe you weren’t lying, there’s like a million people here”, Martha totesi silmäillessään ympärilleen ravintolassa riisuttuaan takkinsa. Paikan päällä lounastavien lisäksi tiskillä kävi myös vähän väliä take away -annosten hakijoita. Kiireajasta huolimatta heidän ei tarvinnut odotella kauaa ennen kuin tarjoilija saapui heidän luokseen, kertoi simppelit suosituksensa ja otti heidän tilauksensa. Muutamista erilaisista annoksista Martha tilasi sen suosituimmaksi kehutun. Kun tarjoilija oli alkuun kaatanut heidän laseihinsa vettä ja poistunut sitten heidän tilauksensa kanssa, Martha tarttui toiseen laseista ja otti siitä pienen huikan. ”I can’t wait. I’m literally starving”, nainen myönsi ja hipelöi hieman hermostuneena servettiään. Hänen pitäisi päästä eroon siitä oudosta tunteesta, ja ruuasta tai päivän suunnitelmista puhuminen oli aina hyvä harhautus. ”So umm… What do we do after this? Regent’s Park, was it? Lets see if I can walk after eating everything I just ordered.” Ympärillä käyvä kuhina auttoi naista rentoutumaan taas vähän lisää. Jacob oli laskenut kätensä hänen kädelleen vahingossa, se ei ollut mikään iso juttu. Miksi hän antaisi asian vaivata itseään?

Martha ei ollut aivan varma oliko Jacob ymmärtänyt hänen puheitaan New Yorkin rakastamisesta oikein. Tietenkään hän ei halunnut miehen ajattelevan että hän oli joku sekopää joka pystyi ymmärtämään vain yhden paikan kauneuden ja arvon, koska ei se nyt niinkään ollut. ”It’s not a rational thing, but yeah, I’d like to think that you do”, hän sanoi kuitenkin. ”Maybe you’ll fall for it some day. Give girl some hope”, nainen nauroi ja toivoi, että mies ymmärtäisi, ettei hän ollut ihan tosissaan. Ja että hän puhui kaupunkiin rakastumisesta, ei mistään muusta. Jacobin huulilla näytti pyörivän joku hymyn tapainen, joten ehkä he olivat ok ja tämä ymmärsi mitä hän tarkoitti. Martha itse ei olisi halunnut asua paikassa jota ei rakastanut, ja vaikkei Jacob olisi ollut asian suhteen yhtä ehdoton, kannattaisi tämän antaa New Yorkille mahdollisuus. Ehkä mies ei vain ollut nähnyt kaupungin parhaita puolia. Tämä teki aika pitkää päivää ja jos avioliittokin rakoili… Marthan piti pakottaa ajatuksensa takaisin ruotuun, koska Jacobin yksityiselämä ei todellakaan kuulunut hänelle minkään vertaa, ei vaikka he katselisivat toistensa silmiin tuhat vuotta.

Taksimatkan sydämentykytysten jälkeen tunnelma alkoi ravintolassa taas palata normaaliksi, vaikka alku olikin Marthan osalta hieman tahmea. ”Walk in a park after lunch sounds refreshing and healthy, so I’m totally up for that”, nainen myötäili Jacobin suunnitelmia. Hän olisi myös voinut kertoa, että menisi mielellään minne ikinä Jacob hänet haluisi viedä, mutta ehkä tämä oli diblomaattisempaa. Olihan hän sitä paitsi jo aiemmin antanut ymmärtää, että Regent’s Park sopisi hänelle oikein hyvin, mikä varmaan oli miehelläkin vielä tuoreessa muistissa. Hän ei ehtinyt siirtyä seuraavaan kysymykseen ennen kuin heidän annoksensa jo saapuivat ja harhauttivat keskittymisen naurettavan tehokkaasti. Jacobin esittämä tarkennus kysymykseen sai Marthan nyökkäilemään hieman päätään sivulta toiselle kallistellen. ”I do have one place in mind, but I’m not sure if it’s what you’d call ’nightlife’”, Martha pohdiskeli ja työnsi pari ranskalaista dipin kautta suuhunsa. Jacob ei vaikuttanutt mieheltä, joka haluaisi lähteä torstai-iltana bisnesmatkan päätteeksi reiveihin, mutta eihän sitä koskaan voinut tietää. Martha itse tyytyisi sillä kertaa mielellään hieman rauhallisempaan yöelämäkokemukseen. Hänellä oli vakaa aikomus selittää asiaa enemmänkin, mutta ruoka valitettavasti vei hänet mennessään, ja aihe pääsi unohtumaan. Onneksi Jacobkin näytti keskittyvän tärkeimpään eli syömiseen. Saatuaan annoksensa ahdettua sisuksiinsa melkein viimeistä murua myöten Martha huokaisi syvään ja katsahti mieheen vakavana. ”It was amazing”, hän sanoi, pitäen ilmeensä peruslukemilla. ”I’m not sure if I can walk anymore, but it was totally worth it”, nainen lisäsi ja vakavuus taittui pieneen virneeseen.

Kun he olivat maksaneet ruokansa, Martha pyörähti vielä nopeasti ravintolan naistenhuoneessa ja antoi palatessaan Jacobin auttaa takin päälleen, vaikka sekin oli kyllä vähän liikaa. Rhodes oli selvästi kasvatettu liian hyvin. Taksiin kömmittyään he molemmat pitivät tällä kertaa kätensä visusti omilla puolillaan, mikä oli varmaan kaikkien kannalta paras vaihtoehto. Martha ei halunnut edes ajatella mitä typeryyksiä todennäköisesti möläyttelisi, jos päätyisi jo kolmatta kertaa tuijottelmaan Jacobin saatanan vangitseviin silmiin. Pienistä vilkaisuista hän ei kuitenkaan voinut kieltäytyä. ”It’s not an everyday thing for me to get a chance to participate on a trip like this. Meeting with a client like that and giving a presentation – plus seeing the city of course! I really appreciate the oppportunity you have given me here, I’ve had a great time”, Martha vastasi ja hänen äänestään kuulsi, että yllättyneisyys osoitettua luottamusta kohtaan oli aitoa. Ei hän ollut odottanut pääsevänsä vajaan kolmen viikon työsuhteen jälkeen matkustamaan toiseen maanosaan työmatkalle. Kuka olisi osannut ennakoida sellaista? Myös kaupungin näkeminen ja ajan viettäminen Jacobin kanssa sillä tavalla oli itsessään huikea kokemus, mutta Martha yritti muistaa että kyseessä oli työmatka, ja siitä hänen pitäisi eniten olla kiitollinen. Saamistaan työkokemuksista. Onneksi Jacobkin tuntui selvästi ymmärtävän asian laidan. ”And I hope dragging me around doesn’t bother you too much either”, lisättiin vielä hieman kysyvästi, ikään kuin varmistukseksi. Kai miehellä olisi muutakin tekemistä ollut kuin näyttää hänelle kaupunkia?

Matka puiston laidalle ei kestänyt lopulta turhan pitkään, vaan pian Martha pääsi taas kömpimään raikkaaseen ulkoilmaan. Jacob hoiti tietenkin suunnan näyttämisen, ja Martha sai keskittyä puhtaasti vain jalkojen liikutteluun ja ympärilleen katseluun. Puistossa oli kaunista talvellakin, mutta Marta saattoi vain kuvitella miltä se olisi näyttänyt kesällä kaikessa loistossaan. Kun he olivat kävelleet hetken ja jutelleet aivan muina miehinä puistoon liittyvistä asioista, Martha muisti yllättäen ettei tosiaan ollut kunnolla vastannut Jacobin ravintolassa esittämään kysymykseen iltasuunnitelmista. Martha kääntyi katsomaan miestä arvioiden, aivan kuin olisi yrittänyt arvata etukäteen miten mies tulisi reagoimaan hänen ehdotukseensa. ”This might sound a bit weird, but umm… How do you feel about jazz? You can tell me straight away if you hate it, I know some people do. Not gonna be offended or anything.” Martha pyyhki kevyen tuulen riepottamaa otsatukkaansa pois kasvoiltaan. Se pitäisi leikata samalla kun kävisi värjäämässä pois sitkeästi esiin tunkevan juurikasvun. Koska Jacobin reaktio ei katkaissut Marthan unelmilta siipiä heti alkuunsa, nainen alkoi selittää pelinavaustaan: ”My mum’s brother has a jazz band, so I grew up listening to them and every other band which played in our neighborhood or basically anywhere in Brooklyn. My parent’s are suckers for live music and well, art of any kind, so we went to see a lot of stuff. Anyway. I know it’s not the usual genre to be into, but there’s just something to it.”

Jazzista puhuminen sai Marthan innostumaan, ja hän tuskin tiedostikaan, ettei ollut aiemmin kertonut Jacobille mitään näin yksityis- ja henkilökohtaista itsestään. Siinä missä mies oli puhunut aika avoimestikin perheestään ja elämästään, oli Martha pysytellyt geneerisissä itsestäänselvyyksissä opiskelijaelämästä ja newyorkilaisuudesta. Tähän asti Jacob oli tiennyt hänen perheestään vain se, että hän oli ainut lapsi, nyt hänellä oli jo taidetta rakastavat vanhemmat ja jazzmuusikko-enokin. Marthan katse harhaili muissa puistossa kävelevissä ihmisissä ja heitä ympäröivässä maisemassa. ”Anyways, there’s this club here in London that my uncle always talks about. His favourite, he goes every time he visits UK. It’s called the Nightjar and if I remember correctly it’s kind of a speakeasy? Represents the 1920s prohibition period and all that. They have different bands and artist every night and I’d really love to check it out.” Tässä vaiheessa Martha kääntyi odottamaan Jacobin vastausta. Muutama drinkki jazzklubilla olisi kaikki yöelämä mitä hän tarvitsisi, mutta se ei ollut kaikkien käsitys hauskasta – Martha ei ollut todellakaan saanut raahattua edes kaikkia parhaita ystäviään kuuntelemaan kanssaan jazzia.