Patience, my enemy

Happy oli tiennyt alusta asti, että aikeet Reidien sukuun naimisesta tarkoittaisivat huomattavaa lisäystä kommunikointiin Liamin perheen kanssa, mutta hän oli kuvitellut olevansa sinut asian kanssa. Aivan tällaista yhteydenottojen tulvaa hän ei kuitenkaan ollut osannut odottaa. Se kuukausi kosinnan jälkeen olisi voinut mennä muutamallakin tavalla. Happyn ensisijainen toive oli ollut, että he laiminlöisivät työt, velvollisuudet ja sukulaiset, ja viettäisivät kaiken aikansa sängyssä, kylvyssä viinipullon kanssa tai juhlien, kuten heillä nuorempina oli ollut tapana. Toive ei tietenkään ollut toteutunut, koska velvollisuuksia kutsuttiin velvollisuuksiksi aivan syystä. Liam oli joka tapauksessa arvostanut ehdotusta. Toteutuneessa skenaariossa Happy oli kyllä päässyt viettämään ilahduttavan paljon aikaa vällyjen välissä tuoreen kihlattunsa kanssa, mutta kaikki muu aika oli kulunut sen perheen viesteihin ja puheluihin vastaillessa. Se oli älytöntä. Bailey oli toki heti kosinnan jälkeen kertonut luovansa heille yhteydenpitoa varten WhatsApp- ja Facebook-ryhmät, mutta ei Happy ollut tiennyt, että se tarkoittaisi ympärivuorokautista spämmiä asioista, joiden ei olisi pitänyt millään tavalla liikuttaa ketään muita kuin häntä ja Liamia. Naisen oma perhe tuntui olevan tässäkin asiassa luojan lahja: tietenkin Lowesit olivat onnellisia kihlauksesta, mutta käytännön järjestelyt eivät heitä juuri vaivanneet. Happy tiesi saavansa tarpeen tullen vanhemmiltaan ja veljeltään kaiken tarvitsemansa avun, mutta Liamin perheen pommituksessa oli tuntunut ainoastaan hyvältä, ettei samaa kohtelua ollut omalta puolelta tullut. Spencerinkin innostusta oli ehkä rauhoittanut se, että veli oli tajunnut pikkusiskon todennäköisesti pääsevän ensin naimisiin. Happylla ei ollut mitään syytä hieroa sitä veljensä naamaan, joten asian oli siitäkin syystä annettu olla.

Liamin perhe ei aikonut olla häntä kohtaan yhtä armollinen, sillä puhelimitse tapahtuvaa suunnittelua oli nopeasti seurannut kutsu visiitille Kaliforniaan. Happy oli tuntenut Liamin pian 10 vuotta ja heitä olisi kai voinut kutsua jonkinlaiseksi pariksi lähemmäs yhdeksän siitä, mutta Happy oli vieraillut Reidien kotona Redondo Beachilla vain muutaman kerran. Syynä ei ollut niinkään Happyn haluttomuus appivanhempien tapaamiseen, vaan Liamin nihkeys kotona vierailemista kohtaan ja Happy oli hyvin nopeasti heidän suhteensa alkuvaiheessa hyväksynyt asian. Tälläkään kertaa Liam ei ollut kiljunut riemusta kutsun saadessaan, mutta jotenkin sinne oli sitten kuitenkin päätetty lähteä. Kai heitä molempia oli vähän pelottanut, että kieltäytymistä seuraisi vihanpito tai mikä pahempaa: vastavierailu. Happy ei edes yrittänyt kuvitella Liamin vanhempia heidän pieneen asuntoonsa tai vanhempiensa taloon South Haveniin, koska sellainen tuntui aivan älyttömältä. Miehen sisaret olivat vierailleet silloin tälläin vuosien aikana, mutta ei Michigan tuntunut olevan erityisesti yhdenkään perheenjäsenen sydäntä lähellä. Liamkin olisi varmaan voinut yhtä hyvin asua ihan missä tahansa muualla, jos South Haven ei olisi ollut Happyn kotikaupunki ja yksinkertaisesti se paikka, johon oltiin aikanaan asetuttu.

Lento Kaliforniaan ei ollut sujunut mitenkään erityisen miellyttävissä merkeissä, eikä sitä automatkaa lentokentältä Reidien kotitalollekaan voinut kutsua varsinaiseksi huvimatkaksi. Happy oli yrittänyt parhaansa mukaan ymmärtää kumppaninsa pahantuulisuutta ja jättänyt turhan naljailun minimiin. Oikeastaan he olivat lopulta taittaneet matkan aika hiljaa, koska mieltäylentäviä puheenaiheita oli ollut niin vähän, eivätkä edes hänen likaiset ehdotukensa olleet saaneet Liamiin toivottua puhtia. Kun auto lopulta kurvasi sisään Reidien pihan porteista ja pysähtyi autotallin ovien eteen, tapahtui Liamin mielentilassa äkillinen muutos. Happy kääntyi katsomaan kihlattuaan vain nähdäkseen sen selän jo vilahtavan ulos ovesta. Nainen pyöräytti kevyesti silmiään kömpiessään itsekin pian ulos hänelle avatusta ovesta ja tarkastellessaan sitten Liamia, joka oli jo siirtynyt tekemään kuljettajan töitä auton takakontille. ”I suppose that means I’ll have to handle your family all by myself?” Happy kommentoi, eikä ottanut kantaa siihen, miten kuljettaja joutui hätistämään Liamin pois tontiltaan. Sen silmissä välkkyi poikamainen innostus, kun se lähti suunnistamaan kohti pihan reunaa, mistä oli parempi näköala merelle. Happy kiitti kuljettajaa heidän molempien puolesta ja jätti sen sitten laukkujen kimppuun voidakseen seurata Liamia.

”I always tend to forget how amazing this view is”, Happy totesi päästyään aivan miehen taakse. Hän kietoi kätensä sen yläkropan ympärille ja painoi otsansa hetkeksi vasten selkää. Liamilla oli paljon syitä olla kaipaamatta kotiin, mutta Kaliforniaa se taisi ajoittain kaivata aika paljonkin, eikä Happy siinä ilta-auringossa kimmeltävän meren edessä oikein voinut moittiakaan sitä. ”Let’s just make the most of this, okay? We’re not going to stay that long and I don’t want to miss all the surfing”, hän pyysi ja siirtyi sitten miehen takaa sen rinnalle. ”The faster we go inside and get this wedding stuff sorted out the faster we’ll get to do all the other cool things”, Happy muistutti ja loi mieheen hymyilevän katseen, joutuen kuitenkin siristämään silmiään auringon takia. Hän tiesi, ettei varmaan tulisi oikeasti pääsemään niin helpolla ja voisi hyvin olla, että Liam saisi nauttia rannasta yksin, mutta saihan sitä aina toivoa.

(Hups, unohtu eli: Happy's ootd)

Kai se tuli vähän yllätyksenäkin, että Liam myönsi niin suoraan kaivanneensa sitä maisemaa. Niitä seutuja kai ylipäätään. Happy ei silti tarttunut aiheeseen, vaan tyytyi nyökkäämään. Miehen heitolle kuljettajan saamisesta rikoskumppaniksi Happy naurahti ja pudisteli päätään. ”Unfortunately I don’t think he’s that loyal to us”, Happy pahoitteli ja kääntyi myös katsomaan auton suuntaan. Ilmeisesti pakosuunnitelmien aika oli muutenkin ohi. Hän itse tiesi, että tilanteeseen olisi yritettävä suhtautua aikuismaisesti, mikä oli vähän hassua, koska yleensä Liam oli heistä se, joka suhtautui asioihin kypsemmin ja tajusi vastuun kantamisen tärkeyden. Happylla oli edelleen tapana ryntäillä päättömästi tilanteisiin ja päätöksiin ja välillä pyrkiä pakoilemaan vastuitaan ihan niin kuin nuorena. Tai ehkei sentään aivan yhtä intensiivisesti, mutta Liamia enemmän kuitenkin. Miehestä oli kasvanut aika järkiperäinen kaiken muun paitsi perheensä suhteen.

”More than three days here and I’d propably look like a boiled lobster in an imaginary wedding dress”, Happy huomautti, kun ei ihan tiennyt miten muutenkaan siihen heittoon olisi pitänyt suhtautua kuin huumorilla. ”So lets try to stick to that for now.” Redondo Beach ei ollut paikkoja, joissa Happyn oli helpointa olla. Kieltämättä hän oli kerran jos toisenkin miettinyt, mitä tekisi, jos Liam joskus pyytäisi häntä muuttamaan sinne. Michigan ja Kalifornia olivat valovuosien päässä toisistaan, eikä Happy ollut varma pitikö siitä pinnallisesta ja yltäkylläisestä elämäntyylistä, jota Redondo edusti. Hän oli aina lopulta uskonut, että halu pysytellä kaukana perheestä pitäisi Liamin kaukana länsirannikosta, mutta aina siellä vieraillessa miehestä saattoi nähdä, että osa siitä kaipasi takaisin siihen elämään. Happy nautti itsekin lämmöstä, merestä ja toisinaan aika hulppeastakin elämäntyylistä – se kai häntä oli alkujaan Liamin suuntaan vetänytkin ja muun muassa niiden asioiden äärellä he olivat ensimmäiset vuotensa yhdessä viettäneet –, muttei oikein osannut kuvitella itseään osaksi sitä Kalifornian seurapiiriä, johon Reidit kuuluivat. Ja sinnehän heidät vaikka väkisin vedettäisiin, jos muutto osavaltioon koskaan tulisi edes puheeksi Liamin vanhempien tai sisarusten kuullen. Toisaalta, kai hän olisi osannut olla missä vain ihan samalla tavalla kuin Liamkin osasi. South Havenia saattoi tuskin kutsua kovin stimuloivaksi elinympäristöksi.

Liamilta meni hetki kerätä itsensä, mutta lopulta se kietoi kätensä Happyn vyötäisille ja lähti johdattamaan kohti talon etuovea. ’Talosta’ puhuminen oli varmaan törkeää vähättelyä, koska Reidien koti oli valtava rantalukaali, jonka eteinen olisi varmasti helposti niellyt koko Happyn ja Liamin vuokra-asunnon Havenissa. Mitään muuta se sitten ei ollutkaan niellyt, koska sisään astuessa heitä vastaanotti Liamin huhuiluista huolimatta hiljaisuus. Happy ei ollut koskaan pitänyt itseään maailman empaattisimpana ihmisenä, mutta joka kerta häntä inhotti yhtä paljon nähdä, miten Liam pettyi perheeseensä tällaisissa tilanteissa. ”Don’t read too much into it”, Happy pyysi ja puristi hellästi sen kättä. ”Of course they’ve missed you, this is just their unique way of showing it. Anyway, it’s more likely that they secretly hate me and that’s why they’re hiding”, hän jatkoi melkein kuin lohdutukseksi, vaikka pitikin äänensävynsä duurivoittoisena. ”And I must correct you a little, I’m quite certain they’d call me Harper instead of Happy”, brunette naurahti kuivasti ja soi miehelle huvittuneen irvistyksen ennen kuin he lähtivät vaeltamaan hiljaisen talon läpi. Meni hetki aikaa ennen kuin ensimmäiset elonmerkit kantautuivat kaksikon korviin, mutta lopulta he onnistuivat kuin onnistuivatkin löytämään talon isäntäväen olohuoneesta. Harmillista kyllä Emily ja William eivät olleet nauttimassa illallista edeltäviä drinkkejään yksin, vaan huoneeseen oli kerääntynyt koko Reidien perhe: vanhempien lisäksi siis Liamin sisarukset Bailey, Peyton ja Rylee, jolla oli seuranaan myös miehensä ja vajaan vuoden ikäinen poikansa. Ainakin suunnilleen sen ikäiseksi Happy nyt pojan muisteli, kun tilanne tuli sillä tavalla eteen. Hän ei ollut odottanut, että koko klaani kokoontuisi yhteen heti ensimmäisenä iltana, mutta ilmeisesti tämä oli se tapa, jolla asiat Reidien residenssissä tehtiin, eikä heidän auttaisi kuin mennä siihen mukaan.

Happylla meni hetki tottua ajatukseen miljoonasta Reidistä samassa huoneessa, mutta hän ei antanut sen näkyä ainakaan liian selvästi. Olo olisi varmaan ollut luontevampi, jos Reidit olisivat olleet vähän eläväisempää sakkia, mutta tunnelma olohuoneessa oli kaikin puolin hillitty ja Happy tiedosti erittäin selkeästi esimerkiksi sen, miten alipukeutuneita he olivat tilanteeseen. Kaikkien katseen alla seisominen oli siis kaikkea muuta kuin miellyttävää. Liam sai lähes välittömästi pikkusiskonsa käsivarsilleen ja Happy tyytyi seuraamaan tilannetta sivusta pieni, kohtelias hymy huulillaan ennen kuin oli hänen vuoronsa tervehtiä Ryleeta. Happy ei ollut erityisen läheinen kenenkään Liamin sisaruksen kanssa, mutta halaaminen tuntui kuitenkin kättelemistä huomattavasti luontevammalta tavalta tervehtiä ja pääsipä hän samalla esittelemään Ryleelle sitä vasemmassa nimettömässä killuvaa sormustaankin. Tietenkin kuvaa sormuksesta oli jaettu jo jokaisessa sosiaalisen median ryhmässä, kuten videota kosinnastakin, mutta Happy tiesi vallan hyvin, että nyt ne kaikki samat asiat tultaisiin käymään läpi vielä kasvokkainkin. Niinpä hän omaksui sen punastelevan morsiamen roolin ja otti onnellisesti hymyillen vastaan Ryleen kommentit.

Liamin vanhempien tervehtiminen oli huomattavasti muodollisempaa. Happy ei olisi voinut koskaan kuvitella tervehtivänsä omia vanhempiaan sillä tavalla pitkän eron jälkeen, mutta Liam kätteli isäänsä ja vaihtoi äitinsä kanssa melko muodolliset poskisuudelmat ikään kuin ne olisivat olleet puolituntemattomia toisilleen. Ehkä ne monessa mielessä olivatkin. ”It’s been a while, thanks for having us”, Happy kiitteli hymyillen samalla, kun vaihtoi Williamin ja Emilyn kanssa aivan yhtä kankeat tervehdykset kuin Liamkin. Kun ne omalla hillityllä tavallaan toivottivat hänet tervetulleeksi perheeseen, Happysta tuntui, että ne olivat ehtineet jo hetken odottaa, että Liam niin sanotusti ’would make an honest woman out of her’. Mikä oli tietenkin kaikilla mahdollisilla tavoilla myöhäistä, muta kaipa se vierittäisi kiven ihmisparkojen sydämiltä. Happy oli ihan onnellinen, kun Liam melko nopeasti veti hänen huomionsa Ryleen mieheen, joka oli nyt noussut sohvalta lapsi sylissään. ”I don’t think that we have”, Happy myönsi ja päästyään miehen luo ojensi tuolle kätensä. Tarik ei myöskään näyttänyt olevan erityisen mielissään koko Reidien perheen kohtaamisesta samalla kertaa, ja Happy tunsi välittömästi sitä kohtaan jonkinlaista sielujen sympatiaa. Hän vilkaisi sivusilmällään Liamia, jonka äänensävy oli muuttunut aivan täysin heti kun puhe kääntyi siihen yksivuotiaaseen. Cash, Liam sanoi, mutta Coltonhan pojan oikea nimi oli. Happysta oli melkein huvittavaa, miten lammasmaisesti kaikki näyttivät hyväksyvän Liamin tavan kutsua lasta väärällä nimellä.

Kun Liam oli kerran iskenyt silmänsä lapseen, oli miestä melko mahdotonta enää palauttaa tavallisen keskustelun saatika niiden muodollisten esittelyjen pariin. Happy joutuikin ihan itse tervehtimään sekä Baileyta että Peytonia siirtyessään sohvaa kohti. Peyton oli Liamin sisaruksista hänelle vierain, mutta onneksi Bailey sentään toimi pehmusteena heidän välillään. Happy oli nopeasti tunnistavinaan Liamin pikkuveljen silmistä sen saman pakokauhun tätä koko tilannetta kohtaan, joten sekin sai osakseen sellaisen empaattisen ja pahoittelevan hymyn, jonka hän oli kihlatulleen osoittanut jo eteisessä. Nopeasti Happyn oli kiinnitettävä huomionsa Cashin syliinsä kaapanneeseen Liamiin, kun mies esitteli hänelle lapsen taitoa lausua ”uh-oh” varsin vakuuttavasti. Happy virnisti ensin Liamille huvittuneesti, mutta kääntyi sitten pikkupojan puoleen. Olihan se kieltämättä aika suloinen. Happy ojensi kättään lasta kohti puhutellessaan sitä, ja pian sen pienet sormet tarrautuivat hänen etusormensa ympärille. ”Oh hi there, aren’t you a big boy already?”, Happy puheli pojalle, joka tapitti häntä pyöreillä silmillään ja irvisti kohta jonkin harvahampaisen hymynkaltaisen. ”Soon he’ll outgrow you”, Happy kiusasi Liamia, mutta palasi sitten vielä hymyilemään Cashille, joka puristi määrätietoisesti hänen sormeaan. Hän ei ollut aivan yhtä hurmioitunut lapsista kuin Liam, mutta olisi ollut täyttä valetta väittää, ettei miehen näkeminen pienokainen sylissään olisi saanut hänessä jotain aikaan. Vähintään huonoa omaatuntoa siitä, että oli joskus vuosia sitten ajatellut miehen olevan mahdollisesti huono isä. Eihän se koskaan voisi olla, kun tuota menoa nyt katsoi.

Williamin kysyessä hänen juomatoivettaan Happy irrotti huomionsa Cashista – tai Coltonista, luoja hän ei enää itsekään tiennyt, miksi sitä lasta olisi pitänyt kutsua – ja kääntyi talon isännän puoleen. ”Gin with lime, ice and a pinch of sugar, thank you”, Happy pyysi määrätietoisesti, mutta samaan aikaan kohteliaasti. Hänellä ei ollut aikomustakaan yrittää selviytyä illasta ilman alkoholia, joten oli onni, kun saattoi luottaa siihenkin, että ruuan kanssa tarjoiltaisiin viiniä. Ei kyse ollut siitä, että hän olisi jotenkin pelännyt Liamin perhettä tai tuntenut lähtökohtaisesti olonsa hankalaksi noiden kanssa, mutta se kihlauksen mukanaan tuoma valokeila kieltämättä lankesi aika raskaana. Happy oli hädintuskin ehtinyt istumaan sinne sohvalle Liamin viereen, kun kysymystulva jo alkoi. Vilkaistuaan nopeasti miestä vieressään ja huomattuaan, ettei tuosta todellakaan olisi minkäänlaiseksi taustatueksi Happy naurahti hieman kiusaantuneesti, mutta pakotti sitten seurusteluvaihteen päälle. ”I’ve – or should I say we’ve – been great”, hän aloitti ja hymyili Ryleen suuntaan, katsoen sitten vakuudeksi myös muita huoneessa olijoita. ”Believe it or not, being engaged hasn’t actually changed our life all that much”, naurahdettiin perään. He olivat jatkaneet elämäänsä aivan normaalisti kihlautumisen jälkeen, mitä nyt arkeen oli lisätty yksi puheenaihe lisää: häät. Aivan liikaa he eivät olleet niistä vielä jutelleet, koska Liamin perhe oli hoitanut sen osuuden. Muuten kaikki oli sen kuluneen kuukauden soljunut aivan normaalisti raiteillaan, ehkä he olivat huomioineet toisiaan hieman tavallista enemmän, mutta tuskinpa kukaan siinä tilanteessa haluaisi kuulla heidän seksielämänsä vilkkaudesta.

Happy sai jäillä ja jumalaisella nesteellä täytetyn matalan grogilasin käteensä, kiitti ja nosti sen melkein välittömästi huulilleen. Olisi varmaan tehnyt hyvää kulauttaa kaikki kerralla kurkkuun ja pyytää toinen, mutta aivan niin vulgaari Happykaan ei ollut. Hän laski kätensä ja lasin niiden mukana siististi syliinsä. ”But I don’t have anything to complain about. Liam has been a total sweetheart and my parents and brother are thrilled to finally have him officially join the family”, brunette kertoili ja hipaisi vapaalla kädellään Liamin käsivartta, vaikka mies olikin varsin keskittynyt siskonpoikansa kanssa leikkimiseen. Sellainen leikkikaveri olisi voinut kelvata hänelleki: ainakin se olisi helpottanut sitä tentattavana olemista. ”It’s been nice to notice that you all are so invested in our wedding, it makes me feel like I’m wanted in the family too”, Happy nauroi pehmeästi. Oikeasti kyse oli varmaan enemmän siitä, että Liamin haluttiin astelevan avioliiton auvoiseen satamaan kuin siitä, että Reidit olisivat kuollakseen toivoneet hänestä esikoisensa vaimoa, mutta ainakin Happy aikoi esittää, että hän itse oli syy noiden innostukseen.

Varastettu lapsi kuulosti paljon kivuttomammalta ratkaisulta kuin sellaisen itse valmistaminen ja maailmaan punkeminen, joten Harper virnisti miehelle takaisin. ”We already live in a small town middle of nowhere, don’t we? hän kysyi kevyen sarkastisesti. Heillä oli toisinaan tapana kommentoida South Havenia asuinympäristönä aika kovillakin sanankäänteillä, vaikka kaipa he kuitenkin viihtyivät siellä aika hyvin. Ainakin sinne oltiin asetuttu ja Happy rakasti olla lähellä vanhempiaan. ”Anyone would be so lucky to have you as a father”, hymistiin ja painettiin ohimennen suukko Liamin ohimolle. ”But maybe Rylee and Tarik wouldn’t appreciate us stealing their offsping”, Happy naurahti kevyesti ja piti äänenvoimakkuutensa sen verran matalalla, ettei lapsista puhuminen herättänyt liiaksi huomiota. Liamista tulisi ilmiömäinen isä kun aika joskus koittaisi, sen näki kuka tahansa, mutta omaan suoritukseensa Happy ei uskaltanut luottaa. Siitä ei puhuttu ihan syystä: lasten hankkiminen oli ollut jonkinlainen tabu heidän historiansa vuoksi ja asiaan oli vuosien saatossa koskettu vain hyvin pintapuolisesti. Happy tunsi suurta kiitollisuutta siitä, että oli rakastunut mieheen, joka näki elämässä muutakin arvoa kuin lapset. Siksihän avioliittokin oli saanut odottaa näin pitkään: heillä ei ollut mikään kiire minnekään. Ainakin näin hän ajatteli, mieleen ei oikeastaan ollut koskaan tullut miettiä, olivatko Liamin ajatukset avioliitosta ja lapsista oikeasti aivan samat kuin hänellä, eikä sitä osattu ajatella nytkään.

Totuuden nimissä Happy tunsi pienehköä tyytyväisyyttä, kun William kehui hänen juomavalintaansa. Tai ei ehkä valintaa itsessään, mutta tapaa jolla hän asiansa esitti. Ehkä kommentti oli yhtälailla piikki niille huoneessa olijoille, joiden juomatilaus oli jäänyt epäselväksi tai olemattomaksi – Liam ainakin sysäsi oman lasinsa syrjään heti kun se sille ojennettiin – , mutta Happy kyllä otti mielellään kunnian siitä, minkä osasi. Ja juomien tilaaminen oli todellakin hänen vahvuuksiaan. ”There are few areas in life where I know exactly what I want and need, drinks being one of them”, hän vastasi hymyillen hieman vinosti. Juominenkaan ei tuottanut minkäänlaisia vaikeuksia, mutta Happy olisi ehkä sanonut, että toinen osa-alue jolla hän tunsi mieltymyksensä olivat miehet: siksi Liamin kanssa oltiin pysytty niin pitkään. Siksi kosintaan myöntävästi vastaaminen oli ollut itsestään selvyys ja siksi nyt oltiin valmiita käymään läpi ummet ja lammet sen perhene kanssa.

Kuunnellessaan Ryleen ja Baileyn vakuutteluja siitä, miten onnellisia nuo olivat saadessaan hänet perheeseen, Happy tunsi jonkinlaista helpottuneisuuttakin. Reidit saattoivat olla hankalia ja elitistisiä, mutta ainakin ne pitivät hänestä ja hänkin saattoi melko rehellisesti sanoa samaa. Happyn suupielet jopa nykivät hillitysti, kun Rylee selitti ummet ja lammet siitä ystävänsä upeasta häämekosta. Happy tiesi yhtä jos toistakin aiheesta ja muoti oli puheenaihe, johon hän ei varmaan koskaan kyllästyisi. Liamista tai muista perheen miehistä ei selvästikään voinut sanoa samaa, koska Happy pisti merkille, että tämän mekkoepisodin aikana jokainen noista näytti jollain asteella irtaantuneen ruumiistaan. Jopa William, joka yleensä oli kai aika hyvä peittämään kiinnostuksen puutteensa tilanteessa kuin tilanteessa. Bailey päätyi lopulta kääntämään sisarensa puheet siihen varsinaiseen aiheeseen, eli Happyn omaan mekkoon. Liaminkin huomio saatiin noin sadasosasekunniksi kiinnittymään aiheeseen, kunnes perheen naiset yhteen ääneen teilasivat miehen kysyvän katseen. Happy ei voinut olla huvittumatta ajatellessaan, että juuri sellaista oli varmaan ollut kasvaa niiden naisten kanssa.

Liam oli tehnyt rivien välissä hyvin selväksi, ettei raha olisi ongelma ja Happy tiesi sen tarkoittavan, että Reidit kyllä kuittaisivat laskut. Hän ei silti ollut aivan varma mitä ajatteli siitä, että ostattaisi mekkonsa Liamin perheen piikkiin. Oli aivan selvää, että itse hänellä ei olisi varaa törsätä tuhansia – jopa kymmeniä tuhansia – vaatteeseen, jota pitäisi vain yhden päivän, oli se päivä miten tärkeä tahansa. Eikä hän olisi ikinä antanut omien vanhempiensa käyttää rahojaan sellaiseen. Missä tahansa muussa tilanteessa hän olisi suunnitellut ja ommellut mekkonsa itse, eikä se olisi ollut mikään ongelma: hän korjaili häämekkoja leipätyökseen ja oman mekon suunnittelu olisi ollut lähinnä uskomaton kokemus. South Havenissa pääsi harvoin suunnittelemaan mekkoja sellaisiin juhliin ja itsensä kohdalla hän olisi voinut käyttää mielikuvitustaan miten tahtoi. Happy kuitenkin tiesi, ettei voisi kertoa aikeistaan näille naisille. Niiden silmät olivat liimautuneet häneen odottavina, joten bruneten oli pakko vetää huulilleen leveä hymy ja nyökätä innostuneesti. ”I think we don’t have any other choice, I’ve already seen every dress we have in Haven”, hän nauroi ja peitti älyttömän hyvin sen, että tämä oli ensimmäinen kompromissi siinä pitkässä kompromissien jonossa, jonka häiden suunnittelu tulisi muodostamaan. ”I bet that makes you happy too, doesn’t it? Going surfing with your brother and letting your sisters and mother take care of me”, Happy piikitteli Liamia pehmeästi katsahtaen tuon suuntaan. Jos se koskaan suostuisi luopumaan siitä sylissään varjelemastaan lapsesta, niin surffilauta asettuisi otteeseen varmasti alta aikayksikön. Tietenkin Happy oli vähän kateellinen, koska hänkin olisi halunnut päästä nauttimaan rannasta, mutta ehkä tätäkin asiaa piti yrittää katsoa toiselta kannalta. Sen sijaan, että hän yrittäisi vastustella ja tuntisi huonoa omaatuntoa siitä, että joku muu maksaisi heidän häänsä, hän voisi yrittää nauttia siitä. Designervaatteet eivät kuuluneet niihin asioihin, joista Happyn oli helppo kieltäytyä – eikä sitä todellakaan tarvinnut arkielämässä tehdäkään, koska sellaisia luomuksia ei todellakaan ollut käden ulottuvilla South Haven Bridal & Formal Wearissa tai missään muuallakaan heidän kotikaupungissaan.

”I know you all probably have tons of ideas and I’ll of course hear them when we do go dress shopping, but I was thinking about something fitted and classic. I don’t want to look like a cupcake”, Happy naurahti ja nosti jälleen lasin huulilleen. ”And I’ll only go to salons that serve champange”, hän lisäsi osittain vitsinä, mutta oikeasti myös äärimmäisen tosissaan. Jos Reidit yrittäisivät raahata hänet liikkeeseen, joka ei tarjoaisi sovituksen ohessa pientä mieltäylentävää lasillista, voisivat nuo unohtaa koko asian. Happyn, Baileyn, Ryleen ja Emilyn – Happy oletti, että Liamin äidilläkin ehkä olisi sanottavansa hänen mekkonsa suhteen – tyylitajut eivät ehkä ihan kaikessa kohdanneet, mutta päällisin puolin Happy tunsi olonsa luottavaiseksi. Rahalla ei voinut kovin rumaa mekkoa edes saada ja tosipaikan tullen hän pystyisi kyllä laittamaan vastaan Liamin perheelle. Ei hän sitä mielellään tekisi perherauhan säilyttämiseksi, mutta pakon edessä kovatkin keinot olivat sallittuja.

Ryleen kysymys oli samaan aikaan ihan ymmärrettävä ja toisaalta raivostuttavan tietämätön. Happy tunnisti siitä samaa kapeakatseisuutta, joka oli suorastaan tulvinut Liamista kymmenen vuotta sitten, kun he vasta alkoivat tutustua toisiinsa. Tuntui, että siitä oli kokonainen elinikä, mutta samalla vuodet olivat menneet käsittämättömän nopeasti ja Happy olisi voinut vannoa olevansa edelleen se sama 17-vuotias kuin silloin. Ei hän tietenkään ollut. Liamista tietämättömyys oli enimmäkseen niiden vuosien aikana karissut ja se ymmärsi nykyään elämästä varmaan paljon enemmän kuin perheensä keskimäärin, mutta tuli niitä lipsahduksia välillä senkin suunnalta. Pahantahtoisia kysymykset ja möläytykset harvoin olivat, mutta vähän raskaita toisinaan. ”Yeah, I work there”, Happy vastasi hillitysti. Liam oli varmaan joskus kertonut perheelleen mitä hän teki työkseen, mutta olisi ollut liikaa olettaa, että ne muistaisivat sellaista. Eivät ehkä halunneetkaan muistaa. Jotenkin hänestä tuntui, että Ryleelle olisi ollut aivan käsittämätön ajatus, että olisi joutunut joka päivä menemään töihin elantonsa eteen. Ei Happykaan ollut nuorena ajatellut, että heidän elämästään tulisi näin rutinoitunutta, muttei hän ollut myöskään voinut olettaa, että he eläisivät Liamin isän luottokorttien voimalla keski-ikäisiksi asti.

Oli varmaan ihan hyvä, etteivät he ehtineet vielä mennä sen pidemmälle niihin mekko- ja hääasioihin, vaan Reidien kotiapulainen tuli ilmoittamaan pöytään siirtymisen ajankohtaisuudesta. Jos Happy olikin tiedostanut, että hän ja Liam olivat melko rankasti alipukeutuneita seuraansa nähden, ei hän ehkä ollut odottanut, että Emily passittaisi heidät vaihtamaan vaatteet. Olisi varmaan pitänyt olettaa. Liamin äiti ei missään vaiheessa puhunut hänestä, mutta Happy osasi lukea tilannetta ja tiesi, että olisi ollut käytännössä katastrofi, jos hän olisi marssinut illallispöytään sen näköisenä. Niinpä hän kumosi vähäeleisesti drinkkinsä, nousi kuuliaisesti seisomaan, odotti tarkemmat ohjeet heidän laukkujensa sijainnista ja lähti sitten Liamin kanssa toiseen suuntaan kuin muu seurue. Ehkä vaatteiden vaihdon olisi voinut hoitaa ennen muiden seuraan liittymistä, mutta mistä heidän olisi pitänyt tietää, että William ja Emily olivat kutsuneet koko suvun heti paikalle. ”You’re parents are kinda unbelievable”, Happy totesi, kun he olivat päässeet pois kuuloetäisyydeltä ja yläkerran rappusiin. ”I mean… I know we aren’t dressed very well, but we just flew here. Having a family dinner at the same night must be some kind of torture method I haven’t heard about before”, hän jatkoi hieman tuskaisesti ottaen puolihuolimattomasti tukea porraskaiteesta yrittäessään pysyä huomattavasti pitkäjalkaisemman Liamin tahdissa. Taisi hänen omakin aikuismaisuutensa alkaa pikkuhiljaa murentua.

Yläkerrassa Happy seurasi kuuliaisesti Liamia: se talo ei varmaan koskaan tulisi hänelle niin tutuksi, että esimerkiksi Liamin vanha huone löydettäisiin omatoimisesti heti ensiyrittämällä. Ei hän kyllä olisi halunnutkaan viettää siellä niin paljon aikaa, että jokainen nurkka kävisi tutuksi, mutta olisi siitä kai apua ollut. Happy sujahti edeltä huoneeseen, jonka ovea Liam piti hänelle auki. Matkalaukut oli aseteltu nätisti vierekkäin lattialle ja Happy nosti omansa sängylle voidakseen etsiä sieltä jotain sopivampaa päällepantavaa. Kaiveltuaan laukkuaan hetken hän karisti kiiltelevän neuletakin päältään ja sysäsi sen sängylle. ”We could still elope”, hän ehdotti vain osittain vitsillä ja vilkaisi Liamia toiveikkaana. Jos karkaamisesta ei olisi syntynyt niin hirveä kohu, olisi siihen oljenkorteen varmaan jo tartuttu. ”Imagine it. Just you and me. No family dinners or dress shopping or arguing about the venue”, ääneen pääsi väkisinkin haaveileva sävy. Happy sujahti ulos myös topistaan ja farkkushortseistaan voidakseen vetää tilalle yksinkertaisen pikkumustan. Seuraavaksi käsiin napattiin hiusharja, jolla lentomatkan lässäyttämiin hiuksiin saatiin eloa.

Happya ei lähtökohtiasesti innostanut ajatus siitä, että Rylee tulisi käymään South Havenissa, mutta ei se kai pahemmin haitannutkaan. Se ehkä tarkoittaisi tahatonta ja tahallista pilkantekoa hänen kotiseudustaan, mutta Baileynkin vierailut olivat aina sujuneet ihan hyvin, eikä Happylla olisi ollut pokkaa ilman hyvää syytä kieltää Liamia kutsumasta perhettään kylään, jos se joskus sellaista haluaisi tehdä. Keskustelun edetessä bruneten täytyi kuitenkin todella pidätellä itseään, ettei sortuisi pyörittelemään silmiään tai vaihtoehtoisesti purskahtaisi nauruun. Ryleella ei selvästikään ollut mitään käsitystä siitä, missä South Haven tai koko Michigan sijaitsi ja lisäksi osa sen puheista kuulosti lähinnä siltä, että se oletti heidän elävän kokonaan toisella vuosikymmenellä tai -sadalla. ”She’ll just have to come and see it herself”, Happy sanoi huvittuneisuuttaan heikosti peitellen, kun Liam yritti selittää heidän asuinpaikkansa sijaintia niin, että sen olemus avautuisi siskolle paremmin. Ei auttanut. Onneksi Happylla oli drinkkejä takana vasta puolikas, muutaman viinilasillisen jälkeen ilmeiden kurissa pitäminen olisi voinut olla jo huomattavasti hankalampaa ja hän olisi ehkä tullut kommentoineeksi jotain sen suuntaista, että he laittaisivat heti pontikkapannun tulille Ryleen visiittiä varten.

Vastaanväittäminen Liamin kommenttiin Riedeille tyypillisistä toimintatavoista olisi ollut ihan turhaa. Sehän se parhaiten tiesi. ”Right. I tend to forget how it is here”, Happy myötäili noustessaan portaita Liamin jäljessä. Edellisestä visiitistä oli valehtelematta vuosia, eikä nuoruuden perhearjen muistelu kuulunut heidän tavallisiin tapoihinsa, joten yksityiskohdat pääsivät aina hämärtymään. Liamin toiveet illallisen suhteen olivat ilmeisen korkealla, mutta sen kanssa Happy taas ei uskaltanut olla aivan yhtä optimistinen. Ehkä Liam pääsisikin livistämään, mutta Happy pahoin pelkäsi, ettei hänen kohtalonsa olisi yhtä onnekas. ”One can always dream”, huokaistiin ja vilkaistiin miestä kulmia merkitsevästi kohottaen. ”But if they end up being horrible to us and the torture is neverending we’ll just have to figure out a way to pay them back”, Happy tokaisi ja virnisti Liamille villisti. Hän tönäisi sitä kevyesti kylkeen. ”I bet there are millions of things your parents wouldn’t approve.” He olivat joskus olleet äärettömän hyviä pahennuksen herättämisessä ja tarpeen tullen sellainen onnistuisi vieläkin. Ei sillä, että Happy olisi tahallaan halunnut järkyttää tulevan aviomiehensä vanhempia, mutta tuntuihan niiden hiljainen paheksunta välillä koston arvoiselta.

Liamin lapsuudenhuone ei herättänyt Happyssa enää kummastusta, mutta vieraillessaan siellä ensimmäisen kerran hän oli kysynyt Liamilta, mihin kaikki tuon tavarat oli viety. Sitten oli selvinnyt, että pojan huone oli ilmeisesti aina näyttänyt siltä. Tavallaan se ei ollut yllättävää, kun otti huomioon Reidien koko talon sisustuksen, mutta olisi teinipojan huoneelta silti odottanut jotain muuta. Seinille ei oltu edes kiinnitetty kuvia puolialastomista naisista, mitä Happy oli tietenkin kommentoinut varsin pettyneenä. Samaa hän harmitteli sisimmässään edelleen, koska olisi ollut mukavan nostalgista nukkua Liamin nuoruusmuistojen keskellä. Nyt hän kuitenkin jätti huoneen kliinisen tunnelman päivittelyn väliin suunnatessaan heti matkalaukkunsa kimppuun. Vaatteidenvaihdon lomassa käyty keskustelu kirvoitti Happysta dramaattisen huokauksen. ”The right way is to do it just the way we want”, huomautettiin, mutta Liamin pointtia ei voitu täysin ohittaa. Happy heitti hiusharjan takaisin laukkuun ja astui miehen luo juuri, kun se oli napittamassa paitaansa. ”You do look awfully good in pictures though”, brunette myönsi kiusaavalla äänensävyllä ottaessaan napittamisen omaksi huolekseen. Lopuksi hän veti miestä paidan kauluksesta alemmas ja näykkäsi sen leukapieltä hellästi. ”It’ll be nice to have some eye candy when we’re both old and grey and saggy.”

Ajatus yhdessä vanhenemisesta oli samaan aikaan outo ja tuttu: Happy ei lopulta uskonut tarvitsevansa sormusta sormeensa sitoutumisen merkiksi, sellaiset päätökset oli oikeastaan tehty jo vuosia sitten ja osin tiedostamatta. Olisiko hän sitten oikeasti halunnut karata naimisiin? Ehkä tavallaan, mutta osin hän myös ajatteli, että yksi naimisiinmenon tärkeimmistä syistä olivat ne juhlat itsessään. Plussaa olisi, jos juhlat olisivat heidän näköisensä ja heidän läheisiään ja ystäviään varten, mutta kaipa tästäkin kokemuksesta jotain samanlaista saisi irti. ”I know you’re not interested about the technicalities of this wedding, but I beg you to pay some attention because I’m frankly quite scared that your family is going to run me over in everything and in the end we’re not going to get married next year but 5 years from now and they’re going to invite the president and the queen of England”, Happy naurahti pelokkaasti sujauttaessaan maltillisia korkoja jalkoihinsa. Paljain jaloin ruokapöytään tassuttelu ei kuulunut tähän taloon, vaikka sitä kotona oltaisiinkin voitu harrastaa.

Happy nauroi Liamin neuvoille ja imitaatiolle siitä itsestään. Sitten hän vakavoitui sen verran, että sai vedettyä vastaavan, lasittuneen ilmeen omille kasvoilleen. ”Yes darling, I’ll keep that in mind”, hän lupasi ihan vain harjoituksenkin vuoksi. Oikeasti sellaisen shown vetäminen voisi olla vaikeaa, koska häneltä puuttui Liamin omaama vuosien kokemus. Lowesien kotona ei oltu koskaan paljon näytelty, vaan tunteita oli saanut ilmaista aivan vapaasti. Happy niitä negatiivia enimmäkseen olikin näyttänyt, Spencerillä oli harvoin ollut syytä kiukutteluun, eikä heillä oltu taidettu paljoa turhasta riidellä paitsi nuorimmaisen aloitteesta. Liam ei ottanut hänen ideoitaan kostamisesta kovin tosissaan, mikä oli kai ihan ymmärrettävää, mutta pienoinen harmi joka tapauksessa. ”Those are both great ideas. I, however, was thinking about something more dramatic and immature, like having sex in their pool. But maybe we’ll come back to this when it’s actually payback time”, virnuiltiin ja oli myönnettävä, että aiempaan tyyneen ja aikuiseen suhtautumiseensa nähden Happy innostui vähän liikaakin ajatuksesta Liamin vanhempien kiusaamisesta. Ilmeisesti aikuisuus olikin hänelle edelleen yllättävän vaikeaa. Eiväthän he tietenkään oikeasti mitään tekisi, mutta kai ajatuksella sai leikkiä?

”Oh, so it’s going to be just me?” nainen kysyi kulmiaan kohottaen. ”You’re not going to leave me then, are you? Because I wont marry you if you’re not willing to look at my old, grey and saggy face when the time comes”, Liamia kiusattiin ja painettiin uusi suudelma sen aiemmin varastaman seuraksi. Happyn vanhemmat olivat vielä kohtuullisen nuoria: vain vähän yli viidenkymmenen. Niissä ei ikä vielä ihan liiaksi näkynyt, mutta isovanhempansa tuntien Happysta tulisi jonain päivänä varmaan varsin teräväkielinen vanha kääpä. Hän oli varsin varautunut tähän kohtaloon, joten toivottavasti Liamkin olisi. Happyn huulille pyrki tyytyväinen hymy, kun miehen kädet kiertyivät hänen vyötäisilleen ja tapailivat mekon helmaa. Mieluusti oltaisiin jääty siihen ja päästetty ne kädet vaeltamaan ihan minne tahansa, mutta karattiin sitten kuitenkin laukun puoleen valitsemaan kenkiä.

Kenkien jalkaan vetäminen oli ihan turhaa, koska puheet häistä ja vanhempien vastustamisesta saivat Liamin rojahtamaan selälleen sängylle, eikä Happy lopulta voinut tehdä muutakaan kuin kömpiä siihen sen viereen. Toinen jalka koukistettiin puoliksi Liamin jalan päälle ja korot tipahtivat iloisesti lattialle, kun hän liu’utti kättään Liamin rintakehän poikki. ”Yeah, I know”, Happy myönsi ja katsoi sen kärsivää ilmettä tarkkaavaisesti. Ehkä hän pienellä suostuttelulla saisi Liamin lupaamaan, että pitäisi ainakin vähän puoliaan niissä asioissa, joista he olivat jo yhdessä sopineet. ”But I still want to marry you sooner rather than later, okay?” toteamus päätettiin kysymykseen ja kurottauduttiin painamaan huulet hellästi sen kaulalle. Senhän olisi pitänyt olla hyvä asia, ettei hän kaivannut tuhannen vuoden kihlausta. Se tarkoitti, että hän oli varma tästä. Happy tiputteli pieniä suudelmia miehen kaulalle kivuten korvalehdelle asti. ”I promise you we’ll keep the fighting in minimum. I’ll let them choose the cake and the venue, probably even my dress if I see correctly where this trip is going”, nainen luetteli siihen korvanjuureen ja kohotti sitten kasvojaan sen verran, että näki Liamin ilmeen. ”If you want us to give them what they want then that’s what we’ll do. I’m more interested in you than the wedding. As long as there will be booze. That’s the most important part”, loppuun oli pakko heittää vitsi, ettei tilanne menisi liian vakavaksi. Kaikkea sanottua kuitenkin tarkoitettiin. ”And if the president wants to come he’s welcome”, nainen virnisti loppuun ja kumartui suutelemaan miestä sanojensa vakuudeksi. Lopulta Liam oli ilmeisesti heistä kuitenkin se, joka stressasi näitä häitä enemmän.