And I've heard of a love that comes once in a lifetime

Spencer's ootd

Kahdeksan jälkeen lauantaiaamuna Courtyard Kalamazoo Portage hotellin käytävä oli hiljainen. Pehmeällä matolla päällystettyä lattiaa kulutti vain yksi kenkäpari, joka kuului suihkunraikkaalle, joskin hieman väsähtäneelle Spencer Lowesille. Mies oli käynyt hakemassa alakertaan juuri katetulta aamiaiselta kaksi take away -kahvia, joita nyt tasapainotteli käsissään samalla, kun koputti vaimeasti, mutta juuri sopivan vaativasti edessään olevan sviitin oveen. Edellisyön metelin huomioon ottaen mies ei ollut yllättynyt, kun vastausta ei heti kuulunut. Hän vaihtoi kärsivällisesti painoa jalalta toiselle ja katseli käytävään nostettua suurta palmuvehkaa. Kun executive king suiten ovi viimein raottui, saattoi Spencer melkein vannoa, että sieltä puski vastaan epämiellyttävän tunkkaisuuden lisäksi myös ilmaan tiivistynyttä alkoholia. Oven avannut kaveri ainakin näytti kohtalaisen huonovointiselta, mikä vähän piristi Spencerin omaa mielialaa. Väsymys ei tuntunutkaan enää yhtään niin pahalta. Hän itse oli viettänyt sulhasen seurueeseen verrattuna kohtuullisen selväpäisen illan oman seuralaisensa kanssa, mutta herääminen oli silti tuottanut kevyitä vaikeuksia yleensä aamuvirkulle miehelle. Spencer oli kuitenkin luvannut siskolleen pitävänsä huolen siitä, että Liam saapuisi vihkimiseen mahdollisimman raikkaana – ne olivat kuulemma päätyneet näinkin isoihin juhliin lähinnä saadakseen hyviä kuvia päivästään, eikä Happy ilmeisesti halunnut näyttää siltä, että oli kiskonut sulhasensa katuojasta. Muuten sitä ei kai olisi haitannut Liamin juhliminen, oli se itsekin kuullun mukaan viettänyt hauskan illan morsiusneitojensa kanssa.

”Good morning”, Spencer kailotti ehkä vähän kiusallaankin tarpeellista kovempaan ääneen siirtyessään sisään huoneeseen. Hän paikallisti nopeasti Liamin ja jonkun toisen miekkosen vaakatasosta sängyltä ja loput seurueesta lojumasta vähän mielikuvituksellisemmista paikoista. Bestmankin teki edelleen kuolemaa sohvalla ja oven avannut kaveri oli kuukahtanut lattianrajaan. Spencer käveli sängyn luo ja tyrkkäsi alakerrasta hakemansa noutokahvin sulhasen käteen, vaikka vähän epäilikin saisiko se pidettyä sitä pystyssä. ”You boys are looking good”, se tokaisi rykäisten sitten huvittuneesti perään. Jos kyse ei olisi ollut Happyn häistä, ei Spencer olisi tosiaankaan suostunut astumaan siihen huoneeseen, jossa kaikki löyhkäsi erehdyttävästi frat boylta vaikka he olivat kaikki valmistuneet tai lopettaneet yliopiston jo vuosikausia sitten. Spencerin ajatukset siskon hääpäivästä olivat pääasiassa lämpimiä: Happy ja Liam olivat kaikilla tasoilla ansainneet toisensa, eikä niiden kihlaus varmasti ollut tullut kenellekään yllätyksenä. Omaan rooliinsa sulhasen vartijanakin hän suhtautui ihan rennosti. ”Your blushing bride asked me to check on you and make sure you’ll shower before the wedding. How does that sound?” Spencer kysäisi alkaessaan kaikessa rauhassa kaivella huonepalvelun menua jostain sikin sokin olevien tavaroiden alta. Lopulta se löytyikin ja Spencer saattoi istuutua sängyn läheltä löytyvään nojatuoliin siemailemaan omaa kahviaan. Hänen suunnitelmanaan oli katsoa, että Liam hankkisi itselleen jotain aamupalaa, peseytyisi ja pakkaisi tavaransa, jotta he voisivat siirtyä hyvissä ajoin juhlapaikalle. Voisi hän itsekin siinä sivussa syödä, koska suihkuun kampeutumisesta huolimatta ruokapuoli oli vielä hoitamatta ja smokkikin odotti kauniisti henkarissaan omassa huoneessa.

Alyson oli saanut jäädä vielä sänkyyn, mistä Spencer oli luonnollisesti vähän kateellinen. Mielellään hänkin olisi viettänyt ne aamun tunnit vällyjen välissä, eikä siellä tunkkaisessa huoneessa niiden Liamin nurisevien ystävien kanssa, mutta kaikkea ei voinut saada. Toisaalta oli ihan hyvä, ettei heidän tarvitsisi viettää kiusallisia hetkiä muistellen, miten edellisillan harjoitusillallisilla vähän turhankin monille oli joutunut selittämään, ettei Alyson ollut Hope, eivätkä he olisi menossa naimisiin koskaan pian. Niiden luulojen ja puheiden jälkeen Spencer voisi varmaan kohta heittää hyvästit koko Alysonille. ”Will I take care of ordering the breakfast?” Spencer tiedusteli seurattuaan tilannetta huoneessa hetken aikaa huvittunut ilme kasvoillaan.

”No worries”, Spencer kuittasi kahvista osoitetut kiitokset. Liamin yritykset kampeutua makuuasennosta istumaan olivat ihan viihdyttävää seurattavaa, mutta Spencer vilkuili sen sijaan muuta huoneen väkeä. Hän oli ihan syystä tuonut kahvia vain itselleen ja Liamille, jonka kanssa oli sentään vuosien varrella oppinut tulemaan toimeen ihan hyvin. Miehen ystävistä hän ei sen sijaan voinut väittää erityisesti pitävänsä, vaikka Happy niiden kanssa tulikin mainiosti toimeen. Kai nyt kun se oli itsekin elänyt sitä railakasta elämää useita vuosia. Ei Spencerkään Liamin ystäviä varsinaisesti vihannut – hän vihasi hyvin harvoja asioita tai ihmisiä –, mutta usein hänestä tuntui, etteivät ne olleet aikuistuneet yhtään sen kymmenen vuoden aikana, kun Liamista puolestaan oli tullut ihan kunnollinen ihminen. Se kävi töissä, eikä haikaillut iänikuisen juhlimisen pariin edes niin paljon kuin tuleva vaimonsa. Kohtalaisesti järkeäkin sillä oli päässä, kun niihin puheisiin suihkustakin suhtauduttiin varsin asiallisesti ja ilman ylimääräistä nurinaa. Tärkeintä kaikesta tietenkin oli, että se teki Happyn onnelliseksi.

”She’s fine. Little all over the place as usual. You know her”, Spencer virnisti ja hillitsi halunsa rypistää kulmiaan mietteliäästi. Siskosta oli sinä aamuna kuulunut vasta muutaman viestin verran, mutta ilmeisesti se oli hereillä ja edelleen valmis menemään naimisiin. Ainakin oli käynyt ilmi, että se odotti hänen hoitavan oman osuutensa eli saavan Liamin edustuskelpoisena alttarille. Tavallaan Spenceristä tuntui, että hänen olisi pitänyt mieluummin olla vahtimassa Happya kuin Liamia. Jos jompikumpi niistä päätyisi tekemään tänään jotain typerää, se olisi ehdottomasti morsian. Spencer ei voinut olla miettimättä, mahtoiko Liamia yhtään pelottaa tulevan vaimonsa impulsiivisuus ja se, mitä se voisi hääpäivälle tarkoittaa. Ehkä ei, kaipa ne tunsivat toisensa jo niin hyvin, ettei satunnainen sekoilukaan tuottanut enää yllätyksiä. Hääsuunnittelu oli ilmeisesti ollut niille molemmille aika stressaavaa, joten tähän päivään asti selviäminen oli kaiketi itsessään jo helpotus. ”She’s got her bridesmaids to keep her company and if I’ve understood correctly they’ll be getting their hair and makeup done shortly”, jatkettiin vielä siitä siskon aikataulusta, vaikka todennäköisempää olikin, että tässä vaiheessa se oli vasta käynyt suihkussa ja oli aikeissa nauttia aamiaista melko samoissa merkeissä kuin sulhasenkin seurua. Ehkä hieman vähemmän rappiollisesti.

Positiivista oli, että kaikesta siitä juomisesta huolimatta miehiltä löytyi vielä ruokahalua. Kyllä ne siitä nousisivat ja onneksi vihkimiseenkin oli vielä hyvin aikaa. Spencer otti pitkän huikan kahvistaan ja kampeutui ylös siitä tuolista napaten menun mukaansa. ”I’ll take care of it”, mies lupasi ja asteli huonepuhelimen luokse alkaen selata menua samalla kun valitsi huonepalvelun numeron. Armollisesti Spencer pyrki toteuttamaan kaikki hänelle äsken esitetyt toivomukset ja tilasi ruokaa siinä määrin, että siitä olisi varmaan riittänyt koko kerrokselle. Mehunkin määrästä hän vielä ystävällisesti erikseen muistutti sitä puhelimen toisessa päässä tilausta vastaanottavaa naista, jota tilanne selvästi hieman huvitti. Tuskinpa tämä oli ensimmäinen kerta, kun hotellivieraana oli hääseurueita, joiden aamut vaativat käynnistyäkseen kunnon nesteytyksen. Saatuaan tilauksen tehtyä Spencer kääntyi takaisin Liamin ja muiden puoleen. ”So it’ll probably take them 15 to 25 minutes to prepare and deliver all that. How about you go get that shower now?” selvitettiin ja viimeinen ehdotus oli tietenkin osoitettu Liamille. ”It would be good for all of you though”, se lisäsi vielä perään vihjaten, että ehkä muukin seurue voisi poistua hetkeksi omiin huoneisiinsa peseytymään ja saapua sitten takaisin nauttimaan siitä käsittämättömästä määrästä ruokaa, jonka hän oli juuri niille tilannut.

”Unfortunately not, but that feisty brunette you’re going to marry knows I’d do anything for her. Needless to say she is using that fact ruthlessly to her advantage”, naurahdettiin kuivakasti ennen kuin siirryttiin sen puhelimen ääreen. Olisi syyksi voinut lisätä senkin, että Spencer yksinkertaisesti rakasti häitä ja halusi kaiken sujuvan mahdollisimman ongelmattomasti. Jonkun muun häissä olisi keskitytty vain seuraamaan tilannetta sivusta ja nauttimaan humusta, mutta Happyn ja Liamin kohdalla Spencer koki olevansa vähän liian lähellä voidakseen tehdä niin. Se oli säästynyt suurimmalta draamalta mitä hääjärjestelyihin tuli, mutta oltiin siskon kanssa vietetty monet illat puhelimessa kuuntelemassa Liamin perheen esittämiä vaatimuksia, jotka olivat ajaa Happyn hulluuden partaalle. Erikoista kyllä äidistä oli lopulta löytynyt jonkin sortin sovittelija sukujen välille, vaikka Spencerin olikin hankala nähdä Kathya ja Emilya istumassa saman pöydän ääreen keskustelmaan sivistyneesti juhlien menusta ja kukka-asetelmista. Happyn oli ilmeisesti pitänyt käyttää melkoisesti energiaa siihen, että häät oltiin saatu järjestää Kalamazoossa jonkin Emilyn valmiiksi valitseman paikan sijaan. Spencer oli iloinen, että se taistelu oli käyty ja voitettu: kun he Happyn kanssa olivat olleet pieniä, olivat Lowesit monesti viettäneet viikonloppuja isän vanhassa opiskelukaupungissa. Oli oikeastaan aika nostalgista, että Happy oli päättänyt mennä naimisiin juuri siellä.

Spencer ei varsinaisesti yllättynyt, etteivät ympäriinsä lojuvat tokkuraiset miehet tarttuneet hänen kehotukseensa ja rynnänneet suorinta tietä huoneisiinsa siistiytymään. Se siemaisi kaikessa rauhassa kahviaan, muttei saanut nauttia hiljaisuudesta kauaa, kun Liamin vierestä istumaan kampeutunut Aiden uteli hänen iltansa kulumisesta. Spencer kohotti toista kulmakarvaansa huvittuneena ja pudisteli päätään vinon hymyn saattelemana. ”As fun as drinking myself to oblivion with you guys would have been, I had a date I rather spent my time with”, Spencer totesi ehkä vähän kiusallaankin, koska tiesi, ettei kaikilla sulhasen seurueesta tosiaan ollut yhtä onnekas tilanne. Toisaalta häävieraista varmaan löytyisi niille potentiaalista iskettävää, mikä kai joissain piireissä oli häiden yksi päätarkoituksista. ”No offence Liam”, lisättiin perään virneen kera, ettei se vain ajattelisi hänen pilkkaavan niiden illanviettoa tai vähättelevän sen tärkeyttä. Polttarit ja viimeisen ”vapaan” illan juhliminen olivat tärkeitä perinteitä, ei Spencer sitä kieltänyt. Alyson olisi varmasti ilomielin päästänyt Spencerin osallistumaan sille arvatenkin strippareiden ja viinan täyteiselle reissulle, mutta Spencer ei itse ollut ollut asiasta kovin innoissaan. Jos Liamin ystävät nyt kuvittelisivat hänen olevan tossun alla, se oli hänelle ihan se ja sama. Ihan mielellään hän olisi siellä ollutkin, vaikka suhde Alysoniin oli edelleen aika kasuaalilla pohjalla.

Edistystä tilanteessa ei ehtinyt tapahtua vielä silloinkaan, kun Liamin bestman ilmaantui makuuhuoneen puolelle. Se keskeytti lauseensa kuin seinään Spencerin nähdessään ja ojensi kätensä häntä kohti. Spencer tarttui käteen jämäkästi ja toisti oman nimensä. Ei siinä edes vaivauduttu muistuttamaan, että he olivat kyllä tavanneet jo muutamaan otteeseen ihan näiden häidenkin tiimoilta. Richie oli juuri sellainen itsekeskeinen frat boy, joista Spencer oli saanut tarpeekseen jo yliopistossa, mutta se oli Liamin ystävä, joten sen käytökseen ei viitsitty puuttua. ”Don’t let my presence bother you, what we’re you saying?” kysäistiin ihan muina miehinä, kun ne turhat esittelyt oli hoidettu. Siinä vaiheessa kylpyhuoneen ovikin avautui ja varsin kalpean näköinen Peyton työnsi päänsä huoneeseen. Spencer ei voinut olla naurahtamatta hyväntahtoisesti. Liamin pikkuveli oli tainnut ottaa edellisiltana muutaman liikaa.

Tähänkin asiaan Liam osasi suhtautua ystäviään kypsemmin. Varmasti se tiesi, ettei Spencer olisi oikein sopinut niiden polttarisekoiluihin. ”No, I’m not”, Spencer myönsi. Se aavisti jo mihin tämä oli menossa, eikä arvaus valitettavasti osunut harhaan. Aidenin asenne sekä huvitti että suretti Spenceriä. Jos se oikeasti ajatteli, että parisuhteessa oli kyse siitä, kummalla oli enemmän valtaa ja kumpi pystyi kävelemään toisen yli, sen maailmankuva oli ihan vinksallaan. Spencerin ei tarvinnut pelätä, että hänen kumppaninsa kävelisivät hänen ylitseen yhtään sen enempää, kuin niiden tarvitse pelätä hänen tekevän samoin. ”I appreaciate your concern, but I stayed with her because I wanted to. She didn’t ask me to and even if she would have it wouldn’t be a problem. Relationships aren’t a power struggle, I don’t need to fight her”, sanottiin vakavasti, muttei mitenkään aggressiivisesti. Jokin ymmärrystä viestivä hymykin käväisi huulilla. Aiden ja kaikki Liamin ystävät tuntuivat niin nuorilta, vaikka he olivat käytännössä saman ikäisiä. Ehkä Spencer oli itse vain syntynyt vanhana: sehän olisi melkein toivonut, että Alyson olisi pyytänyt sitä olemaan menemättä muiden kanssa. Senkin se saattoi myöntää, että Alyson oli varmasti heistä kahdesta voimakastahtoisempi, mutta se ei saanut Spenceriä pelkäämään oman maskuliinisuutensa puolesta – päinvastoin se piti siitä.

Spencer seurasi vaitonaisena sivusta, kuinka Liam huolehti pikkuveljensä voinnista ensin kyselemällä niistä lääkkeistä ja lopulta saattelemalla sen olohuoneen puolelle. Oli ilahduttavaa, että sulhanen itse alkoi hiljalleen näyttää siltä, että oli palaamassa elävien kirjoihin. Richien uutiset puolestaan eivät olleet aivan yhtä mieltäylentäviä. ”How is that even possible? Were you wearing them last night or did you just forget them or throw them away for no apparent reason?” mies pakotti itsensä kysymään, vaikka oikeasti olisi tehnyt mieli olla sotkeentumatta koko asiaan. Ilme Richien kasvoilla oli jotenkin ylenkatsova, mutta Spencer vain vaihtoi kärsivällisesti painoa jalalta toiselle ja katsoi sitä kysyvästi. ”Whose shirts were they? Does Liam still have his?” jatkettiin ja vilkaistiin muutakin seuruetta ikään kuin niistä olisi ehkä saanut jotain lisätietoa. Ei saanut. ”You’re the best man, shouldn’t you be doing something? Like calling to places or heading to the town and getting new ones”, jouduttiin lopulta jatkamaan, kun Richie ei edelleenkään tehnyt elettäkään sen eteen, että olisi korjannut asian. Olisi ollut parempi jos se ei olisi edes tullut kertomaan Liamille ja muille vaan hoitanut asian kuntoon itse, mutta sellainen oli selvästi ihan liikaa vaadittu. ”I bet there’s something opening before the ceremony.” Jos mistään ei saataisi uusia paitoja, olisi sulhasen seurueen valitettavasti luovuttava omistaan niin, että ainakin Liamilla olisi jotain päällepantavaa. Ketään ei kiinnostaisi miltä ne muut näyttäisivät.

Oikeastaan Spencer olisi toivonut, että keskustelu hänestä ja Alysonista olisi voinut jäädä siihen, mutta kaipa Liam luuli helpottavansa tilannetta jotenkin kysymällä heidän kuulumisiaan. ”We’re fine. We’ve hardly been seeing each other for four months so I wouldn’t call it super serious but everything is okay. She really is quite cool”, mies hymähti. Jotain Spencer oli oppinut aiemmista virheistään ja opittuihin asioihin kuului se, ettei hän välttämättä halunnut levitellä tietoa parisuhteensa tilasta kaikille – kaikkein vähiten sellaisille ihmisille kuin Aiden ja Richie ja kumppanit, jotka tulisivat varmaan illalla olemaan taas aivan käsittämättömässä humalassa. Hän yritti myös parhaansa mukaan olla luokittelematta itseään ja Alysonia mitenkään liian tarkasti, eikä halunnut luoda tilanteeseen turhia odotuksia. Kaikki oli ihan hyvin ja se oli nyt riittävästi ainakin hänelle. Jos Liamia oikeasti kiinnostaisivat hänen asiansa, niistä voitaisiin jutella joskus myöhemminkin.

”Maybe I don’t even want to know what your apparent reason was”, Spencer huokaisi ja hieraisi kyllästyneesti ohimoaan. Richien kanssa puhuminen oli kuin olisi heittänyt paskaa tuulettimeen ja vain odottanut sen lävähtävän takaisin – kaikin puolin hyödytöntä ja epämiellyttävää. Ja tietenkin ne puuttuvat paidat olivat juuri Liamin ja bestmanin itsensä. Richien paita ei Spenceriä huolettanut, se voisi hänen puolestaan jäädä vaikka kokonaan pois seremoniasta tai istua t-paita päällä muiden vieraiden kanssa jos niikseen tuli, mutta Liam oli tietenkin ongelma. Ei Happy luultavasti pahemmin välittänyt siitä, mitä Liamilla olisi päällään, kunhan se vain tulisi paikalle. Jotenkin Spenceristä kuitenkin tuntui, ettei Liam itse ollut valmis kävelemään sukunsa ja kaikkien niiden vieraiden edessä alttarille likainen paita päällä.

Richie ei ottanut kovin hyvällä sitä, kun Spencer ehdotti, että se voisi ehkä tehdä asialle jotain. ”Yeah, sure, the supermarket”, Spencer vastasi ja katsoi Richietä hetken kuin idioottia. Oikeaa reaktiota odotettiin hetki, mutta sitten Spencer tajusi, ettei se edes vitsaillut. Sillä ei ollut mitään käsitystä, mitä sellaisessa tilanteessa olisi pitänyt tehdä. ”God, are you really that helpless? This ’middle of nowhere’ happens to be a city with over 70 000 residents. There are at least three shops where you can rent a tuxedo. One right next to the venue if I remember correctly. I don’t expect you to know that but can you please take your head off of your ass and try”, töksäytettiin osin huvittuneena, osin tyrmistyneenä ja ärsyyntyneenä. Spencer ärtyi vain harvoin, mutta Richiessä oli monia piirteitä, jotka tekivät hänet suunnilleen hulluksi. Esimerkiksi se, ettei sitä ilmeisesti kiinnostanut vähimmässäkään määrin hoitaa hommaansa bestmanina ja pitää huolta siitä, että päivä kuluisi mahdollisimman vaivattomasti.

”Forget it, I’m going to make the calls and see if we can get you two something to wear. If not, one of you has to lend Liam his and wear something else. What sizes are you?” Spencer puuskahti lopulta tajutessaan, että tämä oli ihan turha taistelu. Liam ei ehkä tajunnut millaisia hyödyttömiä kakaroita sen ystävät olivat ja joskus myöhemmin Spencer voisi kehottaa sitä hankkimaan parempia, mutta tänään ei ollut se päivä. Saatuaan miehistä irti noiden paitakoot Spencer tiputti tyhjentyneen kahvimukinsa huoneen roskikseen ja painui sitten käytävään hoitamaan puheluita.

Richie lausui sanan ’vuokrata’ sellaisella äänensävyllä, että Spenceristä tuntui, ettei se ymmärtänyt mitä koko konsepti piti sisällään. ”Yeah well, you should have thought about that before you misplaced or destroyed your own, shouldn’t you?” Spencer kysyi varsin avuliaasti ja hymyili tavalla, jonka saattoi varmaan tulkita yhtä hyvin vittumaiseksi tai ystävälliseksi. Tietenkään Richie tai sen kummemmin varmaan Liamkaan ei ollut koskaan joutunut vuokraamaan vaatteitaan, mutta Spencer oli aika varma, ettei Kalamazoossa sentään niitä myyvää liikettä ollut – Michigan ei ollut mikään seurapiirijuhlien kehto, eivätkä ihmiset yleensä tarvinneet smokkeja tai muitakaan tavallista pukua kummempia asukokonaisuuksia niin paljon, että niiden myynnillä olisi kannattanut yrittää tienata elantoaan. Sen enempää vaivaa Spencer ei kuitenkaan jaksanut nähdä upottaakseen tämän tiedon Richien tajuntaan, eikä hän välittänyt erityisesti siitä Aidenin pituuteen liittyvästä huomautuksestakaan. Tietenkin se piti paikkansa – kaikki huoneessa olijat taisivat olla ihan väärän kokoisia lainaamaan vaatteitaan Liamille, mutta se olisi sitten sen ajan murhe.

Poistuttuaan huoneesta Spencer tarkisti ensin googlesta kaikki mahdolliset paikat, joista voisi asiaa tiedustella ja aloitti sitten soittelun. Jo siitä aikaisesta ajankohdasta johtuen meni hetki ennen kuin hän onnistui tavoittamaan ketään ja senkin jälkeen vielä hyvä tovi, että asia oikeasti saatiin selville. Huonepalvelu ehti kärrätä ne aiemmin tilatut ruuatkin sisään Liamin huoneeseen ennen kuin Spencer pääsi lopettamaan puhelun ja siirtymään takaisin sisään. Huoneessa häntä kohtasi sillä tavalla ilahduttava näky, että Liam oli ainakin hoitanut oman osuutensa ja käynyt suihkussa. Muista ei voinut sanoa samaa, mutta jälleen – ei ollut hänen ongelmansa. Tällä kertaa Spencer käytännössä ignoorasi makuuhuoneen puolella oleilevan Richien ja päätti käydä keskustelunsa suoraan Liamin kanssa ihan jo omia hermojaan säästääkseen. Etenkin Richielle olisi tehnyt mieli pitää pieni saarna siitä, ettei tämä ollut mikään rutiinijuttu. Tällaisiin asioihin piti sen kokoisessa kaupungissa varata useampi päivä ja Spencerin oli pitänyt ihan tosissaan selitellä tilannetta, ennen kuin oli saanut näin nopean aikataulun onnistumaan. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään ihan Liamin vuoksi.

”So as I thought there aren’t a place you can actually buy a tuxedo shirt here, but there are couple of rentals and one of those happened to have your sizes in storage even though they usually don’t. You’ll have to get there as soon as possible to get fitted so they can make the necessary adjustments if there are any”, mies selitti. Liam oli ehtinyt jo aloittaa aamiaisensakin, mikä oli hyvä merkki. ”Which means you maybe should just eat the breakfast, get dressed and head there. Luckily there is plenty of time before the ceremony but it’s better to get these things done sooner rather than later”, summattiin vielä ja vilkaistiin sitten Liamia hieman huolestuneesti. ”You think you can manage that?” kysymys esitettiin siihen tyyliin, että Liam varmaan ymmärsi Spencerin olevan huolissaan jonkun muun selviytymiskyvyistä kuin sulhasen itsensä.

Siitä hämmentyneestä hiljaisuudestakin huolimatta meni hetki ennen kuin Spencer ymmärsi, ettei Liam ollut ollenkaan kartalla tilanteesta. Se näytti siltä kuin olisi parhaansa mukaan yrittänyt tajuta mistä on kyse siinä kovin kummoisesti onnistumatta. Ennen kuin Spencer ehti itsekään päästä tilanteen tasalla, Liam kysyi oliko hän soittanut sen isälle. Tavallaan Spencer ymmärsi kysymyksen hyvin: se oli myös hänen ratkaisunsa monissa hankalissa tilanteissa, koska Peterillä oli yleensä parempia ratkaisuja elämän ongelmiin kuin hänellä itsellään. ”No I didn’t think of that as I didn’t know you weren’t aware of the situation”, Spencer vastasi häkeltyneenä ja katsoi vähän kysyvästi Peytonia. Se paljastikin nopeasti veljelleen sen ilmeisesti tarkkaan varjellun salaisuuden. Luonnollisesti Spencer oli olettanut Liamin olleen paikalla, kun niille paidoille oli tapahtunut mitä ikinä sitten olikaan tapahtunut. Tai ainakin hän oli ajatellut, että hänen poissaollessaan Richie ja kumppanit olisivat puhuneet aiheesta Liamin kanssa edes lauseella tai parilla. Selvästikään niin ei ollut käynyt ja nyt kuullessaan asiasta Liam ei vaikuttanut kovin ilahtuneelta. Toisaalta se ei myöskään näyttänyt tippaakaan yllättyneeltä, mikä Spencerin tulkinnan mukaan oli jonkinlainen osoitus siitä, ettei tämä ollut ensimmäinen kerta, kun jotain vastaavaa tapahtui.

Oli ihan hyvä merkki, ettei Liam flipannut tilanteesta sen pahemmin. Katseiden vaihto veljesten välillä ilmeisesti vahvisti sen uskoa siihen, että asia korjaantuisi isälle soittamalla, eikä Spencer aikonut lähteä kyseenalaistamaan sitä mielikuvaa. Parhaassa tapauksessa William Reidillä olisi takataskussaan henkilökohtainen räätäli, joka voisi taikasauvan heilautuksella – tai ainakin Reidin paksuun lompakkoon kurkottamalla – korjata tilanteen. Tai ehkä ne vain ostaisivat koko Kalamazoon pukuvalikoiman ja valitsisivat sieltä mieleisensä. ”Sure. Another cup can’t hurt, right”, Spencer vastasi kahvitarjoukseen ja kumartui kaatamaan itselleen kupillisen. Saatuaan kupin täyteen hän haki itselleen istumapaikan siitä sohvapöydän lähimaastosta. Liamin kiitokset otettiin vastaan vaatimattoman hymyn kera. Mitään ihmeellistä tässä ei kuitenkaan oltu tehty. ”No worries. We’re family, things like that are part of the deal. Just tell me if there’s anything else I can do”, mies lupasi ja onnistui kuulostamaan siltä, ettei kyseessä todellakaan ollut mikään iso juttu. Toki osa Spenceristä olisi halunnut palata sinne omaan huoneeseen katsomaan, miten Alysonin aamu oli alkanut, mutta ainakaan kysymättä Liamia ei voinut jättää oman onnensa nojaan. Jotenkin Spenceristä tuntui, ettei Richiestä, Aidenista ja muista olisi sinä aamuna mitään hyötyä. Peyton olisi normaalisti voinut yrittää, mutta sen olo näytti edelleen kohtuullisen heikolta. Liamin työkaverin Spencer tiesi lähinnä siksi, että sekin asui South Havenissa, mutta ei hän osannut arvioida kuinka hyvin ne oikeasti tunsivat toisensa ja olisiko siitä auttamaan Liamia käytännön asioissa.

”Lets hope your friends don’t have any other secrets. If I was you I’d check that the venue hasn’t been blown up and if the ring’s still where it’s supposed to be”, Spencer heitti vitsillä nostaessaan kahvikupin huulilleen. Se myös nappasi siitä olohuoneen pöydältä itselleenkin aamiaista, olihan ruokaa tosiaan tilattu koko kerroksen tarpeisiin ja osin myös itseä ajatellen. ”Maybe you’ll make that call after the breakfast, it should clear things up. Being a Reid must be practical in situations like this”, puheltiin siinä syömisen ohessa. Normaalisti Spencer ei juuri ajatellut Reidien varallisuutta, mutta kai sellaisilla rahamäärillä pääsi aika monenlaisista pinteistä. Niiden häiden vieraslistakin oli osoitus siitä, että Lowesit ja Reidit tulivat hyvin erilaisista lähtökohdista ja arvostivat hyvin erilaisia asioita. Happy onnistuisi toivottavasti yhdistämään molempien maailmojen parhaat puolet. Spencer itse ei ollut mikään seurapiirihai, vaikka esikoisromaaninsa julkaisun jälkeen olikin jonkin verran pyörinyt New Yorkin kirjailijapiireissä ja niissä viihtynytkin. Ehkä enemmän kirjallisuuden kuin statuksen, kalliiden alkupalojen ja samppanjan vuoksi tosin.