And I've heard of a love that comes once in a lifetime

He olivat lopulta yhtä mieltä siitä, ettei kirkko olisi ollut oikea paikka niille häille. Ei Liamiakaan ihan helppo ollut kuvitella sinne herran huoneeseen vannomaan rakkauttaan ja omistautumistaan, kun jotenkin sekin vaikutti aika maallistuneelta kaverilta. Varsinaista tietoa Spencerillä ei kyllä lankomiehen hengenmaisemasta ollut, mutta ei kovin harras tyyppi varmaan olisi kestänyt Happya katsella ja niiden elämäntyyli kertoili kyllä jostain ihan muusta kuin jumalallisista hyveistä. Spencer oli siskonsa kanssa sen verran läheinen, että oli välillä saanut kuulla liikaakin niiden yhteiselämän käänteistä ja kiemuroista. Happy oli aikanaan esimerkiksi selostanut hänelle yksityiskohtaisesti, millaisen keskustelun myötä oli tuonut raskautensa ilmi Liamille. Kaikki siitä vessapanosta ja ihan kaikesta muustakin, mitä Spencerin ei ehkä olisi tarvinnut tietää ja mitä oltiin nämä edelliset vuodet yritetty aktiivisesti unohtaa tehtävässä kuitenkaan ”I’m sure she already knows everything about you, our family isn’t as abstained as yours. Mom tells everything to everyone”, Spencer lupasi hörähtäen. Ei se ihan totta ollut, mutta Kathy oli kyllä varmasti puhunut Liamista hyvää kaikille sukulaisille, jotka vain olivat tajunneet joskus kysyä. Ylipäätään sukulaiset kyllä pidettiin hyvin kartalla Happyn ja Spencerin elämien käänteistä – Happylla oli onnellinen asema olla tässä suhteessa se onnistuneempi lapsi.

Liamin puheet siitä sen perheen tavasta muuttaa juhla kuin juhla seurapiiritapahtumaksi otettiin vastaan nyökkäysten kera. Olihan siitä kuultu aiemminkin, mutta ajatus, että Michiganissa järjestetyt häätkin olivat nyt kauden kuuma tapahtuma oli jokseenkin huvittava. Etenkin, kun Happy oli kaukana seurapiiriprinsessasta ja heidän oma perheensä kaikin puolin ihan tavallinen. Ei tässä oltu yhdistämässä kahta maineikasta sukua, vaan kahta ihmistä, jotka halusivat viettää elämänsä yhdessä. Liam näytti vielä olevan omasta asemastaan varsin varma. ”Good to know. I’d have to punch you if you did and you know I’m not much of a fighter”, hymähdettiin ja päätä puisteltiin huvittuneena. Tarpeen tullen sulhasta toki läväytettäisiin päin näköä, jos se alkaisi sekoilla, mutta kunnon tappelussa Spencer ei Liamille pärjäisi, eikä sellainen oikein kuulunut sen tyyliin. Toivottavasti ei Liaminkaan. Tuntui mahdottomalta ajatella, että Liam voisikaan koskaan satuttaa Happya tekemällä jotain sellaista. Kai ne olivat kokeneet liikaa yhdessä ja tavallaan tienneet jo vuosia, että tähän tilanteeseen lopulta tultaisiin, vaikkei siitä oltu ehkä puhuttu.

”If she is it’s not because she doesn’t love you”, Spencer vastasi diplomaattisesti ja katsahti Liamiin päin. Kasvoille vedettiin lammasmainen hymy. ”She’s just… You know. She’s always been like that. But last I checked she was safely with her entourage”, kerrottiin ja äänensävyllä yritettiin rauhoitella Liamin mielessä mahdollisesti kyteviä epäilyksiä. Jos niitä nyt olikaan. Kun mies alkoi varmistella, että Spencer kertoisi tälle, mikäli morsian tekisi lähtöä, Spencer taputti sitä olkapäälle. ”I’d tell you, but she’s not. Soon you’ll see her walking down that aisle and then everything you’ll have to worry is how you’re going to cope with her your whole life”, vakuuteltiin ja käsi vedettiin takaisin. ”Not that I have any reason to believe you wouldn’t”, lisättiin vielä ihan luottamuksen osoituksena. Varmaan Liamkin oikeasti tiesi, ettei Happy ollut karkaamassa mihinkään – sen kriiseily ja panikointi liittyi oikeasti kaikkeen muuhun kuin siihen, rakastiko se Liamia ja halusiko se mennä sen kanssa naimisiin. Asioiden tekeminen helposti ei vain valitettavasti kuulunut sen tyyliin.

Huone oli alkanut tyhjentyä lupaavasti ja Spencer vilkaisi taas kelloaan. Vihkimisen alkuun ei ollut enää kuin pieni hetki aikaa, mikä taisi olla merkki heille. ”Lets go, shall we?” se kysyi rohkaisevasti hymyillen ja suoristi takkinsa kaulusta. Morsiamen tulo oli tietenkin se, mitä kaikki eniten odottaisivat, mutta olisi tärkeää saada sulhokin ajoissa paikalleen. Happy saisi sydänkohtauksen, jos joku ehtisi ilmoittaa sille, ettei Liamia näkynyt oikealla paikallaan. Sitten heillä voisi oikeasti olla käsissään kriisitilanne, jota Spencer ei ollut valmis käsittelemään. Miehet vaihtoivat vielä muutaman vähän arkisemman sananparren siirtyessään loftista kattoterassille, mutta lopulta Spencer koki parhaaksi hiljentyä, kun he saapuivat ihmisten näköetäisyydelle. Tuolit oli aseteltu modernin ja intiimin asetelman luomiseksi ympyrän muotoon, mikä oli varmasti ollut Happyn ja Liamin oma ajatus. Ihmiset olivat jo ehtineet hakeutua paikoilleen ja pappikin odotti jo paikallaan ympyrän keksellä, eli enää puuttui se tärkein: hääpari.

Spencer ei voinut olla nauramatta Liamin mukana, kun se arveli, ettei ehkä edes muistaisi miten lyöminen tapahtuisi. ”I’m relieved. Now you’ll just have to behave yourself and we don’t have any reason to start fighting”, se myhäili ja hieraisi leukaansa mietteliäänä. Happy oli varmaan heistä kahdesta vaarallisempi, joten sen suhteen Liamin olisi pitänyt olla varuillaan, jos olisi päättänyt tehdä jotain typerää, mutta ei se tekisi. Eikä tekisi Happykaan, jotenkin Spencer vain tiesi ja sitä samaa vakuuteltiin Liamillekin. Se näytti uskovan, mikä oli ainoastaan hyvä, koska paniikille ei nyt ollut sijaa. ”I’m sure you two are going to be as happy as you’ve always been”, Spencer vastasi ja oli asiasta ihan vakuuttunut itsekin. Jos niillä olikin ollut omat vaikeutensa, niin lopulta niiden suhde oli kuitenkin jotain, mitä vain harvoilla oli. Spencer oli luullut rakastavansa monia naisia ja ajatellut naivansa Hopen, mutta ei se ollut varmaan oikeasti katsonut ketään niin kuin Liam katsoi Happya ja toisin päin.

Loftin turvallinen ilmapiiri jätettiin lopulta taakse, kun miehet suuntasivat kattoa kohti. Asiasta ei oltu oikeastaan suoraan puhuttu, mutta jotenki päivä oli vain kulkenut siihen suuntaan, että kun Liam vähän epävarmana kysyi, tulisiko Spencer sen kanssa eteen asti, sille nyökättiin varmasti. ”I’ll be right behind you, don’t worry”, se lupasi ja taputti sulhasta vielä kerran olalle ennen kuin he lähtivät kävelemään kaikessa rauhassa kohti ympyrän keskusta ja löysivät kuin löysivätkin lopulta paikkansa Liamin muun seurueen seasta. Spencerin ei tosiaan ollut pitänyt olla siellä, mutta kun päivä oli mennyt miten oli mennyt, ei tämä ollut varsinaisesti järkytys. Yllätys ehkä, mutta ihan mieleinen sellainen. Siellä edessä ei sitten lopulta ehdittykään seisoskella mitenkään turhan kauaa ennen kuin musiikki alkoi soida ja lyhyen hetken kuluttua Happy ilmaantui katolle tuovasta oviaukosta heidän isänsä käsipuolessa. Se näytti valkoisessa mekossaan kauniilta ja onnelliselta, eikä yhtään niin jännittyneeltä kuin olisi voinut kuvitella. Punainen ilta-aurinko sai sen näyttämään melkein epätodelliselta ja Spencer vilkaisi vieressään seisovaa Liamia ihan vain nähdäkseen sen ilmeen.

—-

Happy oli käynyt sen päivän aikana läpi kokonaisen tunteiden kirjon. Aamulla ensimmäisenä oltiin ahdistuttu sateen kastelemasta maasta ja pelätty, että koko vihkiminen menisi mönkään sään takia. Sadepilvien väistyttyä kirkkaan taivaan tieltä oltiin päivän edetessä keksitty mitä erilaisimpia syitä paniikkiin ja onnistuttu ajamaan kaaso ja morsiusneidot suunnilleen hermoromahduksen partaalle. Äiti, isä ja Spencer olivat käyneet vuorotellen rauhoittelemassa morsianta, mutta vasta iltapäivän ollessa pitkällä – ja muutaman skumppalasillisen kumottuaan – se oli saanut itsensä rauhoittumaan siinä määrin, että oli pystynyt nauttimaan saamastaan erikoiskohtelusta. Kampaajat ja meikkitaiteilijat olivat liihotelleet sen ympärillä ja kaikkia tuntui kiinnostavan äärimmäisen paljon, miten morsian voi ja tarvitsiko hän mitään. Happysta tuntui kuin siitä aamusta vihkimisen alkuun olisi kulunut kokonainen elinikä, vaikka kyse oli vain aika tarkalleen kymmenestä tunnista.

Isän käsivarteen tarrauduttiin tiukasti ja sen rauhallisen olemuksen annettiin virrata tietoisuuden läpi, ikään kuin jotain siitä voitaisiin omaksua itsekin. ”This is the right moment for this, right?” Happy kysyi hermostuneena, kun he seisoivat aivan katolle johtavan oven takana odottamassa oikeaa hetkeä. Peter kääntyi katsomaan tytärtään rauhallisesti. ”Do you love him?” isä kysyi ja Happy tunsi itsensä vähän hölmöksi nyökätessään. Mitä muutakaan siinä olisi voinut tehdä, kun se oli totuus. ”And want to spend your life with him?” Peter jatkoi ja kirvoitti Happysta toisen nyökkäyksen. Isän kasvoille kaartuva hymy sai Happyn tuntemaan olonsa varmemmaksi jo ennen kuin se ehti antaa tuomionsa: ”Then there’s no question. It’s always the right time.” Viimeisetkin epävarmuuden rippeet kaikkosivat Happyn mielestä siinä vaiheessa, kun katolle vievät ovet aukaistiin ja se saattoi jo kaukaa erottaa ihmisten keskellä seisovan Liamin. Mies näytti juuri niin täydelliseltä kuin aina ja Happy tiesi huultensa avautuvan leveään hymyyn.

Ihmisten katseita ei oikeastaan edes tunnettu sinne keskelle kävellessä, koska katse pidettiin koko ajan Liamissa. Sen ilme kertoi kaiken ja Happy tunsi itsensä typeräksi, kun oli hetkeäkään epäillyt heidän ajoitustaan. Ei sentään sitä, halusiko hän naida miehen, siitä oltiin oltu varmoja jo aika pitkään. Ihmisjoukon keskelle ja morsiusneitojensa vierelle päästyään Happy hyvästeli isänsä poskisuudelmin ja kääntyi lopulta katsomaan Liamia. ”I was a bit nervous and crazy before”, Happy kuiskasi miehelle muiden kuulematta, kun hääseurue alkoi hiljentyä ja odottaa seremonian alkua. Liamin ilme kertoi, että se oli osannut odottaa sitä. ”But you’re perfect”, brunette jatkoi ja ujutti kätensä miehen käteen.