Don't trust everything you see

ootd / without his awesome invisible binoculars 

Uusi vuosi oli alkanut FBI:n New Yorkin kenttätoimistossa kiitettävällä työtaakalla, ja väkivaltarikosten yksikköä oli hemmoteltu jopa hieman tavanomaisesta arkisesta puurtamisesta poikkeavalla juttuvyyhdillä. NYPD:n aiemmin sillä viikolla löytämä ruumis oli nopeasti yhdistetty hyvin samankaltaiseen tapaukseen, jota heidän yksikkönsä oli tonkinut muutamaa kuukautta aiemmin, mutta joka oli lopulta jäänyt kylmäksi. Osin todistusaineiston puutteesta, mutta lähinnä siksi, että sen oltiin epäilty liittyvän kaupungissa toimivaan huumerinkiin, jonka murtamisen eteen oltiin jo täyttä häkää työskentelemässä. Sellaisista ei haluttu saada kiinni vain yhtä taposta syytettyä, vaan pidättää kerralla kokonaisia renkaita, joten juttu oli jäänyt järjestäytyneen rikollisuuden puolelle. Emmet kollegoineen oli siirtynyt eteenpäin. Nyt uuden ruumiin myötä juttu oli hypännyt takaisin heidän pöydälleen: kun kuolleita oli jo kaksi, alkoi yhteen punottavia lankojakin löytyä enemmän. Byroossa oli myös taidettu alkaa tuntea jonkinlaista painetta syyllisen nappaamisesta, eikä Emmet ollut ollut kovin yllättynyt, kun oli aamulla toimistolle saapuessaan saanut kuulla, että järjestäytyneen rikollisuuden puolelta tultaisiin sopimaan jutun jatkokäsittelystä. Ilmeisesti niillä oli jo joku peitetehtävissä kyseisen ringin sisällä tai ainakin laitamilla, mistä voisi olla tässäkin asiassa hyötyä. Tutkinnassa ei oltu päästy vielä juuri alkua pidemmälle, mutta Emmet oli saanut olla mukana jo ensimmäisellä kerralla, minkä vuoksi tuntui luontevalta, että hän sai jatkaa asian kanssa myös nyt. Tai saisi ainakin siihen asti, kunnes OC mahdollisesti nappaisi jutun uudelleen heidän nenänsä edestä. Emmetillä oli vuodentakaisen Detroitin keikkansa jälkeen ollut muutamia muitakin yhteisjuttuja OC:n osaston kanssa liittyen laittomien aseiden ylirajaiseen kauppaan, mutta miten erilaisia huumeet oikeastaan voisivat olla? Eivät Emmetin mielestä kovin.

Päivä oli jo helposti iltapäivän puolella, kun asia alkoi edetä yhtään millään tavalla. Aamupäivänsä Emmet oli viettänyt paperitöitä tehden ja todistajanlausuntoja selaillen; ei mitään ihmeellistä siis. Kun hän sitten kuuli, että se odotettu agentti oli viimein saapunut ja kohta päästäisiin asiaan tämän keskeneräisen jutun kanssa, oli mies terästäytynyt. Hän nojautui hienovaraisesti – tai ei niin kovin hienovaraisesti – pöytäänsä vasten, jotta ylettyi kurkistamaan avotoimiston laidalla kulkevaan käytävään. Seinän viereisille penkeille oli juuri istutettu epäsiistin näköinen tummatukkainen nainen ruutupaidassa ja vaaleissa, shortsimittaisissa farkkuhaalareissa. Emmet istui sen verran kaukana, että kasvonpiirteitä ei juuri erottanut, mutta nuorehkolta nainen näytti. ”Is that her?” mies kysyi, eikä äänestä paistanut niinkään epäusko kuin kauhistus sitä kohtaan, että nainen oli ollut tähän aikaan vuodesta kadulla noissa vaatteissa. Vastakkaisessa pöydässä istuva agentti nojautui tuolissaan hieman taaksepäin, vilkaisi käytävään ja palautui sitten tavalliseen, erittäin suoraan ryhtiinsä. ”Yep”, nainen totesi lyhyesti. ”Excited to get to work with OC again?” se jatkoi ja punnitsi selvästi Emmetin ilmeitä vastausta odottaessaan. Mies kohautti olkiaan. ”Yeah sure. If they let us work with them I mean. Didn’t work out last time”, naurahdettiin, muttei ehditty jatkaa keskustelua sen pidemmälle.

Samaan aikaan Emmet nimittäin kuuli nimensä ja näki Brooksin, lähiesimiehensä, seisovan huoneen laidalla ja viittovan häntä mukaansa. Emmet nappasi pöydän laidalle heitetyn juttukansion käteensä ja sai Brooksin luo ehdittyään kuulla, että special agent James oli siirtynyt Holtin kanssa ensimmäiseen kokoustilaan. Päästyään itsekin sisään kyseiseen huoneeseen Emmet tervehti Holtia, joka oli toiminut jutussa välikätenä väkivaltayksikön ja järjestäytyneen rikollisuuden välillä. Sitten hänen katseensa hakeutui siihen pöydän äärelle jos istuutuneeseen naishenkilöön, mutta mitään ei ehditty sanoa, ennen kuin Brooks oli astunut lähemmäs ja ojentanut naiselle kätensä. ”SA James, I’m SSA Brooks from the violent crime section and this is SA Dixon who’s been working on the case we’re about to discuss. Have you been filled in on the matter?” Brooks esittäytyi ja kysyi varsin asialliseen sävyyn, kuten tällä oli sellaisissa tilanteissa tapana. Vuorollaan Emmet ojensi kätensä Jamesia kohti ja kun muodollisuudet oli hoidettu, asettui muiden tapaan istumaan kokoushuoneen pöydän ympärille. Ilmeisesti Jamesia ei oltu ehditty tiedottaa heidän tapaamisensa syystä. ”Two young females have been found dead on past months, both with evident drug residue in their system. It seems like they could be mules or otherwise tied to the drug ring you’re investigating on. At least the deaths seem more like a clean up than collateral damage, overdose or such”, Emmet pääsi nyt kertomaan ja avasi samalla pöydälle laskemansa kansion kansion, vetäen sieltä esiin molempien uhrien kuvat. Hän työnsi kuvia pöydän yli SA Jamesin suuntaan. ”Does either of them look familiar?”

Kaikki SA Jamesissa viittasi siihen, että nainen olisi paljon mieluummin ollut jossain ihan muualla. Tämä kuunteli kyllä Emmetin lyhyenpuoleisen selostuksen, mutta eleistä oli riisuttu kaikki ne normaalit hienovaraiset kohteliaisuudet, joita agentit yleensä toisilleen jakelivat. Emmet yritti suoda naiselle edes pienen epäilyksen mahdollisuuden: ehkä tämä oli vain roolissa, josta ei halunnut luopua, koska takaisin pääseminen olisi vaikeaa? Jotenkin hänestä silti pohjimmiltaan tuntui, ettei James kunnioittanut bryoon perinteitä ja toimintatapoja samalla tavalla kuin Emmet itse tiesi kunnioittavansa. Kollegansa syvällisemmän analysoimisen sijaan Emmet kysyi tältä niistä tytöistä. Brunette kumartui katsomaan kuvia tarkemmin ja muut huoneessaolijat odottivat kärsivällisesti. Emmet liikahti hieman tuolissaan, kun nainen kertoi tavanneensa ensimmäisen uhrin muutama kuukausi sitten, alle viikko ennen tuon kuolemaa. Tuoretta uhria tämä ei kuulemma ollut koskaan nähnyt. ”Her name is Anne Nichols and she’s from San Antonio, Texas. She was found early on monday morning and the coroners report estimated she’d been dead less than 9 hours. We don’t know how long she’d been staying in NYC, but she wasn’t living here, not on paper anyway”, Emmet avasi nuoren naisen tietoja vähän lisää, silmäillen edessään olevaa kansiota. SA Jamesin arvio piti varmaan paikkansa; Nichols oli tuskin ehtinyt olla kuvioissa kovin pitkään.

Emmet keräsi kuvat takaisin haltuunsa, kun nainen seuraavaksi kyseenalaisti, miten koko asia oikeastaan liittyi häneen. Huomio käsiraudoista sai miehen naurahtamaan lähes äänettömästi, mutta SA Holtia Jamesin asenne ei ilmeisesti huvittanut vähääkään. ”Isn’t it quite obvious?” Holt kysyi ja ansaitsi Brooksilta rauhoittelevan katseen. Emmet ei voinut olla miettimättä, mitä noiden kahden naisen välillä oli tapahtunut ennen kuin he olivat saapuneet huoneeseen. Vai olivatko naiset vain lähtökohtaisesti vihamielisiä toisiaan kohtaan? Ei sillä, että SA James olisi käyttäytynyt erityisen ystävällisesti heitä muitakaan kohtaan, mutta Holt oli napakasta luonteestaan huolimatta yleensä asiallinen. Tässä kohtaa Emmet antoi mielellään puheenvuoron takaisin esimiehelleen.”You’re here because the bureau wants this solved. We didn’t get the chance to try last time and now there’s another body. We know this can’t be taken care of if we don’t get the whole ring, at least those in charge. That’s what you’ve been trying to do, get into these circles, isn’t that correct?” Brooks kysyi ja piti pienen tauon antaakseen Jamesin vastata. Emmet ei voinut muuta kuin ihailla esimiehensä rauhallista olemusta, josta ei näkynyt tippaakaan sellaisia ärtymyksen piirteitä kuin Holtilla.

”We are not trying to take over your case, this is still territory of the organized crime unit and you’re here as their representative. We were waiting for your supervisor to join this meeting, but he seems to be running late”, Brooks jatkoi ja Emmet vilkaisi esimiestään vaivihkaa. Lausunnossa olisi voinut nähdä jonkinlaista kuittailua, mikä ei ollut täysin ennenkuulumatonta yksikköjen välillä, mutta Brooks ei ollut piikittelevää tyyppiä, joten kyseessä taisi olla viaton huomio. Emmet siirsi katseensa takaisin pöydän takana istuvaan tummatukkaiseen naiseen. ”What we – and your unit chief – are proposing is cooperation. As far as I’m aware, you’ve done great job, now it just must be wrapped up.” -- ”And that’s where SA Dixon comes into the picture. He’s here to help you in any way you see fitted”, Brooksin sanojen myötä huomio siirtyi Emmetiin, joka nyökkäsi hyväksyvästi. ”I want to get the killer of these women and we can’t get to him without getting the guys who run your ring”, mies totesi varmasti ja saattoi kuulostaa vähän idealistiselta. Mutta sellainen hän toisaalta olikin. Vielä ei ollut aivan selvää, miten heidän oli tarkoitus auttaa toisiaan, paitsi tietenkin tarjoamalla informaatiota molempiin suuntiin. Emmet tiesi kaiken näissä murhatutkinnoissa siihen asti tapahtuneen, James sen sijaan oli perillä huumeringin toimijoista ja osaisi luultavasti arvioida, mikä olisi heidän paras mahdollisuutensa ringin murtamiseen. Paljon toki riippuisi siitä, miten nainen tähän ideaan suhtautuisi, koska yhteistyön tekeminen väkipakolla ei luultavasti auttaisi ketään eteenpäin.

Nainen ilmoitti Annen kaupunkiin saapumisen ajankohdan sellaisella itsevarmuudella, ettei Emmet voinut olla yllättymättä hiukkasen. Hän katsahti naista kulmakarvat aavistuksen kohollaan, muttei sanonut mitään, vaan antoi tuon puhua loppuun. Emmet loi nopean silmäyksen esimieheensä, joka myös nyökkäsi Jamesin tarjoilemalle tiedolle. Ei ollut mitään syytä olettaa, etteikö uhri olisi voinut saapua kaupunkiin juuri sen samaisen lastin mukana, eihän tuosta ollut vielä toistaiseksi löytynyt mitään pidemmälle johtavaa paper trailiakaan. Se mikä Emmetiä kiinnosti oli tietenkin se, pitäisikö heidän odottaa pian lisää ruumiita, vai olivatko nämä vain yksittäistapauksia. Tietenkin tavoite oli ylipäätää laittaa piste ringin toiminnalle ja sen selittämiseen Brooks seuraavaksi pääsikin. Emmet pysyi vaiti omalla paikallaan; sellainen tilan antaminen esimiehelle ei ollut koskaan ollut hänelle vaikeaa ja Brooksin kanssa se oli erityisen helppoa, koska Emmet kunnioitti pomoaan niin paljon. Kun James vahvisti, että oli tosiaan pyrkinyt pääsemään ringin sisään, jotta sen johto saataisiin syytteeseen, Emmet nyökkäili hajamielisesti. Hän yritti kuvitella, millaista naisen elämä noin kokonaisvaltaisen työtehtävän kanssa oli, muttei oikein pystynyt siihen.

”Just the basics”, Emmet vastasi, kun nainen tiedusteli miten perillä he olivat peiteoperaation kohteena olevasta rikollisringistä. Sen pidemmälle asian setvimiseen ei ehditty mennä, kun ovelta kuului koputus ja huoneeseen astui keski-ikäinen latinotaustainen mies; mitä ilmeisimmin SA Jamesin esimies järjestäytyneen rikollisuuden osastolta. Emmet nousi ripeästi seisomaan ja kätteli esimiehensä tapaan tulijan. Hän ei ollut tavannut Rodrico Laurenzea aiemmin, koska ei ollut aiemmin työskennellyt juuri tämän tiimin kanssa. Brooks ja Laurenze sen sijaan olivat selvästi vähintään hyvänpäiväntuttuja, mikä oli ihan ymmärrettävää, kun näiden kokemus byroossa työskentelystä kattoi varmasti monia yhteisiä vuosia ellei vuosikymmeniä. Kun kaiki olivat päässeet takaisin istumaan, ei Emmet voinut olla panematta merkille, ettei Laurenzen saapuminen ollut erityisemmin tasoittanut sitä kontrastia, joka vallitsi kahden osaston työntekijöiden välillä. Brooks ja Holt – kuten Emmet itsekin – olivat hyvin hillittyjä ja olemukseltaan melkein siloteltuja, kun taas Laurenze ja James näyttivät yhtälailla omasta puustaan veistetyiltä. Sivustaseuraajan silmin heitä olisi voinut olla huvittavaakin katsella.

Nyt kun kaikki olivat paikalla, he pääsivät nopeasti siirtymään asiaan: James tarttui esimiehensä tuomiin kansioihin ja alkoi kaivaa niistä esiin kuvia, joiden avulla hahmotteli ringin hierarkian heidän näkyvilleen. Huumekauppa oli yksi asia, mutta mahdollinen ihmiskauppa ja prostituutio olivat toinen. Sen osuudesta uhrien kuolemaan oli ollut epäilyjä; etenkin ensimmäisestä uhrista oli löytynyt fyysisiä vammoja, jotka olivat jo osin parantuneita, eivätkä selvästikään liittyneet mitenkään kuolinsyyhyn. ”The first victim did have some sings of previous violence so abuse and prostitution are surely not implausible options. Nichols was in better shape, but it might just be because she’d just arrived to the city”, Emmet enemmänkin pohti ääneen kuin vakuutteli ketään tietojensa totuudenmukaisuudesta. He olivat päässet vasta pyörimään tutkinnan lähimaastossa, jotteivat astuisi kollegoidensa alueelle. Kun James työnsi hänen eteensä yhden tietyn kuvan, Emmet tarttui siihen ja tarkasteli sitä lähemmin. Kuvan mies näytti kovasti siltä, että Emmet olisi mieluummin nähnyt tämän kirkkaanoranssissa univormussa kaltereiden takana. ”Sounds like my kinda man”, hän naurahti ja vilkaisi Jamesia kohtuullisen iloton hymynkare huulillaan. 15 murhaepäilyä eikä yhtään tuomiota oli surkea tilasto, mutta ehkä se voitaisiin muuttaa. Hän todella toivoi, että voitaisiin.

Kun James oli saanut esitelmänsä pidettyä, Laurenze summasi yhteen näkemyksensä yhteistyöstä ja Brooks otti sen vastaan rauhallisen myöntyväisesti. Emmet oli vielä ajatuksissaan, punoi yhteen Jamesin äsken heittelemiä lankoja, mutta oman nimen kuuleminen sai hänet palaamaan maan pinnalle. ”I’m sure SA Dixon will happily follow your rules”, Brooks lupasi ja Emmet nosti katseensa. Hän katsoi ensin Laurenzeen ja sitten Jamesiin, nyökkäsi. ”I’ve worked with your unit before, this is not new to me”, hän kertoi ja risti kätensä pöydälle, lisäten: ”We’re definitely not trying to mess up your investigation or get anyone killed.” Mies piti pienen tauon, katsahti taas pöydällä olevia kuvia ja niiden järjestystä. ”You don’t know who the boss is?” hän kysyi, hieraisi mietteliäästi leukaansa ja silmäili tarkasti niitä pöydälle aseteltuja kuvia. Jos epäilys koski kokonaista rikollisperhettä, olisi matkaa vielä paljon. Tai ehkä olisi vain oltava valmis kompromisseihin, pienempiin voittoihin – Emmet ei tiennyt, olisivatko he.”Are you fixed on catching the Luccheses in this process? It’s the ultimate goal for sure, but how likely does it seem at the moment? Would you be willing to compromise on catching lesser doers if the situation calls for it – for example these guys?” hän kysyi ja osoitti niitä kahta, joihin nainen oli kertonut pyrkineensä saamaan yhteyden. ”I’m not saying we shouldn’t aim high, I just want to know what is the minimum you’ll still count as a win.”

Nainen selvitti tutkintansa päämääriä ja Emmet nyökkäsi pidättäytyväisesti. Hän olisi voinut sanoa, että joskus liian korkealle tähtäämisestä voisi olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Hän kuitenkin tiesi, että sellainen kommentti tuskin auttaisi heitä löytämään yhteistä säveltä tässä tutkinnassa, joten hän piti mielipiteensä omanaan. Oli selvää, että kahdella siinä tapaamisessa yhteentuodulla osastolla oli paikoitellen kovin erilaiset prioriteetit: Emmet saattoi helposti nähdä, mitä hyötyä keskitason toimijoiden kiinniotoista voisi olla, mutta James – ja oletettavasti Laurenze sekä koko muu järjestäytyneen rikollisuuden yksikkö – halusi päästä kaiken ytimeen otti se kuinka kauan tahansa. Kuten sanottua, Emmet oli idealisti, mutta hän halusi myös saada asioita aikaan mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Kenties juuri siksi hän ei ollut edessään istuvan naisen tapaan täysipäiväinen undercover agent. Ensivaikutelman perusteella kärsivällisyys ja hienovaraisuus eivät olisi ehkä olleet piirteitä, jotka Emmet helposti yhdistäisi naiseen, mutta ensivaikutelmat saattoivat pettää. Tuolla täytyi olla keinonsa hillitä hermojaan ja kestää tilanteiden hitaasta kehityksestä aiheutuvaa turhautumista. Ei olisi uskonut, mutta täytyi olla.

James pyrki selvästi haastamaan häntä, ehkä vähän ärsyttämäänkin. Emmet pani merkille sen seisomaan nousua edeltäneet asennonvaihdokset ja miten se taisi näpertää jotain taskunsa sisällä. ”My place isn’t that clean”, Emmet valehteli sujuvasti ja hänen kasvoillaan pyöri huvittunut hymyntapainen. Kyllä se oli. Hänen asuntonsa oli juuri niin siisti, minimalistinen eikä kaikkien silmää miellyttävästi sisustettu, mutta säntillisen puhdas katosta lattiaan. Ainakin suurimman osan aikaa: 150 Myrtle Avenuella sijaitseva huoneista oli kokenut myös huonoja kausia, kuluneen vuoden aikana useammankin. Ne olivat kuitenkin poikkeuksia, eikä Emmet ollut päästänyt ketään tarkastelemaan rappionsa tilaa, joten kyseisistä hairahduksista ei ollut todistusaineistoa. Siinä tilanteessa olisi ehkä mieluummin pitänyt ollakin, koska vaikutti siltä, etteä SA James uskonut hänen selviävän tai viihtyvän tuon työn vaatimassa miljöössä. Muutama valokuva nuhjuisista tasoista, likaisista astioista tai lattialle unohtuneista pyykkikasoista olisi voinut auttaa häivyttämään hänen armotonta katu-uskottavuuden puutettaan. ”If befriending junkies is the best policy in this case, I’m ready. I want that criminal scum off the streets just as bad as you do”, hän totesi napakasti ja suoristi ryhtiään, ristien kätensä syliinsä.

Ehkä hänen vakuuttelunsa vaikutti pinnalliselta, mutta jokin sai Laurenzen vielä komppaamaan alaistaan ja kertomaan työn haastavista olosuhteista. Emmet kuunteli kärsivällisesti, eikä näyttänyt merkkiäkään ärtymyksestä tai turhautumisesta. Ehkä hän ei oikeasti tuntenutkaan mitään sellaista, vaan arvosti sitä, miten kovasti hänen haluttiin olevan perillä työn mukana tulevista epämukavuuksista. Ikään kuin hän ei olisi koskaan aiemmin tehnyt mitään epämukavaa tai elänyt hankalissa oloissa; juurihan hän oli kertonut olleensa mukana noiden osaston jutuissa aiemminkin. Ja ikään kuin elämä olisi aina muutenkaan helppoa ja mukavaa ollut – etuoikeutettuus varmaan jotenkin valheellisesti paistoi hänen olemuksestaan, tai sitten epäileminen oli vain noiden tapa toimia. ”SA Dixon is aware of the inconvenience of this job, he was fully prepped for undercover cases last january and has been kept informed about the changes in that area. He’s commited”, Brooks vakuutteli rauhallisella ja varmalla äänellä, eikä näyttänyt olevan lainkaan näreissään siitä, että Laurenze oli juuri melko suoraan vihjannut, että pahimmassa tapauksessa Emmet päätyisi itsekin luoti takaraivossaan ojan pohjalle.

Holt, joka oli istunut pitkään hiljaa, rykäisi nyt vetäen huomion itseensä. ”I’m confident that both parties will fill in their paperwork considering this co-operation as soon as possible. We don’t want communication outage between units, especially not in cases like this one”, nainen totesi ja kierrätti katsettaan huoneessa olijoissa, pysähtyen ehkä aavituksen pidemmäksi aikaa SA Jamesin kohdalle. Tauko saattoi liittyä siihenkin, että muista poiketen James seisoi ja vaikutti ehkä siksi siltä, että kaipasi tällaisissa muistutuksissa erityishuomiota. ”You’ll need to leave a report on your premeditated approach for the bureau before you start the operation. As detailed as possible, so there won’t be unnecesary mix-ups.” Holt oli selvästi päättänyt viedä kunnialla loppuun saamansa tehtävän yhteistyön hoitamisesta by the book, mitä ainakin Emmet osasi arvostaa. Paperityöt eivät ehkä olleet niitä kiinnostavimpia, mutta ne olivat välttämättömiä, jotta toimintatavat pysyisivät yhdenmukaisina ja epäonnistumisten kohdalla voitaisiin palata tarkistamaan, oltiinko toimittu edes auttavasti suunnitelmien mukaan. ”I think SA James is the one who’s insight is needed on making that plan. It’s her operation after all and she’s probably the one who knows best how I can fit in the picture, what we can do to crack this”, Emmet totesi ja loi nyt Jamesiin katseen, joka yhdessä hänen puheidensa kanssa sisälsi selvän oletuksen lisäksi myös kysymyksen.

Emmet pani tyytyväisenä merkille naisen kasvoilla käväisevän hymyn. Jäädessään hetkeksi pohtimaan tyytyväisyytensä syytä, hän järkeili, että olisihan uuden työparin kanssa toimeen tuleminen tärkeää. Olkoonkin että tuo oli heti ottanut tehtäväkseen pelotella häntä edessä odottavilla olosuhteilla. Kun Holt seuraavaksi omi puheenvuoron, keskustelu ajautui hetkeksi niihin raportteihin. Emmet pysyi vaiti, kun Brooks lupasi osaltaan pitää huolen siitä, että paperityöt tulisivat hoidettua ajallaan, mutta nyökkäili vakuuttavasti näiden lupausten vahvistukseksi. Raporttien hoitamatta jättäminen ei kuulunut Emmetin helmasynteihin, hän oli itseasiassa varsin täsmällinen paperitöissään ja hermostui niiden tekemisestä vain harvoin. Ennen raportointia olisi kuitenkin pohdittava, miten tilannetta lähdettäisiin lähestymään ja siinä SA Jamesilla Emmetin näkemyksen mukaan olisi avainasema. ”Great”, Emmet myötäili, kun nainen lupaili, että sillä olisi ehkä jo jotain mielessään. Ilmeestä päätellen se ainakin mietti jotain varsin keskittyneesti; se oli hyvä merkki. Kun nainen kohta katsettaan pöydällä lepäävistä kuvista notamatta ilmoitti, että tarvitsisi tiedot kaikista Emmetin käyttämistä henkilöllisyyksistä, mies kohotti hieman kulmakarvojaan, mutta nyökkäsi. Ei sillä, että nainen olisi sitä voinut nähdä, kun sen katse oli tiukasti naulaantunut pöytään. Hetken aikaa Emmet yritti itsekin etsiä kuvista yhteyttä, jonka nainen niissä ilmeisesti näki, mutta yritys oli turha, joten hän vain myöntyi mukisematta: ”There aren’t that many, I can show you the file after we’re done here.”

SA James osoitti seuravaat sanansa esimiehelleen, mutta ne kiinnittivät kaikkien huoneessa olevien huomion. This might actually end up sooner than we thought. Laurenze ja James vaihtoivat keskenään katseita, jotka kertoivat muille huoneessa olijoille lähinnä, että noilla oli jonkinlainen idea siitä, miten tilanne saataisiin ratkaistua. Brooksin äänessä oli tyytyväinen sävy, kun tuo sanoi: ”That’s what the bureau wants.” Ja tietenkin se oli, siksihän he olivat siinä suunnittelemassa yhteistyötä; jotta juttu saataisiin pakettiin nopeammin kuin kumpikaan osasto voisi yksin saada. Kukaan heistä ei kuitenkaan lähtenyt kysymään, mitä James oli keksinyt; Emmet oli varma, että he saisivat sen selville siinä vaiheessa, kun järjestäytyneen rikollisuuden osasto esittäisi heille suunnitelmansa Emmetin soluttautumisesta ja tilanteen järjestelyistä. Laurenzen kysymys kirvoittikin kaikilta lähinnä vastauksia, jotka ilmaisivat, että heidän osaltaan sen päivän tapaaminen voisi olla siinä. ”As far as I’m conserned it all comes down to your reports. I don’t have anything to add at this point”, Holt kommentoi ja oli vähän taittanut äänensä terää. Emmet päätteli, että naisella oli mielestään jotain parempaakin tekemistä sille päivälle, eikä hän varsinaisesti ihmetellyt: välittäjänä toimiminen ja osastojen välisten paperien karhuaminen saattoi tuntua turhauttavalta, vaikka tärkeää työtä olikin. Toki se malttamattomuus päästä pois tilasta taisi vaivata toistakin huoneessa majailevaa naista. ”If you’re not in a rush you could drop by at my desk and I’ll show you the file of the identities I’ve used for my former cases. As I noted, there aren’t many, but hopefully they’ll be helpful for you”, Emmet kohdisti sanansa suoraan SA Jamesille, kun ihmiset alkoivat nousta paikoiltaan. Brooks ja Laurenze jäivät vielä juttelamaan huoneeseen, mutta Emmet sai kuin saikin tuoreen kollegansa seuraamaan perässään. Holt oli ehtinyt jo kiitää ulos huoneesta ja jättänyt sen oven auki, joten miehestä tuntui varsin luontevalta siirtyä siitä käytävään ja suunnata omalle työpisteelleen.

Toimistossa oli rauhallista ja Emmetin pöytää ympäröivät työpisteet olivat tyhjiä. ”So they brought you in in handcuffs, huh?” mies kysyi smalltalkinomaisesti, kun he saapuivat hänen pöytänsä luokse ja hän kumartui kaivamaan tarvitsemiaan papereita pöytänsä siististi järjestetyistä lokeroista. Sen siisteyden takia löytäminen ei ollut vaikeaa ja saatuaan käsiinsä etsimänsä, mies suoristi selkänsä. Hän avasi kansion, selasi sen nopeasti läpi ja ojensi sitten tummatukkaiselle naiselle. Kaikki henkilöllisyystodistukset olivat tallella ja jokaisen yhteyteen oli liitetty lyhyt selvitys hänen käyttämästään taustatarinasta ja toimeksiannosta. Kansio oli ohut, sillä Emmetin käyttämät henkilöllisyydet olivat helposti laskettavissa yhden käden sormilla: tavallisessa työssään hän ei niitä tarvinnut. Yleensä hän sai aivan rehellisesti olla SA Emmet Dixon, vaikka henkilöllisyyden levittely toki jätettiinkin mahdollisimman vähälle. Kaikkia Emmetin kansiosta löytyviä henkilöllisyystodistuksia yhdisti hänen kasvojensa lisäksi sama etunimi. Se oli pidetty lähinnä vahinkojen välttämisen vuoksi, vaikka kieltämättä mies oli paikoin toivonut, että olisi omannut jonkin helpommin unohdettavan etunimen. Olisi ollut helppo olla Paul tai Mark tai jotain muuta lyhyttä ja geneeristä. Emmet ei ollut nimi harvinaisimmasta päästä, mutta ei se täysin persoonatonkaan ollut.

Emmet seurasi naisen kasvoja tarkkaavaisesti, kun tuo selasi hänen papereitaan. Omien – menneiden ja tulevien — henkilöllisyyksien pohtiminen sai miehen rekisteröimään, ettei hänen kannattaisi puhutella tai ajatella naista SA Jamesiksi enää kovin paljon pidempään. Sellaisella nimellä pääsisi varmasti hengestään niissä piireissä, joissa nainen työskenteli. Joissa hänkin kohta työskentelisi. ”I assume you aren’t SA James in the field either”, mies totesi ja vilkaisi nopeasti siihen henkilöllisyystodistukseen, jota tuo nyt piteli. Kuvassa oli hän, mutta sukunimen tilalla komeili Yates. Se oli nimi, jota hän oli käyttänyt Detroitissa esiintyessään armeijataustaisena asevälittäjänä.”What should I call you from now on?” hän kysyi melkein kuin täydentäen äskeistä huomiotaan ja palautti taas katseensa naisen kasvoihin.

Kun Emmet vilkaisi naista heittonsa jälkeen, hän tavoitti tuon kasvoilla pyörivän virneen ja huomasi pitävänsä siitä. Se sai naisen näyttämään rennolta, vähän pahanilkiseltä mutta kuitenkin lähestyttävämmältä kuin tuon varautuneempi perusilme. ”Yeah I suppose hanging casually with agents in broad daylight isn’t something you should do when undercover”, mies tyytyi naurahtamaan hyväksyvästi naisen kommentille siinä papereiden pyörittelyn ohessa. Kun kansio oli ojennettu eteenpäin naiselle, jäi Emmetille sivustaseuraajan rooli. Hän pyrki olemaan häiritsemättä toista tuon lukiessa, mutta kysyi kuitenkin siitä nimestä. Hetken odottelun jälkeen vastaus saatiinkin, eikä Emmet ehtinyt odotellessaan äityä kärsimättömäksi vaan seisoskeli rennosti pöytänsä vierellä. ”Dawn Millen, okay, I’ll keep that in mind”, hän vastasi ja päätti, että alkaisi siitä hetkestä eteenpäin kutsua kollegaansa vain Dawniksi. Niinhän nimeen tottuisi, ja SA James -nimityksen muodollisuudesta olisi muutenkin päästävä eroo.

Dawn tuntui pitävän armeijataustaa käyttökelpoisena, mistä Emmet oli ihan mielissään. Se oli sopinut hänelle ja kieltämättä voisi toimia huumekaupassakin, jos ei ihan yhtä luontevasti kuin aseiden kanssa niin lähestulkoon. Monet laittoman asekaupan kanssa pelaavat sotkeutuivat ennemmin tai myöhemmin myös huumekauppaan ja toisinpäin. Niin olisi helposti voinut käydä hänellekin. ”Great, military worked really well for gun trafficking, sure it will work for this too”, Emmet pohti ääneenkin. Dawn näytti painuvan hetkeksi ajatuksiinsa ja palatessaan maan pinnalle huomautti siitä nimestä. Sen intensiivinen ja pohtiva katse olisi voinut tehdä jonkun olon epämukavaksi, mutta Emmet ei olisi ollut kovin kummoinen agentti jos olisi kiusaantunut jutellessaan näinkin arkisista asioista. Miehen toinen kulmakarva kohosi aavistuksen, mutta laskeutui sitten vaihtuen huulipielessä nykivään hymyyn, kun nainen sanoi kuulostavansa itsestäänselvyyksiä laukovalta paskiaiselta. Ei Emmet itse sitä ihan niin olisi muotoillut, mutta miten vain. ”I don’t mind, I can be called anything. I guess the short and simple ones are the easiest to learn and for others to forget when needed. Something like Ben or Mike or Tom”, mies totesi olkapäitään hieman kohauttaen. Hän ei oikeastaan välittänyt siitä, millä nimellä häntä kutsuttaisiin: hän oppisi uuden etunimensä kyllä. Oman käyttämisessä oli ollut puolensa, mutta tuskinpa Emmet törmäisi tuttuihin niissä piireissä, mihin oli menossa.

Naisen seuraava kysymys sai Emmetin irvistämään hieman. Hän naputti rystysillään pöytänsä pintaa. ”I can’t really pass as any other than American, but I do speak Spanish and German quite fluently”, ilmoitettiin sitten. Kielet eivät olleet hänen erityisvahvuutensa, mutta niitä oltiin pyritty opiskelemaan parhaan taidon mukaan. Kahdenkin kielen kohtuullinen oppiminen oli vaatinut paljon työtä, mikä oli vähän lannistavaa, kun Emmet tiesi ettei ollut tavatonta, että byroohon tultiin kielitieteilijätaustan kautta. Jotkut puhuivat sujuvasti kymmentä kieltä, mutta harvemmin riviagentit kuitenkaan. ”And I did some courses of Russian at university, so I understand it if needed. Cant’ write shit though”, lisättiin ja virnistettiin melkein anteeksipyytävästi sen oman karkeuden johdosta. ”Do you feel like you got something to work with? Can you make me useful?” heitettiin sitten pienen virneen kera ja osoitettiin sitä pöydälle aiemmin laskettua kansiota. ”I better leave planning to you and to your boss, you know way better what is needed here. But I’m sure we’ll get along well enough to get what we need.” Se viimeinen sanottiin luottavaisesti: Emmet uskoi, että heidän yhteistyönsä tulisi olemaan kohtuullisen kivutonta ja toivoi, että sitä kautta juttu saataisiin päätökseen mahdollisimman pian. Sanojensa vakuudeksi hän ojensi vielä kättään naista kohti: ”To cooperation?”