The way we say goodbye

# ootd

Remy ei ollut ihan varma miksi oli jumittunut Jerryn asunnolle ja mitä ihmettä heidän välillään oli oikein meneillään, mutta ei sillä juuri tuntunut olevan väliä, sillä käytännössä katsoen nainen aina palasi miehen asunnolle, kulki sisään omilla avaimilla ja nukkui miehen vieressä yö toisensa jälkeen. Tilanteesta ei juuri oltu huudeltu. Lähinnä siksi ettei Remy itsekään tiennyt mitä siitä olisi kertonut. Kaiken lisäksi Jerry oli lähdössä Luoja ties minne, eikä varmuutta siitä ollut, että se palaisi takaisin yhtenä kappaleena ja elossa. Oli pelottavaa ajatella, että käsillä saattoi olla viimeiset hetket, kun Remy oikeasti juttelisi Jerryn kanssa. Harhaileville ajatuksille yritettiin olla antamatta liikaa valtaa, sillä hulluksihan siinä onnistui vain ajamaan.

"Sure..." Remy hymähti Jerryn tiedusteluille huvittuneena, eikä todellakaan vaikuttanut siltä, että olisi ollut kovinkaan vakuuttunut kykenevänsä liikuttamaan sohvalla lepäävää putkikassia yhtään mihinkään. Nainen oli palannut jo muutama tunti sitten Jerryn asunnolle käytyään nopeasti kotona tarkistamassa postin ja tavattuaan Cocon sekä vain pari viikkoa sitten syntyneen sisarentyttärensä. Elämä ympärillä oli muuttunut harvinaisen paljon. Hän ei olisi koskaan uskonut, että Coco olisi ollut heistä ensimmäinen, joka asettuisi aloilleen. Tässä sitä kuitenkin oltiin! Coco oli juuri saanut jääkiekkoilijapoikaystävänsä kanssa yhteisen lapsen, kun taas Remy ei edes osannut määrittää olivatko he ystäviä vai pariskunta Jerryn kanssa. Vähemmästäkin rupesi ahdistamaan, sillä yllättäen Coco oli saanut sen kaiken mistä Remy oli haaveillut. Ei nyt sillä, että hänen haaveisiinsa olisi kuulunut jääkiekkoilijapoikaystävä, mutta vakava parisuhde ja lapsi kyllä.

"U-huh", nainen hymisi, kun Jerry tiedotti vielä miten paljon pelkästään sen varusteet painoivat. Miehen purkaessa laukustaan ylimääräisiä tavaroita, vaikutti Remy väkisinkin entistäkin huvittuneemmalta - ikään kuin kirja ja muutama kynä olisivat oleellisesti vaikuttaneet sen tavaramäärän painoon, jota Jerry oli mukanaan rahtaamassa. "You're whining", Remy huomautti vinosti virnistäen ja risti säärensä istuessaan edelleen sohvapöydän reunalla, jolle oli käynyt istumaan jo hetki sitten. "I had almost forgotten how much you whine", nainen härnäsi, pitäen virneen kasvoillaan ja tapitti Jerrya vähän haastavasti. "Definitely not gonna miss that", Remy vielä jatkoi pyöräyttäen silmiään liioitellun dramaattisesti.

Ei ollut tietenkään millään muotoa okei, että Jerry oli lähdössä vapaaehtoisesti jonnekin, missä saattoi potentiaalisesti päästä hengestään, mutta Remy oli tehnyt koko asian kanssa enemmän tai vähemmän rauhan. Siksi hän kuulikin itsensä toteavan Jerrylle huolettomasti: "Yeah, I am." Kevyesti nainen ponnautti itsensä ylös sohvapöydän reunalta ja asteli miehen perässä keittiöön, asettautuen jääkaapin viereen nojautumalla selällään keittiötasoa vasten. "You know, I went to see Coco and the baby today. She's so cute. I can't really believe that my sister is mother now. And she dates some pro hockey player for real. He actually plays in NHL. I don't even know how they met, but apparently Jax is best friend of your cousin's ex-boyfriend, or something", pieni maailma, ei siinä kai muuta.

"Yeah, who knows", Remy toisti huvittuneena, mutta kohautti kuitenkin olkiaan vähän arvuuttelevaan tapaan ja kallisti päätään. Perässä seurasi kuitenkin nopeasti pehmeä ja lämmin hymähdys. "I'll be here when you come back", nainen lupasi tyynesti, kuten oli tainnut tehdä jo useammankin kerran. Ei hänellä varsinaisesti ollut mikään kiire mihinkään, joten tuntui helpolta luvata odottavansa miehen paluuta. Siitä lupauksesta Remy aikoi pitää myös kiinni. "Are you okay with this whole keeping in touch thingy? When you're there, I mean", Remy varmisteli vielä, sillä hän ei ollut edelleenkään ihan varma miten tosissaan mies oli ollut myödyttyään siihen yhteydenpitoon. 

"God, no!" Remy parahti naurahtaen ja puisteli päätään ponnekkaasti. Kuunneltuaan sitä miten paljon Coco oli yksin vauvan kanssa, kun kausi alkaisi, ei Remyn todellakaan käynyt kateeksi siskoaan. "She's a lot alone, when the season starts", hän huomautti. "And yeah, you got a way cooler uniform than him", nainen naurahti heleästi, jääden hetkeksi vain katselemaan Jerrya. Katse painettiin kuitenkin melko nopeasti lattiaan ja kädet vedettiin löysähköön puuskaan rinnan korkeudelle.

Nainen suoristi kuitenkin taas niskansa ja kohdisti katseensa Jerryyn, kun mies jatkoi puhumista uudelleen. Olisi varmasti ollut hienoa olla huippu-urheilija, mutta omat varjopuolensa siinäkin oli taatusti. Coco vaikutti kuitenkin elämäänsä harvinaisen tyytyväiseltä ja onnelliselta, joten se kai oli pääasia. "Hard to say. Maybe, maybe not", Remy tuumi ääneen ja kallisteli päätään puolelta toiselle. "It just feels like everyone is either getting married or having kids", sanoissa oli aavistuksen varovainen sävy ja kuin sitä korostaakseen Remy kohautti vielä olkiaan epävarmasti. "Have you thought about it? Getting married or having kids", nainen tarkasteli tiivisti Jerryn reaktiota. Ei hän ollut itsekään oikein varma miksi kyseli asiasta yllättäen. Aihe nyt oli vain sattunut nousemaan esiin ja siitä tuntui luonnolliselta jatkaa.

Remy ei voinut olla hymähtämättä. Hän ei tiennyt yhtään mitä Jerry kävi läpi lähtiessään palvelemaan maataan, mutta hän saattoi olettaa ettei virikkeitä ollut ihan samalla tavalla tarjolla kuin kotona. Miehen eteen ei voitu tehdä paljoakaan Yhdysvalloista käsin, joten yhteydenpitäminen tuntui oikeastaan ainoalta tavalta vaikuttaa sen elämään. "Just try to come back alive, alright? Please", Remy pyysi hymähtäen pehmeästi. Hän yritti olla miettimättä sitä tilannetta, jossa Jerry palaisi takaisin ruumisarkussa, koska sen mahdollisuus haluttiin aktiivisesti sivuuttaa. Jos tarpeeksi uskoi, niin mitään pahaahan ei voinut tapahtua, eikö?

"Oh, yeah. Your efforts make us practically saints. And I'll save lives for a living. So we're good", Remy pyöräytti silmiään, vaikka hymyilikin vinosti. Hän tarttui miehen ojentamaan oluttölkkiin ja otti siitä lyhyen siemaisun, ennen kuin palautti sen takaisin alkuperäiselle omistajalleen. Oli tietysti totta että Jax oli enemmän kotona kuin Jerry, mutta mitä Remy oli siskoltaan ymmärtänyt ei siitä juuri iloa ollut, kun toista osapuolta väsytti jatkuvasti ja harjoituksetkin ottivat päivästä oman aikansa pelien lisäksi.

Jerryn melko jyrkähkö vastaus sai Remyn kohottamaan kulmiaan vähän hämmentyneen ja yllättyneen sekaisesti. Hän ei ehtinyt kuitenkaan kysymään mitään, kun mies jo jatkoi. Vaikutti siltä etteivät lapset ja naimisiin meneminen olleet sen hetkiseen elämäntilanteeseen sopivia - sen Remy jopa ymmärsi täydellisesti. Kuka oikeasti halusi selittää lapsilleen miksi oli lähdössä ja asettamassa oman henkensä vaaraan? Pelkkä ajatuskin moisesta keskustelusta hirvitti. "But at some point?" Remy tähdensi ja kohotti vähän kysyvästi kulmiaan. Hampaat pureutuivat kevyesti alahuuleen. "I mean, is it something what you want in the future?"

Oli päiviä kun Remy halusi tietää kaiken ja sitten oli päiviä, jolloin Remy ei halunnut tietää yhtään mitään siitä, mitä Jerry oli menossa tekemään. Loppujen lopuksi siihen tiedottomuuteen oli ehkä kuitenkin tuudittautua ja uskoa vahvasti, että mies palaisi takaisin elävänä. "I know", nainen hymähti hyväntuulisesti, ennen kuin laski katseensa lattiaan. "You'll be fine", hän vielä vahvisti, koska eihän siinä nyt oikein voinut muuhunkaan uskoa. Lähtökohtaisesti asiat olisivat aika huonosti, jos hänkään ei uskoisi Jerryn selviävän elossa komennukseltaan.

Mies ei kuulostanut järin varmalta vastauksestaan, mikä oli omiaan saamaan jonkin muljahtamaan ikävästi Remyn sisällä. Hän kurtisti kulmiaan ja silmäili Jerrya tutkivasti, kun se jatkoi puhumista taas. Tuli melkoisena uutispommina, että mies oli todella miettinyt vaihtavansa NYPD:n puolustusvoimiin. Se tuntui vähän samalta kuin joku olisi potkaissut mahaan niin lujaa kuin jalasta lähti. "What? Are you serious?" Nainen kysyi aavistuksen tukahtuneesti, mutta ääni ei kohonnut, eikä Remy vaikuttanut millään tavoin loukkaantuneelta. Miksi olisikaan? He olivat molemmat aikuisia ihmisiä, käytännössä katsoen vapaita tekemään mitä vain. Eivät he olleet luvanneet ikuista uskollisuutta toisilleen, joten tavallaan kumpikaan heistä ei ollut tilivelvollinen toisilleen. Tuntui se nyt silti vähän pahalta, ettei Jerry ilmeisesti halunnut rakentaa mitään pysyvää.

Remy tarttui molemmilla käsillään kyynerpäistään kuin halaten itseään. "What if... I, uh, want a serious relationship and a family?" Nainen kysyi aristellen, luoden Jerryyn kysyvän katseen. Vaikka hän halusi luoda omaakin uraa, oli mielessä myös perheen perustaminen. Kun sattui olemaan yli kolmenkymmenen alkoi pikkuhiljaa miettiä aloilleen asettumistakin.

Remy ei voinut olla tyrskähtämättä puolitahattomasti, mutta vei oikean kätensä suunsa eteen estääkseen itseään purskahtamasta nauruun. Olisihan se nyt aika koomista, jos joku onnistuisi tappamaan itsensä vettä keittäessään. Siinä vaiheessa ei todellakaan tietäisi pitäiskö itkeä vai nauraa - ehkä molempia. "Not funny, Jerry", Remy totesi ei-niin-kovin-vakuuttavasti saatuaan nykivät suupielensä edes jotenkuten kuriin. "This is serious. Please, don't die for some stupid reason."

Remy ei ollut todellakaan sitä ihmistyyppiä, joka alkoi heti kehittelemään vuosisadan draamaa tai orastavaa paniikkikohtausta kuullessaan jotain, mitä ei todellakaan halunnut kuulla. Olisi ollut valhe väittää, että hän olisi hyppinyt riemusta Jerryn suunnitelmista, mutta kai sillä oli oikeus tehdä juuri niin kuin halusi. Siksi Remy kuuntelikin miestä ja yritti ymmärtää sen näkökannan asiaan ihan vilpittömästi. "But why? Don't you have anything here?" Ei sitä nyt tietysti haluttu suoraan kysyä, etteikö riittänyt että hän oli New Yorkissa, vaikka kysymyksellä sitä ehkä haettiinkin takaa.

Jerryn kysymykseen vastaaminen ei ollut ihan niin yksinkertaista kuin olisi luullut. Totta kai Remy olisi halunnut lapsia, aviomiehen ja sievän kodin, jostain rauhalliselta, hyvämaineiselta alueelta. Ehkä kultaisennoutajankin nainen olisi voinut ottaa siihen kuvioon mukaan. Remy oli ollut jo niin lähellä kaikkea sitä DC:ssä, kunnes kaikki oli romahtanut ja elämä oli näyttänyt ikävämmän puolen. "I don't know. Maybe. I mean... My little sister is a mom now. Of all the people Coco settle down and started a family. How fucked up that is?" Hämmentyneen sekainen naurahdus purkaantui naisen huulien välistä viimeisten sanojen yhteydessä. Vielä vuosi sitten Coco oli juhlinut kuin viimeistä päivää ja vaihtanut miehiä samaan tahtiin, mitä muut vaihtoivat sukkiaan. "And I'm here with you. I don't even know what we are", Remy ei todellakaan kuulostanut millään tavoin dramaattiselta, vaan nainen oli hyvin rauhallinen. Hän vain halusi enemmänkin selvittää vastaukset mieleensä nousseisiin kysymyksiin kuin saada aikaan turhaa riitaa juuri, kun Jerry oli lähdössä komennukselle

Tuntui ihan älyttömältä, että Jerryn ainoa syy uran vaihtamiselle oli jonkinlainen merkityksen hakeminen, mutta kai se oli ihan järkeenkäypää, kun asiaa hetken aikaa mietti. Kaikki halusivat saada elämälleen merkityksen. Toiset hankkivat lapsia, toiset ilmeisesti kokivat voivansa auttaa asettautumalla itse maalitauluksi. Olihan Remykin hakeutunut lääketieteen pariin, koska hän halusi tehdä merkityksellistä työtä. Mikään ei tuonut sitä paremmin kuin jonkun hengen pelastaminen tai elämänlaadun parantaminen. "I get that. Kinda", Remyn olikin pakko myötäillä. Hän mutristi mietteliäästi huuliaan. Mikä hän oli kieltämään Jerrya lähtemästä, jos mies todella halusi niin tehdä?

Kaipa Coconkin villi elämäntyyli oli ollut vain jonkinlainen vaihe, jota oli pakkokin seurata ennen pitkään aloilleen asettuminen. Se tuntui silti vähän oudolta edelleen, kun otti huomioon että vasta vähän aikaa sitten Coco oli tullut tuhannen päissään sairaalalle, vain jotta Remy saattoi iskea siskolleen tipan suoneen ja toivoa että kyseessä olisi viimeinen kerta, kun vastaavaa tapahtuisi. Ei ollut ollut. "Yeah, you're probably right. It's just weird, you know. It's Coco, not some random girl, who I just know somehow", Remy kohautti taas olkiaan tietämättä oikein miten olisi muotoillut ajatuksiaan. Hänkin vasta totutteli siihen ajatukseen, että hänen pikkusiskonsa oli todella äiti ja hänellä oli siskontyttö. Puuttuisi enää vain, että Jax kosisi Cocoa ja seuraavana kesänä vietettäisiinkin jo parin häitä.

Jerryn vastaus jäi niin epämääräiseksi, ettei Remy totta puhuen edes tiennyt miten olisi jatkanut. Hän ei halunnut ahdistaa miestä nurkkaan kysymyksillään, eikä vaikuttaa takertuvaiselta. Juuri siksi nainen vain puistikin päätään, työnsi itsensä irti keittiötason reunasta ja veti syvään henkeä. Vaaleita hiuksia sipaistiin kevyesti samalla, kun kasvoille vedettiin hivenen väsynyt ilme. "I think I'm going to sleep. I have to be five in the morning at the hospital, so..." Nainen hymyili pienesti miehelle sanojensa päätteeksi, mutta aivan silmiin saakka hymy ei yltänyt. Niskaansa mietteliäänä hieroen Remy suuntasi makuuhuonetta kohti aikeenaan todellakin käydä peiton alle - nukkumisesta nyt tuskin tulisi mitään, kun ajatukset laukkasivat villisti laidasta laitaan.

Oli varmasti ihan järkevää ottaa askel kerrallaan, eikä rynnätä suinpäin päätöksiin, joita saattaisi katua tai sitten ei. Remy nyökytteli rauhallisesti päätään Jerrylle ja rypisti vähän otsaansa kuin pohdiskellen asiaa tarkemmin. "Sounds reasonable", nainen totesi mietteliäästi. "You behave almost like an adult", hän hymähti, yrittäen keventää yhtäkkiä melkein pakkasen puolelle laskenutta tunnelmaa - aika heikoin tuloksin tosin. "No, really. I understand your point and I think it makes sense to take a step at a time. Rethink what you want, when you return", se oli järkevää, ymmärrettävää ja fiksua. Juuri niin pitikin toimia ennen kuin teki isoja muutoksia elämässään. Tietysti siinä oli se mahdollisuus, ettei Jerryn päätös miellyttänyt millään tavalla Remya, mutta ei sen kai pitänytkään.

Remy ei reagoinut Jerryn estelyihin millään tavoin, kunhan vain vilkaisi miestä ja jatkoi sitten matkaansa. Perästä kaikuvat sanat sen sijaan saivat edes jotain aikaan. Oli totta, että Jerryn lähtöön oli käytännössä katsoen vain tunteja, joten se aika olisi ollut syytä käyttää yhdessä, eikä töissä murehtien jotain mille ei voinut tehdä yhtään mitään sillä hetkellä. Huokaisten Remy seisahtui aloilleen ja hieraisi otsaansa ollen kahden vaiheilla. Ihan puhtaasti mielenosoituksen vuoksi naisen olisi tehnyt mieli jatkaa matkaansa, mutta järki voitti sitten kuitenkin. Hän kääntyi ympäri, palaten laiskasti Jerryn luokse ja seisahtui sen eteen. Ei liian lähelle, mutta ei nyt kovin kauaskaan.

"Fine. I'll give them call in the morning", Remy lupasi huokaisten ja kallisti päätään tutkaillessaan Jerryn kasvoja. "I don't wanna fight about this. And I don't want kids right now, but we... is there 'we' or just you and me?"