member rank Vice President
Discord name
▲ oma kupla, paras kupla #kupla
|
Jan 28, 2018 1:49:13 GMT 2
Post by missie on Jan 28, 2018 1:49:13 GMT 2
Oli ihan positiivista, että Jerry yritti edes käyttäytyä kuin aikuiset ihmiset konsanaan. Sen käytös oli aiemmin keväällä ollut lähinnä äärimmäisen lapsellista - jos Remyltä kysyttiin - eikä hän ollut ihan varma mikä oli muuttunut ja saanut sen pelleilyn loppumaan. Sairaala-episodin jälkeen kaikki oli kuitenkin muuttunut merkittävästi, tai ei ehkä vielä silloin. Ennemminkin muutos oli tapahtunut, kun Remy oli jumittunut puolivahingossa Jerryn asunnolle ja jäänyt sille tielle.
Jerry näytti vähän turhan tyytyväiseltä naisen lupauksen jälkeen, mille ei voitu kuin huokailla ja pyöritellä päätä laiskasti. "I'm stuck in your place", Remyn oli pakko korjata ihan vain muodon vuoksi, mutta huokaisi sitten alistuneesti. "But yeah, I guess I'm living here. Haven't been at home since... I don't know. June?" Remy hymähti jopa hyväntuulisesti. Vaiteliaana hän jäi kuitenkin kuuntelemaan miestä, kun se puhui siitä miten ei halunnut asettaa liikaa paineita ja muistutti että mielenmuutokset olivat ihan okei. Sillä oli ihan pointti. Kuusi kuukautta saattoi olla pieni ikuisuus, mutta toisaalta se saattoi mennä myös hyvin nopeasti. Remy uskoi jälkimmäiseen vaihtoehtoon, sillä hän voisi käytännössä katsoen hukuttaa itsensä töihin. Siinä menisi ajantaju nopeasti sekaisin ja ennen kuin kukaan tajuaisi olisi puoli vuotta jo kulunut. Ja Jerry olisi - toivottavasti - turvallisesti takaisin Yhdysvalloissa.
Huokaisten Remy asteli lähemmäksi Jerrya, niin että saattoi tunkea miehen syliin ja kiertää kätensä miehen kainaloiden alitse selän puolelle. Päätä kallistettiin aavistuksen verran taaksepäin, jotta katse saatettiin kohdistaa miehen silmiin. "You know, it's okay to ask me to wait too", nainen huomautti. "I don't feel I'm tangled up some sort of mess", Remy antoi kasvoilleen nousta lempeän hymyn. "It's not like I have even time to date", kirurgin aikataulut haittasivat merkittävästi seuraelämää. Aika paljon vaadittiin, että pysyi sen kaiken keskellä mukana, eikä Remy ollut millään tavoin valmis luopumaan urastaan kenenkään takia. Cocon oli ehkä helppo jättäytyä kotiäidiksi, mutta tilanne oli eri siskoksista vanhimman kohdalla. "You know that if I promise something I also keep it?"
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Jan 28, 2018 11:23:50 GMT 2
Post by autopilot on Jan 28, 2018 11:23:50 GMT 2
Niin kauan kun kukaan ei aseella uhaten pakottanut Remyä siellä asumaan, niin Jeremiah päätti vain olettaa että se oli siellä täysin vapaasta tahdostaan. Oli oikeastaan melkein sääli, että hän oli vuokrannut oman kämppänsä eteenpäin seuraavaksi puoleksi vuodeksi, kun selvästi se ei ollut enää vain hänen käytössään. Nyt pakkauskriisi koski yllättäen heitä molempia, kun naisenkin piti saada tavaransa pois jonkun tuntemattoman vuokralaisen alta. “I got room”, Jerry totesi vain siihen asuntoasiaan, vaikka siinä oli tietysti kyse paljon muustakin kuin vain siitä, että mahtuivatko he tänne vai ei.
Kuusi kuukautta meni todennäköisesti paljon, paljon hitaammin, jos sen päätti käyttää Dinan tapaan miettien asiaa aamusta iltaan joka ikinen päivä ja murehtien. Jeremiah ei edes tiennyt, mitä muuta se oli tehnyt. Siis sen lisäksi, että oli myös yrittänyt soittaa hänelle joka päivä, ja aina jos joku Facetime tai Skype oltiinkin saatu toimimaan, se oli valittanut luoja ties mistä hajonneista astianpesukoneista tai lämpöpattereista. Ihan kun hän olisi voinut tehdä asialle yhtään mitään muuta kun kantaa huonoa omatuntoa omasta avuttomuudestaan siinä kotipuolen tilanteessa.
“I know. But I don’t wanna ask for anything”, mies vastasi Remylle ja tarkasteli sitä vakavana katseellaan, antoi sen lopulta painautua syliin ja kiersi omatkin kädet sen ympärille. Dinaa oltiin pyydetty odottamaan, ja se oli vain antanut sille lisäaikaa katkeroitua, vaikka ensin sekin oli luritellut ties mitä kauniita lupauksia. “How about”, Jerry aloitti kun nainen taas vakuutteli, että piti kyllä lupauksensa, “if we gonna get serious, we get serious when I get back? ‘Cause I like keeping my promises too and I’m about to go somewhere for at least six months. Doesn’t seem like a very good relationship to me.”
Ei sellaisia päätöksiä varmaan kannattanut tehdä nyt, kun tunteet olivat väkisinkin pinnassa. “I’ve seen so many fucking kids run and get married like two days before they deploy. It just doesn’t work. It’s not a time to make decisions, and I don’t wanna fuck this up", hän huokasi. Toisen käden sormet nousivat sivelemään naisen poskea samalla, kun katse harhaili jossain sen kasvojen tienoilla keskittymättä oikein mihinkään.
|
|
member rank Vice President
Discord name
▲ oma kupla, paras kupla #kupla
|
Jan 28, 2018 12:05:54 GMT 2
Post by missie on Jan 28, 2018 12:05:54 GMT 2
"Why?" Remy kysyi tyynesti ja räpäytti silmiään pariin otteeseen tarkastellessaan Jerrya tutkivasti, ehkä vähän uteliaastikin. "You never ask anything", hän huomautti vielä. Ei mitenkään syyllistävään sävyyn, ei todellakaan. Kunhan vain mainitsi asiasta. Tuntui siltä että Jerry oli tehnyt vaikka mitä hänen eteensä viime aikoina, mutta hän ei ollut tehnyt miehen vuoksi oikein mitään. Jerryn ehdotus oli oikeasti järkevä. Kun mies oli juuri lähdössä puoleksi vuodeksi pois, minkään vakavan aloittaminen ei ollut millään muotoa fiksua. Ainakin jos halusi säästää itsensä sydänsuruilta ja turhilta ongelmilta, joita sellainen välimatka väkisinkin toisi mukanaan. "There's no point start anything serious right now", nainen myönsi, koska tottahan se oli. He päätyisivät vain kumpikin lopulta turhautumaan, tappelemaan ja loukkaamaan toisiaan. Ei se oikein palvellut ketään.
"Oh, shit! I already bought a wedding dress", Remy totesi liioitellun dramaattisesti, pyöräytti silmiään ja virnisti sitten perään leveästi. Ilme naisen kasvoilla kuitenkin muutti muotoaan mietteliäämpään versioon pian. Vielä keväällä Jerry oli ollut äärimmäisen vastahakoinen ryhtymään yhtään mihinkään ja nyt mies sentään antoi takaisin edes jotain. Remy ei ollut edelleenkään ihan varma, miten tosissaan Jerry oli, mutta päätti kuitenkin luottaa mieheen.
"What happened to your opinion that you had in the spring? You don't have anything to offer, remember?" Nainen kurtisti vähän kulmiaan ja kallisti päätään Jerryn kättä kohti, jonka sormet sivelivät hänen poskensa ihoa. Jerry oli tullut takaisin hänen elämäänsä täysin yllättäen, mutta kadonnut myös yhtä nopeasti.
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Jan 28, 2018 12:20:09 GMT 2
Post by autopilot on Jan 28, 2018 12:20:09 GMT 2
“What would I even ask for?” Jerry vastasi kysymykseen kysymyksellä, eikä juuri nyt keksinyt yhtään mitään. Hän oli tottunut olemaan yksin ja ratkomaan ongelmansa omin neuvoin, joten ei hänellä ollut mitään varsinaista tarvetta pyytää mitään, ei Remyltä eikä keltään muultakaan. Hän ei myöskään pitänyt mielessään mitään kirjaa siitä, että kuka oli auttanut ketäkin kuinka monta kertaa ja kuka oli velkaa kenelle. Jos joku tarvitsi apua, silloin autettiin parhaiden kykyjen mukaan, ja se siitä. Enemmän hän itsekin halusi sellaisia asioita kun kodin mihin palata, ja sen pyytämisestä nyt ei mitään hyötyä olisikaan.
Kai se sama lähtökuume, joka oli saanut kaikki muutkin yhtäkkiä miettimään avioliittoa ja takertumaan ihan kehen tahansa joka sattui olemaan hollilla, oli vähän tarttunut Jerryynkin. Hän sai jonkun verran järkeä pysymään päässä, kun suoraa totesi ettei nyt ollut oikea hetki aloittaa mitään, mutta teki kuitenkin paljon sellaisia myönnytyksiä, mistä olisi normaalisti ollut itselleen harvinaisen vihainen. Remylle ne perustelut tuntuivat sentään kelpaavan, eikä se vaikuttanut erityisen loukkaantuneelta, vaikka tavallaan saikin edelleen sitä samaa eitä ja ehkää. “You can still call me”, hän lupaili perään jonkunlaisena huonona lohdutusyrityksenä, koska ei kai se yhteydenpito nyt suoraa liittynyt vakavaan suhteeseen ja häiden suunnitteluun.
Se piti edelleen paikkansa, ettei Jeremiahille ollut Remylle yhtään mitään annettavaa. Se oli edelleen ihan eri tasolla ja olisi voinut saada elämässä paljon parempaa. Se nyt tuskin tulisi ihan heti muuttumaan. “Oh that’s back when I thought you were smart. But here you are all tangled up in me so... I guess I was wrong” oli kuitenkin pakko virnistellä ja lyödä se aihe vähän leikiksi. “No, for real”, mies koitti vakavoitui perään, “I still don’t, but if you wanna hang around, who am I to say no?” Kai siinä piti vain todeta, että oli onnistunut jotenkin pelaamaan korttinsa oikein, ja olla tyytyväinen. Naisen sormet haettiin omiin ja kohdattiin hetkeksi sen katse.
|
|
member rank Vice President
Discord name
▲ oma kupla, paras kupla #kupla
|
Jan 28, 2018 12:55:05 GMT 2
Post by missie on Jan 28, 2018 12:55:05 GMT 2
Remy kohautti olkiaan. Ei hän tiennyt mitä Jerry olisi voinut edes pyytää häneltä. Jotain, missä se tarvitsisi apua, ehkä. Remy ei edes tiennyt mitä olisi voinut tarjota Jerrylle, sillä tuntui olevan yleensä ihan hyvin kaikki hallinnassa. Ainakin jollain elämän osa-alueilla nyt ainakin. "I don't know. Whatever you need or want", nainen hymähti kepeään sävyyn.
Järjen säilyttäminen sen kaiken keskellä oli hyvä keino suojella itseään. Joten siihen tukeutuminen tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Jerryltä ei juuri saatu vastausta suuntaan tai toiseen, mutta nainen tiedosti että miehen puheissa oli kyllä oikea pointtikin. Odottaminen oli järkevää. Kuka tiesi missä he olisivat puolen vuoden päästä. Ehkä Remylle tarjoutuisi tilaisuus työn ohella, jota hän ei voisi millään sivuuttaa. Kenties Jerry todellakin päättäisi vaihtaa alaa. Molemmat olivat sellaisia skenaarioita, joissa olisi ollut epäreilua puolin jos toisin asettua poikkiteloin. Etäisyys voisi tehdä hyvääkin. Puolessa vuodessa ehtisi kyllä miettimään kerran jos toisenkin mitä halusi. "And I will. Just happy calls, though", Remy lupasi. Hän ei aikonut todellakaan ryhtyä valittamaan ja ruikuttamaan Jerrylle, sillä miehellä oli luultavasti ihan tarpeeksi murheita Atlantin toisella puolella - ja kaiken lisäksi sieltä käsin oli paha tehdä yhtään mitään.
Remy virnisti leveästi Jerryn kommentille. Fiksua tai ei, jokin oli saanut naisen jäämään siihen kuvioon, vaikka aika moni olisi varmaan ottanut ja häipynyt. "I haven't told anyone about this. About us", nainen totesi yhtäkkiä vähän yllättäen tietämättä itsekään mitä oikein tarkoitti. Syvään henkeä vetäen hän kietoi kätensä Jerryn niskan taakse ja painautui vähän lähemmäksi. "So, what you wanna do? Since your departure is only hours away", ei siinä ehtisi enää yhteiselle lomalle karata, eikä juuri mitään muutakaan, mutta ehkä ei tarvinnutkaan.
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Jan 28, 2018 13:09:55 GMT 2
Post by autopilot on Jan 28, 2018 13:09:55 GMT 2
Juuri nyt Jeremiah kaipasi lähinnä ruokaa, olutta ja pari rentoa tuntia. Kaikki muu oli aika hyvin kontrollissa, kun asioita oltiin voitu ruveta järjestelemään jo hyvissä ajoin. Töistä oltiin jättäydytty pois ja sijainen oltiin koulutettu, kämppä oltiin vuokrattu eteenpäin ja auto luvattu kaverille lainaan. Kaikki oli oikeastaan valmiina lähtöön, eikä enää tarvinnut kun siirtää pari boksia tavaroita paikasta toiseen. Siinäkin oli ystäviä apuna, joten ei tarvinnut itse tehdä mitään muuta kun ostaa niille pari siksaria vaivanpalkaksi. “I got everything I need. I’m easy like that”, mies hymähti Remylle, kun se lupasi, että hän saisi ihan mitä vain halusi tai tarvitsi.
“Just happy calls”, Jeremiah vahvisti Remyn perässä ja nyökkäsi. “Imma just go ahead and tell you right now I can’t fix your dish washer or heater from there. I’ll try and I’ve tried, but it doesn’t work”, hän virnisti perään, vaikka oikeasti ei ollut kauheasti naurattanut, kun siinä tilanteessa oltiin aikoinaan oltu. Niitä iloisia puheluita siinä lähinnä kaipasi. Jotain ihan käsittämättömän arkisia, tylsiä juttuja jokapäiväisestä elämästä, joita ei normaalisti olisi ehkä jaksanut edes kuunnella. Ne olivat tärkeitä, kun joskus tuppasi unohtumaan, että muu maailma jatkoi pyörimistään eikä kenenkään muun elämä pysähtynyt vain siksi, että hän ei ollut paikalla.
Remy ei ollut kuulemma kertonut siitä suhteesta vielä kellekään, millä se ansaitsi jopa vähän kysyvän katseen. Jerrykin oli jo juoruillut vähän yhdelle jos toisellekin, vaikka ei yleensä ollut ihan ensimmäisenä kailottamassa asioitaan ympäriinsä. “You don’t have to if you don’t want to”, hän kuitenkin sanoi, “I don’t mind if you do, though.” Jos nainen olisi nyt kerta oikeasti odottamassa, niin kai se olisi sillekin helpompaa, jos ihmiset tietäisivät mitä sen elämässä oli meneillään. Sen päätös se kuitenkin oli.
Naisen huulille painettiin nopea suudelma, kun se kyseli siitä, mitä nyt tehtäisiin. “I wanna go buy ice cream”, Jerry aloitti, ja kumartui suukottamaan sitä vielä toisenkin kerran, “and watch a shitty movie. Or go play mini golf.”
|
|