Some women play hard to get, I play diffucult to understand

Ootd + Georgetown hoodie /

Ei ollut kyse siitä, että Penny olisi jotenkin leikkinyt vaikeasti tavoiteltavaa - hän vain oli vaikeasti tavoitettava. Kesäloman pyörteissä oli ollut vielä helppo vaihdella numeroita jonkun nätin pojan kanssa ja haaveilla, miten syötäisiin jäätelöä auringonlaskussa, tanssittaisiin aamuyöhön ja sitä rataa, mutta arjessa se yhtälö ei toiminut lainkaan. Nätti poika oli kai eri mieltä, koska se oli tunnollisesti lähetellyt viestejä perään ja yrittänyt ehdotella ties mitä, vaikka Penny perui joka kerta jo ennen kun mitään saatiin oikeasti sovittuakaan.

Oli Penny sitten otettu siitä huomiosta ja yrityksestä tai ei, fakta oli kuitenkin se, ettei Matty sopinut hänen elämäänsä. Ei tässä vaiheessa, ja se siitä. Ei hänkään sopinut sen elämään, koska se kuitenkin ilmeisesti huitelehti pitkin maata leikkimässä ammattijääkiekkoilijaa, mitä ikinä se sitten tarkoittikaan. Siinä oli ehdottomasti sellainen kuvia, mihin hänellä ei ollut mitään tarvetta sekaantua. Ei etenkään nyt, kun RISE tutkintajakso alkoi ja piti valmistautua senioriseminaareihin. Aikataulut oltiin vedetty jo valmiiksi tappiin niin, että vaikka kurssit oltiin vasta aloitettu, niin melkein pukkasi nyt jo tuskanhiki päälle.

Sitä tuskanhikeä ei kyllä näkynyt, kun Penny niin aurinkoisesti hymyillen ja totaalisen teeskenneltyä energiaa ja riemua säteillen patsasteli mitään mistään tietämättömien high school -opiskelijoiden edessä puhumassa siitä, miten mahtavaa kaikki oli. Akateemisuus jei, kulttuuri jei, historia jei, urheilujoukkueita ja juhlia unohtamatta. Itsemurha saattoi käydä mielessä, mutta sekin piilotettiin ihan vakuuttavasti ja jätettiin rakennushistorian kiinnostavan maailman esittely tutorparin hoidettavaksi. Se oli sellainen melkein parimetrinen, blondi poika Jake, joka oli ihan mukava, mutta jota oltaisiin ehkä voitu siunata parilla lisäaivosolulla. Se sai kuitenkin. Pennyn näyttämään hyvin fiksulta ja äärettömän sirolta, joten se oli ihan hyvä plussa - ja se antoi hänen vain pyöriä ympäriinsä ja ihmetellä elämää, kun hoiti ne pakolliset briiffipuheet. Vielä parempi.

Kukaan opiskelijoista ei oikein kehdannut sanoa mitään, joten se oli ihan rentoa. Tai siis jos ei laskettu yhtä NHL-lupausta, joka ei mitä todennäköisemmin ollut ihan heti jättämässä hakemuspapereita. “What are you stalking me now?” Siltä tiedusteltiin mahdollisimman kasuaalisti ja leikittiin, ettei yhtään häiriinnytty siitä, että se päätti ilmeisesti jäljittää hänet käsiinsä kun ei tekstaamalla saanut haluamaansa. “Not creepy at all”, Penny pudisteli sille päätään ja vilkaisi sitä isojen aurinkolasiensa alta. Oli se nyt vähän outoa. Tai aika todella outoa. Ihan imartelevaa kai, mutta outoa. 

“You change your plans and decide to go the academic route?” Hän kysyi Mattylta perään, mutta vilkaisi ohimennen sitä Jakea, joka vaikutti lähinnä kysyvältä. Sille hän vain kohautti harteitaan huolettomaan sävyyn.

“I’d call the police if you weren’t so pretty”, Penny vakuutteli muka hyvin vakavasti. Se oli kyllä tavallaan ehkä vähän tottakin - jos Matty ei olisi näyttänyt suurinpiirtein yhtä vaarattomalta kuin koiranpentu ja yhtä nätiltä kuin joku kansikuvapoika sixpackeineen, niin hän olisi ollut huomattavasti järkyttyneempi siitä sen tempauksesta. Nyt se oli vain vähän outoa. Se oli ihan positiivista, ettei se edes yrittänyt esittää, että olisi ollut paikalla akateemisen uransa takia. Se oli ehkä hölmö, mutta ainakin rehellinen sellainen.

Maailmassa oli ehkä ihmisiä, jotka olivat hylänneet jääkiekkouransa koulun takia. Pakko oli olla. “College athletes are a thing”, Penny huomautti Mattylle merkitsevään sävyyn, “we talked about this. School’s good. Everyone should just stay in school.” Hän ei kyllä kuulostanut kovin vakuuttuneelta, mutta osoitti ne sävyt silti tietäväisesti niille perässä maleksiville, ihan liian pieniltä näyttäville tuleville opiskelijoille ja hymyili niille vielä olkansa yli. Omalla kohdalla päätös oli ollut helppo. Tai se ei oikeastaan ollut ollut päätös ollenkaan niinkään kuin itsestäänselvyys. Se ei vain ollut vaihtoehto, että koulut jätettäisiin kesken.

Joillain kuviot menivät vähän eri tavalla. Ne saattoivat tulla collegekierrokselle ihan vain tappamaan aikaa, kun muut yrittivät epätoivoisesti selvitellä elämäänsä ja edetä siinä johonkin, tienata sen kahdeksan dollaria tunnissa tai päättää mihin kouluun hakea. “That’s a sharp observation, mister. I am busy”, Penny huomautti pojalle, kun se puhui taas kahvista tai jäätelöstä. Siitä se jatkoikin ja päätti sitten, että ongelma oli juuri se kahvi ja jäätelö, eikä niinkään sen seura. Se ehdotti spiritismiäkin, mikä kyllä kieltämättä kuulosti ihan hauskalta. Ongelma hänellä kyllä oli, mutta ei se liittynyt mihinkään niistä asioista. 

“It could be”, Penny huomasi pohtivansa spiritismiehdotusta, mutta pudisteli sitten päätään kuin saadakseen ajatuksen heti pois mielestään, ja veti henkeä: “look, dude..” Ääni koitettiin pitää mahdollisimman rentona, vaikka aihe nyt olikin vähän ikävä. “Aren’t you supposed to be back in Hershey by now, anyway?” hän tiedusteli, ja jostain syystä taputti ohimennen sen rintakehää. 

Penny oli melko varma, että joka ikinen ihminen maailmassa - myös sokeat - pitivät Mattya kauniina. Siitä nyt vain ei päässyt yli eikä ympäri, että sen naamakerroin herätti lähinnä kateutta. Ja ehkä vähän ihailua. Se oli oikeastaan aika epäreilua, koska selvästi se oli myös lahjakas. Siitä talenttipoolista olisi voinut ihan hyvin jakaa useammallekin ihmiselle. “That’s what a stalker would say”, tyttö huomautti niihin vähän vakavampiin vakuutteluihin, mutta ei jatkanut aiheesta sen enempää. Ei hän kokenut oloaan kovin uhatuksi, ja oltiin tässä nyt kuitenkin julkisella paikalla ihmisten keskellä. Sekin auttoi.

Akateeminen polku oli varmasti joillekin oikeasti oikea valinta, mutta siitä Penny ei ollut omalla kohdallaan ihan varma. Hänellä olisi edessä vielä hyvät kymmenen vuotta koulua ja opiskelua - se oli ihan järjettömän pitkä aika. Joskus se jaksoi innostaa, joskus ei niinkään. Joskus hänkin olisi mieluummin sitten vaikka pelannut jääkiekkoa tai tehnyt ihan mitä tahansa muuta. “You’re gonna demotivate them”, Penny torui Mattya ei-niin-vakavaan sävyyn ja töytäisi sitä olkapäähän, kun se katseli niitä opiskelijoita jotenkin harvinaisen säälivästi, vähän kun ne olisivat karjalauma jota marssitettiin teuraalle. “A good handful of them is gonna be here for ten years or something. They’ll have plenty of time to lose their will to live later.”

Poika oli kyllä kieltämättä oikeassa siinä, että ei Penny nyt oikeastaan ollut mitenkään kauhean kiireinen. Hänelle maksettiin siitä, että hän oli paikalla ja puhui ihmisille, ja selvästi tämä nyt vastasi molempiin vaatimuksiin. “Very busy”, piti joka tapauksessa korjata liioittelevaan sävyyn.

Jotenkin Penny oli ajatellut, että ehkei poika ollut palaamassa Hersheyhin ollenkaan. Miksi se muka kosiskelisi häntä, jos olisi? Se oletus paljastui kuitenkin heti vääräksi, kun se kertoi lähtevänsä ylihuomenna. “And when’s that?” Penny kysyi siihen paluuseen enemmän tai vähemmän epäluuloisena. Sitkeästi Matty kuitenkin vain jatkoi siitä kahvista ja esitti senkin pointin, että ei se ollut edes kosimassa, eikä tämä nyt ollut niin vakavaa. “I don’t know what you think is gonna happen”, Penny vain vastasi sille, nyt itsekin aika totiseen sävyyn, “we have coffee. We have a great time. You leave and go back home. I go back to my own life. Then what?”

Opiskeleminen ei ollut hauskaa. Se oli ajoittain kiinnostavaa ja ihan innostavaa, mutta hauskaa tuskin koskaan. Mattykaan ei varsinaisesti hyppinyt innosta sen ajatuksen voimasta, että voisi itsekin opiskella kymmenen vuotta jos vain haluaisi. “I’m sure you do”, Penny virnisti siihen kateuteen, jota ei varsinaisesti ollut havaittavissa. Hän oli kyllä silti sitä mieltä, että poikakin olisi ehkä kaivannut jotain tutkintoa, edes ihan lyhyttä sellaista, koska mitä se muka muuten tekisi kun päättäisi peliuransa. "Maybe I always wanted to play hockey for a living, too. Who knows."

Penny piti itseään spontaanina ja impulsiivisena ihmisenä, mutta juuri nyt ei tuntunut siltä. Matty ei selvästi tiennyt, mitä oli tapahtumassa edes ihan lähitulevaisuudessa, mistään muusta puhumattakaan. Se ei edes tiennyt missä meinasi asua ja mitä tehdä. Kaverit pitivät sitä jo valmiiksi epävakaana huithapelina, eikä tämä auttanut asiaa millään tavalla. Pennyllä oli puolestaan suunnitelmia vuosikausiksi eteenpäin, kuten kaikki tiesivät. Joskus ne ahdistivat, mutta ainakin hän tiesi aina mitä tapahtui, ja se toi osaltaan aika paljon turvaa.

Mattykin kai huomasi sen, mikä vähän ärsytti. “I’m not”, Penny protestoi, mutta kai hän sitten oikeasti oli juuri sellainen tyttö, jonka piti suunnitella kaikki. Kai hän oli yrittänyt suunnitella tämänkin kuvion, mutta oli jo valmiiksi todennut sen mahdottomaksi ja päättänyt sen vuoksi sitten luopua leikistäkin jo ennen kun siihen edes alkoi. Matty sai sen kuulostamaan todella typerältä, kun oikein alleviivasi, ettei tässä nyt oltu tekemässä mitään muuta kun mahdollisesti juomassa kahvia. Se siitä. Se vitsailikin perään ja Penny puhahti sille dramaattisesti.

“I do like coffee”, hän sitten myönsi katseltuaan hetken, miten poika tepasteli takaperin hänen edellään. “But - but - it’s just coffee. And then you pack your stuff and go back to Hershey. That’s it”, hän koki vuorostaan tarpeelliseksi korostaa, koska ilmeisesti suunnitelma oli vain edelleen pakko olla. 

Ei, Penny ei osannut luistella -. tai ennemmin ei ollut koskaan edes kokeillut - mutta ei se nyt voinut olla niin vaikeaa. Hän osasi skeitata ja surffata, joten niillä taidoilla kyettäisiin varmasti ainakin teoriassa lumilautailuun, ja se olisi takuulla hankalampaa kun luistelu. “Of course I can”, hän siis väitti kivenkovaan ja päätti, että olisi mestari siinäkin lajissa, kunnes toisin todistettaisiin. Heillä ei oltu koskaan harrastettu minkäänlaisia talviurheilulajeja, joten mistä sitä tiesi, vaikka hän olisikin luonnonlahjakkuus. Jääkiekko ei kyllä silti kiinnostanut mitenkään erityisen paljon. “Can I even skate? What kind of a stupid question is that”, hän koki vielä tarpeelliseksi päivitellä perään päätään pudistellen.

Lähitulevaisuuteen ei kuulunut jonkun hälläväliä-jääkiekkoilijan deittaileminen, joten se kahvilla käyminen tuntui oikeasti aika typerältä. Penny uskoi vahvasti siihen, että energiaa kannatti pistää asioihin, joista saattoi oikeasti syntyä jotain hyvää, eikä tämä nyt varsinaisesti mennyt siihen kategoriaan. Mattylle oli kuitenkin vaikea sanoa ei, kun se oli kerta kaupungissakin melkein viimeistä päivää, ja oli jaksanut oikein heittäytyä stalkkeriksikin. “You’re paying”, Penny vain huomautti sille myöntymisen merkiksi. Olisi hän voinut ostaa omatkin kahvinsa, mutta ei halunnut vaikuttaa liian innokkaalta. Tai innokkaalta ylipäätään.

Kyse ei ollut niinkään siitä, että halusiko Penny olla jumissa tulevien opiskelijoiden kanssa vai ei. “I’m working”, hän katsahti Mattya eikä oikein tiennyt, oliko se tosissaan sen ehdotuksensa kanssa vai ei. “I can’t just leave in the middle or I’ll be fired and there won’t be any money. That’s no good”, Penny vielä tarkensi, kun ei ollut ihan varma, että ymmärsikö poika töiden konseptia noin alkuunkaan. Ehkä se ei oikeasti ollut elämänsä aikana tehnyt päivääkään normaaleja töitä, vaan olikin voinut aina lähteä juuri sillä sekuntilla kun siltä oli sattunut tuntumaan.

Heti lähteminen ei siis saanut vihreää valoa. Matty lupaili kyllä perään, ettei sillä ollut mitään tekemistä, joten se voisi odottaakin. Oli varmaan ihan hyvä, että edes toisella heistä oli vapaa-aikaa. “Give me, like.. Two hours”, Penny päätti, kun oli itsekin vilkuillut ensin olkansa yli ja sitten Jakea. “Maybe three. Depends.”

Toistaiseksi ei ollut tullut vastaan yhtään asiaa, missä Penny olisi ollut ihan toivottoman huono, mutta ei hän nyt mikään multilahjakkuuskaan ollut. Atleettisissa kyvyissä olisi ollut parannettavaa, kuten paljasti ikävän iso rivi hopea- ja pronssimitaleja kullan sijaan, ja matematiikkakin olisi voinut sujua paremmin. Ja fysiikka - siinä hän oli armottoman keskinkertainen, mikä aiheutti tässä vaiheessa opintoja jo aika paljon päänvaivaa. Oli onni, ettei sitä ollut jäljellä enää kun yksi pakollinen kurssi, minkä jälkeen voisi keskittyä sitten täysillä kemiaan ja biologiaan, joka sopi hänen päälleen paljon paremmin.

“I want some ridiculous coffee too”, Penny sanoi Mattylle muka hyvin vakavana, “like.. Tall, Non-Fat Latte With Caramel Drizzle. Or Grande, Quad, Nonfat, One-Pump, No-Whip, Mocha.” Kuten opiskelijan kuuluikin, hän oli hyvin tottunut Starbucksin kanta-asiakas. Kampukselta löytyi muutenkin kahvipaikkoja yli oman tarpeen, mikä oli vain positiivista. Mitä muuta sitä elämäänsä olisikaan kaivannut kun toivottoman kofeiiniaddiktion?

Matty lupasi odottaa sen kolme tuntia vaikka autossaan. Penny olisi melkein tuntenut sääliä, jos ei se nyt kuitenkin olisi ilmestynyt paikalle ihan kutsumatta ja aiheuttanut tätä tilannetta ihan itse. “There’s like million parking lots”, Penny huomautti, “how about I just text you an address when I’m done?” Punainen Opel Astrakaan ei kuulostanut niin silmäänpistävältä, että se oltaisiin löydetty ilman eri harhailua ja päänvaivaa. “Roll the windows down so you don’t die”, poikaa vielä kehoteltiin, ennen kun se lopulta sitten karistettiin harteilta sinne autolleen tekemään luoja ties mitä.

Kampuksen yhden Strbucksin osoite sitten Mattyllekin toimitettiin vähän reilu kolme tuntia myöhemmin, juuri silloin kun kofeiinipäänsärky rupesi oikeasti muistuttelemaan olemassaolostaan. Penny oli ehkä vannottanut sitä maksamaan kahvista mutta koska hän oli sitten paikalla ennen sitä, hän päätyi ostamaan itselleen isoimman mahdollisen vanilla bean frappuchinon - extra-espressolla - jo ennen sen saapumista. Sen ja puhelimen kanssa sitten linnoittauduttiin ikkunan vierelle istumaan.

Vaikka Penny kuinka istui siinä kiltisti kahvinsa kanssa odottamassa, hän ei aikonut turhaan herätellä toiveita yhtään minkään suhteen. Deittailu ei ollut mikään iso osa hänen elämäänsä tässä vaiheessa, eikä siihen myöskään kaivattu mitään muutosta. Hän oli sinkkuelämäänsä täysin tyytyväinen. Kasuaali tapailu oli ihan ok ja juhliminen jonkun kanssa sitäkin enemmän ok, mutta kaikki yhtään pidempijänteisempi tekeminen nyt vain ei sopinut hänen kuvioihinsa. Kuten ei sopinut myöskään kukaan, joka asui jossain Hersheyssä.

Mr Hershey hymyili ylipäätään ihan liikaa ihmiseksi, joka palaisi kohta sinne pikkukaupunkiin vihaamaan elämäänsä. “I’m only here for the coffee”, Penny kyllä vakuutteli sille ja nosti katseensa puhelimestaan, kun se istui siihen saman pöydän ääreen. Hän olisi voinut kyllä juoda kahvinsa ihan yksinäänkin, mutta sitä ei luonnollisesti myönnetty. Ohareiden tekeminenkään ei oikein kuulunut tyyliin, vaikka siltä nyt ehkä valtavien väistöliikkeiden ja välttelyn jälkeen saattoikin vaikuttaa. Lupaus oli lupaus, ihan sama miten se oltiin päädytty tekemään.

Se olisi voinut olla kiusallista, mutta ei se jotenkin tuntunut siltä. Penny tunki puhelimensa laukkunsa sivutaskuun ja omaa äklömakeaa juomaansa pillistä siemaillen vilkaisi myös Mattyn kuppiin - sillä oli tylsää suodatinkahvia. Sitä ei protestoitu ääneen, mutta näytettiin vähän huvittuneelta. Totta kai ihminen, joka söi vain minttupurkkaa, joi vain tylsintä mahdollista kahviakin. Jostain syystä ajatukset päätyivät seuraavaksi ohjautumaan siihen, että ostikohan se sellaista supertylsää saippuaakin, missä oli suihkugeeli, shampoo ja hoitoaine samassa. Asiaa ei - onneksi - ehditty pohtimaan ääneen, kun poika kyseli päivästä.

“School’s not scary”, Penny hymähti, nosti jalat koukkuun eteensä mahdollisesti kaikkia mahdollisia käytöstapoja uhmaten ja nojaili tuolillaan reilusti taaksepäin. “And we’re trying to get ‘em excited, you know. Talk about the amazing dorm culture and big parties, basketball, culture and arts, drinking.. Sports, like how we won the Big East Golf Championships, again. All the fun stuff.“ Oikeasti isointa roolia kaikkien kohdalla taisi näytellä ihan vain se, miten arvostettu koulu se oli. Kaikki muu oli toissijaista. "It was alright, though. My day", Penny sitten tajusi vastata, "I bet yours was more interesting."