member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Jul 28, 2018 13:09:48 GMT 2
Post by autopilot on Jul 28, 2018 13:09:48 GMT 2
Friday June 15th 2018, early evening @ New York–Presbyterian Hospital, Queens . . . Vuorokauden aikana oli ehtinyt tapahtua ihan liikaa. Koko perhe oli säikähtänyt, Beau oli ensimmäistä kertaa joutunut kohtaamaan kylmän todellisuuden ja elämänsä todelliset riskit ja Nina oli joutunut jo miettimään, että miten järjestäisi elämänsä jos jäisi yhtäkkiä yksin. Vaikka mies oli nyt hengissä ja vakaassa tilassa, ei huoli ollut vielä helpottanut. Se oli kipeämpi ja väsyneempi kun oli ollut yöllä, eikä Nina voinut mitään sille, että oli maalaillut mielessään jo kauhukuvia tulehduksista ja hengenvaarallisista komplikaatioista. Hän ei ollut vielä uskaltanut vetää henkeä tai tuudittautua siihen, että kaikki oli hyvin. Kaikki muut olivat tulleet ja menneet, mutta Nina oli sairaalassa edelleen. Ei hän ollut vielä edes käynyt kotona, koska ei vain ollut uskaltanut lähteä. Beauta ei haluttu jättää yksin, eikä paikalla ollut nyt ketään, jolle sen vahtimisvastuun olisi voinut siirtää. Siinä mentiin edelleen samoilla silmillä ja voimilla kuin eilen, ruokatarjonta oli olematonta ja kahvi laimeaa. Se kaikki pahensi varmasti oloa entisestään ja veti mielen matalaksi. Blondi yritti olla positiivinen, iloinen ja rohkaiseva, muttq ei jaksanut enää hymyillä, kun livahti liian tutuksi käyneestä huoneesta käytävälle ja suuntasi kohti kahviautomaattia. Beau käski edes käymään kotona, mutta sille ei luvattu mitään. Siellä oli rampannut miehen perheen lisäksi muutamia kerholaisia, joista kukaan ei ollut etukäteen ilmoittanut tulostaan. Siksi Nina kai tähyili jatkuvasti ympärilleen käytävillä seikkaillessaan ja etsi tuttuja kasvoja. Melkein joka kerta niitä oli löytynyt ja löytyi nytkin, kun hän kahvinsa kanssa oli suuntaamassa takaisin huoneeseen. “Who sent you?” Blondi kysyi suoraa ja ilman mitään tervehdyksiä, kun bongasi sen kiharapäisen naisen, jonka oli nähnyt kerhotalolla useammin kuin kerran. Sweetbutt se kai vain oli, eikä sen mielipiteellä ollut siten mitään painoarvoa, mutta se sai hänet silti miettimään omaa olemustaan. Silmänaluset olivat ihan liian tummat, hiukset sutaistu vain sotkuiselle nutturalle. Vaatteetkin olivat samat kuin eilen.
|
|
member rank Nomad
Discord name
moa#5546
|
Jul 28, 2018 14:31:51 GMT 2
Post by moa on Jul 28, 2018 14:31:51 GMT 2
ootdEve oli tiennyt heti, että jotain ikävää oli tapahtunut, kun joukko kerholaisia oli torstai-iltana paukannut kerhotalolle sadatellen jotain ' selkäänpuukottavista meksikolaisista', mutta siitä ei oltu aluksi ajateltu sen enempää. Kerhon miehet olivat lievästi sanottuna temperamenttista sakkia ja niiden diileissä muiden kerhojen kanssa tuntui aina välillä olevan sellaista liikkumavaraa, joka kiristi kaikkien hermoja. Eve ei tarkkaan tiennyt, mitä kaikkea bisnestä kerhon sisäpiiri pyöritti, mutta ei hän niin tyhmä ollut, että olisi kuvitellut niiden toiminnan rajoittuvan vain päivänvaloa kestäviin yrityksiin kuten autokorjaamoon ja Bloodhoundiin. Oli selvää, että ne tekivät paljon muutakin ja torstai-illan purkaukset liittyivät ihan selvästi johonkin sellaiseen juttuun. Kirosanojen lentelyä oli seurannut jäsenten sulkeutuminen puheenjohtajansa johdolla kappeliin – siihen huoneeseen, jossa kaikki kerhon päätökset tehtiin ja johon Evellä tai muilla sweetbutteilla ei ollut mitään asiaa – ja vasta kun ne olivat kokouksensa jälkeen valuneet takaisin yleisiin tiloihin, oli Eve kuullut ensimmäisen kerran Beaun nimen mainittavan. Siihen oli yhdistynyt puhe New York–Presbyterian Hospitalista ja jostain leikkauksesta ja yhtäkkiä Even sydän oli tipahtanut jonnekin hyvin kauas omalta paikaltaan rintalastan alta. Ei ollut ollut ihan helppo löytää ketään, jolla olisi aikaa tai halua avata tilannetta hänelle, kun Levyltä ei viitsitty kysyä ja kaikilla muilla varteenotettavilla yksilöillä tuntui olevan tärkeämpääkin tekemistä. Lopulta oltiin löydetty Gavin ja siltä oltiin saatu nyhdettyä sen verran tietoa, että Beau oli loukkaantunut jossan välikohtauksessa ja joutunut sairaalaan, missä sitä kai leikattiin parhaillaan. Sen enempää tietoa mies ei oikein ollut osannut tai voinut hänelle antaa, ei oltu ihan varmoja kumpaa. Evestä tuntui, ettei se itsekänä vielä tiennyt mikä Beaun tilanne oli, mutta kai se sitten tarkoitti, ettei se ainakaan ollut kuollut. Siihen ajatukseen oltiin sitten ripustauduttu, siihen ettei se ainakaan ollut kuollut, ei voinut olla. Hän ei ollut juuri nukkunut sinä yönä, epätietoisuudessa se oli vaikeaa ja nyt väsymys näkyi varjoina silmien alla. Tiedonsaanti ei ollut perjantainakaan ollut paljon edellispäivää helpompaa, mutta törmättyään iltapäivällä Micahiin Eve oli saanut kuulla, että sen veljen tila oli nyt vakaa. Eve tiesi että olisi pitänyt hävetä sitä, miten suorasukaisesti hän marssi miehen luo, veti sen sivuun ja vaati saada tietää, mitä oli tapahtunut, mutta mies ei näyttänyt olevan tästä edes hämillään. Naisen sisuksissa kyti outo tunne, että sen täytyi tietää, sen täytyi koska ei se muuten olisi ottanut hänen tiedonjanoaan niin tyynesti. Pahalla tuulella se selvästi oli, mutta kun se ei purkanut ärtymystään häneen, Eve oletti sen liittyvän johonkin muuhun asiaan. Keskustelun päätteeksi Micah oli katsonut häntä jotenkin oudon myötätuntoisesti ja kertonut hänelle veljensä tarkan olinpaikan sairaalasta osastoon ja huoneen numeroon. Se ei suoraan sanonut, että hän voisi mennä sitä katsomaan, mutta siltä se tuntui. Oikeasti Eve tiesi ihan hyvin, ettei hänen olisi pitänyt lähteä sinne sairaalalle, koska hänellä ei ollut mitään oikeutta vain ilmestyä paikalle. Hän tiesi myös, että koko se tilanne sai hänen sisäelimensä vääntymään solmuun ja kuvotuksentunteen tykyttämään rintalastan alla. Siinä oli jotain tuttua, sairaalalle seikkailussa julkisia käyttäen ja niistä ovista astumisessa. Vasta perille päästyään Eve tajusi, että se oli sama sairaala, jossa hänen äitinsä oli kuollut 7 vuotta aiemmin ja niillä käytävillä käveleminen aiheutta melkein fyysistä huimausta. Ehkä siksi Eve ei ensin huomannutkaan sitä vaaleatukkaista naista, jonka olisi muuten tunnistanut missä vain. Hän oli seisonut tuijottamassa eksyneenä opastaulua, jonka toivoi osoittavan hänet oikeaan suuntaan, kun joku yhtäkkiä oli hänen vieressään ja kysyi, kuka hänet oli lähettänyt. Eve kääntyi katsomaan naista, rekisteröi sen likaiset hiukset ja paljon normaalia epäsiistimmät vaatteet, mutta myös sen läpitunkevan katseen, joka oli sille jotenkin tunnusomainen. ”I… uh, Micah”, nainen sai kuin saikin sanottua ja kirosi heti mielessään omaa typeryyttään. Mitä jos se puhuisi miesystävänsä veljelle, ihan helpostihan se saisi tietää, ettei se ollut häntä lähettänyt. Vaikka olihan Eve tosiaan tavallaan saanut mieheltä luvan tulla, kai sen saattoi ajatella lähetteeksikin. Siinä Ninan katseen alla oli vaikea saada perusteltua omaa läsnäoloa edes itselleen. Hänen ei todellakaan olisi pitänyt olla siellä, tämä ei ollut hänen paikkansa. ”We ran into each other at the club and he asked if I could come and check on Beau for him”, Eve valehteli ja sai kuin saikin äänensä kuulostamaan tasaiselta. ”They have some club business to take care of before he can come himself”, hän lisäsi ja se oli kyllä ihan totta, sen hän oli miehen puheista ymmärtänyt kun se oli sanonut käyneensä sairaalalla aamulla ja yrittävänsä palata myöhemmin. ”Is this a bad time? I can come back later if you’d rather be with him by yourself”, nainen kysyi sitten ja kai se oli tapa etsiä pakokeinoa. Jos hän joutuisi istumaan Beaun sairaalasängyn vierellä sen tyttöystävän kanssa, hän tulisi ehkä hulluksi. Hullummaksi kuin oli jo, olo ei nytkään tuntunut kovin vakaalta.
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Jul 29, 2018 10:05:45 GMT 2
Post by autopilot on Jul 29, 2018 10:05:45 GMT 2
Beaun tilanteesta oltiin Ninan mielestä informoitu kaikkia, joita se oikeasti kosketti - sen perhettä ja läheisiä ja niitä kerholaisia, jotka joutuisivat siivoamaan sen sotkun. Oli hän puhunut joillekin omista ystävistäänkin, ihan vain ettei sekoaisi tai saisi hermoromahdusta, mutta siihen se jäi. Micah oli selvästi kertonut vähän useammallekin. Nainen ei voinut ymmärtää, miksi ihmeessä se oli mennyt jonkun sweetbuttin puheille ja lähettänyt sen omasta puolestaan, mutta luoja ties mitä sen mielessä muutenkaan liikkui. Minkään ei olisi enää pitänyt tulla yllätyksenä.
Niinpä kun kiharapää väitti, että oli siellä Micahin käskystä, Nina uskoi. Hän oletti, että kyseessä oli vähintään joku miehen vakipano, koska ei kai se nyt sentään ihan ketä tahansa sinne lähettäisi. Ehkä. Ei hän oikeasti tiennyt mitä se tekisi tai ei tekisi, koska se oli kuitenkin selvästi jo ulkoistanut oman veljensä tapaamisen jollekin muulle. Ihan kun sillä ei muka olisi muka mitään väliä, että kuka siellä oli. “Of course he did”, blondi päätyi tuhahtamaan selvästi tyytymättömän oloisena ja kirosi Micahia mielessään. Kai se olisi voinut kysyä hänenkin mielipidettään siihen asiaan, kun kerta tiesi hänen siellä olevan.
Mielessä kävi sekin vaihtoehto, että ehkä Micah ei vain ollut rehellisesti perseestä vaan naisella olisi Beaulle joku sellainen viesti, jota ei jostain syystä oltu haluttu käyttää hänen kauttaan. Tai ei ehkä oltu edes voitu, koska hänen puhelimensa oli kuollut jo monta tuntia sitten ja laturi oli kotona. Ehkä sen mahdollisuuden takia Nina ei heti käskyttänyt sitä häipymään. Se vaikutti ihan kohteliaaltakin, kun kysyi oliko se hyvä hetki vai halusivatko he olla kahdestaan, mikä sai ilmeen ehkä vähän pehmenemään. Blondi vilkaisi olkansa yli kohti sitä huonetta ja katsoi sitten naista uudelleen, tällä kertaa vähän paremmin ja tutkailevaan sävyyn.
“You can go in and tell him whatever it is you need to tell him”, Nina lupasi, kuin se olisi ollut jotenkin suurikin myönnytys. Hän oli edelleen äärettömän varautuneen oloinen, mutta edes yritti pelata yhteisten sääntöjen mukaan. “Tell that asshole to give me a heads up next time, though. He can't just keep sending people in with no warning. He needs to rest.”
|
|
member rank Nomad
Discord name
moa#5546
|
Jul 29, 2018 11:23:38 GMT 2
Post by moa on Jul 29, 2018 11:23:38 GMT 2
Oli selvää, ettei Nina ollut mielissään hänen paikalleilmestymisestään, eikä selitys Micahista saanut sitä lopulta juurikaan myötämielisemmälle päälle. Ehkä olisi pitänyt käyttää jotain muuta kerholaista, sanoa vaikka että Gavin oli lähettänyt hänet. Kaipa siitäkin olisi voinut valehdella, että Beau oli sille niin tärkeä, että se halusi jonkun kertomaan sille terveisiä. Jotenkin vain tuntui, ettei se ehkä olisi uponnut Ninaan ihan yhtä hyvin, tämän Micah-asian se nimittäin tuntui nielevän ihan pyristelemättä. Kysyessään siitä huonosta ajankohdasta Eve oli puoliksi toivonut, että Nina käskisi häntä painumaan muualle. Hän halusi nähdä Beaun, halusi tietää että se oli kunnossa, mutta samalla hän halusi pois sieltä. Jos Nina olisi käskenyt, oltaisi voitu vain kävellä ulos siitä kamalasta rakennuksesta ja ehkä koko se matka kerholle asti. Keuhkoja kasaan painava ahdistus olisi ehkä sinne ehtiessä alkanut helpottaa. Blondin ilme kuitenkin näytti pehmenevän asteen tai pari, eikä se käskenyt häntä poistumaan, vaan lupasi että hän voisi mennä välittämään asiansa Beaulle. ”Thank you”, Eve sanoi ja hymyili naiselle varovaisen kiitollisesti. Sillä tavalla kuin voitiin hymyillä ihmiselle, jonka miesystävää oltiin livahtamassa tapaamaan väärillä verukkeilla. Oli selvästi Even onni, että Nina oli niin ärtynyt Micahiin, koska se keskittyi sen sättimiseen eikä kyseenalaistanut hänen tarinaansa. Hän tiesi, että olisi pitänyt olla huolissaan siitä, mitä nainen hänen ilmestymisestään oikeasti ajatteli, mutta jokin sen ilmeessä kertoi, ettei se pitänyt häntä oikein minään. Sille oli varmaan aivan täysin käsittämätön ajatus, että Beau olisi koskaan voinut olla kiinnostunut jostakusta hänen kaltaisestaan ja kai se oli hyvä. Eihän sen kuulunutkaan tietää, kun niillä oli oma onnellinen perhe-elämänsä ja sitten oli se kaikesta muusta irrallinen elämä, joka Beaulla oli sen selän takana. Se johon Eve itse kuului.
Eve naurahti pienesti, antoi Ninan ymmärtää että oli sen kanssa samaa mieltä siitä, että Micahin pitäisi jatkossa ilmoittaa itsestään ja vieraistaan. ”I’ll tell him”, nainen lupasi, piti pienen tauon ja lisäsi sitten: ”And I’m sorry for barging in like this.” Tässä tilanteessa se kuulosti siltä kuin hän olisi omalta osaltaan pyytänyt anteeksi Micahin käytöstä, sitä että se oli lähettänyt hänet, mutta oikeasti tietenkin pahoiteltiin omaa. Oli ollut naiivia ajatella, ettei Nina olisi siellä, tietenkin se oli. Se näytti siltä, ettei ollut poistunut sairaalasta hetkeksikään sen jälkeen, kun oli sinne ilmaantunut oletettavasti edellisiltana. Sille oli varmaan soitettu heti, olihan se perhettä. Eve ei voinut mitään sille kateuden pistolle, jonka tunsi ajatellessaan, ettei Ninan ollut tarvinnut maata sängyssään hereillä miettimässä oliko Beau edes hengissä. Sen ei ollut tarvinnut yrittää urkkia tietoja, jotka eivät kenenkään mielestä sille kuuluneet eikä sen tarvinnut valehdella tietään sisään miehen huoneeseen. ”312, right?” hän varmisti ja pälyili sille käytävälle Ninan takana. Ilmeisesti hän oli ollut jo yllättävän lähellä ja olisi varmaan onnistunut löytämään perille ilman opastaulun tuijotteluakin, jos olisi vain katsonut ympärilleen. ”I won’t stay long, I’m sure you’re right and he needs to rest”, Eve lupasi vielä antaen täyden tukensa Ninan arviolle miehen tarpeista. Varmasti se tiesi, mitä Beau tarvitsi. Mistä se usko kumpusi, siitä nainen ei ollut ihan varma itsekään.
Niin paljon kuin Eve olikin halunnut nähdä Beaun, ei hän lopulta ollut uhrannut paljonkaan ajatuksia sille, mitä sitten tekisi, kun oikeasti näkisi sen. Siinä huoneen ovella alkoi epäilyttää, että halusiko se edes nähdä häntä, ei se varmaan ainakaan siitä olisi iloinen, että hän oli jutellut sen tyttöystävän kanssa. Ninan katsellessa ei kuitenkaan voitu jäädä ovelle häilymään, joten Eve piilotti sen syvän hengenvedon jonka joutui ottamaan ja avasi oven mahdollisimman eleettömästi. Beaun huone oli hyvin pitkälti samanlainen kuin muutkin sairaalahuoneet, jotka Eve oli elämänsä aikana nähnyt. Sisustus koostui lähinnä muutamista tuoleista, pienestä yöpöydästä, erilaisista monitoreista ja laitteista ja tietenkin siitä sairaalasängystä. Katseen olisi voinut kuvitella hakeutuvan siihen ensimmäisenä, mutta sysystä tai toisesta Even harhaili ensin seinillä ja löysi vasta viimeksi tiensä sängyssä makaavaan hahmoon. Näkymässä oli paljon sisäistettävää ja Eveltä meni hetki tajuta, mihin ne kaikki johdot ja putket menivät, miten ne liittyivät Beauhun. Mies ei näyttänyt omalta itseltään maatessaan siinä, oli vaikea käsittää, että se edes oli sama ihminen kuin se, jonka ihoon oltiin totuttu takertumaan. Se ei myöskään ensin reagoinut oven ääneen mitenkään, joten Eve ehti ottaa muutaman askeleen lähemmäs ja tapailla sanoja kuivalta tuntuvasta kurkustaan ennen kuin mies kiinnitti häneen mitään huomiota. ”Hi”, hän sanoi ja tajusi itsekin, että tervehdys tuntui aika lattealta tilanteeseen nähden. ”Nina let me in, she went to get some clean clothes from home”, hän jatkoi ja sekin kuulosti omituiselta. Ihan kuin Nina olisi ollut ihminen, jonka kanssa hän normaalisti kävi sellaisia keskusteluja. Päästi sen käymään kotona miehensä sängyn reunalta. Niistä selityksistä aloittaminen oli kuitenkin helpompaa kuin se, että olisi oikeasti puhunut siitä, miksi oli tullut.
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Jul 29, 2018 11:45:18 GMT 2
Post by autopilot on Jul 29, 2018 11:45:18 GMT 2
Jos Eve olisi väittänyt tulleensa kenen tahansa muun lähettämäksi, olisi Nina ollut jo ärtyneenä soittelemassa niiden perään ja valittamassa siitä, ettei Beauta voinut häiritä sillä tavalla eikä siellä ollut kenenkään sopivaa rampata ihan muuten vain. Micahin kanssa hän ei kuitenkaan jaksanut vääntää tai tapella yhtään mistään enää tässä vaiheessa, kun sen kanssa oltiin nyt jo ehditty viettämään ihan liikaa aikaa samassa paikassa, joten ennemmin vain nieli sen tarinan sellaisenaan ja täytti itse tyhjät kohdat mielessään. “It’s not your fault”, blondi siis lupasi naisen pahoitteluihinkin, koska Micahin syytähän se ennemmin oli. Tuskin naisella olisi ollut mahdollisuutta sanoa ei yhtään mihinkään, vaikka se olisi halunnutkin. Oli vaikea kuvitella, että jossain sairaalassa juokseminen olisi ollut sen ykkösviihdettä, joten tuskin se oli vapaaehtoiseksi ilmoittautunut.
Koska Nina oli jostain syystä päättänyt, että naisella oli jotain tärkeää asiaa, mikä ei hänen korvilleen kuulunut, hän ei edes yrittänyt tunkea mukaan sinne huoneeseen. “312”, hän vahvisti sen huoneen numeron. Nainen lupasi olla nope ja hän pureskeli stressaantuneen oloisena alahuultaan. “I think I’m gonna go home for just a second if that’s okay”, hän sanoi, vaikka ei se muille kuulunutkaan, eikä hän todellakaan tarvinnu siihen joltain sweetbuttilta lupaa. “I’ll.. I’ll go grab some clothes and take a shower, maybe. We only live a few blocks away, right down the street, and.. I’ll be back in an hour.” Nina ei tiennyt itsekään miksi rupesi selostamaan tekemisiään ja hiljeni äkisti, kun tajusi niin tekevänsä. Kiharapäälle väläytettiin loppuun vain täysin iloton tekohymy, eikä voitu olla katselematta hetken sen perään.
Beau oli hyvin eri mieltä siitä, että olisi tarvinnut vuorokauden ympäri Ninan tai jonkun muun istumaan sängyn laidalla. Niiden kanssa oli pakko koko ajan tsempata ja esittää, vaikka mieli olisi tehnyt lähinnä maata ruumiina paikallaan. Olo oli näin seuraavana päivänä sellainen kuin olisi jäänyt rekan alle. Enää hän ei ihan niin aktiivisesti kaipaillut kotiin tai eläintarhaan, missä ei oltaisi oltu jatkuvasti kipulääkkeiden äärellä. Selän taakse oltiin pönkitetty pari tyynyä, että hän saattoi melkein istua ja näyttää vähemmän kuolleelta, mutta ei sekään tehnyt ihmeitä, kun pelkästään se koko huone ja kaikki ne laitteet tuntuivat huutavan, että joku oli pahasti vialla.
Ninan kanssa Beau oli jaksanut taas leikkiä pirteää, mutta silmät olivat painuneet kiinni oikeastaan heti kun se oli lähtenyt. Ei hän varsinaisesti nukkunut, mutta havahtui silti jonkun sortin koomasta vasta yhtäkkisten tervehdysten myötä. Kesti hetki keskittää katse ja tajuta missä mentiin. Eveä ei missään nimessä eikä hetkeäkään oltu odotettu paikalle, ja yhtäkkiä se seisoi siinä puhumassa jotain Ninasta ja puhtaista vaatteista. “Hey”, sille vastattiin melkein yhtä latteasti, mutta ääni yhtenä kysymysmerkkinä. Beau pakotti itsensä taas nousemaan vähän ryhdikkäämpään asentoon. “What’s going on?” Hän sitten kysyi ääni huolta täynnä, koska jotenkin ensimmäinen ajatus oli, että naisella oli pakko olla joku hätänä, jos se tuli sinne asti.
|
|
member rank Nomad
Discord name
moa#5546
|
Jul 29, 2018 12:34:22 GMT 2
Post by moa on Jul 29, 2018 12:34:22 GMT 2
Jos Nina olisi tiennyt totuuden, se ei tietenkään olisi vakuutellut, ettei syy ollut hänen. Se olisi varmaan repinyt silmät hänen päästään ja ajanut hänet tiehensä ja suoraan sanottuna sillä olisi kai ollut siihen oikeuskin. Eve ei ollut koskaan tuntenut erityisen huonoa omaatuntoa siitä, mitä teki tai kuka oli, eihän hän ollut sitä systeemiä luonut, keksinyt että miehillä pitäisi olla free pass vaimojensa ja tyttöystäviensä pettämiseen kunhan se tehtäisiin sweetbuttien kanssa salaa ja with no strings attached. Nyt hän kuitenkin tunsi huonoa omaatuntoa, koska oli epäreilua ja väärin ilmestyä sinne ja heilutella totuutta Ninan naaman edessä. Se ettei se selvästikään tajunnut mistä oli kyse ei tarkoittanut, että asetelma olisi ollut yhtään vähemmän fucked up. Kun blondi varmisti huoneen numeron oikeaksi, Eve nyökkäsi, lupasi olla nopea. Yllättäen Nina kuitenkin alkoi puhua kotona käymisestä, muotoili vielä lauseensa siihen tyyliin, että menisi jos se olisi Evelle okei. Brunette tiesi näyttävänsä yllättyneeltä haroessaan löyhälle nutturalle kietaistuja hiuksiaan ja yrittäessään keksiä, mitä sille edes pitäisi vastata. ”Okay”, hän sitten sanoikin, eikä tuntenut oloaan yhtään vähemmän kiusaantuneeksi, kun Nina selitti vielä miksi halusi mennä. Ihan ymmärrettäväähän se oli, että kaivattiin suihkua ja vaihtovaatteita, ei Eve todellakaan ollut siinä tuomitsemassa sitä halusta käydä kotona. Siksi ei sitten lopulta sanottukaan mitään muuta, nyökättiin vain ja vastattiin siihen sen tekohymyyn jollain melkein yhtä muovisella, vaikka koitettiinkin näyttää vilpittömiltä. Hymyileminen olisi ollut helpompaa ilman sitä vatsaan puukottavaa omaatuntoa ja kaikkea muuta.
Tiedon siitä, ettei Nina istunut oven takana odottamassa koska pääsisi takaisin Beaun luo olisi pitänyt helpottaa Even oloa, mutta jotenkin siitäkin onnistuttiin soimaamaan itseään, että oltiin onnistuttu saamaan se luottamaan häneen sillä tavalla. Se oli noin vain päästänyt hänet sisään ja jättänyt kahden Beaun kanssa, vaikka kumpaakaan sen ei olisi kannattanut tehdä. Paikalta poistuminen oli Evelle siunaus, mutta ei se silti hyvältä tuntunut. Huoneeseen astuessa Nina oli kuitenkin pakko työntää pois mielestä ainakin jossa määrin, koska siinä kaikessa oli ihan tarpeeksi sisäistettävää muutenkin. Ihan aukottomasti se sisäistäminen ei tosin sujunut, koska Beaun kysyvää äänensävyä ei jotenkin rekisteröity, ei tajuttu miksi se kuulosti siltä. ”Huh?” Eve kysyi vähän hämmentyneenä ja tajusi vasta sitten, että Beau kai ajatteli että hänen vierailulleen oli jokin järkevä syy. ”Nothing, I just…” hän aloitti, mutta hiljeni sitten kesken lauseen, kun ei ollut ihan varma miten se olisi pitänyt päätellä. I just wanted to see you? Katse siirtyi miehen kasvoista siihen rintakehää leikkaavaan haavaan, joka oli niitattu kiinni ja putkeen, joka upposi sen kylkiluiden väliin. Jos se ei olisi hengittänyt omin avuin ja ollut hereillä, Eve olisi voinut vannoa tippuneensa johonkin outoon todellisuuden vääristymään, jossa samat pahat asiat tapahtuivat hänelle uudestaan ja uudestaan. Oli melkein fyysisesti ravistettava itseään, että muistettiin, ettei tämä ollut ollenkaan sama asia.
Eve pakotti katseensa irti niistä haavoista ja palaamaan Beaun kasvoihin, hän kiskoi huulilleen jostain varovaisen hymyn, joka tuntui väkinäiseltä, koska ei se näky varsinaisesti hymyilyttänyt. ”Are you okay?” hän kysyi, koska mitä muutakaan olisi voitu kysyä. Beau näytti, noh, kai ihan hyvältä olosuhteet huomioiden. Se eli ja hengitti ja puhui, mikä kai tarkoitti, että mitään välitöntä hengenvaaraa ei enää ollut. Niistä jäljistä saattoi kuitenkin päätellä, että jossain vaiheessa oli ollut. Miestä olisi haluttu koskea, suudella, ihan mitä tahansa, että oltaisi voitu varmistaa että se oli todellinen, mutta mitään sellaista ei tehty. Eve tiesi näyttävänsä jäykältä seistessään siinä sängyn vierellä, jäykältä hänestä tuntuikin, kun omaa roolia tilanteessa oli ihan mahdotonta hahmottaa. Nainen veti syvään henkeä, keräili itseään. Olisi sitä omaa paikalle pamahtamista varmaan jotenkin selitettävä, kun Beau sitä selvästi – ja ihan oikeutetusti – ihmetteli. ”I know I shouldn’t have come, it’s not my place, but I just needed to see that you’re okay. I heard about the shooting and surgery and I just… I was worried”, hän myönsi ja huomasi, ettei katsonut enää Beauta vaan pikemminkin huoneen seinää. Sitä oli helpompi katsoa, koska ääni olisi ehkä alkanut särkyä, jos olisi vain tuijoteltu niihin sen sinisiin silmiin. Selityksestä kävi ihan hyvin ilmi, että Eve tiesi kyllä paikkansa ja tiesi ylittäneensä aika montakin rajaa paukatessaan sinne pyytämättä ja yllättäen, mutta häpeäminen ei tainnut paljon tilannetta auttaa. ”Nina thinks that your brother sent me so…” nainen lisäsi ja vilkaisi nyt miestä nopeasti. Kai tarkoitus oli viestittää, ettei sen tarvinut miettiä epäilikö Nina jotain.
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Jul 29, 2018 13:05:07 GMT 2
Post by autopilot on Jul 29, 2018 13:05:07 GMT 2
Jollain tasolla Beau oli vähän helpottunut siitä, että ovesta oli tullut Eve eikä Nina. Tyttöystävän tukea ja omistautuneisuutta arvostettiin, mutta sen läsnäolo oli tukahduttavaa, eikä hän jaksanut koko ajan esittää, että kaikki oli hyvin ja normaalia - pienikin tauko oli tervetullut, vaikka siitä samalla tunnettiin vähän huonoa omatuntoa. Beaun olisi pitänyt osata murehtia sitä, että naiset olivat tavanneet toisensa käytävässä ja ilmeisesti keskustelleetkin, mutta se häiritsi nyt yllättävän vähän. Even motiiveja mietittiin, koska se oli yleensä ihan yhtä varovainen kuin hänkin, mutta se siitä. Niitäkin miettittiin lähinnä vain siksi, että haluttiin varmistaa että sillä oli kaikki kunnossa. Ei hän voisi tehdä sieltä sängynpohjalta käsin oikein mitään, vaikka ei olisikaan, mutta oli silti jotenkin tärkeää tietää.
Siinä missä Nina nyt leikki, että kaikki olivat normaalia ja he olivat vähintään kotona, oli Eve jotenkin peittelemättömän järkyttynyt siitä kaikesta. Se tuntui tuijottavan sitä esillä olevaa, kasaan niitattua rintakehääkin ihan liian pitkään. “It looks worse than it is”, Beau lupasi sille saman tien sen ilmeen rekisteröityään. Hän tunsi melkein tarvetta kiskoa jonkun peiton päälleen vahingot piilottaakseen, mutta antoi lopulta vain olla - vahinko oli kai jo tapahtunut, eikä piilottelu enää tässä vaiheessa auttaisi mitään. “I’m okay”, naiselle myös luvattiin hyvin pehmeään sävyyn ja ojennettiin kättä sitä kohti - oikeaa, sitä jota ei oltu pilattu tipalla. Eve seisoi siinä ihan liian jäykkänä, piti jotain outoa, varovaista etäisyyttä. Siitä ei pidetty tippaakaan.
“Come on, sit down. It’s okay”, mies yritti, ääni hiljaisena ja rauhoittelevana, mutta Eve rupesi vain selittelemään sitä tuloaan. Beau kuunteli sitä vakavana ja pudisti lopulta päätään: “Don’t say that. You can do what you want.” Hän ymmärsi sen, ettei se ‘ollut Even paikka’, mutta ei missään nimessä allekirjoittanut sitä. Se sai tehdä ihan mitä halusi. Nyt teki lähinnä pahaa, miten se vain tuijotteli seinille ja tuntui äärettömän etäiseltä. Se seuraava kommenttikin tuntui oudolta ja irtonaiselta, palasi taas siihen miten se koki tarvetta perustella saapumistaan. “Oh yeah? Did she go and try and hunt him down for it yet?” Beau koitti epätoivoisesti keventää tunnelmaa ja luoda edes jonkun illuusion normaalista.
|
|
member rank Nomad
Discord name
moa#5546
|
Jul 29, 2018 13:50:11 GMT 2
Post by moa on Jul 29, 2018 13:50:11 GMT 2
Oli typerää, että Beau joutui rauhoittelemaan häntä, mutta Even oli vain vaikea saada karistettua sitä epämiellyttävää tunnetta, jonka miehen näkeminen siinä kunnossa aiheutti. Minkä koko se sairaalamiljöö ja tilanne itsessään sai aikaan. Se vakuutteli, että sen vammat näyttivät pahemmilta kuin oikeasti olivat, mutta Even oli vaikea uskoa sitä. Teki mieli sanoakin, ettei sen tarvinnut vetää hänelle mitään roolia tai esittää, että kaikki oli hyvin. Eihän hänelle ollut mitään sattunut, vaan sille. Joka tapauksessa nähtiin sen verran vaivaa, ettei enää tuijotettu jälkiä, vaan haettiin katseelle paikkaa muualta. Kun mies ojensi hänelle kättään, siihen tartuttiin, vaikka omatunto kieltämättä taas vihlaisi. Olo tuntui heti muutaman asteen kevyemmältä, kun huomattiin miten lämmin miehen iho oli. Sen kosketus oli tuttu ja lohduttava, vaikka Even kai olisi pitänyt lohduttaa miestä eikä toisin päin. Hän selitti tulemistaan ja Beau pyysi häntä istumaan. Pyyntöön taivuttiin siinä vaiheessa, kun mies vakuutti, että hänellä oli oikeus tehdä ihan mitä halusi. Oikeus olla siellä jos tahtoi, mutta ei Evestä kyllä ihan siltä tuntunut. Ja jos hänellä olikin oikeus, niin oliko Beau kaivannut häntä sinne, olisiko se välittänyt yhtään jos hän ei olisi tullut.
Paljon heidän suhteensa laadusta kertoi sekin, että Beau oli olettanut hänen tulleen jostain muusta syystä. Ihan kuin se, että sitä oli ammuttu ja se makasi sairaalassa kiinni ties missä johdoissa ei olisi ollut riittävä syy huolestua ja haluta nähdä omin silmin, että kaikki oli kunnossa. Even olisi tietenkin pitänyt tyytyä vain puheisiin, kyllähän Micahin sanaan olisi voinut luottaa, kun se kertoi, että Beaun tila oli vakaa. Ei hänellä ollut mitään järjellistä syytä sille, että oli halunnut nähdä miehen itse, se oli ihan täysin tunneperäistä. Jos sängyssä olisi maannut Levy tai ihan kuka tahansa muu, ei hän olisi tullut, mutta Beau… Se nyt vain oli erilaista ja kävi hetki hetkeltä selvemmäksi, että Eve oli taas tehnyt sen, mitä ei koskaan olisi pitänyt. Hän oli kiintynyt mieheen, ihastunut ja varmaan siinä samalla alkanut kuvitella, että heillä oli jotain muutakin kuin seksiä. Se miten vaikeaa hänen oli ollut saada tietoa miehen tilasta ja miten Nina oli ollut siellä vastassa oli jälleen muistuttanut, ettei mikään siitä ollut todellista. Beau saattoi pitää häntä kädestä sen pienen tovin, kun Nina ei ollut paikalla, mutta se ei tarkoittanut yhtään mitään. Kohta kaikki olisi taas kuten aiemminkin ja hän palaisi kerholle yksin, eikä voisi enää uudelleen tulla herättämättä ihan liikaa kysymyksiä.
Eve naurahti, kun Beau kysyi oliko Nina jo suorittamassa kostoretkeä Micahia vastaan. ”I bet”, hän sanoi ja onnistui hymyilemään tavalla, joka ei näyttänyt ihan päälleliimatulta. Kaikkien niiden ajatusten ja sen oman epävarmuuden ja ahdistuksen kanssa oli aika vaikea hymyillä täysin luonnollisesti, mutta tämä oli aika hyvä yritys, se tuntui melko luonnolliselta. ”Actually she just asked me to tell ’that asshole to give her heads up next time’ or something”, hän raportoi, puisteli päätään ehkä aavistuksen huvittuneenakin. ”She doesn’t seem to care for him all that much”, huomautettiin, koska sitä nyt ei vain ollut voinut olla huomaamatta. Ehkä se toimisi hänen edukseen siinä tilanteessa, koska Micah tuskin kokisi tarvetta keskustella veljensä tyttöystävälle yhtään mistään, jos ne kerran olivat sellaisella persläveksihaukkumislevelillä toistensa kanssa. Puhuessaan Eve silitteli melkein huomaamattaan Beaun kämmenselkää, mikä sai hänet vähän rentoutumaan. Oli tilanne miten nurinkurinen ja väärin tahansa, oli helpottavaa nähdä, että Beau oli kunnossa, että se pystyi vitsailemaan ja hymyilemään ja puristamaan hänen kättään jos halusi. ”I’m glad you’re okay”, nainen sanoikin ihan ääneen. ”Can you tell me what happened?” hän kysyi, vaikka epäilikin, ettei se voisi. Tai haluaisi. Kuuluiko koko asia edes oikeastaan hänelle. ”Did they manage to fix everything?”
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Jul 29, 2018 14:23:32 GMT 2
Post by autopilot on Jul 29, 2018 14:23:32 GMT 2
Oli ihan mahdoton olla rehellisesti paskana. Beau ei osannut millään päästää irti siitä, että hän oli se joka lohdutti kaikkia muita. Ninaa, vanhempiaan, nyt Eveäkin. Micahia ei sentään tarvinnut pitää kädestä kiinni, vaikka senkin kanssa kyllä varottiin visusti, ettei vahingossakaan valitettu, ennemmin kaunisteltiin kaikkea kun oltiin rehellisiä. Kenenkään ei tarvinnut tietää, että hän oli oikeasti säikähtänyt ihan helvetisti ja oli nyt käyttänyt koko päivän siihen, että oli käynyt läpi kaikkia elämänvalintoja, joita oli koskaan tehnyt, oli ajoittain melkein paniikinomaisesti pohtinut, että miten pääsisi siitä tilanteesta ja näistä kuvioista pois. Hän ei halunnut kuolla - se oli viimeistään nyt harvinaisen selvää. Joskus hän oli ajatellut, että jos henki lähtisi niin henki lähtisi ja se siitä, mutta nyt haluttiin ihan oikeasti pysyä elävien kirjoissa. Melkein kuoleminen oli epämiellyttävää ja kivuliasta, eikä häntä todellakaan oltu suunniteltu tätä elämää varten. Mitä enemmän sitä kaikkea mietittiin, sitä enemmän ahdisti ja sitä enemmän tuntui siltä, että oli vankina omassa elämässään.
Tilanne Even kanssa oli vain luonnollista jatkumoa sille kaikelle muulle sotkulle. Beau olisi paljon mieluummin nähnyt sen Ninan tilalla, mutta se ei ollut oikea, realistinen vaihtoehto. Hänellä oli elämässään pohjimmiltaan melkein yhtä vähän sanavaltaa kuin Evelläkin, eikä päätöksiä voinut tehdä vain sillä perusteella mitä halusi tai ei halunnut. Usein tuntui, ettei hänen tunteillaan tai haluillaan ollut mitään painoarvoa. Nyt hän oli helpottunut siitä, että nainen oli ihan oikeasti siinä, mutta samalla ymmärsi, ettei se voisi jäädä. Olo oli jotenkin haikea jo valmiiksi, vaikka sitä nyt pidettiin vielä kädestä ja puristettiin kevyesti.
“Welcome to the family”, Beau koitti hymyillä Evelle, kun se kuvaili sitä sananvaihtoa. Se oltaisiin oikeastikin haluttu toivottaa tervetulleeksi perheeseen, mutta nyt ajatus oli pakko työntää pois mielestä saman tien. Aihe valui takaisin vakaville teille, koska todellisuutta saatettiin vältellä vain niin pitkään. “I’m not gonna die on you”, mies vielä lupasi ja toivoi, että olisi voinut pitää siitä lupauksesta kiinni. Nyt hän ei kuitenkaan voinut edes kertoa mitä oli tapahtunut, joten ehkä hänen sanoilleen ei kannattanut antaa paljonkaan arvoa. “Not really”, Beau joutui myöntämään, ettei voinut valottaa tähän johtaneita tapahtumia, “it’s not important, you know. Sometimes shit just goes wrong.” Eveen luotettiin kyllä, mutta edes Nina ei tiennyt yksityiskohtia, eikä tulisi tietämäänkään. Kerhon asiat pysyivät kerhon sisäisinä.
Koska Eve eli siinä samassa ympäristössä, se tiesi miten ne asiat menivät. Se teki kaikesta vähän helpompaa, kun ei tarvinnut selittää tai pahoitella. Molemmat vain hyväksyivät itsestäänselvyytenä sen, ettei hän voinut puhua siitä. Omasta terveydestään sen sijaan saattoi. “I got a bullet stuck somewhere in my ribs and I’m down a spleen but I think it’s all good”, Beau kertoi mahdollisimman kevyeen sävyyn, samalla tarkasti naisen ilmettä seuraten, “doctors seem to know what they’re doing. Give it a a month or two and I’ll be as good as new. It’ll be like this never happened.”
|
|
member rank Nomad
Discord name
moa#5546
|
Jul 29, 2018 15:07:05 GMT 2
Post by moa on Jul 29, 2018 15:07:05 GMT 2
Beau sanoi sen perheasian selvästi vitsillä, mutta Eveä lause puukotti jonnekin kylkiluiden väliin. Hän ei ollut sen perhettä, eikä hänestä koskaan tulisikaan ja se sattui. Ihan oikeasti, fyysisesti sattui, vaikka ei olisi pitänyt. Kivusta säpsähtämisen sijaan Eve kuitenkin vain naurahti, esitti että se oli ollut hauskaa, että hän oli mukana vitsissä. Niin kauan kuin saattoi istua siinä sivelemässä Beaun kättä saattoi melkein teeskennellä, ettei tilanne ollut ihan paska. Sen voimalla pystyttiin avaamaan suu ja kysymään niitä asioita, jotka mielessä olivat pyörineet edellisillasta lähtien. Eve piti ilmeensä peruslukemilla, kun Beau puhui. Se ei varmaan ihan ymmärtänyt, miltä monet sen lauseet kuulostivat, kun niitä kuunteli hänen paikaltaan. Jos mies kuolisi, se ei tosiaan kuolisi hänen käsiinsä. Hän ei edes olisi siellä, luoja, koska hän edes saisi tietää jos sille kävisi jotain? Tuntien vai päivien päästä, ehkei vielä silloinkaan jos ei sattuisi olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan kuuntelemassa sivusta ihmisten puheita. ”Good”, hän sanoi kuitenkin ja peitti hymyn taakse sen, että asian ajatteleminen kirvelsi.
Vaitonaisuus tapahtumien kulusta ei tullut yllätyksenä, joten Eve saattoi hyväksyä sen ihan mukisematta. Hän ymmärsi kerhoa sen verran hyvin, että tiesi, ettei niistä asioista puhuttu ulkopuolisille, jollainen hänkin oli vaikka kerhotalon asukkaana pääsikin toisinaan kuulemaan asioita, joita muut sweetbuttit eivät kuulleet. Se ei silti antanut hänelle oikeutta tietää yhtään mitään, eikä Beaulle oikeutta kertoa. ”Yeah, I know”, nainen myönsi, kun Beau totesi, että joskus asiat vain menivät päin vittua, eikä se tapahtumien tarkka kulku oikeastaan edes ollut tärkeää. Eve tiesi paljon sellaisesta, asiat olivat menneet vituiksi useammin kuin kerran. Omasta voinnistaan Beau saattoi sentään puhua enemmän, se kertoi kylkiluihin tarttuneesta luodista ja menetetystä pernasta ja vaikka elimen menettäminen kuulosti ensin aika huolestuttavalta, onnistui Eve palauttamaan mieleensä high schoolin biologian tunneilla saadut opit siitä, mitä elimia tarvittiin mihinkin. Beau voisi varmaan ihan hyvin elää elämänsä ilman pernaa. Kaiken kaikkiaan kuulosti siltä, että lääkärit tosiaan osasivat hommansa ja Beau tulisi selviämään saamistaan vammoista ihan kunnialla. Vaikka eivät asiat kyllä enää olisi kuten ne olivat olleet, ei sellaista voisi vain pyyhkiä pois. ”Everything’s just gonna be as it was?” nainen kysyikin, kun se väitti että koko asia vain unohtuisi parantumisen myötä. Hänen ilmestään oli varmaan aika mahdotonta lukea mitään, koska Eve ei oikein itsekään osannut lukea itseään.
Eve ei ollut koskaan kyseenalaistanut oikeuttaan mieheen niin kovaa. Hän ei ollut tullut sinne ajatellen, että sen kaiken pitäisi loppua, tai ei sitä ainakaan oltu tiedostettu. Nyt se kuitenkin tuntui hyvin selvältä. Beaun loukkaantuminen ei tietenkään ollut hänen syytään, sillä ei ollut mitään tekemistä hänen kanssaan vaikka se nostikin esiin kipeitä muistoja. Silti se tuntui joltain kiroukselta. Ihmisillä joista hän välitti oli tapana satuttaa itsensä ja nyt Beauhun oli sattunut ja oli ihan helvetillisen selvää, että Eve ei osaisi elää sellaisen kanssa. Sen että välitti miehestä niin paljon, mutta ei saanut tehdä sitä julkisesti, ei saanut huolehtia eikä olla sen kanssa. Sen että ihmiset vain katsoivat hänen lävitseen ottaessaan kontaktia niihin ihmisiin, jotka olivat jotenkin merkityksellisiä miehen elämässä. ”I really, really like you, Beau”, Eve tunnusti ja irrotti varovasti otteensä miehen kädestä. ”I might even…”, hän oli jatkamassa, veti kätensä syliinsä ja mietti hetken mitä edes yritti sanoa. Katse harhautui taas huoneen seiniin. ”I just really care for you”, omaa ulosantia korjattiin, kun ei sitä lausetta osattu viedä loppuun.
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Jul 29, 2018 15:32:12 GMT 2
Post by autopilot on Jul 29, 2018 15:32:12 GMT 2
Jollain tasolla Beau ihan oikeasti koki Evenkin perheekseen. Hän ei oikein koskaan miettinyt sen syvällisemmin sitä, mitä he olivat tai eivät olleet, joten ei joutunut painimaan samojen kriisien kanssa. Joskus hän suri sitä, etteivät he voineet oikeasti olla yhdessä, mutta toisaalta se nykytilanne oli jo enemmän kun hän olisi osannut edes pyytää. Hänelle riitti se, mitä he nyt olivat, ja että Eve oli nyt siinä. Nainen tuntui läheiseltä, sille saatettiin puhua ja kertoa asioita. Se oli läsnä aina kun sitä tarvittiin, ilman kaikkea sitä draamaa ja murhetta, jota Nina toi mukanaan. Enemmän siinä oli hyvää kuin huonoa.
Oli mahdoton sanoa, mitä Even mielessä nyt liikkui. Beau ei osannut lukea sen kasvoilta yhtään mitään, mutta koitti tuudittautua siihen uskoon, että kaikki oli ihan hyvin ja se avaisi kyllä suunsa, jos tarvetta olisi. Nyt se vain kysyi, palaisiko kaikki normaaliksi, ja sille nyökättiin. Jos se olisi Beausta kiinni, niin palaisi. Ainakin hyvien asioiden ja heidän kannaltaan. “Why wouldn’t it?” Hän koitti hymyillä. Ihmiset loukkaantuivat jatkuvasti, eikä se tarkoittanut, että koko elämä pysähtyisi ja kaikki muuttuisi. Todennäköisesti mikään ei muuttuisi, eivät edes ne asiat joiden olisi toivonut muuttuvan. Muutaman kuukauden päästä kukaan ei enää edes muistaisi koko asiaa ja arki pyörisi omalla, tutulla painollaan.
He eivät puhuneet tunteista tai tulevaisuudesta kovin usein, joten siksi tuli yllätyksenä, kun Eve rupesi yhtäkkiä kertomaan, miten paljon hänestä välitti. “Where’s this coming from?” Beau kysyi, koitti huijata huolen äänessään rennoksi huvittuneisuudeksi. Eve veti kätensä hänen otteestaan. “I care for you, too. I’m happy you’re here. I really am”, hän sanoi, katseli sitä yhä huolestuneemman oloisena, “you know that, right?” Totta kai hän välitti siitä - ei kai sen kanssa muuten oltaisi pidetty yhtä edes näin pitkään. Hän piti siitä, mitä heillä oli, ja koko siitä osasta elämästään. Halusi uskoa, että Evekin piti.
"I know you got scared. I should've.. I should've sent someone to tell you what's going on. I'm sorry", Beau huomasi seuraavaksi jatkavansa. Ei se ollut oikein edes käynyt mielessä missään vaiheessa ja hänkin tiesi, että se oli huono idea, mutta jotenkin tuntui, että juuri sitä nainen olisi kaivannut.
|
|
member rank Nomad
Discord name
moa#5546
|
Jul 29, 2018 16:23:23 GMT 2
Post by moa on Jul 29, 2018 16:23:23 GMT 2
Eve ei oikein saanut itsestään irti muuta kuin epävarman olankohautuksen, kun Beau pohti, miksi asiat eivät palautuisi ennalleen kun se toipuisi. Ei Eve ollut itsekään ihan varma, miksi joku oli muuttunut, miksi tuntui että siihen olisi niin vaikea palata. He olivat tunteneet toisensa vasta kaksi kuukautta, joten oli outoa, miten kovasti Eve oli ehtinyt kiintyä mieheen. Puolet ajasta hän oli tietenkin viettänyt uskotellen itselleen, ettei pitänyt siitä yhtää enempää kuin kenestäkään muustakaan, ettei oltu ihastumassa tai mitään muutakaan yhtä typerää. Sitten Beaun seuraa oltiin alettu pitää eräänlaisena itsestäänselvyytenä ja vaikka ei oltu paljon uhrattukaan ajatuksia sille, mihin se kaikki johtaisi, oltiin kai salaa ajateltu että se päättyisi heidän osaltan jotenkin hyvin. Että jostain kohtalonoikusta hän lopulta saisi olla sen kanssa ihan oikeasti. Edellisviikonlopun reissu Phillyyn oli tuntunut esimaulta siitä, millaista elämä voisi olla, jos Beau ei olisi jonkun toisen kanssa ja nyt kaikki tapahtunut sekoitti hänen päätään.
Oli täysin oikeutettua, että Beau vaikutti hämmentyneeltä, kun Eve alkoi puhua tunteistaan sitä kohtaan. Se ei varsinaisesti kuulunut heidän rutiiniinsa, ei hänkään ollut mitään tunteilevaa sorttia vaikka paljon kaikenlaista tunsikin. Beaulta ei oltu koskaan odotettu mitään rakkaudentunnustuksia, eikä niitä odotettu nytkään, mutta tuntui silti hyvältä kuulla sen sanovan ääneen, että se välitti hänestä ja oli iloinen, että hän oli siellä. Kyllä hän sen kai oli tiennyt, mutta mihin se oikeastaan riittäisi? Mikään ei muuttuisi heidän välillään, tämä oli kaikki mitä hän tulisi ikinä miehestä saamaan. ”I don’t know, I just, all this”, Eve hengähti, eikä lauseessa ollut mitään järkeä. Siinä Beau oli ihan oikeassa, että hän oli säikähtänyt. Hän oli pelännyt että menettäisi miehen ihan yhtä paljon kuin kuka tahansa muukin oli pelännyt, mutta hän ei ollut voinut puhua siitä kenellekään. Kukaan ei ollut halunnut kertoa hänelle mitään, koska miksi olisi? Jos Beau olisikin pyytänyt jotakuta puhumaan hänelle, se olisi voinut muuttaa aika paljon siitä hänen kokemuksestaan, tuskin hän olisi silloin maannut yötä valveilla miettien oliko se edes hengissä enää. ”Yeah but you couldn’t, right? No one’s supposed to know about this so what would it look like”, nainen totesi, eikä kuulostanut yhtään katkeralta, järkevältä vain. Asiat sanottiin kuten ne olivat, ei siinä yritetty kuittailla miehelle mitenkään, koska ei hän ollut loukkaantunut tai vihainen, lähinnä pettynyt siihen miten syvälle oli itsensä päästänyt. Hän oli kaiken sen alussa päättänyt, että ajattelisi asioita järjellä, mutta vitut.
Siihen nähden miten varma Eve oli siitä, että tämä oli ainut järkevä ratkaisu, asiasta puhuminen tuntui ihan paskalta. Hän onnistui etäännyttämään itseään omista puheistaan jonkin verran, mikä varmaan johti siihen, että hän vaikutti vähän apaattiselta ja järkyttyneemmältä kuin oikeasti olikaan. Vaikka olihan hän sitäkin, järkyttynyt. Asiaa ei vain osattu nyt oikein itse ajatella niin, että ehkä halu irrottautua siitä kaikesta johtui sekin osaltaan vain shokista. ”I never thought I’d start to care so much and this fucking sucks, you know? I can’t talk to anyone or even come back here because Nina would start to question things, maybe she already is I don’t know. I like you and spending time with you but I feel like I shouldn’t, like I’m only gonna hurt you and your family. You love Nina, right? I don’t wanna mess that up for you and I know I’m going to if we keep going, I always do”, Eve järkeili ja katsoi viimein Beauta silmiin, kun kysyi rakastiko se Ninaa. Tai ehkei se edes ollut kysymys vaan pikemminkin oletus, jonka hän odotti miehen vahvistavan. Eri äänensävyyn lausuttuna ne kaikki asiat olisivat voineet kuulostaa helvetin dramaattisilta, mutta jotenkin Eve onnistui pitämään äänensä peruslukemilla. ”If that happens you’re gonna hate me and I don’t want that.”
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Jul 29, 2018 17:37:55 GMT 2
Post by autopilot on Jul 29, 2018 17:37:55 GMT 2
Jos Beau olisi oikeasti halunnut välittää viestin Evelle, hän olisi varmasti saanut sen tehtyä. Jotenkin sitä ei vain oltu tehty, eikä se asian ohimennen ajattelu ollut johtanut mihinkään toimintaan. Nyt sitä oli paha enää katua, mutta huono omatunto nosti väkisinkin päätään naisen olemusta ihmetellessä. Sille olisi varmaan merkinnyt enemmän, kun hän nyt edes tajusi, vaikka se olisi vain saanut tekstarin. Edes sitä ei oltu saatu aikaiseksi, mikä oli oikeastaan aika säälittävää. Eve järkeili Beaun puolesta sitä kommunikaation puutetta ja hän nyökytteli kiltisti mukana, vaikka tiesi ettei se ollut täysin oikeassa. Micah oli perillä heidän suhteestaan, joten sitä oltaisiin hyvin voitu pyytää välittämään viesti. Sitä ei nyt myönnetty ääneen, koska tilanne tuntui tarpeeksi räjähdysalttiilta muutenkin.
Kaikki meni vain oudosta oudommaksi. Tunteista ei ehkä oltu puhuttu aiemmin, mutta Ninasta oltiin suorastaan vaiettu. Nyt Eve otti sen kuitenkin suoraa ja kaartelematta esiin, kysyi jopa suoraa rakastiko Beau sitä. Se ei ollut keskustelu, jonka hän olisi halunnut käydä. Ei nyt, ei ikinä, eikä todellakaan sairaalasängyssä maatessaan, joten ei hän vastannut. Naisen jonkunlaista purkausta seurasi pitkä, itsessään jo paljonpuhuva hiljaisuus, kun Beau yritti vain käsitellä sitä kaikkea ja tajuta, mitä nainen haki takaa. Oli hänellä aavistus, mutta sille tielle ei haluttu lähteä.
“You’re not gonna hurt my family or mess anything up”, Beau lopulta sanoi. Jos tämä perhe hajoaisi, se hajoaisi hänen takiaan, ei Even. Hän oli aikuinen ihminen, joka teki omat päätöksensä ja kantaisi niistä myös itse vastuun, jos siihen tultaisiin. “This is on me. You’re not.. Forcing me to do anything. None of this is your fault”, hän yritti järkeillä, “and I wouldn’t hate you. Ever.” Tai ehkä hän olisikin ollut vihainen, jos Eve olisi vaikka nyt kävellyt suoraa Ninan luokse ja kertonut mitä oli meneillään, mutta ei se sitä tekisi. Ehkä.
|
|
member rank Nomad
Discord name
moa#5546
|
Jul 29, 2018 18:22:25 GMT 2
Post by moa on Jul 29, 2018 18:22:25 GMT 2
Jos Eve olisi suostunut ajattelemaan asiaa pidemmälle, hän olisi aika helposti huomannut porsaanreikiä omassa selityksessään sille, ettei Beau ollut ottanut häneen mitään yhteyttä. Hänhän oli itse Micahin kanssa puhuessaan pannut merkille, että se ehkä jo tiesi, että se käyttäytyi niin. Lisäksi Beau olisi tietenkin voinut soittaa, laittaa viestin, tehdä ihan mitä tahansa. Eve ei halunnut ajatella sitä, koska hän ei halunnut myöntää olevansa sille pelkkä afterthought. Se oli iloinen kun hän oli siinä nyt, mutta ei se olisi tajunnut kaivata häntä, jos ei olisi ollut. Oli tietenkin itsekästä ajatella, että Beaun olisi edes pitänyt vaivata päätään hänellä, kun sitä itseään oli ammuttu. Sen ei olisi pitänyt joutua huolehtimaan kenestäkään muusta kuin itsestään, kaikkein vähiten hänestä. Sweetbuttien kuului vähentää miesten stressiä, ei lisätä sitä ja sillä hetkellä Eve tunsi epäonnistuvansa tässä tehtävässä surkeasti.
Beau ei lopulta sanonut juuta eikä jaata siihen, rakastiko se tyttöystäväänsä, mutta Eve tulkitsi asiasta vaikenemisen myöntymisen merkiksi. Olisi se ehkä ollut vähän tökeröä, jos se olisi laukonut hänelle päin näköä, että tietenkin rakasti. Vaikka tökeröä oli kai ottaa asia edes puheeksi, kun se kaikki oltiin siihen asti vain vaiettu kuoliaaksi. Mies väitti olevansa itse vastuussa omista tekemisistään ja olihan se siinä monella tapaa oikeassa, mutta sillä hetkellä Eve ei halunnut luopua vastuusta. Oli helpompi perustella itselleen miksi halusi irti, kun väitti säästävänsä Beauta eikä itseään. Beaulle ideaalitilanne oli se, että se saisi pitää sekä Ninan ja Austinin että hänet. Evelle taas… Ei hän ollut ihan varma mitä halusi, muttei ainakaan sitä. Jo nyt oli vähän vaikeampaa olla muiden miesten kanssa ajattelematta Beauta. Se ei ollut aiemmin ollut hänelle ongelma, hän oli pitänyt saamastaan huomiosta, mutta viime aikoina oli kieltämättä ollut paljon hankalampaa olla läsnä kenenkään muun kanssa. Ei se ainakaan helpottuisi, Eve oli siitä varma. Nainen puri kipeästi alahuultaan ja pyyhki hiuksia kasvoiltaan, piti tauon, kun ei tiennyt mihin suuntaan siitä pitäisi edetä. Hartiat ja selkäranka tuntuivat painuneen lysyyn ja olo oli monella tasolla ihan voimaton. ”I don’t wanna be a mistake, Beau”, hän mutisi lopulta ja katsahti mieheen päin. ”And I’m not gonna stop liking you either, it’s not going away, so after a while it’s just gonna get more complicated. It doesn’t matter if it’s my fault or yours, people I love always get hurt”, hän lisäsi.
Tilanteessa oli oikeastaan yllättävänkin paljon yhteistä siihen hetkeen, jolloin äiti oli kuollut. Evellä oli tapana paeta, kun oli peloissaan, hän oli paennut silloin ja hän oli pakenemassa nyt. Silloin oli karattu poliisilta mutta myös omasta elämästä, koulusta, niiltä ihmisiltä jotka hän oli tuntenut vuosia ja jotka nyt yhtäkkiä tuntuivat enemmän riskeiltä kuin mahdollisuuksilta. Nyt oltiin pakenemassa Beaulta ennen kuin se satuttaisi häntä niin pahasti, ettei siitä enää toivuttaisi. ”I’m sorry.”
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Jul 30, 2018 8:13:47 GMT 2
Post by autopilot on Jul 30, 2018 8:13:47 GMT 2
Vaikka parisuhde vaikutti välillä toivottomalta, ei Beau olisi pitänyt siitä kiinni jos pelissä ei olisi ollut oikeita tunteita. Hän ei oikein itsekään vielä ymmärtänyt, miten oli koskaan edes haksahtanut pettämään. Asiat eivät olleet niin huonosti, että sitä olisi voinut oikeuttaa. Kyllä hän sai Ninalta kaiken mitä tarvitsi, se ei vain jostain syystä riittänyt. Se oli miehen omaa syytä, ei kenenkään muun. Hän oli itsensä siihen sotkuun saanut ja vetänyt Even mukanaan, ja jotenkin se oli nyt se joka syytti itseään, totesi jopa ettei halunnut olla virhe.
“You’re not a mistake”, Beau toisteli naisen perässä. Hän olisi sanonut ja luvannut mitä tahansa se halusi kuulla, jos olisi vain tiennyt mitä se oli. Nyt tuntui vahvasti siltä, että se oli jo päättänyt kaiken olevan pielessä. Sitä oli paha lähteä korjaamaan vain parilla kauniilla sanalla. Se puhui siitä, miten kaikki sen läheiset aina loukkaatuivat, ja se sai miehen näyttämään vain entistä hämmentyneemmältä. “They don’t get hurt because of you”, hän yritti, “it’s not your fault.” Sekin tuntui sellaiselta aiheelta, jota hän ei vain vois muuttaa paremmaksi, ihan sama mitä sanoisi.
I’m sorry kuulosti jotenkin äärettömän lopulliselta. “You wanna end this, don’t you”, Beau totesi hiljaa ja käänsi katseensa pois. Siltä se tuntui, että nainen oli jo toinen jalka ulkona ovesta. Sillä ei olisi pitänyt olla mitään väliä - hänellä oli jo perhe, elämä ja kaikki kunnossa, eikä se ollut menossa mihinkään. Silti tuntui siltä, että sydän olisi pudonnut vatsanpohjaan. Kylmäsi ja sitten tuntui vain tyhjältä. Hetki sitten oltiin oltu onnellisia siitä, että nainen oli siinä, ja nyt.. Tuntui pahalta, että se oli selvästi tullut vain päättämään kaiken heidän välillään. Beau ei ollut valmis päästämään irti, mutta ei hän aikonut myöskään väkisin roikkua siinä kiinni. Jos Eve haluaisi lähteä, se lähtisi. Ei hänellä olisi siihen mitään sanottavaa.
|
|