member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Nov 6, 2018 21:02:17 GMT 2
Post by autopilot on Nov 6, 2018 21:02:17 GMT 2
FRI 24.11.2017 around 2 pm @ Streets of Queens . . . Oli kulunut ehkä pari viikkoa siitä, kun Julian oli päättänyt palata kuolleesta. Se ei ollut muuttanut paljonkaan. Sen selityksiä ei oltu kuunneltu, eikä oltu suostuttu uskomaan oikeastaan sanaakaan siitä, mitä se oli yrittänyt sanoa. Oli helpompi olla, kun keskityttiin vain siihen, että se oli häipynyt. Taas. Ihan kun olisi koskaan ollut sen tapaista pysyä kuvioissa oikeasti yhtään pidempään. Joskus se onnistui ehkä hetkeksi huijaamaan itseäänkin ja kuvittelemaan, että halusi sen kaiken - normaalin arjen, parisuhteen - mutta ei se kestänyt. Ei kestänyt nyt eikä tulisi kestämään jatkossakaan. Sitä hän hoki itselleen edelleen ihan liian usein ihmiseksi, jota ei muka kiinnostanut tippaakaan. Miehen perään itkeminen olisi vain energian ja ajan tuhlaamista, joten niin ei tehty. Oltiin vain vihaisia. Keskityttiin omiin juttuihin ja omaan elämään - tai sen palaviin raunioihin. Kannettiin kaunaa. Katkeroiduttiin. Oltiin onnettomia, vietettiin kerhotalolla ja sen ympäristössä niin paljon aikaa, että kuuluttiin jo kaikilla väärillä tavoilla vakikalustoon. Juotiin liikaa, podettiin sydänsuruja oudoissa sängyissä eikä edes hävetty, kun keskellä yötä käveltiin kotiin maskarat poskilla. Aina toisinaan seurattiin Dominicin esimerkkiä ja koitettiin vain turruttaa kaikki ajatukset mahdollisimman tehokkaasti, keinolla millä hyvänsä. Se oli aina ollut helppojen ratkaisujen perässä, eikä sitä jaksettu enää tuomita ja leikkiä, että oltaisiin muka jotenkin parempia. Juliania ei ollut kiittäminen siitä kaikesta. Ehkä sen katoamista ja jätetyksi tulemista enemmän kirveli se, että oltiin taas lähtöviivalla. Elämässä ei oltu edetty kaikkien näiden vuosien aikana yhtään mihinkään ja nyt ruvettiin olemaan siinä pisteessä, että joko vain kylmästi luovutettaisiin, tai pitäisi oikeasti, aktiivisesti korjata kaikki ja tehdä parempia päätöksiä. Nyt oltiin kallistumassa siihen ensimmäiseen vaihtoehtoon, koska se oli helpompaa. Kun oli jo jollain tasolla päättänyt nostaa kädet pystyyn, oli helppo töissä juoda viskipaukkuja tiskin takana melkein samaan tahtiin asiakkaiden kanssa, antaa jonkun vanhan baarisäädön kiehnätä ihan liian lähellä ja voittaa siltä isot tipit silmiä räpyttelemällä ja valheellisen toivon tarjoamisella. Ulospäin nainen vaikutti ihan suhteellisen tasapainoiselta, kun lopulta keskellä yötä suuntasi töistä pimeille kaduille ja kohti kotia. Auton hän tajusi itsekin jättää jälkeensä, koska DUI-syytteitä tässä vielä oltaisiinkin kaivattu. Sitä paitsi kirpeä pakkanen tuntui iholla hyvältä tunkkaisen baari-ilman jälkeen ja jotenkin oli terapeuttista vain iskeä napit korviin, keskittyä omiin asioihinsa ja blokata kaikki muu ympäriltään. Se kostautui tietysti siinä mielessä, ettei hän kiinnittänyt huomiota myöskään siihen, miten ei lähtenyt sieltä baarista yksin, ei tajunnut katsella ympärilleen, ei vahtia selustaansa eikä edes olla varuillaan. Kun huudatti tarpeeksi lujaa Cody Johnsonia, oli helppo myös täysin sivuuttaa, miten joku huuteli kiroillen pysähtymään. Ehkä oli parempikin tuudittautua I Ain't Going Nowhere Baby'n säveliin kuin kuunnella huorittelua.
|
|
member rank New Yorker
Discord name
snafu#7068
▲ married to the game eli aktiivisen epäaktiivinen työnarkki
|
Nov 6, 2018 21:52:10 GMT 2
Post by snafu on Nov 6, 2018 21:52:10 GMT 2
julian's ootd miinus ei yhtä kynityt hiukset Julian oli vapautensa takaisin saatuaan jatkanut elämistä jossain alati päällä olevassa valmiustilassa. Jos mielenterveys oli aiemmin ollut suhteellisen vankalla pohjalla kaikista luonteen pikkuvioista huolimatta - oli se nyt heittänyt kuperkeikan - ja kääntynyt sinne epävakaaseen ja arvaamattomaan päätyyn. Ihan noin miehen omallakin asteikolla. Gabriellen puuttuminen elämästä ja yhtälöstä aiheutti sen, että Julian koki ettei omistanut ketään eikä voinut purkaa ongelmiaan ja nukkui käsiaseen kanssa ja harkitsi kovasti autoon muuttamista, kun kotitalokin tuntui vain väärältä. Töitä - pesäpallomailan heiluttelua - oli yritetty jatkaa ja vaikka ensimmäiset keikat olivat sujuneet, olivat seuraavat menneet vain perseelleen. Kun oli pyydetty vain uhkaamaan tai hakemaan jotain varastettua omaisuutta, oli Julian tehnyt tilanteesta täydellisen overkillin ja väärästä ilmeestä katkonut käsiä ja lyönyt niin pitkään nyrkein, että epäili jonkun tappaneensakin likaisen kerrostaloasunnon keittiön linoleumlattialle ennen kuin se oli rohisevasti käynyt käsittelyn jälkeen hengittämään. Työnantajat eivät olleet tyytyväisiä ja Julian tanssi niin ohuella nuoralla, että kaikkeen piti saada etäisyyttä. Pesäpallomaila ei tuntunut yhtä luontevalta käsissä, kun ei voinut luottaa itseensä sen vertaa, että olisi tiennyt pimenisikö seuraavan kerran päässä jonkun velanperintäkeikan yhteydessä totaalisesti. Koska Julian ei ollut käynyt kouluja, omistanut asiakaspalvelunaamaa tai -asennetta, oli töitä päädytty etsimään varastoista ja satamista. Niissä vaihtui porukat niin useasti ja töitä riitti vaikka muille jakaa joten työsuhteen solmiminen oli naurettavan helppoa. Oli äärettömän helpottavaa kääntää ylikierroksilla käyvät aivot pois päältä ja roudata painavia tavaroita ja saada siitä rahaa miettimättä liikoja. Ei niillä hommilla rikastunut, mutta Julian oli jo tyytyväinen siihen, että tuntui keräävän itseään edes jollain tasolla henkisesti kasaan tehdessään tavallista työtä. Työkaverit olivat vähintään yhtä hämäriä ja kieroja, mutta ihan mukavia noin muuten - ei niille tarvinnut puhua ylimääräistä - eikä kukaan tuskin siellä odottanutkaan solmivansa vuosia kestäviä ystävyyksiä. Pari viikkoa sitä työtä oli tehnyt pieniä ihmeitä ja Julian ei ollut enää niin varpaillaan missään. Käsiase kyllä kulki yhä mukana ja joskus olo omassa nahassa tuntui kuin happokylvyltä, mutta noin muuten voitiin paljon paremmin kuin heti Lazarovin hoteista palattua. Nytkin oltiin palaamassa töistä, jossa päivä oli venynyt yli kaikkien lakien määräämien tuntimäärien - niitä ei kukaan siellä valvonut - ja Julian oli melko valmis vain kaatumaan sängyn pohjalle ja nousemaan sieltä uudestaan vasta seuraavana aamuna. Suihkukin olisi tehnyt hyvää ja muovipussiin sullotut työvaatteet - eli omasta vaatekaapista uhratut housut ja varmaan kolmensadan eri ihmisen päällä ollut heijastintakki - kaipasivat pesua. Mies ketjupoltti ties kuinka monennetta tupakkaansa ja käänsi autonsa kapeammalle kadulle, kun huomion kiinnitti ensin liian tutulta näyttävän naisen sivusiluetti ja sen perässä tulevan ja pian käsivarresta kiskova mies. Pitkään Julianin ei pitänyt tilannetta uumoilla, kun nainen tunnistettiin Gabrielleksi ja auto seisahtui sen jälkeen kuin seinään ja sieltä oltiin ulkona nopeammin kuin edes itse tajuttiin mitä oltiin tekemässä.
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Nov 7, 2018 10:52:56 GMT 2
Post by autopilot on Nov 7, 2018 10:52:56 GMT 2
Päiväkodista asti oltiin hoettu, miten oli naisena vaarallista kävellä yksin kaupungissa keskellä yötä. Oltiin käsketty pelkäämään raiskaajia ja ryöstäjiä, tuttuja ja tuntemattomia. Silti Gabrielle ei tähyillyt olkansa yli, eikä ymmärtänyt edes olla varuillaan. Hän osasi kyllä pelätä ja varoa jotain venäläisiä velanperijöitä, meksikolaisia, kidnappausaikeissa olevia jengiläisiä ja luoja ties mitä muita marginaaliryhmiä, mutta ummisti täysin silmänsä todellisilta, arkisilta uhkatilanteilta.
Laukussa oli ase, jota oltaisiin osattu käyttää vaikka silmät kiinni, mutta jotenkin ajatus ei vain käynytkään mielessä. Siihen tarttumisen sijaan Gabrielle oli vilpittömästi valmis tarjoamaan tulta tai kertomaan, missä oli lähin taksitolppa, kun joku otti kiinni olkapäästä. Koska sivusilmällä rekisteröitiin, että se oli tuttu - etäisesti, mutta kuitenkin - ei ymmärretty edes perääntyä, kiltisti vain pysähdyttiin kun se sitä vaati. Ei hän ehtinyt lopulta edes kunnolla kääntyä sen puoleen saati kysyä, mitä se halusi, kun se oli jo peittänyt suun ja veti sivuun.
Kuulokkeet putosivat korvista ja jäivät roikkumaan paidan kauluksesta. Niistä kuuluvan musiikin saattoi edelleen kaukaisesti tunnistaa, mutta muuten oli hiljaista. Mies ei edes sanonut mitään, kun työnsi seinää vasten. Toinen käsi jäi kasvoille, toinen oli jossain housujen vyölenkillä. Se oli niin lähellä, ettei voitu olla haistamatta kaikkialla pistävää alkoholia ja halpaa partavettä. Sen sormet tuntuivat paljaalla iholla polttavan kylmältä, eikä hän silti osannut tehdä mitään. Useampi ihminen oli vuosien saatossa opettanut, mitä olisi pitänyt tehdä, ja teoriassa hän olisi varmasti osannut purkaa sen tilanteen, mutta nyt pää löi tyhjää.
Adrenaliini kohahti ja mieli löi täysin tyhjää. Tilanne oli outo ja pelottava, eikä hän tehnyt mitään. Mielessä kävi vain ohimennen se, miten helvetin ironista se oli - hän oli selvinnyt elämänsä aikana lähes koskemattomana paljosta sellaisesta, missä olisi pitänyt päästä hengestään, ja tässä sitä oltiin. Kädet puristettiin nyrkkiin ja silmät kiinni, ja siihen se jäi. Aika pysähtyi, oli tyhjää ja hiljaista. Silmiä ei avattu, vaikka se hetken päästä ei ollut siinä enää.
|
|
member rank New Yorker
Discord name
snafu#7068
▲ married to the game eli aktiivisen epäaktiivinen työnarkki
|
Nov 7, 2018 13:32:03 GMT 2
Post by snafu on Nov 7, 2018 13:32:03 GMT 2
Se kontrolli mitä niitä tavallisia töitä tehdessä oli saatu kasaan ja yritettiin noin muutenkin saavuttaa, annettiin nyt lipsua sormien välistä ja Julian lopetti miettimästä liikaa. Veri kohisi korvissa ja oli hyvä, ettei silmissä pimentynyt, kun aivot menivät autopilotille ja nyrkit puristuivat tiukasti kiinni. Hän oli nopeasti harpponut Gabriellen ja sen tuntemattoman miehen luo, joka nyt piti naista seinää vasten ja kopeloi sitä. Se ei huomannut kolmatta osapuolta ennen kuin Julian tarrasi sen takin huppuun ja kiskoi kauemmas ja ujutti käsivartensa sen kaulan ympärille sleeper holdiin. Mies räpiköi ja Julian puristi kovempaa, painoi maihinnousukenkänsä kärjen sen polvitaipeeseen ja pakotti sen eteensä polvilleen. Aivan tajuttomaksi asti sitä ei kuitenkaan päästetty ja ote laskettiin irti ja kengänkärkeä tarjottiin nyt polvillaan olevan selkään ja saatiin se rysähtämään henkeään haukkoen kasvoilleen katuun. Juliankin taisi huohottaa ja sormenpäissä kihelmöi, kun adrenaliini tuntui suonissa ja kuohuva viha vaihtui enemmän laskelmoituun.
"What the fuck are you doing?", Julian kysyi, kun se vieras mies yritti kömpiä eteenpäin ja pois tilanteesta ja kenties myös päästä jaloilleen. Se harpottiin kiinni parilla askeleella ja käännettiin ympäri niskavillojen ja takin hupun avulla. Julian näytti yllättävän siistiltä, vaikkakin kaikkea muuta kuin vaarattomalta siinä tilanteessa. Kerrankin hänen kasvoillaan ei ollut yhtää mustelmaa tai verta - sen käsittelyssä olevan miehen huuli oli auennut ja vuotanut iloisesti alaleualle saakka - ja ainoa likakin löytyi öljytahrojen tai vastaavien muodosta toiselta poskelta ja ohimolta, kun hikeä oli pyyhitty likaisen hanskan selkämyksellä aiemmin. Julian ei kuitenkaan siitä siististä olemuksestaan huolimatta ollut yhtään vähemmän uhkaavamman oloinen kuin yleensä. Ei ainakaan nyt, kun kuunteli sen alleen jäävän soperrusta ja piti kiinni takin kauluksesta.
"You know I haven't killed anyone in a long, long time but you just might end my streak.", Julian puhui melkein kasuaalilla äänensävyllä - kuin olisi vaihtanut kuulumisia vanhan tutun kanssa - ja sivuutti kaiken mitä se toinen yritti sanoa. Pyysi anteeksi, kiroili, käski häipymään Gabriellen kanssa. Sen sanoille heristettiin toruvasti vapaan käden sormea ja runtattiin toinen jalka miehen sormien päälle. Huudosta ja rusahduksesta päätellen jotain murtui. "Now give me a reason why I shouldn't kill you here.", Julian oli päätynyt puoliksi kyykkyyn ja veti housujensa taakse tungetun käsiaseen esiin. Se painettiin sormiaan valittavan otsalle ja odotettiin hyvää vastausta. Etusormi syyhysi liipaisimelle ja olisi tehnyt vain mieli ampua se nilkki siihen kadulle ja olla done with it, mutta jokin osa itsehillinnästä piti kiinni. Julian ei ollut varma oliko se hyvä asia. Kuitenkin lopulta päädyttiin kertomaan, että jos se mies edes enää katsoisi Gabrielleen päin ei se selviäisi yhtä helpolla. Aseenperällä lyötiin ensin nenään - murrettiin se koska voitiin ja haluttiin - ja sitten päähän uudestaan niin, että taju lähti. Julian tuijotti vielä hetken sitä tuntematonta ennen kuin nyrpisti nenäänsä, pyyhki toisen kätensä ja aseensa puhtaaksi verestä sen takkiin ja nousi jaloilleen.
Se mitä oli juuri tehty oli helppoa, mutta oli huomattavasti vaikeampaa kohdata Gaby. Se oli tehnyt selväksi, ettei halunnut olla missään tekemisissä. Julian ei tiennyt halusiko kadota paikalta vai ottaa naisen syleilyynsä ja päätyi vain tulemaan hiukan lähemmäs sitä. Käsiase tungettiin housuihin ja Julian kyyristyi aavistuksen, kallisti päätään ja yritti lukea naisen naamalta mitä sen päässä liikkui. "You okay?", oli typerä kysymys, mutta se kysyttiin silti ääneen. Äänensävy oli paljon pehmeämpi kuin pari hetkeä sitten oli ollut ja mies näytti huolestuneelta. Kulmien väliin muodostui pari ryppyä ja silmät pyörivät Gabriellen kasvoissa, vaikka tsekattiin se myös nopeasti läpi päästä varpaisiin ihan varmuuden vuoksi ettei se nyt tajuttomana köllöttävä nilkki olisi ehtinyt tehdä mitään sen suurempaa vahinkoa.
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Nov 7, 2018 14:06:51 GMT 2
Post by autopilot on Nov 7, 2018 14:06:51 GMT 2
Ensireaktio oli kai jonkunlainen shokki, koska nainen ei kokenut mitään suurta vihaa, paniikkia tai mitään muutakaan. Ei sen miehen ollessa iholla, eikä siinä vaiheessa, kun se revittiin siitä pois. Hän ei oikein tajunnut olla edes helpottunut ja vetää kunnolla henkeä, kun sen paino ei enää tuntunut selkää vasten. Ei käännytty salamana ympäri seuraamaan sitä tilannetta tai paettu paikalta, vaikka se olisi kai ollut loogista ja järkevää, peräännyttiin vain pari askelta, kiskottiin takki paremmin päälle ja jäätiin paikalleen, kun jalat eivät totelleet. Ohimennen hän ajatteli, että olisi ehkä pitänyt hävetä, mutta siihenkään ajatukseen ei jaksettu takertua. Hyvä niin.
Tilanne eskaloitui nopeasti, mutta meni hetki, ennen kun pystyttiin edes hahmottamaan se, mitä oli viimeisten sekuntien aikana tapahtunut. Tilanne oli jollain sairaalla tavalla ihan liian tuttu ja Gabrielle saattoi melkein kuvitella itsensä roikkumaan liian tutun miehen käsipuolessa ja vaatimaan, ettei se kävisi käsiksi yhtään kehenkään ja aiheuttaisi kohtausta. Paitsi ettei hänellä ollut nyt oikeastaan mitään tarvetta pyytää sitä lopettamaan. Sitä varsin yksipuolista käsirysyä seurattiin hiljaa, eikä edes yritetty puuttua. Ensin maahan lyödyllä miehellä oli paljon sanottavaa siitä, miten hän oli vain muuttanut mielensä, oli lupaillut kaikkea koko illan ja avannut jalkansa ennenkin. Sitten sillä ei ollut paljonkaan sanottavaa.
Julianilla ei ollut ainuttakaan syytä edes tulla siihen väliin ja tehdä asialle mitään. Gabylla ei varsinaisesti ollut ollut sille pitkään aikaan mitään kaunista sanottavaa ja oltiin tehty selväksi, ettei sitä haluttu kuvioihin. Ei hän edelleenkään halunnut, mutta silti tunsi lapsellista tarvetta lähinnä piiloutua sen selän taakse. Luoja ties miksi helvetissä se edes sattui olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan, mutta hän ei ollut kysymässä eikä kyseenalaistamassa. Hän ei edes protestoinut sanallakaan, kun kuuli sormien murtuvan, katsoi vain eri suuntaan. Jossain toisessa todellisuudessa se väkivalta ja viha olisi ehkä pelottanut, mutta hänen mielessään se yhdistyi edelleen lähinnä johonkin selkäytimeen leimautuneeseen turvallisuudentunteeseen - ei se ollut koskaan kohdistunut häneen. Ehkei se mies ansainnut sitä, ehkä ansaitsi. Se oli joka tapauksessa ensimmäinen ihminen pitkään, pitkään aikaan, jonka kohtalosta hän ei oikein jaksanut välittää, eikä sitä katsoessa tunnettu oikein mitään. Juliania katsoessa tunnettiin, joten ei katsottu. Ei kunnolla edes silloin, kun se lopulta kysyi, oliko hän kunnossa.
Ilme oli varmaan yhtä tyhjä, kun miltä tuntuikin. Nainen katsahti lähinnä käsiään sen kysymyksen myötä, kun yritti päättää, että oliko kunnossa. “Yeah. I.. Shit”, oli lopullinen päätelmä. Katse nousi Julianin kasvoihin vasta viimeisen sanan kohdalla. Se ei ehkä osannut kohdata häntä, mutta ei hänkään tiennyt mitä olisi pitänyt sanoa tai tehdä. Lamaantuminen tuntui olevan illan teema. “I know him”, hän sitten tiedotti hiljaiseen ääneen, kun koki yhtäkkiä valtavaa tarvetta selitellä sitä koko tilannetta ja sitä, miksei ollut kiinnittänyt ympäristöönsä mitään huomiota tai tajunnut olla varuillaan. Kun maassa makaavaa katsottiin, ei kyllä tuntunut siltä, että se oltaisiin tunnettu.
|
|
member rank New Yorker
Discord name
snafu#7068
▲ married to the game eli aktiivisen epäaktiivinen työnarkki
|
Nov 7, 2018 14:39:35 GMT 2
Post by snafu on Nov 7, 2018 14:39:35 GMT 2
"You sure?", naiselta varmistettiin, kun se sai lopulta sanottua, että oli kunnossa. Ainakin päällepäin se näytti ehjältä ja kai se riitti tässä tilanteessa. "Yeah well he's a dick.", Julian vilkaisi sen miehen suuntaan, kun Gabrielle kertoi tuntevansa sen ja sylkäisi maahan. Olisi haluttu lisätä, että se kaveri luultavammin tapettaisiin jos sitä ikinä enää nähtäisiin naisen seurassa, mutta ei kuitenkaan sanottu mitään ja pudisteltiin vain päätä. Eihän häntä olisi pitänyt enää liikuttaa missä seurassa Gaby liikkui, mutta liikutti silti. Muilla ei ikinä ollut väliä, mutta se nainen oli uinut ihon alle ja jäänyt sinne.
Julian kaivoi kärsineen Marlboro-topan takkinsa taskusta, heitti tupakan suupieleensä ja sytytti sen. "You want one?", Gabriellelta kysyttiin ja samalla ojennettiin sen suuntaan tupakkatoppaa ja sytytintä. Hän yritti olla kasuaali eikä odottaa liikaa tai tehdä mitään sellaista mikä ajaisi naisen takaisin sotajalalle, vaikka olisikin tehnyt mieli tehdä paljon muutakin kuin tarjota vain tupakkaa. Nikotiini rauhoitti mieltä jo siinä ensimmäisen henkäyksen aikana ainakin omassa päässä ja Julian sulloi toisen kätensä takkinsa taskuun ja varasi painoa jalalta toiselle.
"You need a ride? I was going home from work, but I can give you a lift if you like.", Gabriellelta kysyttiin ja nyökättiin vanhan Fordin suuntaan, joka oli siinä kaikessa rytäkässä jäänyt vielä käyntiin ja hurisi tasaisesti kadunvarressa tyhjäkäynnillä. Se siitä, ettei yrittäisi liikaa. Julian ei voinut mitään sille, että kaipasi naisen seuraa ja nähtävästi yrittäisi kaikkensa, että saisi viihtyä sen kanssa vielä hetken. Edes vaikka yhteisen automatkan ajan. Hän ei kokenut olevansa liian tungetteleva - omasta mielestään - ja olihan se nyt vain kohteliasta tarjota kyytiä, kun itse oltiin autolla ja oli juuri hakattu katuun joku Gabya ahdistellut mies.
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Nov 7, 2018 15:10:35 GMT 2
Post by autopilot on Nov 7, 2018 15:10:35 GMT 2
Henkisestä tilasta saattoi olla montaa mieltä, eikä vain äskeisten tapahtumien valossa, mutta fyysisesti oltiin ihan kunnossa. Koska nainen ei ollut aikeissa muuttaa tätä kohtaamista terapiaistunnoksi, hän vain nyökkäsi uudestaan, joskin itsekin varsin epävarman oloisena. Söikähdys tuntui rekisteröityvän vasta näin viiveellä, kun pulssi ei tasoittunutkaan ja ajatukset puuroutuivat. Vähän kun jos melkein ajoi kolarin ja vasta kolmen bussipysäkin päästä tajusi ajaa sivuun rauhoittumaan.
He’s a dick oli ihan osuva kuvaus, joten siitä ei voitu olla eri mieltä. Gabrielle katseli maassa makaavaa miestä hiljaa ja mietti, että oliko se kuollut ja pitäisikö sen ruumis heittää vaikka roskikseen. Sen rintakehä kuitenkin liikkui ja nainen oli melko varma, että se vain leikki kuollutta. Ihan fiksu veto. “Huh?” Nainen havahtui ajatuksistaan sen tupakkatarjouksen myötä. Sille pudistettiin päätä: "thanks, though." Hän oli tehnyt jonkun typerän päätöksen, ettei polttaisi enää, koska ei halunnut kuolla ryppyisenä. Se tuntui nyt typerältä, mutta siinä pysyttiin. Sille ei voitu mitään, että kuitenkin vedettiin vähän syvempään henkeä, kun mies sytytti omansa. Se tuoksui tutulle. Varmaan kaikki muukin olisi tuoksunut, jos ei olisi pitänyt kädenmittaa välimatkaa. Oli pakko, koska muuten unohdettaisiin, miksi yritettiin pysyä etäällä.
Etäällä pysyminen oli vaikeaa, kun Julian tarjosi kyytiäkin. Gaby oli selvinnyt säikähdyksen myötä niin, ettei pakkanen tuntunut enää yhtään niin hyvältä. Kävelymatkakin oli oikeasti aika pitkä. Alue korkeintaankin epämääräistä. Hän punnitsi hetken, että miten todennäköisesti osuisi seuraavaksi keskellä jotain drive by shootingia. Sitä ei osattu päättää, että olisiko se hyvä vai huono juttu, mutta kyydistä kieltäytymiseen ei keksitty yhtään järkevää syytä.
“Maybe”, hän sanoi sen sijaan, että olisi suoraa myöntynyt. Olisi varmaan pitänyt vain hymyillä ja kiitellä, mutta ei hän siinä vaiheessa osannut, ei vaikka tunsi itsensä kiittämättömäksi ämmäksi saman tien. Perään miesti katsahdettiin kunnolla, kun oltaisiin yritetty lukea sen kasvoilta, oliko se oikeasti ok. Sen olisi pitänyt olla vähintään yhtä vihainen kun hän oli, mutta ei se jotenkin vaikuttanut yhtään siltä.
|
|
member rank New Yorker
Discord name
snafu#7068
▲ married to the game eli aktiivisen epäaktiivinen työnarkki
|
Nov 7, 2018 15:36:51 GMT 2
Post by snafu on Nov 7, 2018 15:36:51 GMT 2
Tupakka ei kelvannut ja naisen vastaukselle nyökäytettiin ja toppa sullottiin takaisin taskuun sytkärin kera. Julian ei osannut edes haaveilla tupakoinnin lopettamisesta, kun sätkä roikkui melkein poikkeuksetta aina suupielestä. Huonoja valintoja elämässä oli tehty niin paljon, että ei tupakka päässyt edes sinne kärkikahinoihin mukaan.
Kyydistä Gabrielle ei varsinaisesti suoraan kieltäytynyt ja Julian kohotti aavistuksen kulmaansa katsoessaan sitä. Kai se ehkä oli parempi vastaus kuin pelkkä ei. "Suit yourself.", naiselle todettiin sitten hyvin neutraalisti eikä lähdetty vääntämään asiasta tai mahdollisesti maanittelemaan sitä enemmän kyytiin paremman vastauksen toisessa. Gaby oli iso tyttö ja saisi kävellä kotiin kylmässä tai hypätä suhteellisen lämpimään autoon, jos olisi valmis olemaan niinkin lähekkäin suljetussa tilassa Julianin kanssa. Hän ei voinut pakottaa sitä mihinkään - kuten pitämään itsestään - vaikka olisi halunnutkin.
Tupakka viskattiin katuun ja Julian lähti kävelemään autolle. "You coming?", naiselta kuitenkin kysyttiin ja vilkaistiin sitä olan yli, mutta ei hidastettu omaa vauhtia. Toista kertaa ei katsottu enää perään vaan aukaistiin auton ovi ja istuttiin kyytiin. Julian olisi voinut varmaan olla vihainen kaikesta Gabriellelle, mutta ei ollut. Kaikille muille oli helppoa olla vihainen, mutta ei sille. Ei hän ollut halunnut kadota ja oli yrittänyt ilmestyä takaisin naisen elämään ja saanut kylmää kyytiä ja sormilleen, mutta ei silti ollut vihainen. Ehkä olisi pitänyt olla. Jos olisi ollut vihainen olisi ollut varmaan helpompaa unohtaa se ja jatkaa eteenpäin elämässä. Julian tosin viimeisenä halusi juuri sitä ja ehkä siksi sitä siinä junnattiinkin paikoillaan. Töitä oli sentään löytynyt ja se oli plussa, mutta sen enempää aurinko ei siihen hänen elämäksi kutsumaansa risukasaan paistanut.
Gabrielle nähtävästi salli itsellensä luvan hypätä autoon ja kun se kiskoi apukuskin oven auki, viskasi Julian työvaatekassinsa penkkien taakse vapauttaen penkin naisen käyttöön. Auto nytkäytettiiin liikkeelle ja säädettiin radiota sen verran, ettei sieltä soiva musiikki aivan täyttänyt autoa ja sen yli saattoi halutessaan keskustella ilman, että tarvitsisi korottaa ääntään. "So where do you want me to drive you?"
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Nov 7, 2018 19:05:28 GMT 2
Post by autopilot on Nov 7, 2018 19:05:28 GMT 2
Siinä missä oltiin nikotiinissa vähennetty, oltiin alkoholissa lisätty, mutta sitä pidettiin jotenkin paljon pienempänä pahana. Todennäköisesti hän hengitti edelleen niin paljon savua passiivisesti, ettei omilla tekemisillä ollut paljonkaan väliä, mutta tuli siitä edes vähän parempi mieli. Sellainen tunne, että oli edes jostain kontrollissa. Muut asiat tuntuivat vain tapahtuvan omalla painollaan, ihan kuten tämäkin. Tämä oli taas mallimerkki kohtauksesta, missä naisella ei ollut mitään sanottavaa mihinkin.
Kyydistä olisi voinut tietysti kieltäytyä, mutta ulkona oli kylmä ja Gaby havahtui nyt vasta siihen, miten kohmeessa sormet olivat. Toisin kuin olisi voinut luulla, hänellä ei myöskään ollut mitään sitä vastaan, että Julianin kanssa istuttaisiin samassa autossa. Ennemmin sitä ei haluttu vaivata turhaan, kun tiedettiin, että se oli menossa eri suuntaan. Jos ihmisille ei antanut mitään takaisin, ei kannattanut kauheasti pyytääkään. Mukavuudenhalu vei kuitenkin voiton, joten kun mies huuteli, että oliko hän tulossa, niin oli hän. Sille koitettiin hymyilläkin vähän, kun lähdettiin sen perään, mutta se ei ulottunut lähellekään silmiä.
Auto oli liian tuttu ja olo tuntui äärettömän irralliselta, kun istuttiin pelkääjän paikalle. Hän kiskoi hupun päähän, osittain ettei se jäisi painamaan niskaan, osittain siksi että sai siitä jonkunlaisen henkisen suojan heidän välilleen. “I sold mine”, brunette sanoi kuin ohimennen, osoittamatta sanojaan oikein kellekään. “The car”, hän vielä tarkensi, kun asetteli laukun jalkoihinsa ja veti turvavyön kiinni. Hän oli ajatellut, että pitäisi siitä mustangista kiinni lopun ikäänsä, mutta jotenkin siitä oltiin vain haluttu päästä eroon. Sen kertomiselle ei ollut mitään syytä, mutta se tuntui tärkeältä. Tilalle hankittu oli ihan erilainen, ei tuntunut edes kuuluvan samaan elämään. Pyörästä pidettiin tuhat kertaa enemmän, mutta ei jäätymisestä, joten se oli talviteloilla.
Mies kysyi mihin hän oli menossa ja sekin tuntui oudolta - koska se ei viimeksi ollut tiennyt, missä hän aikaansa vietti? “Anywhere south of downtown Jamaica would be good”, Gabrielle ehdotti. Veljen koti tuntui yhtäkkiä tuhat kertaa paremmalta idealta kun oma paikka ja yksin oleminen. Senkin pyytäminen tuntui kohtuuttomalta, joten ääni oli jo valmiiksi pahoitteleva. "Where's work?" hän sitten kysyi perään, kun ei osannut istua hiljaisuudessa yhtään sen paremmin kuin koskaan ennenkään. Miestä vilkaistiin hupun karvareunuksen piilosta ja nyt vasta rekisteröitiin se, miten se näytti jotenkin tavallista siistimmältä. Jotenkin tyynemmältä. Se ei ollut ollut sitä pitkään aikaan. Jollain tasolla hän oli iloinen sen puolesta, toisaalta katkera.
|
|
member rank New Yorker
Discord name
snafu#7068
▲ married to the game eli aktiivisen epäaktiivinen työnarkki
|
Nov 7, 2018 19:23:43 GMT 2
Post by snafu on Nov 7, 2018 19:23:43 GMT 2
"Why?", Julian katsahti naista sivusilmällä, kun se kertoi myyneen autonsa. "I mean it's a shame. It was a nice car.", jatkettiin ja rummutettiin rattia sormien alla aavistuksen samassa tahdissa kuin radiosta soiva kappale. "I think I'll keep this as long as it keeps running smoothly.", autokin oli saatu pesäpallomailaa heiluttamalla. Olihan se vanha ja kaipasi välillä huoltoa, mutta oli se silti samalla luotettava ja ulkoisesti omaa silmää miellyttävä. Autosta oli tullut väliaikaisesti kotikin, kun talossa ei oltu viihdytty ja oli vain ajeltu päättömästi pitkin öistä kaupunkia. Julian ei ollut vielä hetkeen valmis luopumaan siitä ellei sitten ajaisi sitä lunastuskuntoon tai ellei jotain muuta yhtä yllätyksellistä tapahtuisi.
"Okay.", mies ei käynyt kommentoimaan sen enempää sitä aluetta minne Gabrielle halusi tai kyselemään muutenkaan kenen luo se olisi menossa. Eihän sen pitänyt enää siinä vaiheessa hänelle kuulua mitenkään. Tietenkään se ei tarkoittanut etteikö Julian olisi halunnut udella lisää, mutta piti silti suunsa itsepäisesti kiinni. Ajamisen lomassa kaivettiin uusi tupakka huulille ja sytytettiin se samalla, kun veivattiin ikkunaa aavistuksen raolleen. "Hope you don't mind.", Gabya vilkaistiin jälleen ja heiluteltiin tupakkaa sormien välissä. Jotkut jotka lopettivat polttamisen eivät halunneet olla savun valtaamassa autossa, mutta kai nainen selviäisi. Julian ainakin arveli, ettei sitä haittaisi niin paljoa.
"Here and there. I work on the docks and sometimes as a warehouse worker. Mostly close to harbors anyway.", Gabrielle uteli työstä ja Julian kertoi siitä uudesta työstään. Siinäkin parin viikon aikana hän oli ehtinyt työskentelemään kolmella eri "työmaalla". Kaikki olivat satamien läheisyydessä ja hommat olivat kaikki melko samanlaisia, ympäristö vain vaihtui konttihelvetistä toiseen. "It's honest work, but the pay is shit. I manage though. It's okay.", Julian jatkoi - ei hän tiennyt kiinnostiko naista - mutta jatkoi kuitenkin. Tupakkaa karistettiin ikkunasta ja Gabriellea vilkaistiin jälleen, kun auto vieritettiin hetkeksi pysähdyksiin liikennevaloihin.
"What's up with you?", Julian kysyi. Ei ottanut katsekontaktia ja silmäili vain katua ja vilistäviä katuvaloja, kun auto saatiin liikkeelle vihreiden valojen kannustamana. Sormia naputeltiin rattiin ja tupakkaa imettiin eikä varsinaisesti painostettu Gabya kertomaan mitään erikoista.
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Nov 7, 2018 19:47:43 GMT 2
Post by autopilot on Nov 7, 2018 19:47:43 GMT 2
Auton myymiselle ei ollut mitään järkevää syytä. Se oli toiminut moitteettomasti, oli miellyttänyt silmää ja ajanut muutenkin asiansa. Yksi päivä vain oltiin herätty ja todettu, että siitä oli pakko päästä eroon. “I don’t know”, nainen myönsi ja mumisi myöntyvään sävyyn siihen, että se oli ollut hyvä auto. Olihan se. Se oli pitänyt pitää niin kauan kun se pysyi edes suurinpiirtein käynnissä, ihan kuten mies aikoi pitää omansa, mutta elämä ei aina mennyt suunnitellusti. “I just woke up and I wanted a Mercedes”, hän jatkoi, “80’s Mercedes. Like in that song.” Julianilla ei mitä todennäköisemmin ollut mitään käsitystä, mihin kappaleeseen hän viittasi, mutta sen ei annettu haitata. Normaalisti sitä oltaisiin varmaan jo laulettu ääneen, kun se kerta tuli mieleen, mutta nyt pysyttiin hiljaa.
“Go ahead. It’s your car”, Gaby kehotti saman tien. Hän eli edelleen tupakansavun keskellä, poltti tai ei. Työkysymykseen oltiin odotettu ihan erilaista vastausta kuin mikä saatiin. Brunette ei edes yrittänyt peitellä epäuskoista ilmettään sen johdosta, että ilmisesti mies oli hankkinut itselleen rehellisen, laillisen työn. Sen toteamus olisi kaivannut jotain selitystä, mutta ei se sitä tarjonnut, joten ei hän kysynytkään. Palkkatasoa se kirosi ja Gaby ehti hymyillä vähän huvittuneesti, ennen kun muisti, että yritti olla etäinen ja tarpeeksi epämiellyttävä, ettei mies edes haluaisi enää yrittää hakeutua hänen seuraansa.
“Pay’s always shit”, hän myönsi ja koitti keskittyä siihen merkityksettömään smalltalkiiin sen sijaan, että olisi miettinyt koko tilannetta. Oli helpompaa yrittää leikkiä, että kaikki oli kunnossa ja toivoa, että jos sitä hokisi tarpeeksi, se muuttuisi lopulta todeksi. “Tips are mostly shit, too. And people.” Jos itselleen saikin huijattua isomman tipin, kävi jotain juuri tälläistä. Kai se kertoi vähän siitäkin, mistä niitä tippejä saatiin - flirttailusta, nätiltä näyttämisestä. Jos baarissa olisi pitänyt olla kokopäiväisesti, oltaisiin varmaan kodittomia ja masentuneita.
Mitä tuli omaan elämään, ei meneillä ollut paljonkaan. Oltiin taas siinä lähtöpisteessä samoine työpaikkoineen ja ongelmallisine perheineen. Joku oli vankilassa, joku huumekoukussa, muut muuten vain paskana. Kuten aina ennenkin. “Not much”, Gaby vastasi sopivan neutraalisti, “Work. Family drama. I think Dom’s doing meth. The usual.” Sille naurahdettiin, mutta oikeasti ei naurattanut. Tupakkaa ja sen tarjoamaa oheistoimintaa olisi tehnyt mieli, kun nyt ei osattu kuin näpertää hihansuita, eikä se auttanut yhtään missään. Ei hänen pitänyt vuodattaa mitään omia ongelmiaan, mutta jotenkin veljen huumetapa oli liian helppo heittää sille listalle.
|
|
member rank New Yorker
Discord name
snafu#7068
▲ married to the game eli aktiivisen epäaktiivinen työnarkki
|
Nov 7, 2018 21:22:39 GMT 2
Post by snafu on Nov 7, 2018 21:22:39 GMT 2
Autoasialle vain nyökyteltiin. Julianilla ei ollut mitään hajua siitä laulusta minkä nainen mainitsi joten sen suurempaa mielipidettä asiaan ei voinut antaa. Auton vaihdos sai kuitenkin miettimään, että mitä muuta Gabriellen elämässä oli muuttunut tai vaihtunut sen koko hänen katoamisepisodinsa jälkeen. Oli turhauttavaa ja outoa, kun ei enää päivittäin ollut sen kanssa tekemisissä ja tiennyt edes suurinpiirtein mitä oli meneillään. Rattia puristettiin hiukan tiukemmin ja pohdittiin hetki jonkun typerän kiertoreitin ottamista, että edes se ajomatka olisi kestänyt kauemmin. Julian ei kuitenkaan antanut ajatuksilleen sen enempää valtaa ja jätti ne vain muhimaan pääkoppansa perälle.
"Tell me about it.", naisen yhtyessä palkkatason paskuuteen ja jatkaessaan, että ihmisetkin olivat perseestä ei siinä voinut olla kuin samaa mieltä. "Thank god I don't have to talk to anyone at work. Like do that crappy small talk shit.", Julian ei olisi tosissaankaan sopinut työhön tai työporukkaan jossa olisi pitänyt puhua vain lämpimikseen. Toisaalta nytkin pidettiin yllä jonkinlaista kevyttä keskustelua, jonka sisältö oli hyvin pinnallista. Mies yritti olla tungettelemasta liikaa ja ahdistamasta Gabriellea kuvitteelliseen nurkkaan. Se kun oli ylittänyt kaikki odotukset, kun oli astunut jalallakaan samaan autoon tai kun edes nyt puhui takaisin suhteellisen kasuaalisti. Julian oli ollut varma, että ei olisi saanut Gabysta enää ikinä irti mitään minkä olisi voinut rinnastaa mukavaksi kanssakäymiseksi.
"That sucks. I'm sorry.", eihän se Julianin vika ollut, mutta pyydettiin anteeksi kuitenkin. Kai haluttiin vain olla sympaattisia ja yhtyä siihen, että Domin huumeidenkäyttö oli perseestä ja perhedraama noin muutenkin. "I hope it gets better, you know?", lisättiin ja vilkaistiin naista - katsottiin ihan silmiin - ja tarjottiin sille puolikas hymy. Sellainen käytös olisi kenen tahansa muun kanssa ollut ennenkuulumatonta, mutta nainen oli aina ollut se yksi poikkeus melkein kaikissa asioissa.
"I'm a changed man. New - honest - job, I started doing yoga and finding my inner peace.. Yeah, I'm bullshitting you. New job yes, but no yoga or anything like that shit.", Julian selitti uudesta elämästään, silmäili Gabriellen reaktioita ja uskalsi jopa nauraa sanojensa päälle huvittuneesti. Samalla tupakka viskattiin ulos ja veivattiin ikkuna kiinni ja käännettiin auto risteyksestä kohti määränpäätä. "Me and old job don't get along right now. Had to find another job to pay for all the Chinese takeout I eat.", mies myönsi, mutta ei vieläkään avannut sitä asiaa sen suuremmin. Siis sitä miksi ei ilomielin hakannut ihmispoloja pesäpallomailalla tai perinyt muiden velkoja.
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Nov 7, 2018 22:17:34 GMT 2
Post by autopilot on Nov 7, 2018 22:17:34 GMT 2
Kun jututti illassa tarpeeksi montaa juoppoa, ei voinut kuin unelmoida työstä missä ei tarvitsisi puhua kellekään. Gabrielle oli siinä merkityksettömässä keskustelussa hyvä, mutta ei se tarkoittanut, että hänkään olisi siitä aina nauttinut. Hän olisi varmaan voinut hymyillä uskottavan oloisesti vaikka äitinsä hautajaisissa, jos olisi pakko, joten se syvä inho sai pysyä hänen omana salaisuutenaan. “Crappy small talk shit pays the bills”, nainen lähinnä huokasi, “could be whole lotta worse. Like, could be making small talk in a street corner somewhere, so.. Count your blessings, i guess.” Crappy small talk sai myös ihmisiä seuraamaan töiden päätyttyä ja vetämään sivukujalle. Se sai pitämään puhelinnumeron salaisena ja esiintymään väärällä nimellä, ettei kukaan löytäisi kotiovelle. Jos rahkeet olisivat riittäneet, hän olisi ihan mielellään mennyt pariksi viikoksi vaikka nostelemaan laatikoita.
Pahoittelut kuulostivat vilpittömiltä, joten niille hymyiltiin vähän. Gaby ei uskonut, että tilanne paranisi siitä ihan heti mihinkään, mutta toivossa oli hyvä elää. “Riley will scare him sober when she gets outta prison”, hän vakuutteli, lähinnä itsekseen. Luoja ties miten kauan se oikeasti olisi vankilassa ja miten huonoksi asiat ehtisivät mennä. Sitä ei edes haluttu ajatella, mutta ajateltiin silti - pakko oli, kun melkein joka päivä törmättiin sen taakse jääneeseen, teini-ikäiseen tyttäreen, josta kukaan ei oikein pitänyt huolta. Gabriellen olisi ehkä pitänyt, mutta hän oli rehellisesti sanottuna pudottanut pallon sen suhteen. “I hope that’s real soon ‘cause we’re trying to raise a teenager and we’re failing. Miserably”, Gabrielle jatkoi kevyeen ääneen. Hiljaa istuminen tuntui pahalta, joten mieluummin hän puhui ihan mistä tahansa, pahasta tai hyvästä. Eikä hän oikeastaan olisi voinut sanoa mitään, mikä olisi pahentanut tilannetta, vaikka olisi tietoisesti yrittänyt parhaansa.
Epäilevien katseiden sarja jatkui, kun Julian puheli siitä, miten oli nykyään kunnollinen ihminen. “I wanna see you do yoga”, nainen kommentoi ennen kun tajusi sensuroida itseään. Se miehen asenne ja joku outo, uusi hyvöntuulisuus tarttui, vaikka kuinka yritti tietoisesti olla vakava ja etäinen. Se kuulosti tutummalta, ettei se kuulemma tullut vanhan työnsä kanssa toimeen. Yksityiskohtia ei edes haluttu tietää ja suuri kuva osattiin kuvitella itsekin, ikävä kyllä. Tuskin ne olivat eronneet sovussa. “Why, though?” Hän lopulta kysyi, “is it worth it? Trying to… I dunno, do better?” Kaikki se mistä se puhui, kuulosti utopistiselta ja oudolta, jos rehellisiä oltiin.
|
|
member rank New Yorker
Discord name
snafu#7068
▲ married to the game eli aktiivisen epäaktiivinen työnarkki
|
Nov 7, 2018 22:45:13 GMT 2
Post by snafu on Nov 7, 2018 22:45:13 GMT 2
Rileyn vapautumiseen ja teini-ikäisen kasvattamiseen Julianilla ei valitettavasti ollut antaa minkäänlaista - ainakaan fiksua - kantaa. Gabyn sanoille tyydyttiin nyökyttelemään jälleen lähinnä siksi, että se tietäisi hänen kuuntelevan. Sympaattisia sanojakaan ei keksitty enempää joten oltiin vain hiljaa. Tuskin nainen oli odottanutkaan, että Julianilta löytyisi mitään neuvoja tai tilannetta maagisesti parantavia sanoja.
"Not going to happen. I'm as flexible as a steel rod.", Julian tuhahti huvittuneesti takaisin, kun puhuttiin siitä jooga-aiheesta. Välillä hän liikkui ketterämmin kuin sen kokoisesta miehestä olisi uskonut - lähinnä tapellessaan - mutta muuten sitä kroppaa ei olisi saanut taipumaan mihinkään jooga-asentoihin. Tai mistäs sitä tiesi. Julian ei ollut edes varma oliko joogassa kyse notkeudesta, mutta päässä se yhdistettiin siihen, että omaa kroppaa olisi pitänyt vääntää luonnottomiin asentoihin ja sitten vielä nauttia siitä.
Nainen kysyi miksi vanhoja töitä ei ollut jatkettu ja miehen yleisilme vakavoitui selvästi. Julian puristi rattiakin aavistuksen tiukemmin ja silmäili hyvän hetken maisemia, kun yritti etsiä oikeita sanoja tai pohtia puhuisiko totta. Gabriellen kanssa oltiin kyllä yleensä paljastettu aina kaikki kortit ja osattu näyttää niitä vähemmän valoa saavia - heikompia - puolia itsestä. "I couldn't be trusted with the bat. Or with my fists. Employers didn't like that little intimidation turned into a near murder.", Julian huokaisi, kun päätyi päässään totuuden kertomiseen ja valotti lisää aiheesta. Naista katseltiin lähinnä sivusilmällä ja välteltiin oikeaa katsekontaktia, kun ei aihe ollut helppo. Oli ollut jokseenkin lamaannuttavaa huomata, että ei osannut hallita itseään ja miten helposti kontrollin menetti. Ei Julian aikaisemminkaan ollut ollut mikään rauhallisin ja ajattelevaisin ihminen, mutta tällainen hallitsematon kaaostila oli ollut aivan uutta. "I just got these blackouts and kept remembering..", tietenkin ne taakse jääneet kolme kuukautta kummittelivat mielessä ja saivat nytkin sulkemaan suun hetkeksi ja pudistelemaan päätä, "I just couldn't control myself at all."
"I think it is. For now. It's better than being on your toes everywhere and driving around every night because you're harder to kill if you're moving all the time, you know?", Julian naurahti ilottomasti sanoilleen. Elämän tuorein syöksykierre oli jättänyt syvän kuopan pohjalle ja ainut suunta oli ylöspäin. Ainakin hän yritti. Kai se oli tärkeintä, vaikka ne kaikki palaset joita yrittikin langoilla pitää kasassa saattoivat olla täysin mätiä ja avun ulottumattomissa. Julian ei halunnut luovuttaa - minkään suhteen - juuri nyt ja siksi siellä paskassa, mutta rehellisessä työssäkin jaksettiin käydä. "And I'm not really doing it to be a better person, like for the pure joy of it. I'm doing it to survive. Adapt and overcome, I guess. Or some shit like that."
|
|
member rank Old Lady
Discord name
▲ Saikuttelua päällä mutta #Yrityshyvä10
|
Nov 7, 2018 23:11:58 GMT 2
Post by autopilot on Nov 7, 2018 23:11:58 GMT 2
“Don’t knock it till you try it.” Jos elämä olisi mennyt vähän eri tavalla, Gaby olisi ehdottomasti voinut olla se Gwyneth Paltrow -henkinen päivänsäde, joka harrasti rannalla joogaa auringonlaskun aikaan vihersmoothieta siemaillen. Se olisi sopinut hänelle tuhat kertaa paremmin kun jonkun öisen New Yorkin kaduilla vaeltelu ja synkät baarit, kun hän ei selvästi vieläkään ollut oppinut edes selviämään täällä omillaan. Julian oli ollut yksi iso syy sille, miksei sitä kaikkea oltu aiemmin lähdetty hakemaan, vaikka tilaisuuksia oli ollut - se ei olisi sopeutunut sellaiseen elämään, vaikka mitä oltaisiin tehty, ja hän oli mieluummin ollut sen kanssa kuin mitään muuta. Sitä hän ei tiennyt, miksi oli hylännyt kaikki ne ideat ja toiveet, vaikka se oli lähtenyt. Sen olisi pitänyt olla mahdollisuus lähteä maailmalle, ei syy jäädä jumiin.
Vanhojen töiden loppumisesta ei olisi pitänyt kysyä. Heti kun mies vastasi, ei Gabrielle voinut olla ajattelematta, että ei oikeasti olisi halunnut kuulla. Hän ei osannut vain työntää asioita mielestään ja antaa niiden olla, ei voinut kuunnella jonkun surutarinaa ja olla liikuttumatta. Nyt ei tietysti oltu miehen itsensä kannalta ison tragedian äärellä, kun mitä ilmeisemmin tilanteesta olivat kärsineet pääasiassa muut ihmiset, mutta tuli siitä silti liian hyvin selväksi, ettei kaikki ollut ihan kunnossa. Oli vaikea pitää neutraalia rintamaa ja olla leikkimättä terapeuttia - tai huolestunutta tyttöystävää, mikä oli nyt vielä epäedullisempi vaihtoehto.
“That’s probably fair”, hän kommentoi sitä, miksei työnantaja ehkä pitäisi ylimääräisestä murhasta, mutta loppuun ei osannut sanoa mitään, koitti pitää itseään ajattelemasta asiaa sen suuremmin, mutta epäonnistui siinä luonnollisesti täysin. Teki mieli puuttua ja huolestua, mutta samalla oltiin ehkä varovaisen helpottuneita siitä, ettei oltu sen sotkun keskellä. Siitä ajatuksesta tuli huono omatunto, vaikka se kai oli täysin oikeutettu. Päätä nojattiin taakse, katse kohdistettiin edessä avautuvaan tiehen. “My brother used to do that”, hän lopulta sanoi hiljaisempaan sävyyn, katse edelleen tiukasti eteenpäin, “drive around all night so people wouldn’t get him.” Sen jälkeen se oli ajanut tarkoituksella alas sillalta, mutta ainakin tässä vaiheessa Julian vaikutti henkisesti tasapainoisemmalta. Se saattoi myös olla vain parempi näyttelijä. Tai sitä ei tunnettu yhtä hyvin, eikä osattu lukea varoitusmerkkejä.
“You’re alright, though, right?” Nainen sitten kysyi varovasti, vilkaisikin vähän Julianin puoleen. Ääni kuulosti paljon huolestuneemmalta kuin oli tarkoitus. Ehkä he eivät olleet missään tekemisissä, eivätkä edes kovin hyvissä väleissä, mutta ei hän silti halunnut, että se ajaisi rekkaa päin tai tekisi liian läheistä tuttavuutta ysimillisen kanssa. Ajatuskin teki pahaa, vaikka itsensä yritti miten kovettaa.
|
|